Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Tanskalainen luomu vai kotimainen tavis?

Ystäväni N. esitti minulle kiperän kysymyksen tehtyään tutkimusta kaupan sokerihyllyllä. Jos haluaa olla sekä eko että eettinen ostopäätöstä tehdessään, niin kumpi on parempi, Tanskassa valmistettu ja pakattu (oletettavasti Tanskassa kasvanut) luomusokeri vai Suomessa pakattu ja valmistettu suomalainen tavissokeri? Olen pähkäillyt tätä yhtenä jos toisenakin päivänä, mutta en osaa vieläkään vastata.


Luomusokeri on luultavasti elimistölle parempi ja terveellisempi vaihtoehto, sillä sen viljelyyn ei ole käytetty kovia torjunta-aineita ja niinikään valmiista tuotteesta puuttuu säilöntöaineet. Tanskalainen luomu joutuu kuitenkin matkustamaan hyvän tovin päätyäkseen Suomeen, eikä Itämeren tila laivaliikenteestä muutu kuin pahemmaksi. Lisäksi tuotannosta ja pakkaamisesta syntyvät rahavirrat menevät tanskalaisille.


Suomalainen sokeri sisältää varmasti enemmän lisä- ja säilöntäaineita kuin tanskalainen kumppaninsa. Toisaalta se on kuitenkin tuotettu ja pakattu lähellä ja matkustaa todennäköisesti vain muutamia satoja kilometrejä. Lisäksi suosimalla suomalaista tuemme kotimaamme työlisyyttä. Toisaalta EU:n myötä pitäisi varmaan ajatella, että koko unioni on kotimarkkinoitamme ja sen sisällä tuotetut hyödykkeet hyödyttävät meitä kaikkia.

Itse käytän lähinnä Reilun Kaupan ruokosokeria, koska se on valkoista sokeria vähemmän käsiteltyä ja siten myös terveellisempää. Noin muuten olen ostanut sitä tanskalaista luomua, mutta en ole lukenut tuoteselostetta ja tiennyt sen olevan tanskalaista. Kumpaa sinä ostaisit? Millä perusteilla?

Kuvat täältä.

torstai 14. toukokuuta 2009

Rahareikä.

Helsinkiin muutettuani oivalsin asian, jota olin jo Tampereella aavistellut (ja josta isäni on huomautellut useita kertoja): toisinaan on tilanteita, joissa siisti, virallinen takki olisi plussaa. Niinpä aloitin puolitietoisen takinmetsästyksen, loin mielikuvan takapuolen alle yltävästä pituudesta ja tuplanapituksesta. Eilen kiersin ex-naapurin T:n siskon uuden koiralapsen katsastusreissulla puoli Selloa tuskanhikisenä. Tällä näöllä shoppailu on vaikeaa, sillä kaukaa ei voi bongata mitään, vaan jokainen näyteikkuna on vilkaistava lähietäisyydeltä. Löytyi tosi kiva (maksoi 300e), löytyi mahdollinen (ei kokoja), löytyi kivan värisiä (näytin siltä kuin odottaisin kaksosia). Tänään sitten päätin piipahtaa Forumin Esprit'hin, sillä mielikuvani Esprit'stä on laadukas. Merkin eettisyydestä tai ekologisuudesta en osaa sanoa muuta kuin sen, että vaatteet ovat käytössäni olleet pitkäikäisiä ja siksi ekologisia. Siellä sitten tärppäsi, maksoin hieman kärivstellen uudesta armeijanvihreästä (tyylilleni uskollisena) trenssistä 129e ja yritin olla ajattelematta tilini saldoa. Olen tyytyväinen, nyt on missä pönöttää. Voin joskus esitellä ne kaksi muuta kevät-kesä-syys-takkiani, molemmat Globe Hopen, toinen keväältä 2005, toinen viime syksyltä. Keväällä 2005 erosin ex-poikaystävästäni. Hän sai viikonloppuna esikoistyttären.

