Miten kierrättää vanhat roinat?

Kulutusjuhlassa kirjoitetaan tänään aiheesta, josta on ollut mielessä blogatakin. Tampereella asustaessa olen ihastunut vanhan tavaran kierrätysmahdollisuuksiin. Aivan kotitaloani vastapäätä, kadun toisella puolella on kaikkien erikoisjätteiden keräilylaatikoiden yhteydessä UFFin laatikko, johon on enemmän kuin helppoa kiikuttaa käytöstä poistuvat vaatekappaleet. Vielä lähempänä on kuitenkin aivan nerokas paikka - taloyhtiön kierrätyspiste.

TOASin taloyhtiön ahkerassa käytössä on pyykkitupa, jonka yhteydessä pikkuinen huone, joka lienee alunperin ollut lasten leikkitila. Nyt se on kuitenkin pyhitetty kierrätykselle, ja paikalle on roudattu yksi hylly ja pöytä, jotka suorastaan pursuavat tavaraa. Kierrätyspisteen perusajatus siis on, että sinne saa jättää noin kuukaudeksi tavaroita, joista kuvittelee muiden vielä saavan jotain irti. Mikäli ne eivät kuukaudessa katoa, pitäisi kamppeet toimittaa edelleen. Aikansaeläneitä printtereitä ja 80-luvulla muodista poistuneita leopardikuosisia kutaleitakin toki paikan päällä pyörii, mutta enimmäkseen vaihtuvuus on hyvä. Itse olen hakenut lehtiä, kirjoja, jokusen vaatteen ja astian ja jättänyt vaatteita ja puutarhakalusteita, joista etenkin jälkimmäiset ovat tehneet kauppansa hyvin. Myös astiat häviävät etenkin syksyisin uusien opintojaan aloittavien myötä nopeasti. Suosittelen kierrätyspistettä lämpimästi!

Itse olen saanut kirjoja kiertoon täällä, myynyt vanhoja huonekaluja kavereille ja tutuille sekä järjestänyt kemuja, joissa esillä on minulle tarpeetonta tavaraa ja vaatetta. Yleensä ainakin osa tekee kauppansa hyvin.

Pienestä asti olen kiikuttanut vanhoja aikakauslehtiä eteenpäin kahdestakin syystä. Aikakauslehdet ovat mielestäni pöyristyttävän kallista tavaraa vain yhden ihmisen luettavaksi ja jo ala-asteella minulle valkeni, ettei lääkäriasemien odotusaulojen tai sairaaloiden osastojen lehtitarjonta vastaa ihan nykypäivää. Ne vähät lasten- ja nuortenlehdet, joita on saatavilla, on usein vähintäänkin repaileisia ja vanhoja. Eräskin kassillinen Demiä ja muita saman sarjan julkaisuja on tullut siis roudattua sairaalan lasten- ja nuortenosastoille ja aina niistä on ilahduttu niin, että osoitetietojen irtisaksimiseen ja painavien lehtikassien roudaamiseen kulunut energia on korvattu moninkertaisesti. Suosittelen!

Elektroniikkaromua Tampereella kerätään kiertävällä autolla kerran-pari vuodessa, enkä äkkiseltään keksi muuta kuin suuret huonekalut, joiden kierrättäminen autottomana ja ajokortittomana olisi äkkiseltään hankalaa.

Mitä muita helppoja ja kekseliäitä tapoja on kierrättää?

Prk Prkl = Purkua prkl... Se niistä käsitöistä.

Noniin, eilisen ahdistuksen jäljiltä aamulla silmät raottuivat noin puolet normaalista, näytin siltä kuin silmäluomien tilalle olisi vaihdettu prinssinakit. Kaiken muun hyvä lisäksi kerrottakoon, että löysin tänään pikkupikkuprintistä neuleohjeestani tiedon, että hupsis, minulta on jäänyt kaventamatta erinäinen määrä erinäisiä silmukoita pitkin työtä... Selkäfilettä neulottu nyt siis kaksi päivää, jonka aikana palmikkohäkkyrä on purettu ainakin neljästi. Nyt olen tullut tulokseen, että lue ohje ennen neulomista ja tämän blogattuani puran tekeleen ja aloitan alusta. Niinpä niin.

Tänään on myös Älä Osta Mitään -päivä, jota vietän mitä todennäköisimmin myös huomenna. Tarkoitus oli lähteä lauantaiaamuna ostamaan toisia hamppuhousuja, kun ensimmäiset ovat selvinneet mallikkaasti kovasta kulutuksesta huolimatta ja käydä samalla käsityötarvikekaupassa ja jouluostoksilla MUTTA ihastuttava pikkuveli 18v oli sitä mieltä, että on täysin mahdoton ajatus, että aamupäivän aikana voisi mitenkään poistua sängystä, saati lähteä siskon kanssa kaupungille, kun nyt kerran sekä tyttöystävä että vanhemmat ovat poissa maisemista. :) Joten se siitä sitten, shoppailu saa odottaa. Mikäli tarvitsette vakuutteluja hamppuvaatteiden kestosta, laadusta, mukavuudesta, lämmittävyydestä, viilentävyydestä, ekologisuudesta tai mistä tahansa muusta, voin niitä vilpittömin mielin antaa!

ÄOM-päivän ajatus on hyvä, mutta luulenpa, että kulutustietoiset ihmiset viettävät tätä päivää melko usein ja himoshoppaajia se tuskin tavoittaa - tai jos tavoittaakin, he shoppaavat samat ostokset jonain muuna päivänä. Pienenä detaljina kerrottakoon, että Kirkon Ympäristöpäivillä loppukesästä sanailtiin kirkon markkinoineen tätä päivää kerran viikossa vietettäväksi jo vuosisatojen ajan. En itse ole ehdoton sunnuntaiaukiolojen kieltäjä, mutta en ymmärrä, miksi markettien pitäisi olla auki joka päivä, saati sitten ympäri vuorokauden. Jos marketit ovat välillä kiinni, on kulutuskin väistämättä pienempää edes välillä ja pienistä lähikaupoista saa kyllä ensihätään vauvanvaipat, maito- ja jugurttipurkit ja puuttuvat pesutarvikkeet. Minua inhottaa myös ajatus, että lapset joutuvat olemaan yhä enemmän päivähoidossa, sunnuntai on kuitenkin tähän asti ollut päivä, jolloin valtaosa lapsista on kotona ja voivat myös touhuta yhdessä naapurin lasten kanssa. Ja kun koulua ei jatkossakaan käydä viikonloppuisin, jo kouluikäisten lasten yksinolo väistämättä lisääntyy esimerkiksi yksinhuoltajaperheissä, joilla ei esimerkiksi isovanhempia asu lähistöllä. Englannissa olen törmännyt taaperoikäisiin lapsiin perheineen shoppailemassa pe-la öisin, jolloin etenkin lasten pitäisi kyllä olla jossain ihan muualla kuin ostoskärryssä...

Kauhun tasapaino.

Kauhulla on lamauttava voima. Se hiipii salaa, hiljakseen ja yhtäkkiä huomaa laulavansa "levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi..." sen sijaan, että vielä viime viikolla lauloi "ehkä huomenna taas kaikki on jo paremmin". Illalla viimeisenä miettii, näkeekö aamulla, asettaa kännykän aina samaan paikkaan, ei näppäinlukkoa ja varmistaa että soitetuissa puheluissa ensimmäisenä on oikea numero. Aamulla herätessä istuu hetken ja katsoo, näkyykö kaikki samalla tavalla kuin illalla. Päivällä vahtii jokaista varjoa, välähdystä.

Minä neulon, neulon, neulon, neulon. Katson ikkunasta ja neulon lisää. Tältä näyttää lumi kuusenoksilla, muista se. Noin kimmeltää talvinen hanki, älä unohda. Tämä on auringonnousun väri. Tai sitten tavallisempia asioita. Kumpaan suuntaan hellan nappulat kääntyvät isommalle? Miten käynnistät pyykkikoneen silmät kiinni, onko siinä kosketusnäyttö?

Suuri tuntematon tulevaisuus. Jos menee näkö, miten menen kauppaan, miten osaan oikealle bussille, miten kuljen junalla, miten osaan ostaa maitoa enkä piimää? Miten käy harrastusten, jos en yksin voi kulkea? Miten teen käsitöitä, miten luen, kun kirjoista vain murto-osa tulee äänikirjoiksi? Miten opiskelen, kun materiaali on powerpoint-slideina? Miten teen tentit, kun en osaa lukea pisteitä? Miten valitsen vaatteet, kun olen ollut tarkka väreistä ja sitten en voi.

KELA on mielivaltainen byrokratian ratas, jossa asiointi on algoritmeja. Syötä sisään haitta-aste, saa vastaukseksi, ettei sinun kuuluu saada apua. Pärjää yksin, omillasi, avustajaa ei ole eikä tule. Olen joko normaalisti näkevä, vaikka näkökenttäni on neljänneksen siitä, mitä muilla tai jos en ole sitä, olen sokea. Ennemmin tai myöhemmin.

Lehdessä luki, että parikymppiset nuoret aikuiset ovat ahdistuneimpia siitä, löytävätkö koskaan puolisoa ja kelpaavatko sellaisena kuin ovat. En koskaan löytänyt kirjastosta Kaisa Lekan I am not these feet -sarjakuvaa, se olisi ollut lohdullinen. Amputoitu hiiri kertoo, että hän on ihmisenä kokonainen, vaikka jalat puuttuvat. I am not these eyes, en ole osaani valinnut. Kun minua odotettiin, isäni oli toivonut hartaasti, että "kunhan sillä vain olisi terveet silmät". Sorry, I've let you down.

Mua odotetaan kovasti kotiin, jonne mua pelottaa mennä. Tuntuu kuin pitäisi itsenäistyä uudelleen, minun, joka olen kulkenut nuoresta asti yksin pitkin Eurooppaa, yöjunilla ja lautoilla, pyörällä. Mitä jää ystäville, jotka odottaa takaisin toimeliasta ja reipasta ja säikyn ja pelokkaan? Mitä jää minulle, kun en pysy menossa mukana?

