Paluu arkeen...

... on sitä, kun villapipo pistelee ja kutittaa vanhan tutun, mutta uudelleen kuosiinsa palautetun siilitukan läpi.

... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.

... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.

... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.

... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.

... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.

... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.

J niin kuin juhannus.

Kotona kökkimisen sijaan minut houkuteltiin Helsingin seurakuntien Mustasaareen. Sinne tuli myös runotyttö E., laivastomies (jonka titteli on oikeasti takuulla jotain ihan muuta!) K., teologi H. ja oli siellä muitakin kuorotuttuja.


Saimme pullaa ja pääsimme syömään sitä salaiseen soppeen, jossa oli tilaa ja leppoisaa. E. soitti juhannusmusiikkia tinapillillä ja puhuimme teineistä ja Afrikasta ja Utön lomamatkastani ja siitä, mitä siellä voi tehdä. Sitten ostimme kylmää makkaraa ja H sytytti grillin ilman tulitikkuja ja näin oli meidän kasvissyöjien kesä kruunattu.

Kotimatkalla nähtiin ranta, ehkä Seurasaaren ranta, jossa oli kokko ja musiikkia ja ohjelmaa ja kymmeniä veneitä kerääntyneenä ympärille katselemaan. Vähän niinkuin muumeissa, oliko jopa muumien juhannuksena.


Kävelin kotiin, katselin maisemia ja taloja.

***

Nyt pyörii pyykki, tänään pitää tehdä Changemaker-juttuja ja valmistella huomenna alkavan riparin tunteja (käskyt-tunnin toteutukseen otan ideoita vastaan!). Leirikamojenkin pakkaus odottaa.

Houkuttelin J:n taas pullalla kylään, lupasi tulla vaihtamaan kitaraani kielet ja virittämään sen. Täytyy toivoa, että löydämme yhteistä aikaa jostain välistä, kun J tekee leirityötä myös.

Ripari 2. Ennakkopäivät.

Tiistaina ja keskiviikkona pidettiin ennakkopäiviä töissä taas. Toisen riparin ryhmä on aivan erilainen kuin ensimmäisen, meininki on vähän rauhallisempaa. Urheilijapoikia on kokonainen kopla, rauhallisia tyttöjä myös.

Yksi nuori ei tiennyt, kuka on Nooa eikä puhe arkistakaan valaissut asiaa. Toinen nuori esitteli itsensä seuraavasti: "Minä olen XX ja varmasti tämän leirin vittumaisin henkilö." Nuoressa lienee paljon potentiaalia tunneilla käytävien keskustelujen suhteen, vaikka alkuasetelma onkin haastava. Teimme harjoituksen, jossa pyydystin Jumalan pahvimukin alle keskelle opetustilaa ja nuoret saivat hetken aikaa pohtia, mille etäisyydelle he Jumalasta asettuvat ja miten asennollaan kuvaavat suhdettaan Jumalaan. Tämä nuori istua törötti paikallaan ja tuumasi, ettei yksikään Jumala saa häntä nousemaan ylös...

Työporukka vaikuttaa mukavalta taas, samoin isoset. Houkuttelin heitä jo mukaan European Fellowshipin kansainväliseen leiritoimintaan, osa innostuikin. Mainiota.

Juhannus kuluu osittain leirin valmistelupuuhissa, osin Mustasaaressa ja ystävien seurassa.

1000 Gr.

Kamera on tänään korkattu käyttöön, asiaan kuuluva ohjelmistotaistelu tietokoneen kanssa voitettu. Viikonlopun vietin mummolassa, katsottiin yöt läpeensä prinsessahäitä ja kuulin sen kauhistuttavan kysymyksen, jota en pitkään aikaan ollutkaan kuullut keneltäkään sukulaiselta: "Aiotko sinä Tytti koskaan mennä naimsiin?". Vastasin aika napakasti, että se tuskin riippuu ihan vain musta itsestäni.

Tein löytöjä kahdessa vanhan tavaran kaupassa. Kotiin tuli kannettua vähän enemmänkin kuin 1000 gramman verran tavaraa, mutta olen vakaasti päättänyt, että on jälleen kerran kaappi-inventaarion aika. Onneksi veli ja tyttöystävänsä muuttavat saman katon alle kuun vaihteessa - näen mahdollisuuden päästä eroon erinäisistä kodintarvikkeista...

Toivottavasti huomenna tai jonain muuna päivänä tulevalla viikolla minulla on aikaa esitellä löytöni!

Tänään...

... ärsyynnyin suunnattomasti Vapaa-ajattelijoiden tempauksesta, mutta purin pahimmat höyryt jo Facebookissa, niin täällä ei tarvitse.

... tapasin yhden savolaisen suvun jäsenistöä, joiden seurassa tulee aina vilpittömän hyvälle tuulelle.

... sovitin uutta mekkoani SopivaShopissa, mutta saumoja joudutaan hieman availemaan ennen kuin se pääsee kotiin. Sen sijaan ostin GreenPapayan tyttömaisen kukkarolaukun. Tyttömäinen pieni käsilaukku on ollut hakusassa vuosia, nyt se on vihdoin löytynyt!

... vesijuoksin toista tuntia uimastadikalla hyvässä seurassa ja päätin, että jatkossa on uitava vähintään kahdesti viikossa, jotta ylimääräinen uimarengas lanteiltani sulaa.

... olen yrittänyt aloittaa riparin oppituntisuunnittelua aiheista Kristus/Ylösnousemus (120min), Luomakunta/Luoja (120min) ja Pelastushistoria (60min). Ainoa tunti, jonka pohjalle on kiva ajatus on tuo viimeinen ja ajatuksen toteuttaminen puolestaan on melko haastavaa 60 minuutissa. No, aina voi yrittää.