No, Sellossa näin jotain ihanaa. Kukaan tuttavani tuskin uskoo, että voisin himoita jotain harmaata, mutta nyt himoitsin! Eilen en ehtinyt sovittaa, joten tänään sovitin sitten keskustassa ja ostinkin. Alla oleva harmaa, hieman hipihtävä ja maalaisromantiikkaan kallistuva kesämekko! Ohutta puuvillaa, todella ilmava ja mukava päällä. Viisi konfirmaatiota vaatii kyllä jo uuden puvun, eikä sitä samaa vanhaa, joka on palvellut konfismekkona jo vuodesta 2003. Tämä on tarpeeksi ohut, että sen kanssa voi laittaa mustat polvisukat ja mustan neuletakin tukehtumatta silti alban alle heinäkuun helteeseen.


Kuva Kappahlin kotisivuilta.

Kodin1:stä ostin sukkalaatikon (entinen sukka-alusvaatelaatikkoni ei mahdu nykyiseen kaappiin), joka täyttyi ääriään myöten. En osta enää koskaan sukkia, alushousuja enkä sukkahousuja, niin paljon niitä ääriään myöten täynnä olevasta vanhasta laatikosta paljastui! Lisäksi löytyi verhonipsuja (niitä saikin metsästää, tässä asunnossa on erikoiset kiskot), kukkaruukkuja ja siemeniä (tosin ne ihanat mummokukat kukkivatkin vasta vuoden päästä!). Illan kruunasi J:n kanssa kahvittelu Cafe Engelissä.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Ostosöverit.

Silmäni on yrittänyt porautua vaihtelevasti otsa- ja nenäluun kautta ulos pääkopasta eikä Keski-Suomen Keskussairaala tahtonut palvella, koska "sä oot kirjoilla Tampereella". Oh well, sijoitin siis lähes sata euroa silmälääkäriin, joka kertoi silmänpaineen olevan esimerkillinen (yleensä korkea paine oireilee juuri tällaisena sietämättömänä kipuna ja kuvotuksen tunteena) ja kaikkien osien olevan paikoillaan. Sain sentään kaksi reseptia kovemmille kipulääkkeille - joskin apteekissa paljastui, ettei toinen lääke ollut edes olemassa. No, sain kuitenkin parasetamolia - gramman annoksilla kipu on enimmäkseen pysytellyt taka-alalla. Toivottavasti tästä ei tule ikuinen riesa.

Paita: HempAge, Ekolo
Oranssit kalastajahousut: Camdentown, Lontoo

Lääkärin jälkeen oli pari tuntia aikaa juosta asioilla. Minähän juoksin, koko sillä neljän seinän sisällä sairaslomaa viettäneen tarmolla. Mukaani tarttui Finlaysonin Nuuskamuikkus-kylpypyyhe pikkuveljineen, HempAgen sininen pitkähihainen, luomusuklaata, Laitilan limonadipullo, GinaTricon sukat ja painijanselkätoppi, kylpyankat melkeinkummilapsille, Nuuskamuikkustaulu uuteen kotiin sekä ruokaa ja hiuspompuloita.