Älkää kysykö voinko paremmin, onko silmä parantunut. En voi, voin pahemmin kuin koskaan. Ja ei ole parantunut, eikä parannu. Kohtaloni on kauhun tasapaino, tieto siitä että aamulla en välttämättä näe, kun herään. Tieto siitä, että jos verkkokalvo ei irtoa tuosta noin vaan, katoaa näkö hiljalleen silmänpaineen tuhotessa näköhermon, kun lääkkeet eivät pure. Tai jos purevat, vie näön hiljalleen se silikoniöljy, joka kyllä pitää verkkokalvon paikallaan, mutta tuhoaa aistisolut. Tai jos se otetaan ajoissa pois, tippuu verkkokalvo. Älkää kysykö, en jaksa vastata.

Tuotannossa.

Sairaslomatuotosten esittelyt vaan lykkääntyvät ja lykkääntyvät ja loman loppukin jo häämöttää. Yhdestä tuotoksesta puuttuu nappi/napit, toisesta kiskaisin aamulla väärän puikon irti kohtalokkain seurauksin (meni hermo, poimin silmukat ja hyllytin työn kunnes tulee aurinkoisempi päivä ja näen nyhertää) ja kolmas on vielä päättelemättä + pitäisi keksiä, mistä saa ostaa irtokappaleina kalvoa, jolle voi tulostaa kuvan, jonka voi sitten silittää kankaalle. Kyllä ne vielä valmistuu, pakkokin on, kun osa menee pakettiin.

Tässä sen sijaan tuorein tuotos, ihana lankapaketti saapui eilen ja aamulla iskin tämän puikoille. Nyt siis lähes hihallinen valmiina, kenties huomisen aikana toinen. Ellei käsi kehitä rasitusvammaa, pikkusormen tyvi kun on kovin turvoksissa.

Keskustelua herättäneeseen joulubloggaukseen olen nyt kristallisoinut ajatustani lisää. Pointtini oli siis sen kaltainen, että mielestäni - juhlittiin nykyään mistä syystä tahansa - on korrektia selvittää itselleen ja niille, jotka eivät asiaa tiedä, miksi juhlaa itse asiassa vietetään. Joulun kohdalla on siis suotavaa kertoa, että joulu = kristinuskossa Jeesuksen synttärit, samaan vuodenaikaan vietetyt pakanajuhlat (eivät joulu, vaan takuuvarmasti nimeltään jotain muuta) talvipäivän seisauksen yms. vuoksi. Mikäli ei kuulu kirkkoon, olisi mielestäni suotavaa vieläkin tarkemmin pohtia, minkä vuoksi joulua oikein viettää. Vai viettääkö joulua, vai vaan perheelle ja rauhoittumiselle (vai materianpalvonnalle) pyhitettyä aikaa. Pohjimmiltani olen kovin huolissani siitä, että maailma pyörii tavaran onnelliseksi tekevien voimien (eli aika mitättömien voimien) ympärillä.

Tänään koin paluun lapsuuteen. Mummolan ruokapöydässä minulla on aina ollut vakipaikka ukin vieressä (kotona sen sijaan vakipaikkoja ei ole koskaan ollut) ja ollessani muksu vanhempani vaihtoivat kielen englantiin tai ruotsiin, mikäli supistiin lasten korville sopimattomia. No, tänään mummolan kahvipöydässä ja ruokapöydässä - kuten usein viime viikkojen aikana, korvieni ohitettavaksi tarkoitetut lauseet kulkivat karjalan murteella. Että sulkekaapa tekin silmienne grishkat ja menkää unten maille...

Minulta kirjoja huutaneet - palaan asiaan asap.

Niitä näitä.

Aamulla mummolaan mennessäni selvisi, että siellä oli ollut actionyö, mummi haettu rytmihäiriöiden vuoksi sairaalaan. Kahdeksaksi oli soittanut ukin noutamaan hänet "hotellista" ja reippaista ambulanssimiehistä riittikin puhumista koko päiväksi. Useampi verisuoni on enemmän tai vähemmän tukossa, mutta mummi on jyrkästi kieltäytynyt ohitusleikkauksesta, ikää kun on jo 80,5v ja kaikenlaista kremppaa riittämiin.

Ukin kanssa tutkittiin tietokoneen tulostusongelmia, asenneltiin uusia energiansäästölamppuja vanhaan jalkaan, joka vuosien vintillä odottamisen jälkeen sai muutamia viikkoja takaperin uuden, kierrätetyn varjostimen. Ukkini on kävelevä ekoteko, kaikki on säästössä. Kirjekuoret avataan siististi sivusaumasta, jotta ne voidaan uusiokäyttää, sillä hän "ei ole koskaan ostanut pikkukirjekuorta suurempia kaupasta". Neuloin alkusyksystä ukin 70-luvulla saamaan ruskeaan villatakkiin uuden kyynärpään, kun vanha vain lakkasi olemasta. Viime vuonna virkkasin reunat uudelleen, kun ne olivat kadonneet. Ymmärrän ukkia hyvin, vanha ja pehmoiseksi kulunut on ihana päällä ja peittoaa mennen tullen vaatehuoneen iskemättömät neuletakit.

Mummin aarrekätköistä löytyi tänään myös kaksi kirjaa, pikaisesti arvioituna jostain 40-50-luvulta, yhteensä pitkälti toista sataa perinnelapasmallia, ennen ilmeisesti lähes joka pitäjässä on ollut oma kuosinsa. I-HA-NAA!

Postissa tuli paketti seuraavaan käsityöprojektiin, juuri valmistuvia saanette tarkastella tällä tai ensi viikolla.

Kävin myös Changemaker-illassa, jossa Tiensuun Ilkka kertoi rauhasta ja Kongon tilanteesta. Mikäli ensi vuoden aikana tulee mahdollisuus Ilkan tai muiden Changemakerien puhetta päästä kuuntelemaan, voin suositella! On ihmeellistä kuunnella, kun toisella on laaja yleissivistys ja värikäs tapa kertoa asiasta, josta media kertoo niin kovin vähän. Tiesittekö, että Itä-Kongossa on käynnissä valtava humanitaarinen katastrofi, 38 000 ihmistä kuolee konfliktin vuoksi kuukausittain! Kirkon Ulkomaanavun kautta saa apua perille, autetaan me - ei enää uutta Ruandaa, eihän?

"Onko Jeesus joku BB:stä?" Olen sanaton.

Kuva googlesta hakusanalla Jesus.

Olen järkyttynyt. Tuttuni status naamakirjassa paljasti, että hän oli törmännyt luokalliseen suomalaisia lapsia, joista kukaan ei tiennyt, miksi joulua vietetään tai mikä on seimi. He olivat kysyneet, onko Jeesus joku julkkis tai kenties ollut BB:ssä. Kommentteja oli runsain mitoin, yhdessä todettiin, että kommentoijan äiti opettaa ensimmäistä luokkaa ja lapsista kaksi oli joskus kuullut Jeesuksesta.

Olen sitä mieltä, että koulussa ei uskonnonopetuksen ensisijaisesti tule olla tunnustuksellista vaan eräänlaista uskontotiedon opetusta, jotta me kaikki eri uskontoihin kuuluvat tai kuulumattomat voisimme toimia yhdessä ketään loukkaamatta. Sen sijaan pidän yleissivistyksenä, että lapselle kerrotaan, ettei joulua vietetä joulupukin synttäreiden vuoksi. Pidän yleissivistyksenä, että tämä kerrotaan myös päiväkodissa ja etenkin kotona, huolimatta siitä, kuuluuko perhe kirkkoon vai ei.

Olen myös sitä mieltä, että kuhunkin uskontoon kuuluvat kunkin uskonnon omat juhlat. En vietä muslimien enkä hindujen juhlia, en juutalaisten enkä buddhalaisten juhlia. Sen sijaan vietän kristittyjen juhlia: joulua, pääsiäistä, juhannusta. Olen sitä mieltä, että ken ei kirkkoon kuulu, se jättäköön joulun juhlimatta. Tiedän, että suurin osa lienee asiasta eri mieltä.

Lapsellista!

Päivääni piristi toden teolla E:n ja V:n vierailu. Oli kaikin puolin lystikästä! Joulupukille ei oltu kyllä kirjoitettu, koska "me kellottiin sille jo kaikki kesällä siellä Lovaniemellä!". V. harjoitteli nyt nimensä kirjoittamista, äidin mukaan seitsenkirjaiminen nimi vaatii suunnilleen yhden paperiarkin. Kesällä nimeään harjoitellut sisko sen sijaan on siirtynyt askeleen eteenpäin. Neiti nimittäin täyttää ahkerasti ristisanoja, kuulemma idea on jo selvillä: järjestelmällisesti jokaiseen ruutuun piirretään jokin kirjain.

E., joka 8kk vanhana jo käveli ja seisoi päällään sohvaa vasten ja vuoden vanhana jumppaili vauvakeinussa niin, että vatsalihaksista muodostui siisti 6-pack on alansa valinnut. Kun melkein-kummitädin laatikosta löytyi vuonna -92 Englannista ostettu kylpylelusammakko, päätti tuleva fysioterapeutti saada sen jalat vispaamaan entiseen malliin. Sammakon mahavivusta väännettiin vauhtia, vessan allas täyteltiin vedellä ja sitten monipuolista jumppaa. Ja kas, sammakkohan alkoi vispata kuin menneinä vuosina konsanaan!

Kynttiläaikaa - öljyä vai ruoka-aineita?

lapset,

Rakastan syksyä, koska syksy on minulle kynttilöiden aikaa. Kynttilät taas liittyvät ajatuksissani hartauteen ja rukoukseen, joten jatkuva kynttilöiden polttaminen on jotenkin turvallista, jatkuvaa rukousta. Kotona palaa lähinnä lahjaksi saadut isot kynttilät sekä lukuisat tuikut. Tampereen käsityömessujen jälkeen luin jostain, että vuoden tuotteeksi oli valittu ekologinen soijakynttilä. Mitä epäekologista tavallisissa kynttilöissä sitten on, kummastelin. Ekolosta ostin kyseisen soijakynttilän 7,90 eurolla kokeilumielessä ja päätin perehtyä asiaan enemmänkin.

