ἡ νίκη!

Täytyy kyllä kertoa, että Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on töissä aivan mieletöntä porukkaa, etenkin eksegetiikan laitoksella ollaan todella ystävällisiä ja avuliaita. Tein kreikan lopputentin yli kuukauden etuajassa intensiiviryhmäläisten rästikerralla ja tiedustelin oman ryhmäni opelta, JK:lta, että tulevatkohan tulokset ensin ilmoitustaululle ja vasta sitten verkkoon - ilmoitustaulujen etsiminen ja selaaminen on aika hidasta suurennuslasilla. Toivon saavani tiedon siitä, mille ilmoitustaululle tulokset tulevat, mutta sen sijaan JK sanoikin poimivani tenttini itselleen, tarkastavansa sen ja toimittavansa tuloksen suoraan minulle. Tänä aamuna sain sen tekstiviestillä! Siis tekstiviestillä!

No, joka tapauksessa nyt on voittajafiilis, arvosana 5 ja voin jättää kreikan luennot loppukevään osalta. Vaikka ihan kauheasti tekisi kyllä mieli mennä vielä!

Tavaranpaljous!

Tänään tänne muutti uusi kaluste, "seventies-henkinen kukkapöytä", kuten sen entinen omistaja kuvaili. Se on mainio, toi vähän lisää säilytystilaa, mutta toisaalta syrjäytti tieltään yhtä sun toista. Etenkin langanhamstrauksen karut seuraukset alkavat nyt valjeta, kun käsityöt ei näin keväällä voisi juuri vähempää kiinnostaa ja lankaa on pusseissa, kasseissa ja laatikoissa - paljon.

Olen päättänyt taas kerran karsia tavaraa. Vein rikkinäisiä trikoovaatteita ja yhden hyljätyn t-paidan tänään Tauon tytöille materiaaliksi samalla kun hain mainion pussukan valkoiselle kepilleni sekä korjausommellun hameeni kotiin. Lovely!

Eilen sain oivalluksen, annan saksan kieliopille virnailevan pokkarin Aristoteleen kantapäätä rakastavalle kreikan opelle lahjaksi kaikesta ylimääräisestä vaivannäöstä.

Mutta niin, jos jollakulla on tarve, lahjoitan kernaasti kaksi fleecetorkkupeittoa, toinen on oranssi, toinen punainen, jälkimmäisessä valkoinen koristetikkaus reunassa. Kumpikin on hyväkuntoinen, ei nukkaantunut.

Ja niin, tänään soitti Kelan täti! Saan hakea elokuulle kuntoutusrahaa takautuvasti sitten, kun olen todella saanut elokuussa kesäopintoja suoritettua. Elokuun toimeentulo on siis vähän niukka ja tiukka, mutta paranee sentään edes jälkikäteen! Lisäksi vapaaehtoisvuottani ei täysin torpattu - minulta pyydettiin "paljon kirjallisia selvityksiä". En tiedä, tehdäänkö päätös vaa'an avulla, mutta ajattelin nyt käyttää viikon-pari selvitysten suunnitteluun ja materiaalin haalintaan. Jos jollakulla on tietoa Erasmus-erityistukien (avustaja- yms. kulut) hakemisesta, otan mielelläni tietoa vastaan, jotta voin sitä liittää myös selvityksiini.

T ja M ovat muuttamassa pois, mutta ehtivät vielä kylään! Haimme heidän autollaan pöytäni aurinkoisesta Espoosta, teimme savukalasalaatin ja rupattelimme, tai no, me T:t rupattelimme ja M hymisteli :) Mainioita vieraita, täytyy suunnitella kevät- ja kesäreissuja nyt!

Edit. Myös laukkuja meni poistoon. Yksi keltasävyinen hipihtävä olkalaukku, yksi kauppakassin näköinen musta, topattu läppäri-tms. kassi, jossa en ehkä läppäriä uskaltaisi kuljettaa, kylkeen painettu toimistotarvikesanoja valkoisella sekä jokaisen radikaalin pakkohankinta, vihreä armeijan vanha kaasunaamarilaukku, sellainen olkalaukku, joka sulkeutuu kahdella nepparin sukulaisella (alakappaleessa piikki, päällisessä reikä). Saa hakea tai voin tuodakin, postikuluilla jopa postittaa.

Uutta luomua: Pirkan luomujugurtit!

Kuva Pirkan sivuilta.