Kaappeja läpikäydessä olen (onneksi) raaskinut antaa eteenpäin kaapissa pitkään säilömiäni jospa-joskus-vielä-hoikistun-vaatteita, mm. Nanson pitkähihaisia. Myös abipaita sai kyytiä, samoin kuin muutama päälläni auttamattoman pieneltä näyttävä kutale. Ilahduinkin kovasti, kun Ekolon synttärialepöydältä löytyi tämä sininen pitkähihainen, kauniin värinen hamppuvaate, joka on niin perus kuin olla ja voi. GinaTricot'ssa olen tykästynyt noihin pitkiin painijanselkäisiin toppeihin, kun 175-senttisestä varrestani suuri osa on selkää ja ekokauppojen topeista puuttuu auttamatta lähes aina 10-15cm. Hyviä merkkivinkkejä otetaan vastaan, mieluummin ostaisin ekoa! Myös ekosukat, jotka olisivat ohuita puuvillasukkia eikä tönkköjä urheilusukkamaisia, tulisivat tarpeeseen. Pyyhkeet olivat vain ihan aito himotus, haaveilen vanhojen pyyhkeiden antamisesta veljeni matkaan, kun hän kotoa joskus muuttaa. Muumisarjaa löytyy jo ennestään ja kylpypyyhkeitä on minulla vain puolenkymmentä, mikä on melko vähän, kun luonani on usein vieraita ja taloyhtiön mammuttikoneilla pyykinpesuväli saattaa pyyhkeiden ja lakanoiden osalta olla melkein entisaikojen luokkaa - talven yli.

Nyt on toivottavasti ostokset tältä erää kasassa eikä ennen kesää tarvitse hankintoja tehdä, ellei sitten uusi koti ja muuttosiivoukset vaadi erityisiä pesuaineita.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

It's all about the money.

YLE uutisoi tänään MTV-musiikkikanavan teettämästä tutkimuksesta, joka luotasi teinien vaikutusta perheen kulutukseen. Vaikutus oli oletettua suurempi, mikä ei ylättänyt minua lainkaan. Tutkimus osoitti teinien vaikutuksen olevan 20%:n luokkaa matkapuhelimia, kodinelektroniikkaa, matkoja, huonekaluja, ruokaa, hygieniatuotteita ja autoja koskevissa päätöksissä. Lisäksi äitien havaittiin olevan alttiimpia lastensa mielipiteille.

Arkikokemuksen perusteella allekirjoitan tämän täysin. Meillä äiti on siirtynyt monilta osin luomuun, kun ensin vaadin luomua itselleni. Isä taas ei luomua osta kirveelläkään - on yhtä jukuripää kuin minäkin. Meillä huonekalukauppoja on usein kierretty perheenä ja lapsetkin ovat saaneet sanoa sanasensa, jolla on vaikutusta ollut lähinnä silloin, kun huonekalu on tullut lapsen käyttöön. Matkustelua on pyritty tekemään perheen ehdoilla, mutta kyllä kohteen on aina valinnut aikuinen. Ateenassa olimme olympialaisten jälkeen veljeni jo vuosia aiemmin esittämästä toiveesta ja itse pääsin ysiluokan jälkeen viikoksi Englantiin. Matkapuhelinten suhteen iskä on kyllä meillä se, joka seuraa trenfejä, samoin autoissa. Sekä äitini, että isäni perheissä vuoden sisällä on siirrytty dieselautoon, mikä tosin ei ole ollut ekosaarnojeni tulos vaan isäni osalta taloudellinen kysymys ja äitini tapauksessa yrityksen käytäntö. Isäni myös luopui perheen kakkosautosta, mistä olen iloinen - asuvathan he vain parin kilometrin päässä keskustasta. Eniten meillä on kuitenkin saanut noista kateforioista vaikuttaa ruokaan ja hygieniatuotteisiin.

Kulutustottumusten muuttaminen, eko-opetus ja asenteiden muuttaminen on mielestäni tärkeintä lasten ja nuorten parissa, sillä kuten tutkimuskin kertoo, he kuluttavat paljon. Lisäksi tämän päivän lapset ovat tulevaisuuden aikuisia. Onnekseni olen huomannut, että monet asiat kehittyvät silmissä. Kierrätys on nykylapselle arkipäivää ja ongelmajäte on kaikille tuttu sana. Ympäristötekniikan perusteiden kurssilla opin, että vielä 70-luvun lopulla on ongelmajätteen käsittelyn viranomaismääräykset olleet: "halkaise metallitynnyri rälläkällä, täytä puoliskot jätteellä ja polta".