Googlailun tuloksena selvisi, että ennenvanhaan kynttilöiden vaha on saatu pitkälti eläinperäisistä rasvoista. Viimeiset 150 vuotta on kuitenkin yleisimmin ollut käytössä parafiini, jonka taustalla on - yllätys yllätys - öljy. Sen vuoksi kynttilät tuottavat palaessaan myrkkyjä, jotka etenkin herkemmille saattavat tuottaa allergisia oireita. Tavallinen kynttilä myös nokeaa paljon. Soijakynttilä sen sijaan on valmistettu - yllätys yllätys - soijasta. Soijan palaessa ei synny päästöjä ja se sopii myös herkimmille. Tuoksu on miellyttävä, hieman makea ja sokerinen, kynttilän etiketissä karamelliseksi kutsuttu. Soijakynttilä kuulemma palaa matalammalla lämmöllä, mutta toisaalta on sulaessaan tavallista kynttilää juoksevampi. Omassa kynttilässäni tämän huomaa mielestäni siinä, että neste paitsi "hulahtaa" yhtäkkiä aluslautaselle, myös jättää reunat palaessaan aika ohuiksi ja helposti repaleisiksi. Etiketissä lupailtiin kynttilän myös kestävän pidempään kuin tavallisten, mutta aika nopeasti tämä on palanut - joskin olen polttanut sitä lähes 10 tuntia tauotta.

Soijakynttilä voi palaa pöydälläni myös tulevaisuudessa, mutta en silti osaa päättää, kumpi on huonompi. Polttaako öljypohjaista kynttilää vaiko jotain, jonka raaka-ainetta voisi käyttää myös ruuaksi? Äitini ei pitänyt ajatuksesta, että soijaa tuodaan toiselta puolelta maapalloa kynttilöitä varten, mutta itse en pidä sitä niin suurena ongelmana - eihän öljyäkään Suomesta saa.

Onko soijakynttilä siis ekoteko vai pelkkää diipadaapaa?


Tänään kävi kylässä melkein-kummilapset, 4,5-vuotiaat kaksoset. Ihana oli kuulostella lapsukaisten juttuja, pitää pientä ihmistä sylissä kutiteltavana ja jutustella. Ihanaa oli myös katsella heidän ottamiaan kuvia jälkikäteen. En halua niitä lasten tunnistettavuuden vuoksi täällä jakaa kuin tämän yhden, tekemisen iloa ja kuvakulmia sekä rajausta hyvin valaisevan kuvan verran.

Leirivierailijana

Kuva googlesta, hakusanalla Pöyhölä.

Kävin tänään Keuruulla Pöyhölässä reilun kuuden tunnin vierailulla viikonloppuleirillä. En ole koskaan ennen tehnyt niin, vaan olen aina ollut paikalla koko leirin tai en ollenkaan. Mukanani oli myös M. Jyväskylän Changemakerista ja yllätyin, miltä leiri näyttää ulkopuolisen silmin.



Vedin kahdesti ihmisoikeusharjoituksen ja salakuuntelin M.:n esitystä Kambodzasta ja hengasin tuttujen nuorten kanssa. Se ihana yhteenkuuluvuus ja vapaus olla oma itsensä. Paras muistoni tämän kesän riparilta on, kun useampi itkuinen ja onnellinen nuori kiitti leiristä ja kertoi, että ensimmäistä kertaa hänet on nähty sellaisena ihmisenä kuin millaiseksi hän on itsensä aina kuvitellut. Pöyhölässä nuoret tulevat kovin erilaisista oloista. On pienituloisten yksinhuoltajien lapsia, varakkaiden suurlähettiläiden lapsia, EU-virkamiesten lapsia, jotka lentävät viikonloppuleireille Keski-Euroopasta. Ja silti nuoret ovat samalla viivalla, kaikki toistensa kanssa, toistensa puutteet ja vahvuudet huomioiden.

Ja miten viisaita nuoret ovatkaan! Hahmottavat omien valintojensa vaikutuksia toisiin ihmisiin ja ympäristöön.

Ihanaa oli myös käydä leirillä, kun sai poimia parhaat palat ja palata kotiin olematta kuolemanväsynyt. Ainoastaan se harmittaa, että yhteinen iltahartaus jäi kokematta.

Mennyttä ja tulevaa.

Sennie haastoi kaikki bloginsa lukijat täyttämään meemin, johon olinkin jo kertaalleen törmännyt ja tykästynyt itsekin. Varautukaa, nyt seuraa selonteko menneestä ja tulevasta!

Kymmenen vuotta sitten, 1998:

1. Olin 11-vuotias, aloittanut juuri viidennen luokan. Meidän luokka oli koko Jyväskylän pienin ja varmasti myös vaikein. Monta kertaa opet lähtivät ovet paukkuen kahville kesken kaiken, kun pinna paloi. Myöhemmin menoa on ihmetellyt, mutta silloin se oli jokapäiväistä arkea. Pojat istuivat ikkunalaudoilla, ikkunoidan ulkopuolella koulun 2. kerroksessa ja yhtenä talvipäivänä tuuletettiin tuntikausia, kunnes luokassakin oli pakkasta...

2. Asuimme toista vuotta vaaleanpunaisessa omakotitalossa ja haaveiltiin toisesta koirasta.

3. Luin minkä suinkin ehdin, kannoin kirjastosta kotiin parinkymmenen kirjan satseja ja vanhempani olivat huolissaan, kun kolmannen luokan jälkeen olin ollut yksin enkä viettänyt vapaa-aikaa kavereiden kanssa tai harrastanut pahemmin mitään.

Viisi vuotta sitten, 2003:

1. Olin seurustellut lähes kaksi vuotta.

2. Asuin äitini ja veljeni kanssa kerrostaloasunnossa, kotona hääräsi kaksi terrieriä.

3. Olin aloittanut lukion, vanhempani stressasivat valtavia kurssimääriäni ja viidettä aloittamaani kieltä. Lauloin seurakunnan nuorten kuorossa, menin ensi kertaa tanssitunnille, balettiin. Olin ollut ensimmäistä kertaa isosena ja päässyt mukaan nuortenleirejä suunnittelevaan jo toteuttavaan työryhmään.

Kolme vuotta sitten, 2005:

1. Poikaystäväni jätti minut kesken armeijansa, vanhojentanssien ja 18-vuotispäiväni alla petettyään minua armeijasta ja muualta kaveripiiristään löytämiensä tyttöjen kanssa. Surin, laihduin ja surin lisää. Alle kolmessa kuukaudessa katosi 14 kiloa ja vanhempani olivat huolissaan.

2. Leikkasin hiukseni siiliksi ja päätin, että lakkaan suremasta kun ne kasvavat. Päätin myös tehdä pyöräretken yksin ja vanhempieni vastaväitteistä huolimatta poljin kaksi viikkoa, ensin etelään aina Lohjalle saakka ja sitten pohjoiseen, kunnes Forssassa kyllästyin ja lähdin bussilla kotiin.

3. Aloitin yhdeksän aineen ylioppilaskirjoitukset kirjoittamalla syksyllä äidinkielestä L, englannista E ja italiasta M. Englannin tuloksesta järkyttynein oli opettajani, joka huusi naama punaisena piinallisen pitkän ajan ja vannotti uusimaan keväällä. Äidinkielestä olin iloinen, esseeni puhtaaksikirjoitus jäi kesken kun aika loppui.

Vuosi sitten, 2007:

1. Muutin ensimmäisestä soluasunnostani toiseen, mikä tuntui lottovoitolta. Vuodenvaihteessa pääsin kokonaan omaan asuntooni, mikä tuntui siunaukselta vaikka L:n kämppiksenä olisin viihtynyt pidempäänkin. Onni onnettomuudessa, tilalleni muutti T. ja edelleen pihan toisella puolella asuvien tyttöjen kanssa tavataan lähes päivittäin ja vietetään aikaa yhdessä. Olette parasta, mitä Tampereella on!

2. Aloitin työni opintoneuvojana. Rakastan työtäni yli kaiken, minut on kai tarkoitettu työskentelemään ihmisten parissa ja muita auttamaan.

3. Äitini meni uusiin naimisiin puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Tähän asti tänä vuonna, 2008:

1. Olen matkustanut paljon. Ollut pitkän viikonlopun Italiassa, kaksi viikkoa Englannissa ja viikonloput Ruotsissa ja Norjassa sekä viikon Moldovassa.

2. Olen päässyt opiskelemaan teologiaa ja olen iloinen kirkossa puhaltavista uusista tuulista.

3. Olen pelännyt - ehkä enemmän kuin koskaan - että sokeudun ja joudun luopumaan. Rakastan värejä, sävyjä, kuvia, käsitöitä, askartelua. Miten käy näille? Miten minulle käy?

Eilen, 19.11.08:

1. Kävin Tampereella sairaalaoptikolla, sain uusia, kauniita lankoja ja vietin mukavan päivän äitini seurassa.

2. Ilahduin, kun puolituttu laittoi lohdullisen viestin Facebookissa ja vielä enemmän, kun kuulin bändinsä musiikkia.

3. Ajattelin, ettei mulla olekaan hätää, kun on ystäviä ja perhe ja tiedän, mitä elämältäni toivon.

Tänään, 20.11.:

1. Olen aloittanut uusista langoista kaulahuivia, kuunnellut eilen löytämääni musiikkia ja pohtinut, kuka tai mikä on niin tärkeää, että voisin kuvan kaulahuiviini kiinnittää.

2. Ihastellut Stop Shopping -saarnaajaa aamutelevisiossa.

3. Viettänyt aikaa isovanhempieni luona. Nämä viime viikkoina täällä vietetyt tunnit täytyy tallettaa hyvin, sillä kuka tietää kuinka kauan saan pitää heitä luonani - kahta yli 80-vuotiasta, viisasta ja rakasta ihmistä.

Huomenna:

1. Yritän paneutua koulutöihin loppuuan kohti lähenevän sairasloman kunniaksi.

2. Pidän Skype-palaverin islantilaisten ja norjalaisten Changemakereiden ja ruotsalaisten nuorten aikuisten kanssa.

3. Toivon näkeväni aamulla sitä samaista lunta, joka tänään on kaunistanut maisemaa.

Ensi vuonna, 2009:

1. Valmistun tekniikan kandidaatiksi.

2. Suunnittelen vaellusta Santiago de Compostelaan joko ystävien seurassa tai yksin, näöstäni riippuen.

3. Olen toivon mukaan levollisempi tulevaisuuteni suhteen kuin nyt, kun kaikki on vielä kovin epäselvää.

Ja kuten Sennie, toivon mahdollisimman monen tietysti paljastavan omat menneet ja tulevansa :) Ja kertokaa siitä toki minulle kommentteihin!