Eilisellä kauppareissulla tein ilahduttavan löydön! Lähikauppani on K-Market, jonka hyllyssä on tähän asti ollut Valion maustamatonta luomujugurttia ja mustikkajugurttia. Nyt tilalle oli tullut samankokoiset purkit Pirkan maustamatonta, mansikka- ja kuningatarjugurttia. Hinnoista en tiedä mitään, mutta olettaisin niiden olevan hieman Valiota edullisempia. Nyt elän vain toivossa, että näiden jugurttien rinnalle voisi palata Valion mustikka ja ehkä myös mansikka-vanilja, silloinhan luomua olisi jo varsin kattavasti tarjolla!

Pirkan luomujugurtit ovat kotimaisia, ne tulevat Juvalta. Ystäväni A. oli viime kesänä töissä Itä-Suomessa toimittajana ja muistelen hänen puhuneen, että Valion ja jonkun itäsuomalaisen luomumeijerin kanssa oli kränää, kun Valio uhkasi jättää meijerin kuin nallin kalliolle eikä meijerissä oikein uskottu omin päin selviytymiseen. Josko se meijeri oli tämä juvalainen? Toivottavasti tämä luomujugurtti osaltaan pitää suomalaisia tuottajia leivän syrjässä kiinni.

Aamupalaksi korkkasin mansikkajugurtin ja hyvää oli! Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että vain maustamaton jugurtti on jugurttia ja muut ovat sitten jälkiruokaa, mutta eipä se sitä makua pahenna.

Vilkaisin muuten Pirkan nettisivujen listaa luomutuotteista, niitä on jo 170! Minulla on aktiivikäytössä lähinnä puurohiutaleet, kananmunat, ruukkusalaatti, levite ja nyt jugurtti, muista tuotteista en osaa juurikaan kertoa.

Onko teillä kokemuksia muista Pirkan luomutuotteista?

***

Tänään on ohjelmassa aamupäiväkävely ystävän kanssa, sen jälkeen vien äitini lähettämän paketin kahvilaan Helsingin keskustaan ja sitten suunnittelin suuntaavani pikavisiitille Kallioon. Kovasti olisi esseitä taas kirjoitettavana, ehkä tänään selätän ensimmäisen kehitysmaatutkimuksen esseistä.

Self-service!

Metsästin tänään kirkkohistorian toista esseetä varten materiaalia sekä teologisen tiedekunnan kirjastosta että opiskelijakirjastosta. Teologisessa oli mukava täti, joka neuvoi myös lukusalilainojen säilytyspaikan ja oli kaikin puolin avulias. Vähän minua hymyilytti, kun toinen oli niin stereotyyppinen kirjastonhoitaja. :) Opiskelijakirjastossa ensin etsin itse, mutten löytänyt ja sitten palasin pohjakerrokseen pyytääkseni apua. Onneksi henkilötiedoissani on merkintä, että näkövammaisena olen oikeutettu saamaan apua tiedonhakuun ja sainkin suuresti veljeäni muistuttavan miekkosen kirmailemaan kanssani portaita ja käytäviä. Kaksi kirjaa löytyi, kolmannen hän tilasi varastosta, kun olimme palanneet pohjakerrokseen. Koska hän teki varauksen työpisteessä, jonka edessä luki "Suljettu", päättelin viereisen tiskin olevan lainaustiski (toisella puolella on näet palautustiski) ja käännyin ja ojensin kirjojani ja opiskelijakorttiani tiskin takana istuvalle ja kysyin, voisiko hän lainata kirjat minulle. Sain vastaukseksi eleettömän "Lainaa tolla sun takanas olevalla koneella"-repliikin. Koska miehellä ei selvästikään ollut tiskillään mitään tehtävää, kysyin häneltä, eikö laitteen käyttö vaadi näkemistä. Mies jatkoi edellistä kommenttiaan minun päälleni puhuen: "Tää on kato itsepalvelukirjasto!" Siinä kohti minulla kiehahti, ja sanoin vähän kärkevästi, että näkövammaiselle kuitenkin on mahdollista saada erityispalveluja, jotta voi kirjoja lainata ja että siitä löytyy tieto mun sähköisistä tiedoistani. Sain vastaukseksi "Ai anteeksi, en tiennyt"-vastauksen, jonka jälkeen kirjani lainattiin ja ensimmäisen asiakaspalvelijan ja kivasti menneen tentin suoma mielihyvä tipotiessään, ratikalle mennessä itkeä tirautin vähän.