Meidän nuorten aikuisten ja vanhempien aikuisten tehtävä on opettaa ja näyttää esimerkkiä sisaruksille, nuorisotyön parissa kohtaamillemme nuorille ja tietysti kaikille muillekin. Maltillinen kuluttaminen, järkevät ja kestävät tuotevalinnat, kestävä matkailu ja kierrätys sekä jätteenkäsittely on meistä itsestämme kiinni.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Hiilijalanjälki á la Hesari.

Tämän viikonlopun Juttu lienee Hesarin kuukausiliitteen hiilijalanjälkireportaasi. Nelihenkisen perheen äiti päättää ottaa selvää, miten hiilijalanjäljen määrittäminen oikein tapahtuu ja millaisia päästöjä hän omassa elämässään saa aikaan. Kieltämättä juttu on kirjoitettu varsin hyvin, reportteriin tuntuu iskeneen samankaltainen hysteerinen paniikki omasta ympäristörikollisuudesta kuin mikä Katastrofin aineksissa John Websteriä vaivasi.

Hyviä huomioita on paljon. Suomessa vanhojen talojen lämmitysjärjestelmät tarkastamalla säästettäisiin paljon ja kansaltamme on päässyt unohtumaan, ettei talvella ole normaalia kuljeskella sisätiloissa t-paidassa. Termostaatit pienelle vaan ja villasukat jalkaan. Lentää ei kannata, kimppakyyti on yksinautoilua parempi ratkaisu ja pyöräily oikea ekoteko. Naudanlihan tuotanto on kauhea pommi, sian- ja siipikarjan tuotanto jo huomattavasti pienempi. Stand by -tila syö ison haukun sähkölaskusta, samoin kuin ikäloput kodinkoneet. Energiansäästölamput ja ledvalaisimet ovat paras vaihtoehto sekä lompakolle että ympäristölle.

Miksi on niin vaikeaa elää näiden mukaan? Onko kyse samasta ilmiöstä, kuin laihduttamisessa?

Kotona tästä keskusteltiin. Isäni ajattelee numeroita pankkitilillä ja lehtijutun numerotieto siitä, kuinka paljon voi valaisimissa ja sähkölaitteiden virran katkaisemisessa S-Ä-Ä-S-T-Ä-Ä euroja, tuntuu olevan paras kannustin. Kenties keppi&porkkana tehoaa sielläkin. Tänään pohdiskelimme varsin asiallisesti, olisiko heidän rakenteilla olevaan taloonsa sittenkin parempi asentaa halogeenivalojen tilalle ledit, ne kun ovat käytännössä ikuisia, eivät kuumene eivätkä käytä energiaa. Perheestä myytiin juuri pois nelivuotias Volkswagen Golf ja hieman vanhempi valtamerilaiva Volvo ja tilalle ostettiin Audi A6, kovin vähän dieseliä kuluttava sellainen. Halvaksi tulee, hihkui isi ajaessaan. Ja onhan tämä edes vähän ekompaakin, kiljahtelin minä.

Tämä on aika kinkkinen aihe. Lisäksi uskon vakaasti siihen, että one should practise what one preaches eli ottaa ensin hirsi omasta silmästään ja neuvoa sitten vasta muita.

Tästä pääsette lukemaan Hesarin reportaasin, jonka kyljestä löytyy myös linkki.

Paljastettakoon, että oma jalanjälkeni oli testin mukaan noin 10 000 kg vuodessa. Järkyttävää, totesin itsekin. Kuljen junalla todella paljon, tänä syksynä ennen sairastumistani keskimäärin 4000km kuukaudessa. Lenneltyä on tullut myös, tänä vuonna jo Italiaan, Englantiin ja Norjaan. Lentämiselle tulee nyt loppu, junasta en osaa luopua. Viikonloppuna olin mukana ensi kertaa Skype-konferenssissa, joka toimi kyllä varsin hyvin!