Rakkaudentunnustus

Sain Pialta tämän tunnustuksen, joka jo kerra blogissani pyörähti. Kiitos! Pian Arkipäivän Aktivistiin kannattaa tutustua, kovasti samanhenkistä kuin Ekoelämässäkin.

Changemaker

Kuva googlesta hakusanalla Changemaker.

Abivuonna äitini bongasi jostain lehdestä ilmoituksen, että Jyväskylässä alkaa Changemaker-ryhmä. Silloin jokapäiväiset tanssitreenit, kuoroharkat ja koulu veivät kaiken ajan, mutta Tampereella päätin tarttua asiaan. Kirkon Ulkomaanapu, verkosto, vapaaehtoisuus, maailmanparannus, oikeudenmukaisuus - mikä voisikaan kiinnostaa minua enemmän?

Ensimmäisenä opiskeluvuotena iltaluennot olivat aina paikallisryhmätapaamisten päällä, mutta vuosi sitten pääsin mukaan. Voi sitä auvoa, vihdoinkin löysin yhteisön, jossa kirkkoon sitoutuneet, mutta kenties seurakunnassaan vierautta tuntevat nuoret aikuiset ovat löytäneet yhteen. On ihanaa keskustella, kun kaikki ovat vähintääkin saman päämäärän perässä, kaikki tietävät mistä puhutaan ja motivaatio on suurta. Tiedän, että vielä hedelmällisempää keskustelu kenties olisi, mikäli mukana olisi kovin eriäviä mielipiteitä, mutta silti olen kokenut Changemakerin erittäin läheiseksi yhteisöksi. Toimintaan oli myös matala kynnys osallistua ja tähän mennessä olen roudannut jo kaksi ystäväänikin paikan päälle!

Tampereen ja Jyväskylän ryhmien toiminta on hyvin samanlaista. Kerran kuussa on Changemaker-ilta, johon ulkopuolinen puhuja tulee kertomaan tietystä aiheesta. Tähän mennessä olen kuullut mm. Ugandan tämänhetkisestä tilanteesta, Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista EAPPI-vapaaehtoisen silmin, HIV/AIDS-työstä Afrikassa... Lisäksi pidämme luku-/opintopiirejä, joissa käsitellään ennalta valittua artikkelia tai kirjaa. Todella antoisaa! Helsingissä lukupiiri kokoontuu ratikassa, jossa keskustelu tuodaan kaiken kansan keskuuteen, Jyväskylässä kokoonnumme pitkälti kodeissa, Tampereella kuppiloissa.

Kampanjointi ja koulutusviikonloput sekä yhteistyö Norjan ja Islannin Changemakereiden kanssa kuuluu olennaisesti toimintaan myös. Koulutuksia on kahdesti vuodessa ja uuden oppimisen lisäksi tärkeää on myös pitää hauskaa. Hauskanpitoa on opittu etenkin norjalaisilta kollegoilta ja siinä lieneekin homman viehätys - CM Norway on Norjan suurin nuorisojärjestö ja maan kolmanneksi vaikuttavin kansalaisjärjestö! Tänä vuonna olemme kampanjoineet Maan Ystävien rinnalla Polttava kysymys -kampanjassa ajamassa ilmastolakia, ensi vuonna kampanjoimme Kongon kaivostoiminnasta ja suomalaisten elektroniikkayhtiöiden vastuusta. Tampereella vahvana on ollut myös Reilun Kaupan puolesta kampanjointi ja Tampereestahan tulikin Suomen ensimmäinen reilun kaupan kaupunki! Asiaa ajaneita oli toki paljon, mutta myös CM oli aktiivisesti mukana.

Mielelläni kerron kaiken, mikä mahdollisesti aiheessa kiinnostaa ja toivotan kaikki tervetulleeksi mukaan! Kirkkoon kuulumattomuus tai eri uskontokunnan jäsenyys ei myöskään ole este, vaan ovet on haluttu pitää avoimina kaikille. Verkosto toimii kristilliseltä pohjalta, mutta ei paukuta ketään Raamatulla päähän. Uskallanpa jopa sanoa, että viimeviikkoinen keskustelumme Imatran kirkkoherrasta oli aika rebelrebel :) (Kirkkoherran asiat eivät ole ollenkaan hullusti, jyrähtihän arkkipiispakin hänen puolestaan!)

Lisää tietoa löytyy myös täältä.

Uudet rillit!

Olen käynyt samalla optikolla siitä lähtien, kun kaksivuotiaana ensimmäiset lasini sain. Samoin veljeni on ensimmäisensä saanut 11kk ikäisenä juuri sieltä ja samassa putiikissa asioi pitkälti muukin suku. Optikkoni totesi, että nykerönenäiset sisarukset nähdessään hänelle pukkasi aina tuskanhiki, sillä nenämme olivat niin olemattomat (tästä kaikki muutkin ongelmat aiheuttamasta sukuviasta johtuen) että lasit kuin lasitkin valuivat. Edelleen on naama niin vaikea, että viimeksi ostoksilla jäi 2000 lasin joukosta valinnanvaraksi kahdet. Tässäpä siis valintani tulos, livenä hieman kuvaa vaaleammat ja punertavammat. Kotelon oli optikkoni valinnut isäni hakiessa lasit. Istuuko tyyliini vai onko kyseessä piiloviestintä?

Kasvisruokaa: Linssikeitto

Tämäkin on lainattu resepti, mutten kyllä muista mistä.

Linssikeitto, ainakin neljälle

pari sipulia
pari-kolme porkkanaa
2,5 dl punaisia linssejä
öljyä
valkosipulia

Huuhdo linssit, pilko muut. Öljy kuumenemaan (älä unohda hellalle kuten minä..) ja sitten tavarat öljyyn ja pyöritellään hetki, kunnes sipulit pehmenee.

7dl vettä
purkki (400g) tomaattimurskaa
pieni purkki tai iso turaus tomaattipyrettä
kanelia
kaardemummaa
2-3tl currya
kasvisliemikuutio
laakerinlehti

Lisää edelliset. Anna kiehua kolme varttia.

puolen desin loraus sitruunamehua
vähän sokeria

Ongi pois laakerinlehti, soseuta jos tekee mieli, lisää loput ainekset. Tarjoa ja nauti.

Halukkaat voivat lisätä kermaa jossain muodossa.

Tampere! Katastrofin aineksia saatavana!

Huomasin aamulla, että diggailemani Katastrofin aineksia on ohjelmistossa vielä tänään Niagarassa ja perjantaista alkaen Cinolassa Hervannassa. Ehkäpä viritämme tänne elokuvasta keskustelua elokuvan nähtyänne :)

Sairaslomatuotos, sekä pannuun että päähän...

Teepannun virkaa tekee T.:n pehmokana Vappu, kuvat on ottanut T.

Joutuessani sairaalaan pyysin äitiäni hankkimaan paksut puikot ja tuomaan kotoani paksua lankaa, sillä ajattelin, että osaan kyllä neuloa vaikka silmät ummessa. No, sairaalassaolo jäi kolmeen päivään, joten en sitten lopulta neulonutkaan, mutta loman alkupäivinä kylläkin. Tämä on siis tuotoksista ensimmäinen - ja eriskummallisin...

Mummin ensikommentti oli, että "taasko sinä pipoa värkkäät?" ja T. tuumasi tuotoksen nähdessään, että "tonhan voi laittaa päähänkin". Niinpä niin. No, pannumyssy sen oli tarkoitus olla ja siinä myös tähän asti palvellut. Lanka on Novitan Isoveljeä, ja ohje yksinkertaisuudessaan seuraava: virkkaa numeron 6 koukulla sopivan kokoinen lätty, poimi reunoilta silmukat ja neulo 6 puikoilla kunnes korkeus sopiva. Tein itse lisäksi tuollaiset lärpäkkeet, joiden vastakappaleena on napit. Olen laiska päättelemään kunnolla, minkä huomaa myös kuvasta...

Ruokaohje: Perunacurry

Perunacurry, 3-4 hengelle.
8-10 perunaa
öljyä
currytahnaa
purkki (400g) kookosmaitoa
sokeria
suolaa

Kuumenna loraus öljyä pannulla, lisää currytahna (itse laitoin n. 1,5 rkl) sekä suola ja sokeri. Sokerina käytin inkkarisokeria, mutta olin kirjoittanut ohjeeni muscovado- tai fariinisokerin. Hetki sekoitellaan, sitten lykätään kuoritut ja pilkotut perunat joukkoon. Taas hetki pyöritellään, sitten purkki kookosmaitoa sekaan ja reilu 20 minuuttia keitellään.

Ohje oli tänä syksynä jossain lehdessä, tarkemmin en muista. Oikein maukasta sellaisenaankin, N. visioi sekaan sopivaksi myös kukkakaalin. Jotain proteiinipitoista, esim. papusalaattia ruoka ehkä jää kuitenkin kaipaamaan.

Kirjoja kiertoon, osa 2.

Tampereen visiitin yhteydessä tyhjensin taas muutamalla kirjalla kirjahyllyä. Suurempi tyhjennys saa odottaa siihen, kun palaan kotiin, mutta jatkossakin siis laitan kirjoja kyllä pois juuri tämän blogin kautta :) Viime kerralta jäi kaksi kirjaa käsiin, nyt on niiden lisäksi tarjolla muutama nuorten- ja lastenkirja sekä yksi erikoisuus. Viime kerralla osalle kirjoista olisi ollut useampiakin ottajia, joten tehdään tällä kertaa niin, että kirjojen perässä oleva hinta on lähtöhinta ja mikäli ottajia on useampi, voi huutokaupanomaisesti tarjota vähän enemmän ja suurimman tarjouksen antanut saa sitten opuksen omakseen. Huudelkaa pe 21.11. mennessä.