Totuushan on, että pystyn kyllä käyttämään sitä lainausautomaattia. Jos kirjaston aulassa kuitenkin on kaksi asiakaspalveluhenkilöä tiskeillään eikä minun lisäkseni yhtään asiakasta, niin minkä vuoksi ei voisi piristää toisen päivää tekemällä pientä poikkeusta palveluissa tai jos se on kertakaikkiaan mahdotonta, voisi asian ilmaista jotenkin muuten kuin näsäviisastelemalla.

**

Itsepalvelu on muutenkin ihan vihoviimeinen ilmiö!
Se invalidisoi ainakin näkövammaisia ja vieraskielisiä, luultavasti myös niitä, joille tekniikkaa on vaikea käyttää tai joilla tekniikkaa ei ole. Oletko koskaan miettinyt,

miten tehdä lähtöselvitys lentokentällä, jos ei näe käyttää sellaista check-in-pömpeliä?
miten käyttää verkkopankkia, jos avainlukulistaa ei ole saatavissa pisteillä tai jos verkkopankki on niin graafisesti toteutettu, ettei ruudunlukuohjelma siihen pysty?
miten ostat junalipun Helsingin rautatieasemalta, jos et näe vuoronumerojärjestelmää?
miten ostat sen junamaatin tarjouslipun, jos et voi junamaattia käyttää?
miten pyydän apua itsepalvelukirjastossa?

Suurimmassa osassa paikoista on onneksi vielä joku, jolta kysyä, pyytää tai ruikuttaa. Mutta kuinka kauan?

Sitä paitsi, jos Suomessa yhteiskuntarakenne on sellainen, että alkutuotannossa ja jalostuksessa työskentelee hyvin vähän ja palvelualoilla hyvin paljon ihmisiä, niin mihin kummaan kaikki ihmiset työllistyvät, jos palveluala muuttuu itsepalvelualaksi?

Ensin kuulin, että rikkaat länsimaat, mukaan luettuna Suomi, laskee kolmannesta maailmasta tulevien korkeakouluopiskelijoiden synnyttämiä kustannuksia kehitysyhteistyöksi. Toisin sanoen se, että koulutamme aasialaisia IT-osaajia tai filippiiniläisiä hoiva-alan työntekijöitä, jotka todennäköisesti jäävät töihin Suomeen tai ainakin länsimaihin, on pois kehitysmaille annettavasta tuesta.

Sitten kuulin, että turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kustannuksia Suomessa kustannetaan niin ikään kehitysyhteistyömäärärahoista, vaikka monet globaalin etelän ongelmista johtuvat esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai siirtomaakaudesta ja kolonialismista, mitkä ovat pitkälti länsimaiden masinoima ilmiö.

Tänään kuulin, että Suomi ottaa sen kehitysmaille Kööpenhaminan ilmastokokouksessa lupaamansa tuen - mistäs muualta kuin kehitysyhteistyömäärärahoista.

Hävettää olla suomalainen. Hävettää olla valkoinen länsimaalainen. Hävettää ylipäätään edustaa sitä marginaalia maailmassa, joka aiheuttaa pahaa ja sitten pakenee vastuutaan. Ugh, olen puhunut!

Sairastamisen vaikeudesta.

Mitään tekemättömyys on ihan tosi vaikea laji! Repsahdin ja kotipäivän kunniaksi erittäin omituisten päiväunien jälkeen leivoin tuplasatsin sämpylöitä ja aamulla kone pesi yhden satsin leiripyykkiä. On se kumma, että aina on samat vaatteet pyykissä, ihan kuin ei kaapissa olisi yllin kyllin puhdasta päälle...

Näin päiväunilla unta vauvasta, jota hoidin ja joka oli huostaanotettu, koska pandakuvioitu ahman näköinen karhu luuli olevansa sen äiti. Karhu yritti toistuvasti päästä vauvan luokse, osasi avata ulko-ovenkin ja pääsikin monta kertaa sisään. Vauvareppana oli ihan todella ruipelo ja karhun jäljiltä rupinenkin, mutta sosiaaliviranomaisten mielestä asialle ei voinut tehdä mitään, koska jokaisella vanhemmalla on oikeus tavata lastaan... Herättyäni olin hieman pöllämystynyt, liittyikö uni eiliseen uutiseen, jonka mukaan kolmannes Helsingissä huostaanotettavista kuuluu vähemmistöön vai kenties Sielunhoidon käsikirjaan, jota kuuntelin 150 sivua ja jonka perusteella kuulosti siltä, että kasvatti lasta miten tahansa, lopputuloksena on erittäin traumatisoitunut ihminen, joka ei voi ilman terapiaa selviytyä elämästään?

Kerin myös päiväpeittoprojektini lankoja yhteensä seitsemän kerää.

Huomenna lepään vielä päivän ja käyn iltasella vain Changemakerin kokouksessa, jos se ei peruunnu.

"Jääkaappi, iltojeni ilo ja elämäni valo"...

... ja muut kootut hakusanat, joilla blogiini päädytään.

Asensin vajaa kuukausi takaperin blogiini Google Analyticsin, jolla saa seurattua blogin kävijämääriä sekä sitä, mistä sivustoilta blogiin tullaan ja millaisilla hakusanoilla hakukone tänne ohjaa. No, suurin osa on varsin tavanomaisia, blogin nimellä tai paljon käsittelemiäni aiheita läheltä liippaavia. Tämän tekstin otsikko on kuitenkin ehkä lystikkäin tähän mennessä, sillä en kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä kukaan oletti noilla sanoilla Googlesta löytävänsä ja miten ihmeessä niillä hakusanoilla päätyi minun blogiini?

Koska hakusanoja on varsin monenlaisia, kirjoittelen alle vastauksia yleisimpiin.

1. Mitä tapahtui Kalastajan Vaimon blogille?
Se muutti muualle. Vanha blogi sulkeutui ainakin toistaiseksi ja pääsiäisen jälkeen Johanna jatkaa kirjoittamista uudessa osoitteessa, jonne häiriköt eivät toivottavasti seuraa.

2. Miten bioroskapussi taitellaan sanomalehdestä?
Siihen olen kirjoittanut ohjeen, joka löytyy täältä.

3. Silikoni silmässä.
Silikoni on silmässä varsin turvallinen ratkaisu, se pitää verkkokalvon hyvin paikallaan. Pitkän ajan kuluessa se aiheuttaa kuitenkin ongelmia, ensinnäkin se vaahtoutuu ja toisekseen saattaa nostaa silmänpainetta, joka puolestaan tuhoaa näköhermoa. Nämä vaikutukset kuitenkin tulevat (jos tulevat) vasta vuosien päästä. Toisinaan silikoni poistetaan silmästä, kun verkkokalvo on kiinnittynyt ja tarvittaessa verkkokalvoon tehdään sitä relaksoivia, siis rentouttavia leikkauksia silikoninpoiston yhteydessä. Käytännössä verkkokalvoa ikään kuin pienitään palasiksi, jotka kiinnitetään silmänpohjaan, jolloin silikonin poiston kasvattama riski pienenee. Silmänpaineen nouseminen niinikään on yksilöllistä, minun silmissäni paine on pysynyt vuoden päivät kerran päivässä laitettavalla silmätipalla kohtalaisesti aisoissa silikonista huolimatta.

4. Miten kierrättää vanhat kirjat?
Veisin ne kirpputorille, esimerkiksi Fidalle tai antikvariaattiin, toisinaan myös esimerkiksi huonekaluliikkeet ottavat kirjoja vastaan mallisisustuksiaan varten.

***

Vietin viikonlopun Sauvossa Changemakerin koulutusviikonlopussa. Viihdyin kovin hyvin, minulla oli mukavaa ja iloitsin siitä, että nuorisoverkostomme sai viime viikolla Nuorisotyön Tunnustuspalkinnon, jonka luovutti ministeri Stefan Wallin. Hienoa!

Onnistuin vilustuttamaan itseni, joten kotosalla olen vain kitannut teetä. Hetken verran häivähti mielessä, että tällaisena iltana olisi kiva, jos olisi joku, jonka kainalossa voisi torkkua ja kyhjöttää, mutta toisaalta olen tyytyväinen siitä, ettei kukaan huomauttele tavaraläjistä, jotka ovat taas kerran vallanneet huoneeni lattian.

Ääneen sanottu on enemmän tosi.

Kävin tänään taas psykologilla, jotenkin jäi ehkä vähän sekavampi olo kuin viimeksi. Tuntuu kummalliselta puhua itsestään pitkästi toista tuntia. Kertoa siitä, mitä kaikkea tekee ja saa aikaiseksi, mitä on suunnitellut ja mitä aikoo suorittaa. Vähän niin kuin itseään kehuisi. Toisaalta kauhean innostavaa, kiinnostun omista ideoistani kovasti uudestaan, mutta toisaalta tunnen kerskailevani, se tuntuu hullulta.