EDIT. Taas toimitus siis joko postitse ostajan kustannuksella tai noutamalla. :)

Maria Eriksson: Mian salaisuus. 0,2e

Jatkoa Liza Marklundin Uhatut ja Turvapaikka -kirjoille. Pokkari on mitä mainioimmassa kunnossa, tällä hinnalla vaikka mökkilukemiseksi ja takanlämmitykseen. Kirjallisena teoksena ei aivan Nobelin arvoinen, mutta lauantai-illan aivojen nollaukseen oikein sopiva ja etenkin sarjaa aiemmin seuranneille myös kiinnostava, sillä siinä paljastuu perheen tarinan viimeisimmät käänteet.

Michelle Magorian: A Little Love Song. 0,2e.

1940-luvulle, Englannin maaseudulle sijoittuva tarina. Kevyttä lukemista, mukava tarina. Kenties teinin joulupakettiin tai kirjoituksiinsa treenavalle lukiolaiselle? Itse pokkari on kunnoltaan mitä mainioin.

Sonntags - Ideen für das ganze Jahr. 4,50e/kpl.

Tässä tämä erikoisuus. Saksan evankelisen kirkon julkaisema saksankielinen kirja, "Luojan kiitos, on Sunnuntai!"-projektin tuotos. Kirjan ajatuksena on tarjota ideoita sunnuntain viettoon sen ajatuksen pohjalta, ettei sunnuntaina tehtäisi palkka- sen paremmin kuin kotitöitäkään vaan mukavia asioita perheen ja ystävien seurassa. Ideoita retkiin, kutsujen järjestämiseen, valokuvajuttuihin, leipomiseen... Paljastettakoon, että eräs joululahjoista on muotoutumassa saman idean ympärille. Kirjassa ei mitenkään erityisesti korostu uskonto, se ei siis ole hartauskirja. Selkeä ja ymmärrettävä, ei mitään yliopistosaksaa. Kirjoja tuli hankittua kolme, kun pienempää tilausta ei toimitettu ja nyt siis kaksi olisi saatavana edelleen.

Martti Lintunen: Pikku kirahvin häntä. 0,50e

Vuoden -98 luontokuvaajaksi valitun Lintusen tekemä lastenkirja, joka kertoo pikkukirahvista, joka kokee olevansa erilainen kuin muut eläimet. Kuvituksena hellyttäviä valokuvia ja tarinakin (takakannen ikäsuosituksen mukaan yli 3v) mukava. Kirja on lähinnä pölyttynyt hyllyssä, on siis täysin iskemätön. Perheen pikkuväen joulupakettiin?

Marja-Leena Tiainen: Rakas Mikael. 0,20e

90-luvun lopulla julkaistu nuortenkirja, joka kertoo onnettomuudessa kuolleen Mikaelin äänellä tyttöystävänsä saamasta lapsesta ja selviytymisestä. Upposi joskus yläasteikäisenä, kirja kiersi useammankin kaverin luettavana. Kunto on kaikesta lukemisesta huolimatta kuitenkin siisti.

Jostein Gaarder: Enkelimysteerio. 0,2e

Filosofisiin nuortenkirjoihin erikoistunut norjalainen kertoo tarinan tytöstä, joka sairastaa vakavaa sairautta ja ollessaan heikkona vuodepotilaana, alkaa käydä keskusteluja enkelin kanssa. Kirjaa on käännetty 23 kielelle, omia muistikuvia tähän ei juurikaan minulla liity.

Käsityöhimo. Sairasloman tarkoitus?

Joulukorttien valmistuttua ja työn alla olevan toisen tekeleen valmistumisen häämötys ovat saaneet aikaan valtavan näperrys- ja väkerrysinnon. Se iskee äkkiarvaamatta aina, mutta jotenkin nyt on myös vähän sellainen surullinen tunne, että tehtävä on niin paljon kuin vain suinkin ehtii - nyt, kun vielä näen.

Päässä soi Eppujen laulustakin tutuin sävelin, mutta muunnetuin sanoin: näin pelataan aikaa, seistessäni alla tämän taivaan, josta pilvet tekevät harmaan... Tiistaina lääkäri sanoi, että mun verkkokalvot on kamalan vaikeita tapauksia, kuulun siis siihen 20%:iin, jonka verkkokalvoirtauma todennäköisesti uusiutuu. Vaihtoehdot on aika vähissä, sillä silmään laitettu silikoniöljy nostaa painetta, mikä vaurioittaa pidemmän päälle näköhermoa. Silikonilla verkkokalvo pysyy paikallaan ja jos se poistetaan, on suuri riski, että osaset irtoaa itsestään uudestaan. Jos taas silikoni jätetään, se tuhoaa silmän aistisolut hiljalleen. En tiedä, mutta mun korviini kuulostaa siltä, että sokeus tulee, ennemmin tai myöhemmin. Odottaminen on todella kurjaa.

Tarkoitukseni ei ollut synkistellä!

Tänään heräsin elämän realiteetteihin. Kuukauden lomailun jälkeen on otettava katsaus koulu- ja järjestöasioihin, kun kovasti näyttää siltä että tuttu tohina alkaa heti palattuani julkisuuteen 8.12. Hmm, ennestään ajattelin sairasloman olevan lepäämistä varten, mutta taidan käyttää nämä viimeiset viikot arkeen valmistautumiseen.

Ehdotelkaapa bloggausaiheita!

Tähän mennessä on aiotuissa ja toivotuissa mm.
- vapaaehtoistyö
- nuoret ja nuoret aikuiset, normaalit vs maailmanparantajat
- kasvisruokaa ja -reseptejä
- järjestöesittely
- lisää jorinaa käsitöistä, näkövammaisuudesta, kirjoista

Mistä muusta haluatte kuulla ja lukea?

Leffavinkki: Kautokeinon kapina

Kuva lainattu MS Filmfestivalin sivuilta.

Piipahdettiin äitin kanssa Arktisen Upeeta -leffafestareilla katsomassa Kautokeinon kapina. Ennalta tiesin vain, että eräs tuttuni oli siitä pitänyt, että näyttelijät ovat kauniita ja kovatasoisia ammattilaisia ja että tarina kertoisi saamelaisista.

Lyhyestihän kyse on norjalaisten saamelaisista saamasta yliotteesta, kun nämä alkoholisoituivat ja joutuivat maksamaan velkojaan poroilla. Lestadiuksen herätyksen myötä tilanne parani, kunnes tilanteeseen turhautunut kauppias ja kapakoitsija juonittelee paikalle uuden papin, jonka on määrä palauttaa kansa kirkkoon.

Elokuvassa rakastin luontoa ja ihmisiä, miten he voivatkaan olla niin kauniita? Lisäksi olin kiitollinen uudesta näkökulmasta Lars Levi Lestadiukseen, tässä elokuvassa hänet näytettiin varsin positiivisessa valossa, toisin kuin lestadiolaiset nykymediassa valtaosin. Kuten elokuvan päähenkilöiden, myös minun päässäni myllersi kysymyksiä siitä, miten saman kirkon palvelijat voivatkin tuoda niin erilaista viestiä? Miten paljon pahaa onkaan maailmassa saatu aikaan keinottelemalla kristinuskon nimissä?

Ja se elokuvan musiikki! Valitettavasti siitä ei löydy elokuvan sivuilta minkäänlaista tietoa, ostaisin mielelläni levyn jos toisenkin, jos vain käsiini saisin.

Uusia asioita.

Pyry tänään haasteli tekemään tutkimusta netissä. Aika pintapuolisesti vilkuilin, mutta ainakin Finnair näyttää kampanjoivan tulevaisuuden lentämisen puolesta. Myös Duudsoneilla on meneillään jonkinlainen bioenergiaa ja vessahuumoria yhdistelevä kamppis, Pökälekampanja.

Puuhasin tänään kaikki joulukortit valmiiksi. Posti kulki ja toi uuden Solidaarisuuskalenterin. Sen saa AdLibriksen verkkokaupasta postikuluineen alle 13 eurolla.

Muuten päivä on kulunut kirjaa kuunnellen, Imatran kirkkoherra -asiaa eri medioista seuraillen ja langoista haaveillen. Ainakin Facebookissa yhteisö turpoaa muhkeaa vauhtia, Etelä-Saimaan sivuilla asiaa voi kommentoida ja osallistua gallupiin.

Tätä Jaredin huivia ihailen, samoin kuin uusimmassa Suuressa Käsityössä ollutta Anu Harkin Sikuri-huivia. Priiman nettikaupasta Noron lankoja jo katselinkin, mutta malttanen odottaa viikonlopun yli, josko R. niitä käsityömessuilta löytäisi ilman postikuluja. Tänään sen sijaan tilasin netistä nappeja suurehkolla summalla, hups.

Pappi, ei pappi, pappi, ei pappi...

Imatran kirkkoherra, Olli Aalto, tuleva Marja-Sisko Aalto, on mietityttänyt minua eilen ja tänään kovasti. Ryytimaassa asiaa pohdittiin myös.

Repeääkö kirkko liitoksissaan?

Voiko kirkkoherra jatkaa työssään? Jos ei omassa, jossain muussa seurakunnassa? Eikö seurakunta ole hänet persoonanaan juuri virkaan kutsunut, eikä persoona korjausleikkauksen myötä muutu?

Miten paljon rohkeutta vaaditaan, että uskaltaa tulla tällaisen asian kanssa julki?

Luulen, että minulla on asiaan aika vahva mielipide ja tiedän, etteivät kaikki sitä kanssani jaa. Mutta ydinsanomaa kirkossa kai kuitenkin on, että kaikki saavat tulla.

Ehkä nämä kysymykset puhuvat puolestaan, hieman hirvittää tulevat myrskyt ja äärimmäiset kannanotot, mitä varmasti saamme nyt kuulla.

Mr and Mrs Reader.