Kun asioita sanoo ääneen, kertoo omasta elämästään, ymmärtää miten kummalliselta jotkin asiat kuulostavat. Miten kuulostaa siltä, että luulisin, että molemmissa yliopistoissa on suoriuduttava normaalia tahtia, vaikka eihän se ole mahdollista, kun minä olen yksi ihminen enkä kaksi. Kun sanoo ääneen, että on tänä vuonna suorittanut jo yhteensä 37,5 opintopistettä ja suunnittelee suorittavansa kevään aikana vielä vähän isomman potin lisää, tajuaa kuulostavansa typerältä. Auttaako se minua, että puhun iskästä ja äitistä ja veljestä ja ystävistä, siitä miten tämä kirkko on täynnä kummallista henkilöstöjohtamista?

Haluanko minä suoriutua elämästäni?
Vai haluanko vain olla reipas ja opiskella, koska pidän siitä?

Mietin, miksi käyn psykologilla, jos aikomuksenikaan ei ole hidastaa?

Olen vähän ymmälläni.

Insinöörimatemaattinen murheenkryyni.

Fuksikeväänä siis kolme vuotta sitten, minulta jäi suorittamatta viimeinen perusopintojen matematiikan kursseista. Sain tentistä kuusi pistettä, kun läpipääsy olisi vaatinut kymmenen. Nyt, kun TTY:llä ollaan uudistamassa matematiikan kurssien jakoa, minun olisi todenteolla päästävä kurssi läpi, muuten joudun tulevaisuudessa tenttimään entistä laajemman kokonaisuuden. Ongelma vain on, etten ymmärrä asiasta mitään. Siis m-i-t-ä-ä-n. Ahdistaa ja surettaa, miten helppo olisi ollut aikanaan vain kaveriporukalla tsempata ja päntätä ja läpäistä edes rimaa hipoen. Saa nähdä, tuleeko minusta koskaan tekniikan kandidaattia tai diplomi-insinööriä, maisterivaiheen opinnoistakin on suoritettuna jo 1/6.

Hämmästyttää, kummastuttaa.

1. Kuulin, ettei vammainen saa Suomessa adoptiolupaa.
Edit. Suomen kolmesta palveluntarjoajasta (Pelastakaa Lapset, Interpedia, Hki:n kaupunki) ongelma koskeekin varmuudella vain ensimmäistä (joka lienee kuitenkin suurin lapsia välittävä taho). Interpedian tiedoissa mainitaan, että vanhemman oma vamma voi olla peruste special needs -lapsen adoptiolle. Ts. näkövammainen vanhempi voi pärjätä näkövammaisen lapsen kanssa vähintään yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin näkevä.

2. Miten helpoksi Ikea onkaan tehnyt leipomisen, kun ruisleipäkin valmistuu vaan vesi tölkkiin lisäämällä, purkkia ravistelemalla ja taikina vuokaan pullauttamalla. (Tiedän, lopputulos tuskin lienee kovin luomu tai lisäaineeton.)
Edit 2. Leipä oli kaiken kukkuraksi oikein hyvää!

3. Minne katosi Kalastajan vaimo, jonka uudempaan blogiin sivupalkissa on linkki ja joka onkin yhtäkkiä muuttunut suljetuksi?! Mitä tapahtui?
Edit 3. Asia selvisi, Johanna oli pitänyt hetkellisen tauon ja harkitsee blogin jatkoa :)

En olisi arvannutkaan.

Viime hetken kiireessä kasasin eväät kauppakassiin, tilasin taksin sujauttaessani talvikenkiä jalkaan ja toivoin lujasti, että käänsin hellan nappulat pois päältä. Taksissakin vielä varmistin, mitä kello on ja samaan aikaan ihmettelin, miksi minua jännitti niin, että kotona oli vatsakin sekaisin. Asemalla postitin esseet ja kurssipalautteen, tarkistin lähtölaiturin ja katselin autovaunuja - noinko matalia ne ovatkin? Autovaunut seisoivat raiteilla yksinään, siniset pikajunan vaunut lähestyivät kaukaa. Ensimmäisen vaunun ovesta kurotteli mies ja mieleeni palasi kuva aivan toisaalta, aivan toinen asema ja aivan toinen mies. Tällä asemalla mies astui ulos liikkuvasta junasta ja luetteli radiopuhelimeen: "meeetri... puooooli... jaaa koskeee!" Vaunujen vielä lähestyessä toisiaan niiden väliin raiteille sujahtaa haalaripukeinen mies ja kuulen tuttua kilahtelua. Jälleen mieleeni nousee kuva, aivan toinen mies vaunujen välissä, mutta silloin en ollut yksin, vaan seuralaiseni tunsi tuon miehen, joka huuteli meille ja kertoi kiinnittävänsä vaunuja toisiinsa.

Kävelen eteenpäin, ohitan ravintolavaunun, tavallisen avovaunun ja astun makuuvaunuun päätyovesta. Ovenpielissä lukee petipaikkojen numerot ja käytävän värit näyttävät tutuilta, ne muistuttavat aivan toisesta matkasta, aivan toiseen paikkaan. 13 on minun numeroni, käännyn hytin ovesta sisään ja ymmärrän.

Minua jännitti ja minä pelkäsin myöhästyväni, koska minulla oli tapaaminen. Tapaaminen ensimmäistä kertaa yli neljääntoista vuoteen, enkä tiennyt sopineeni sitä!Tapaaminen ensimmäistä kertaa yli neljääntoista vuoteen, enkä tiennyt sopineeni sitä! Vaunussa minua odotti Ukki.

Kevättalvella matkustin mummini kanssa lomalle, vuosi oli kai 1992 tai 1993, olin noin viiden vanha. Muistan, miten seisoimme Tampereen asemalla puolen yön aikaan, muistan aution laiturin ja pitkän odotuksen, laiturin on täytynyt olla 2 tai 3. Juna ajaa laiturille ja jarruttaa, ulkona on pimeää, mutta valaistun junan käytävä hohtaa kellertävänä, lämpimän puun värisenä ja avoimen vaunun ovesta nojautuu ukki, sankariukki, konduktööriukki. Makuuvaunusta muistan oranssin lavuaarin, sen miten pöydän kantta nostamalla paljastuu pesuallas ja miten sinikantisessa muovipurkissa oli vettä, kun ukki avasi sen minulle. Nukuttiin mummin kanssa toisen kerroksen sängyssä ja meillä oli ahdasta. Kolmannessa kerroksessa oli joku vieras.

Nyt olen matkalla taas, ensi kertaa kotimaassa, vaunu on samanlainen, identtinen, sängyt samalla puolella kuin tuolloin. Ukki, olen matkalla siihen kaupunkiin, josta sinulle tarjottiin töitä, kun olitte vasta menneet naimisiin mummin kanssa. Olit pohjoisen poika, mutta työkaverit saivat sinut jäämään etelään, rannikolle. Olisiko elämäsi ollut erilainen, jos olisitte muuttaneet pohjoiseen? Tämäkin junanvaunu on vanha, sanoi se mukava ja lempeä konduktööri, joka tarkasti lippuni, tiesi minne olen menossa ja lupaili, että saan matkustaa yksin. Ukki, sinä olet varmasti kulkenut tätä käytävää, toivottanut hyvää matkaa tähänkin vaunuun ja komentanut asemalta kyytiin nousevaa pois makuuosaston käytävästä, kun hänellä ei ollut lippua.

Minun elämästäni ei ole lähtenyt muita, kenet haluaisin tavata niin kovin, että voisin maksaa hetken yhdessäolosta mitä tahansa. Nyt, ilman että edes ymmärsin asiaa, saan viettää kanssasi tämän yli 13 tunnin matkan niin pienellä summalla, että se tuntuu mitättömältä. Sinultako perin tämän levottomuuden, rauhoittumisen hankaluuden, jonka yritit hukuttaa pulloon, mutta sait taltutettua vain pohjoisen metsissä? Oliko sinun hyvä olla junassa töissä, aina matkalla jonnekin, puolitiessä jostain? Sinun elämäsi muuttui evakkomatkalla junissa, kun esikoisena juoksit äitisi puolesta asemilla leipäjonoon hakemaan äidille ja pienemmillesi syötävää. Sinun elämäsi muuttui, kun perhe kutsui sinua Hyötyläksi. Millainen elämäsi olisi ollut, jos se ei olisi muuttunut junassa Risto Uljaan elämästä Hyötyläksi? Olisiko äitiä, minua ja jatkuvaa kaipuuta junaan, raiteille, minne tahansa? Ukki, et tiedäkään, miten tärkeää oli tavata sinut taas. Ymmärtää, että kaikessa juurettomuudessani ainakin sinä ymmärrät matkan tuoman levon.

Jo ennen Pasilaa kurkkuani kuristi jälleennäkemisen tuoma ikävä ja helpotus, Tikkurilan jälkeen suljin oven ja annoin kyynelten valua. Nyt olemme Hämeenlinnassa ja mietin, jatkaako tämäkin juna matkaansa Tampereelta klo 23.52 niin kuin se juna, jonka ovesta roikuit ja vilkutit, kevättalvella 1992.