Olen kovin kiintynyt Victoriin, koko nimeltään Victor Readeriin. Joku voisi luulla, että olen menossa sen kanssa naimisiinkin... Sain sen Näkövammaisten Keskusliitosta lyhytlainaan, jotta selviän silmäni kanssa ensihätään. Laitetta onkin tullut sairasloman aikana huudatettua melko reippaanlaisesti, äänikirjatoimitukset näkövammaisten kirjastosta, Celiasta, ovat todella nopeita. Mummolassa kuuntelen klassikkoa, joka on aikanaan kelanauhoilta siirretty kaseteille ja äänenlaatu on sen mukainen. Lukija on myös varsinainen eläytyjä, hän mm. laulaa kaikki laulut, mitä kirjassa mainitaan ja pitää välillä teatraalisia taukoja. Olen myös - omaksikin yllätyksekseni - oppinut kuuntelemaan kirjoja yksin ollessani "oravalla" eli nopeutettuna. Keskittymiseni on kuitenkin sellainen, ettei oravakuuntelu ja muu puuhailu sovi yhteen, jompi kumpi herpaantuu väistämättä.

Laite on erittäin näppärä. Kirjat tulevat cd-levyillä, joihin äänite on tallennettu mp3-tiedostoina. Victor saa Daisy-nimellä kulkevista äänitteistä irti vaikka mitä, niin sivunumerot, otsikot alatasoineen ja jopa yksittäiset virkkeet. Äänen nopeutta ja selkeyttä voi säätää haluamakseen ja kirjaan voi laittaa kirjanmerkkejä. Mitä muuta voin toivoa?


Victor on melko tuore tapaus, ennen vuotta 2006 Celia toimi kasettien turvin. Kun Suomessa on 80000 näkövammaista ja lisäksi kirjastoa käyttää liuta muita käyttäjiä, joille kirjoitettu teksti on syystä tahi toisesta vaikeaa, voi kuvitella millainen määrä varastotilaa on kaseteille täytynyt olla. Äänikirjojen digitoimisen myötä varastotilaa on vapautunut rutkasti, varastokustannukset pienentyneet ja elämä helpottunut kovasti. On vai yksi, suuri MUTTA. Äänitteet on tallennettu sähköiseen muotoon ja kun painan kotonani nettipohjaisen tilausjärjestelmän painiketta, poltetaan minua varten uusi kirja, joka sitten postitetaan minulle. Käytön jälkeen tuhoan kirjan, sitä ei siis palauteta, mikä on nykyi Vanhassa kasettijärjestelmässä postinkantajat kirosivat mennen tullen keltavihreitä, jättimäisiä kasettikoteloita, ja nyt siis säästetään myös paluupostin hinta. Mutta jos kukin kirjaston kymmenistä tuhansista asiakkaista tilaa vaikkapa vain yhden kirjan vuodessa, tulee cd-jätettä aivan valtava määrä. Sokean setäni kanssa isänpäivänä asiaa päivittelimme ja hän povaakin, että nyt eletään siirtymävaihetta, jonka jälkeen kirjat toimitetaan asiakkaille täysin sähköisesti. Se onkin perin ekologinen unelma. Sitä odotellessa täytyy vain väännellä käsiään ja potea huonoa omaatuntoa - ja olla tilaamatta kirjoja turhaan.

Taantumus!

Mentiin äidin kanssa tänään ostoksille, aikaa ja liikkeitä oltiin jo harkittu pitkään. Tarttui mukaan yhtä sun toista, sekä harkittuja että herätteitä. Hieman poden huonoa omaatuntoa, kun kulutuskriittisyydestäni huolimatta ostelen, mutta puolustauduttava on, että rintsikkatilanne on ollut kriittinen jo vuoden (!) ja muutkin ostokset olivat laadukkaita ja muutenkin "siistiä, juhlavaa"-osastoa, joten ne toivoakseni ovat useamman vuoden ostoksia. Ehkä esittelen niitä täällä myöhemmin.

Huomioina voinen esittää, että Reilun Kaupan "Maailma muuttuu ostos kerrallaan"-kampanja on todella näkyvä, tänään törmäsin siihen yhdessä vaateliikkeessä ja kahvilassa, molemmissa todella näkyvästi. Myös telkkarissa mainokset pyörivät! Toinen huomioni on, että rintsikkakaupat on oikea kammotus, on hirvittävää, kun vieras ihminen mittailee laardejani ja kiikuttaa toinen toistaan järkympiä virityksiä eteeni... Mutta toisaalta tänään ostetut liivit kestävät kyllä pitkään ja ovat oikeasti minulle sopivat, tukevat ja erittäin hyvät!

Näin vahingossa eilen yhden lukiokaverin (onni!), tänään toisen (onni!) ja tarkoituksella vielä illalla kolmannen (onni!). Rakastan tätä söpöä pikkukaupunkia, ainakin ajoittain. Huomenna ohjelmassa Tampere, TAYS, apuvälinekeskus, oma koti ja Changemaker, ehkä illalla kirjailen taas aatoksiani.

Kertooko teille jotain laadusta tai eettisyydestä merkit SOAKED, United Colors of Benetton, tai Nanso?

Hiilijalanjälki á la Hesari.

Tämän viikonlopun Juttu lienee Hesarin kuukausiliitteen hiilijalanjälkireportaasi. Nelihenkisen perheen äiti päättää ottaa selvää, miten hiilijalanjäljen määrittäminen oikein tapahtuu ja millaisia päästöjä hän omassa elämässään saa aikaan. Kieltämättä juttu on kirjoitettu varsin hyvin, reportteriin tuntuu iskeneen samankaltainen hysteerinen paniikki omasta ympäristörikollisuudesta kuin mikä Katastrofin aineksissa John Websteriä vaivasi.

Hyviä huomioita on paljon. Suomessa vanhojen talojen lämmitysjärjestelmät tarkastamalla säästettäisiin paljon ja kansaltamme on päässyt unohtumaan, ettei talvella ole normaalia kuljeskella sisätiloissa t-paidassa. Termostaatit pienelle vaan ja villasukat jalkaan. Lentää ei kannata, kimppakyyti on yksinautoilua parempi ratkaisu ja pyöräily oikea ekoteko. Naudanlihan tuotanto on kauhea pommi, sian- ja siipikarjan tuotanto jo huomattavasti pienempi. Stand by -tila syö ison haukun sähkölaskusta, samoin kuin ikäloput kodinkoneet. Energiansäästölamput ja ledvalaisimet ovat paras vaihtoehto sekä lompakolle että ympäristölle.

Miksi on niin vaikeaa elää näiden mukaan? Onko kyse samasta ilmiöstä, kuin laihduttamisessa?

Kotona tästä keskusteltiin. Isäni ajattelee numeroita pankkitilillä ja lehtijutun numerotieto siitä, kuinka paljon voi valaisimissa ja sähkölaitteiden virran katkaisemisessa S-Ä-Ä-S-T-Ä-Ä euroja, tuntuu olevan paras kannustin. Kenties keppi&porkkana tehoaa sielläkin. Tänään pohdiskelimme varsin asiallisesti, olisiko heidän rakenteilla olevaan taloonsa sittenkin parempi asentaa halogeenivalojen tilalle ledit, ne kun ovat käytännössä ikuisia, eivät kuumene eivätkä käytä energiaa. Perheestä myytiin juuri pois nelivuotias Volkswagen Golf ja hieman vanhempi valtamerilaiva Volvo ja tilalle ostettiin Audi A6, kovin vähän dieseliä kuluttava sellainen. Halvaksi tulee, hihkui isi ajaessaan. Ja onhan tämä edes vähän ekompaakin, kiljahtelin minä.

Tämä on aika kinkkinen aihe. Lisäksi uskon vakaasti siihen, että one should practise what one preaches eli ottaa ensin hirsi omasta silmästään ja neuvoa sitten vasta muita.

Tästä pääsette lukemaan Hesarin reportaasin, jonka kyljestä löytyy myös linkki.

Paljastettakoon, että oma jalanjälkeni oli testin mukaan noin 10 000 kg vuodessa. Järkyttävää, totesin itsekin. Kuljen junalla todella paljon, tänä syksynä ennen sairastumistani keskimäärin 4000km kuukaudessa. Lenneltyä on tullut myös, tänä vuonna jo Italiaan, Englantiin ja Norjaan. Lentämiselle tulee nyt loppu, junasta en osaa luopua. Viikonloppuna olin mukana ensi kertaa Skype-konferenssissa, joka toimi kyllä varsin hyvin!

Runolaulumessu!

Nyt se sitten kävi minullekin ensimmäisen kerran - jo kirjoittamani teksti katosi. No, ei muuta kuin uusiksi koko homma, aihe tuntui sen verran mukavalta kirjoittaa.

Ev.lut.kirkko on pullautellut uumenistaan toinen toistaan monipuolisempia ja erilaisempia messuja, kuten afrikkalaisen messun, Liekki-messun, Pop-messun, Metallimessun, Runolaulumessun ja mitä kaikkea vielä. Kovin moneen en ole itse päässyt tutustumaan, äkkiseltään vain Tuomasmessu ja Metallimessu tulevat mieleen. Kun äiti tarjoutui lähtemään seuraksi ja kyytimieheksi kirkkoon, kaivoin oitis Seurakuntaviestin esiin ja koin sekä ilon että epätoivon. Kirkossa saarnaisi Eivor Pitkänen, joka on kaltaiselleni erittäin huonolle saarnojen kuuntelijalle oikea aarre. Jaksan kuunnella alusta loppuun ja voin vielä jälkikäteenkin muistella, mistä on puhuttu ja mikä oli perimmäinen sanoma! Hetken kiemurtelin nojatuolissa, kun messutietojen lopussa luki, että messu olisi runolaulumessu. Voi ei, pitäisikö kuunnella jonkun keski-ikäisen jollottavan einoleinoa ja lauriviitaa...

Vaan eikä mitä! Ensi hetkistä saakka olin vakuuttunut, että tämän sunnuntain messu oli vuoden parasta antia! Sibelius-Akatemian Kuopion osasto mukanaan soittimia kanteleesta didgeridoohon ja poljettavaan urkuharmoniin kietoivat kirkkoväen kauniisiin säveliin ja mukaansatempaavaan poljentoon. Liturgin lämpimän pehmeä ääni täydensi kokemusta osaltaan. Messu toimitettiin saarnaa lukuunottamatta laulamalla, Raamatun tekstit, vuorolaulut ja rukoukset oli osittain sovitettu Kalevalaiseen runomittaan, osittain oli käytetty alkuperäisiä, vanhoja suomalaisia ja karjalaisia sovituksia. Kansanmusiikkifriikin taivas! Ihailen suunnattomasti noita taitavia laulajia, joiden äänen värit ja sävelet säilyvät jopa ilman äänentoistoa täyden kirkkosalin ylitse. Teki mieli polkea jalalla tahtia ja laulaa myös liturgin ja esilaulajan osuudet... Enkä ollut ainoa, kirkkokahvilla tuntui olevan aivan poikkeuksellisen aurinkoista väkeä.