Kun synnyin...

... 23 vuotta sitten, oli kova pakkastalvi. Tänään oli kaunista muttei kylmää, taksikuski onnitteli ja hymyili, ystävät tulivat ja onnittelivat ja olin hämmentynyt, miten moni tahtoi viettää luonani aikaa! Aina, kun kutsuu monta ihmistä, jää vähän haikea olo ja sellainen olo, ettei ollenkaan kaikkien kanssa ehtinyt rupatella, mutta aina on onneksi uusia päiviä ja juhlia. Nyt minua väsyttää, huomenna kirjoitan koulutehtäviä ja tapaan vielä yhden ystävän, tiskaan valtavat määrät tiskiä ja iloitsen siitä, että voin tehdä mitä tahansa ruokaa - ei ole pakko syödä juhlien tähteitä.

Kun äitini oli 23, hän oli juuri mennyt naimisiin.
Kun mummini oli 23, hän oli äiti.
Toisinaan tunnen oloni riittämättömäksi.

Minä lähden Pohjois-Karjalaa... eiku.

Lappiin! Maanantai-iltana VR:n suosiollisella (kröhöm) avustuksella aion viedä vihdoin ja viimein korvauspyyntölapun lippuluukulle ja suunnata itse junalla kohti sitä pohjoisinta pohjoista, jonne tässä maassa vain on mahdollista päästä. Ennen lomaa pidän vielä syntymäpäiväjuhlat, kestitsen toistakymmentä ystävää (älkää nyt odottako mitään kulinaarista erikoisuutta, erikoisuusosuuden saa hoitaa sauna) ja väännän 12 sivua tekstiä kuuden kirjoitelman muodossa. Voi työ ja tuska, sanon minä! Mutta olen sitten ainakin lomani ansainnut.

Mitään asiaahan minulla ei oikeastaan teille ole kertoa. Kiirettä riittää, tenttejä on ollut ja tulee olemaan, opintopisteitä ei ole juuri ollut, mutta toivottavasti tulee olemaan...

Mikäli maailmanparannus kiinnostaa, niin Changemaker-viikonloppu on taas 19.-21.3., tällä kertaa Sauvossa ja ilmoittautua voi 10.3. saakka. Lisää tietoa täältä. Aiempaa kokemusta et tarvitse. Viikonlopulla on hintaa 20e ja matkojen omavastuu on 30e. Turusta bussikuljetus. Ohjelmassa ajankohtaista asiaa kehitysmaiden velkaongelmasta ja ruokakriisistä, kankaanpainantaa ja hauskanpitoa yhdessä ja totuttuun leireilytyyliin - paljon hyvää ruokaa!

Minne katosi eurot? (säv. Minne katosi päivät, SMG)

YLE uutisoi tänään, että Espoossa lasten päivähoitolaskuihin on merkitty myös se hinta, joka palvelun tuottamiseen menee. Käytäntöä ollaan laajentamassa myös terveydenhuoltoon. Laskussa lukee siis "Lapsen päivähoito 230e (1100e)" tai "maksansiirto (tähän sairaalamaksun summa) (100 000e)". Ajatuksena on ollut tehdä ihmisille näkyväksi se, mihin verorahat tässä maassa kuluvat.

Asialla on kuitenkin kääntöpuoli. Monilla ikäisilläni on mielikuva, että tämällä hetkellä vallan kahvassa olevat suuret ikäluokat ovat "mulle kaikki heti nyt" ja "saavutetuista eduista emme luovu"-sukupolvea ja tämä kuva kyllä vahvistuu nyt entisestään. Heillä on usein varaa, kuten myös osalla nuoremmista työssäkäyvistä, valita esimerkiksi julkisen ja yksityisen hoidon väliltä ja tarvittaessa voi tuntea, ettei suotta kuluta yhteiskunnan verovaroja toisin kuin ne alemmat sosiaaliluokat.