Ehkä seuraavia valloituksiani voisivat olla Pop-messu, Sateenkaarimessu ja Puolen tunnin messu, jolla on ainakin Facebookissa varsin funky juliste!

Mikä on sinun lempparisi messuista? Se ihan tavallinen, vai jokin erikoisempi?

Eilen virkkasin mummille patalapun, josta en kyllä saanut kuvaa sen mentyä käyttöön heti. Tein oikein reunahörhelötkin, hetken mielijohteesta. Tuntuu siltä, että elämä junnaisi kovin paikallaan. Päätä on särkenyt paljon, lääkitys imee mehut.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, valmistelunikin alkavat olla jo vauhdissa, pikkuhiljaa. Kavereiden pakettien sisällöt ja pakkaustarpeet on lähestulkoon kasassa. Sukulaisten pakettien sisältöä pitää vielä pohdiskella ja miettiä tarkoin aikataulu, että kaiken ehtii valmistaa. Tänään on ohjelmassa isänpäiväkorttien askartelua. Ehkä esittelen osan joululahjaideoistani täällä jo ennen joulua, varsinkaan sukuni vanhimmat tuskin eksyvät blogimaailmaan. :)

Olen kuunnellut erästä klassikkokirjaa oikein urakalla, mutta aikamoinen urakka sitä on vielä edessä. Harkitsen vähän, josko kuuntelisin jotain lyhyempää tässä välissä, klassikkoa kun mummolassakin kuunnellaan mielellään.

Tänään osallistun elämäni ensimmäiseen videokonferenssiin, saa nähdä mitä siitä tulee...

Hyväntekeväisyyttä vai puhtaan omantunnon ostoa?

Olen pitkään pohtinut hyväntekeväisyystyön eri muotoja ja niiden tosiasiallisia vaikutuksia ja tehoa. Etenkin loppukesästä, Nuorten Keskuksen ja Kirkkohallituksen järjestämän Human Rights Training for Nordic Young Adults -kurssin jälkeen asia on pohdituttanut. Kurssilla meille kävi puhumassa Maria Immonen, joka tätä nykyä toimii Suomen Lähetysseurassa. Hänen aiheenaan oli kehitysyhteistyö, sen kokemat muutokset, muutamat yksittäiset projektit sekä tämän hetken ilmiöt. Tällä hetkellä kehitysyhteistyössä "kuumaa kamaa" on Rights Based Approach, oikeuksiin perustuva lähestymistapa, jonka perimmäisenä ajatuksena on, että kehitysyhteistyö voi onnistua vain, mikäli sen "kohde", eli siis ihmiset, tietävät omat oikeutensa ja voivat niitä vaatia. Tämä herätti keskustelua puolestaan siitä, ovatko Toisenlaiset lahjat hyvä tapa auttaa, mikä merkitys on lähetystyöllä ja perinteisellä lukutaidon- yms. perustaitojen opettamisella. Saman teeman ympärille kietoutuu myös vuosi sitten Tampereen Changemaker-illassa kuulemani Ugandan tilannekatsaus, josta Henni Alava meille kertoi. Hän kertoi myös mielipiteensä Toisenlaisista lahjoista ja kuvaili turhautuneita tunteitaan, kun kaiken kokemansa seurakunnan "lähetysmummoille" kerrottuaan ja kannattavista avustusmuodoista puhuttuaan pappi totesi, että "onhan noilla sentään vaatteet päällä" (ikään kun kurjuutta olisi vasta silloin, kun joutuu ilkosillaan kärsimään) ja lopulta seurakunta lähetti paikan päälle laatikollisen suomalaisia laastareita ja ensiaputarvikkeita. Kolmas asiaan liittyvä muistoni on kesältä 2007, kun näkövammaisten vanhusten virkistysviikolla eräs lähes sokeista vanhuksista totesi neuloneensa 80 Apupupua, jotta "niillä lapsilla olisi vähän iloa".

Omien korvieni välissä hyväntekeväisyys- ja avustustyö, joihin osittain myös kehitysyhteistyön lokeroin, jakautuu kolmeen osaan: Askartele&Anna, Osta hyvä omatunto ja Politiikalla Pitkälle. Ehkä nimityksistäkin voi jo päätellä, että mihinkään en aivan varauksettomasti luota.


A&A on toimintaa, jossa me täällä kotimaassa askartelemme, ostamme, kierrätämme, pakkaamme, kokoamme ja valmistamme nyssäköitä, vauvakasseja, joulupaketteja, villasukkia ja muita samaan sarjaan kuuluvia, jotka sitten kuljetetaan keräilypisteeseen edelleen toimitettavaksi. Tunnetuimpia tämän kastin tuotteita lienevät Äiti Teresan sairaaloihin neulotut tilkkutäkit, Venäjän vankiloihin viedyt sukat, Karjalan äitien vauvakassit, SPR:n Apupuput ja nyt uusimpana törmääminäni Joulun Lapsi -evankelioimisjoululahjat. Kevään Maailma Kylässä -festareilla oli Vaaka ry:n pisteellä mahdollisuus neuloa tilkkuja, joista koottiin peittoja Karjalaan. Tällaisella hyväntekeväisyydellä on uskoakseni suuri rooli suomalaisten keskuudessa, enkä usko sen syövän voimaa ja tilaa muulta hyväntekeväisyydeltä. Omat etunsa ja haittansa sillä toki on:
+ aktivoi ihmisiä toimimaan, kun aikaansaannos on konkreettista
+ antaa monelle mahdollisuuden tehdä esimerkiksi käsitöitä, jos lähipiiri ei huoli enää yksiäkään sukkia tai lapasia
- tavaroiden kuljettaminen on epäekologista
- ulkomailta tuodut tavarat ja hyödykkeet estävät paikallista tuotantoa kehittymästä
Toisin sanoen, kestävämpi tapa toteuttaa etenkin valmiin ostotavaran lähettämistä avuntarvitsijoille olisikin suunnata Suomesta rahavarat kohdemaahan (esimerkiksi oman, luotetun työntekijän mukana) ja ostaa tuotteet paikanpäältä, mikä tukisi tuotantoa ja työllisyyden kehittymistä.

Osta hyvä omatunto kattaa alleen ainakin Toisenlaisen lahjan ja erilaiset kummiohjelmat. Lahjaksi lehmä ja Toisenlainen lahja ovat eittämättä tarjonneet suomalaisille mitä mainioimman tavan selviytyä kunnialla sellaisista joululahja- ym. muistamisista, jotka on hoidettava, mutta joiden saaja ei välttämättä tarvitse enää enempää tavaraa. Osa lahjoista tuntuu kuitenkin enemmän seurauksien kuin syiden lääkitsemiseltä ja toisaalta taas tuntuu siltä, että tietyn hintaluokan tuotteita saisi olla tarjolla enemmän. On käynyt niinkin, ettei 30 euron vuohia aina ole saanut ostettua, kun kova kysyntä ja kohdemaiden rajallinen tarjonta eivät ole toisiaan kohdanneet. Lehmät, koulupuvut ja lamppuöljy ostetaan siis kohdemaasta, ei suinkaan pakata käärepaperiin Suomessa. Kummilapsiohjelmilla on myös tietty tilaus. Suomalaiset kaipaavat avustustyölleen kasvot - on helpompi auttaa tiettyä Mariaa tai Joséta kuin maksaa kasvotonta Maailman Lapsilisää tai lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen. Lapsellekin lienee merkityksellistä se, että joku jossain kaukana kirjoittaa hänelle kirjeitä ja on juuri hänen kumminsa tai sponsorinsa, kuten englanniksi sanotaan. Isän äitini esittelee toisinaan Kirkon Ulkomaanavun kautta sotien jälkeen Pohjois-Suomeen Amerikasta lähetettyä paljetein koristeltua iltalaukkua. Mahtaa pienen tilan kolmilapsisella perheellä olla ollut ihmeteltävää, kun avustuspaketista pyörähti varustus, jollaisessa olisi kelvannut tepastella vaikka Presidentin linnaan... Äidin äitini, sotaorpo, taas on muistellut veljensä tanskalaista sotakummia, jonka kuva on päässyt perhealbumin kunniapaikalle. Siitä, mitä kummi oikein teki, ei ole niin tietoa, mutta kovin tärkeä paikka häneellä perheessä on ollut. Ehkäpä meidänkin perheen kummilapsien perheissä varjellaan tarkoin nuhruisia valokuvia suomalaisista keskiluokkaisista. Ugandassa ainakin Henni Alavan mukaan Kirkon Ulkomaanavun vuohilla oli merkittävä rooli perheiden olojen paranemisessa. Tämän avustusmuodon puolina pidän:
+ tukee paikallisten markkinoiden kehittymistä
+ luo toivoa valoisammasta tulevaisuudesta
+ luo henkilökohtaisia suhteita yhteistyön osapuolten välille
- keskittyy usein materiaaliseen apuun, ei esimerkiksi koulutukseen
- henkilökohtaiset suhteet saattavat luoda vääristyneen tilanteen, jossa toinen on aina vastaaottaja ja kiitollisuudenvelassa

Politiikalla pitkälle on juuri sitä, mitä nimi sanoo. Kaikkein kestävimmät ja kauaskantoisimmat ratkaisut kehitysyhteistyössä ja avustustyössä tehdään juuri poliittisella taholla. Harmillista on se, että poliittista tahtoa on usein melko vähän ja pientenkin edistysaskeleiden ottaminen vie vuosikausia. Ahneus ja valta ovat keskeisessä asemassa politiikassa. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuvat kulut, opiskelupaikkastipendit sekä - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - kehitysmaiden velkakriisin aiheuttaneiden velkojen anteeksianto luetaan useimmiten kehitysyhteistyörahoihin! Tosin sanoen, mikäli maa X on lupautunut antamaan 10mk apua maalle Y, saattaa hän toimia seuraavasti: X:stä lähtöisin oleva kaivosyhtiö aloittaa louhimisen maassa Y ja alueella syttyy konflikti, jonka seurauksena liikkeelle lähtee pakolaisia. Osa pakolaisista matkustaa henkensä kaupalla maahan X, joka ottaa heidät vastaan ja laskee kuluiksi 2mk. Lisäksi Y:n presidentin poika tahtoo opiskella X:n pääkaupungissa ja hänelle myönnetään X:n stipendi opintoihin, 1mk. Y on ennestään X:lle velkaa 6mk, jonka hetkellisessä laupeudenpuuskassaan päättää antaa anteeksi. X laskee näin käyttäneensä 10mk:n kehitysapubudjetistaan (2+1+6)mk Y: hyväksi ja antaa Y:lle vielä sen viimeisen markan, mutta vain sillä ehdolla, että Y hallintonsa matkapuhelimia uusiessaan ostaa ne X:n omistamalta yhtiöltä. Näin sekin markka palaa takaisin lähtöruutuun, kierrettyään Y:n kautta. Mielestäni on kieroutunutta, että kaikki tämä voidaan tehdä yleisen hyväksynnän vallitessa, vaikkei toimista juuri minkään voida laskea poistavan Y:n ongelmia.

Tahdon uskoa kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin kovasti. Kovin paljon en ole harrastanut tuota ensimmäistä mainitsemaani lajia, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen ennen sairastumistani ollut todella kiireinen. Toisenlaisia lahjoja olen ostanut esimerkiksi joulupakettiin mummille ja yo-lahjaksi rahan ohella annettavaksi. Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta erityisesti, toki myös muiden järjestöjen kautta aina mahdollisuuksieni mukaan, koitan ajaa politiikkaan näitä ajatuksia kestävästä kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Uskon, että meidän jokaisen apu ja valinnat vaikuttavat paljon. Joko jollain näillä em. keinoilla tai esimerkiksi Reilun Kaupan tuotteita kuluttamalla voimme muuttaa maailmaa vähä vähältä. Yksittäisten kuluttajien lisäksi suuri valta on instituutioilla: kaupungeilla, kunnilla, seurakunnilla, yrityksillä. Yksistään viime vuoden aikana RK:n kahvin myynti kasvoi 104% ja uskon että esimerkiksi ABC-liikennemyymälöiden päätös myydä vain Reilua on vaikuttanut asiaan.

(Edit. Sitä piti vielä sanomani, että kenties puhtaamman omantunnon ostaminen ei ole pahaksi, kun se kerran toteutuu hyvinä tekoina? Vaikkei sinällään mitään huonoja valintoja pois pyyhikään?)

Millaista avustustyötä olet tehnyt/valmis tekemään?
Uskotko kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin?

Ehkäpä tänne voisi vastata ainakin R., K-L ja T. Hervannasta, Mimmi Jyväskylästä, Martta Tampereelta, JiiJii, N. Puksusta, Pia, an ja Herttainen. Tulipa haastettua taas aikamoinen lössi ja kovin erilaisia ihmisiä :)

Sairaslomatuotos

Ihan ensimmäinen sairaslomalla tuotettu käsityöntynkä ei tosin ole kyseessä, ensimmäisestä uupuu vielä osa kuvista ja sitten saatte ihailla, hmm.. luomusta. Kuvassa näkyy ikuinen riesani: talvessa kuluu puhki vähintään yksi pari villasukkia. En tiedä miten se on mahdollista, varsinkin kun nykyiset seiskaveikkalangat sun muut on nimenomaan kestäviksi tehty, mutta puhki ne menee käytössäni silti. Punainen yksilö on sairasloman aikana kotona hipsutellen puhjennut, vihreä-sininen on Pirkanmaan Kotityön täysvillainen sukka, jonka neuloin luentokäsityönä viime vuonna. Tampereella TaitoShop myy kyseisiä lankoja 6e/100g, sellaisia pieniä eriä, joista on tullut vain muutamia keriä myyntiin. Ihania värejä, ainakin itseeni kolahtivat heti!

Sujuuko sukkien parsiminen? Osaatko neuloa lämmikkeesi itse?

Olen tässä pohdiskellut, että mikäli sairasloma kovin pitenee ja villasukitettu suku ei enää tahdo lisää, voisin ehkä pukata tänne Ekoelämäänkin tuotoksia kaupan. Mutta siitä lisää tulevaisuudessa, mikäli siitä ajankohtaista tulee.

Sairaslomalla luettua, osa 1.

Tai paremminkin kuunneltua, olen yllättynyt positiivisesti sekä paikalliskirjastoni äänikirjavalikoimista että Celian, eli näkövammaisten kirjaston palveluista. Mukana muutaman sanan arviot kustakin kirjasta, olisi mukava vaihtaa niistä ajatuksia, sillä osa ei ole ollut ihan helpointa kauraa. Olen pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista 8. luokasta saakka, mutta listassani en kirjoja kuvaile sen syvemmin. Aakkosellisesta listasta löytyy kirjailija, teos ja päivämäärä, jolloin kirjan lopetin ja lisäksi olen merkinnyt *-merkillä kaikki, joista olen pitänyt. Mittaa on lähes kahdeksan sivua, kasvuvauhti tosin kovasti hidastunut viime vuosina. Se on aika kätevä, koska pelkän nimen perusteella en toki enää muista kaikkia lukemiani kirjoja. Tällä hetkellä lukulaite on pyörinyt tuntitolkulla päivittäin, mutta paljastetaanpa nyt nämä tähän mennessä kahlatut teokset:

Leena Lehtolainen: Kuparisydän

Ensimmäinen kosketukseni Lehtolaiseen dekkarikirjailijana. Entuudestaan tunsin Jonakin onnellisena päivänä -romaanin, jota voin myös lämpimästi suositella. Kuparisydän on niitä mainettakin niittäneitä Maria Kallio -romaaneja eikä mielestäni olleenkaan hassumpi. Ei ehkä mikään kirjallisuuden helmi, mutta Erja Manto teki hyvää työtä lukijana ja tarinakin oli ihan mainio.

Leena Lehtolainen: Tappava Säde

Tämä oli mielestäni edellistä monitasoisempi, joskin jossain määrin ennalta arvattava. Maria Kallio löytyy tästäkin kirjasta, joskin vain sivuroolissa. Herätti pohdiskelemaan erilaisten turvakotien ja -talojen arvopohjaa ja työskentelytapoja.

Enni Mustonen: Lipunkantajat

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan kolmas osa.

Enni Mustonen: Mustasukkaiset

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa.

Enni Mustonen: Nimettömät

Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan ensimmäinen osa.

Enni Mustosen 1800-luvun loppupuolelta alkava sarja kutoo mielenkiintoisten henkilöiden ja yksityiskohtien verkon todellisten tapahtumien ympärille. Uppoudun mielelläni kertomuksiin menneestä Suomesta, piioista ja rengeistä, torppareista, säätyläisistä ja siitä, miten Venäjän keisarin sortotoimet saivat koko kansan tahoillaan ryhtymään omien asioidensa ajajiksi. Hieman harmitti, kun toisessa kirjassa oli sorruttu huolimattomuuteen, serkkutytön nimi muuttunut Elisasta Ingridiksi tai ajurin nimi Westerholmista Westerlundiksi. Sarjaa on jäljellä vielä kaksi osaa, joista ainakin jälkimmäinen on Celiassa vasta tuotannossa ja Tampereella noin kilometrin mittaisen varausjonon takana. Jäämme siis odottamaan... Lukijana myös tässä kirjasarjassa Erja Manto, jonka vahvasta, mutta verkkaisesta äänestä nautin.

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Edellisiä kinkkisempi kirja. Jokin kerrontatyylissä ärsytti minua ja vaikka tiedostin tarinan mukailevan todellisuutta, eikä suinkaan olevan niitä "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"-kertomuksia, jäi lopun omituinen toivonpilkahdus vähän vaillinaiseksi. Monien kritisoima prostituutio-tietopaketti kirjan lopussa ei taas ärsyttänyt niin paljon kuin olin odottanut. Olihan se toki aika laaja, mutta enemmän jäin ihmettelemään sitä, että paketissa kerrottiin kyllä antiikin orjien olot ja keskiajan prostituoitujen pukeutumissäädökset, mutta kirjan käsittelemään prostituution alalajiin siinä ei juurikaan kajottu. Kenties insinööri olisi kaivannut myös numeroita - kenties numerot olisivat tehneet tekstistä teennäisen, ovathan ne aina arvioita.

Syysväsymys.

Vietin mukavat viisi päivää Tampereella ja blogattavaa olisi vaikka kuinka. Nyt on kuitenkin vähän hoppu, Changemaker kutsuu pian ja huomiseksi menetän nettimokkulani hallinnan. Tämä kuva tuokoon teille viikonlopun tunnelmia. Silmä murehduttaa, koko ajan on vain pimeää, inhottaa kun tulevaisuudesta ei tiedä. Olen hyräillyt paljon riparilauluja, kenties tähän päivään sopisi tämä:

Kiitos kun saan tässä olla,
kiitos kun saan levähtää.
Kiitos kun saan voimaa jolla
opetella elämään.
Halleluja, halleluja...

Huomisesta emme tiedä,
esirippu eteen jää.
Minne aikonetkin viedä,
tänään tahdon ylistää!
Halleluja...

Emme pelkää pahan ansaa,
emme pelkää kuolemaa.
Oomme valittua kansaa,
joka aina elää saa.
Halleluja...

Valo pimeyttä voittaa,
luomakunta odottaa.
Pian uusi päivä koittaa,
täynnä Herran kunniaa.

Halleluja...
(Elämä on nyt, Kaskinen-Simojoki)

Etenkin ensimmäinen ja toinen säkeistö tuntuu tällä hetkellä läheiseltä, kun kaikki on mullin mallin ja oma jaksaminenkin vähän mitä sattuu. R:n kanssa juteltiin, miten tämä on läheinen biisi. Kiteyttää sen suomalaisen luterilaisuuden, että me saadaan olla rikki, rumia ja romuja ja tulla Jumalan eteen ylistämään hiljaa, yksin. Se juuri on kotoisaa ja turvallista.