YLE mainitsee, että erityisesti vanhukset saattavat kuitenkin kokea merkinnän syyllistävänä. Mutta ei ainoastaan vanhukset! Kuka tahansa, kenellä ei ole varaa tai mahdollisuutta vaihtoehtoon. Minä tunnen syyllisyyttä jatkuvasti siitä, että minut on luokiteltu vaikeavammaiseksi (joka toki olen, vaikken tunnekaan olevani) ja sen vuoksi saan yhteiskunnalle kalliita palveluita, joista en jaksa/osaa/muista olla kiitollinen joka päivä. On syynsä, että esimerkiksi apuvälineitä anottaessa ulkopuolisen asiantuntijan antamaan apuvälineiden tarvetta koskevaan lausuntoon ei ole merkitty apuvälineiden hintaa - jottei kukaan kokisi syyllisyyttä ja jättäisi niitä hakematta, kun yhteiskunnan etu viime kädessä on, että kukin saa tarkoituksenmukaisen koulutuksen ja voi työtänsä tehdä. Siitä huolimatta, kun apuvälineet sitten myönnettiin ja loppusumma oli papereihin merkitty, koin syyllisyyttä. 10 000 euroa apuvälineisiini, kuinka kauan minun on tehtävä töitä, ennen kuin olen yhteiskunnan kanssa sujut?

On toki hyvä, että ihmiset tietävät, minne raha menee. Se on läpinäkyvyyttä ja hyvää hallintoa. On kuitenkin oltava aika tarkka siinä, mihin kaikkeen hintalapun kiinnittää. Jättääkö osa vanhuksista menemästä hoitoon? Jättääkö joku vielä työkykyinen menemättä kuntoutukseen ja lopulta päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle, jolla toki on vielä kuntoutustakin suurempi hintalappu?

Lakkoilua ja muita aktivitiiveja.

Asiaan melko vähän perehtyneestä tuntuu hassulta, että työehtosopimukset tuntuvat olevan katkolla monilla aloilla yhtä aikaa. Nyt murehdin viikonlopun synttärijuhlien tarjoiluja ja sitä, saanko kaupasta tuoretavaraa enää perjantaina. Harmittaa etukäteen myös se, että ihana V. on tulossa maanantaina loman viettoon tänne ja itse olen lähdössä illalla pohjoiseen ja mikäli bussit eivät kuljekaan, emme ehdi nähdä. Tyypillä on niin vilpitön hymy ja leppoisat jutut, että oikeasti tämän tenttiputken päälle tekisi hyvää nähdä ja naureskella yhdessä.

Eilisellä kreikan tunnilla opettaja varoitti meitä tulevasta lakkovaroituksesta. Yliopistoväki antaa lakkovaroituksen tällä viikolla, ymmärtääkseni huomenna ja mikäli sopimusta ei synny ajoissa, alkaa lakko sitten kahden viikon kuluttua. Kovasti on sympatiat yliopistolaisten puolella, tekeväthän se suuria työmääriä pienellä palkalla ja nyt työehtoja lupauksista huolimatta ollaan heikentämässä. Rehellisyyden nimessä on kuitenkin sanottava, että lakon uhka huolestuttaa, kreikan opiskelun loppusuora kreikan kielisine Uuden Testamentin käännöksineen on edessä eikä se systemaattinen teologiaan ehkä ihan aukene ilman opastusta, jos ei aina nyt ihan opastuksellakaan.

Kaiken muun hyvän lisäksi aivonikin aikovat mennä lakkoon! Huomiseen kreikan välikokeeseen ja torstaiseen systiksen tenttiin on urakoitu E:n kanssa melkoisesti eikä niistä toissa viikon tenttihulinoistakaan vielä ole kovin kauaa. Onneksi niistä on kuulunut ihan hyviä uutisia, kaksi tulosta on tullut ja kahta vielä odotan. Tänään kävimme E:n kanssa kutakuinkin seuraavanlaisia keskusteluja:

T: Sitten olis vielä tämä mediumin futuurin käyttö aktivitiivina.
E: Aktivitiivina?! Siis aktiivina?
T: Niin niin, niinhän mä sanoin!

E: Onkos tämä nyt se partasiippi?
T: No ei oo, kun partisiippi.

T: No kato E., onneksi näitä futuureja tarvitsee vain tunnistaa, ei tuottaa. Luulen, että J. kysyy näitä epäsäännöllisiä verbejä aika harvosti.

Että näin me. Puhutaan myös tosi usein yhteen ääneen samoja lauseita, vietetään vissiin vähän liikaa aikaa kahden. Kerrottakoon nyt vielä, että siinä vaiheessa pakattiin kamat kasaan, kun kumpikin teki teinit, ts. repesi omalla tahollaan tismalleen samaan aikaan, kun silmiin osui virke "Jeesuksen täytyy... paskhoo", siis kärsiä. Totaalinen pohjanoteeraus. (Ja kehtasin vielä kertoa sen teille ääneen.)