... olen yrittänyt luoda strategia, jolla kolmen viikon leirikeskusravinnosta voisi selvitä lihomatta. Tähän mennessä olen päättänyt, että ruokalautasesta on vähintään puolet oltava salaattia. Aterian yhteydessä ei syödä leipää. Ruokajuomana juodaan vettä. Santsata ei saa. Todennäköisesti päätän myös, että yksi herkku päivässä saa riittää - leirillä kun on ainakin yksi jälkkäri ja kahvin kanssa sitten pullaa tai muuta vastaavaa. Kaikki vinkit otetaan vastaan...

Minä lähden Pohjois-Karjalaa... eiku.

Lappiin! Maanantai-iltana VR:n suosiollisella (kröhöm) avustuksella aion viedä vihdoin ja viimein korvauspyyntölapun lippuluukulle ja suunnata itse junalla kohti sitä pohjoisinta pohjoista, jonne tässä maassa vain on mahdollista päästä. Ennen lomaa pidän vielä syntymäpäiväjuhlat, kestitsen toistakymmentä ystävää (älkää nyt odottako mitään kulinaarista erikoisuutta, erikoisuusosuuden saa hoitaa sauna) ja väännän 12 sivua tekstiä kuuden kirjoitelman muodossa. Voi työ ja tuska, sanon minä! Mutta olen sitten ainakin lomani ansainnut.

Mitään asiaahan minulla ei oikeastaan teille ole kertoa. Kiirettä riittää, tenttejä on ollut ja tulee olemaan, opintopisteitä ei ole juuri ollut, mutta toivottavasti tulee olemaan...

Mikäli maailmanparannus kiinnostaa, niin Changemaker-viikonloppu on taas 19.-21.3., tällä kertaa Sauvossa ja ilmoittautua voi 10.3. saakka. Lisää tietoa täältä. Aiempaa kokemusta et tarvitse. Viikonlopulla on hintaa 20e ja matkojen omavastuu on 30e. Turusta bussikuljetus. Ohjelmassa ajankohtaista asiaa kehitysmaiden velkaongelmasta ja ruokakriisistä, kankaanpainantaa ja hauskanpitoa yhdessä ja totuttuun leireilytyyliin - paljon hyvää ruokaa!

Tänään.

Elin superhidasta aamua, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja hurautin taksilla Itäkeskukseen, hain Puolassa joululomansa viettäneen tietokoneeni kotiin, palautin laina-Victorin ja lähdin ostoksille. Itiksen syksyllä auennut Ruohonjuuri vaikutti sekä valikoimaltaan, että palveluiltaan mainio. Lopulta vaapuin kotiin mukanani kaksi kassillista apetta. Kun kotosalla vielä maksoin vakuutus-, taksi- sun muut laskut ja hoidin kurssi-ilmoittautumiset ajan tasalle, ei köyhän opiskelijakevään kuvitteleminen ole enää ollenkaan niin haastavaa.

Hieman hirvittää tuleva kevät opintoineen, mutta samalla kevät tuntuu kutkuttavalta. Olo on vähän vastaava kuin ensimmäisenä yliopistovuonna, uudet ihmiset ja ystävyyssuhteet ilahduttivat, vaikka opinnot työllistivätkin kovasti. Jaksan iloita viime kesän ja syksyn aikana löytämistäni kesätyökavereista ja näkövammaisystävistä ja ilmeisesti olen itselleni tyypillisesti onnistunut puhisemaan iloa myös ympärilleni, sillä mummini raportoi säännöllisesti kohtaamisistaan työkaverini kanssa sekä puhelimitse että tekstiviestein: "Olin jumalanpalveluksessa. X keräs kolehdin. Olin yht aikaa ehtoollisellakin. Puheisiin en päässyt." Voi mummi kulta, mitäpä olisit puhunut, jos olisit päässyt? Tapasin Hannelen läksiäisissä A:n, jonka puhelinnumeron H. minulle viime viikolla välitti. Vertaistuen tärkeys tuntuu valkenevan pikkuhiljaa, ehkäpä A. osaa jakaa kanssani näitä epätietoisuuden, toiveikkuuden ja synkkyyden hetkiä, kun välillä tuntuu että näkövamma avaa uusia ovia, välillä taas musertaa luopua yhtään mistään.

Herätin naapurini hieman ennen yhtätoista illalla, kun tuntikausia palaneiden kynttilöiden käry saavutti pisteen, jossa palovaroitin sai liian suuret henkoset. "No, ainakin se toimii", tuumasi O. ja piteli korviaan, kun minä kiikuin tuolilla ja viuhdoin hälyttimelle raikasta ilmaa isän 70-luvulla valokuvaamalla Singer-ompelukoneen pahvikuvalla. Mitä olisikaan päivä ilman toimintaa!

Huomenna, jos Luoja suo, saan aikaiseksi katsastaa muistitikulta ne muutamat Dresdenissä ja Wienissä otetut kuvat, joita voisi täälläkin julkaista. Jotain reissupostaustakin on kyllä luvassa, kertokaa ihmeessä, mikäli haluatte tietää jotain tiettyä.

Kotona.

Selvisin kotiin, lisää tarinoita, kunhan pyykit pyörii ja arki rullailee.

Sillä välin joku voi kertoa, mitä matkapuhelimille kuuluu tehdä Finnairin lennolla, kun peräkäisissä kuulutuksissa sanotaan näin:

"Arvoisat matkustajat, suljettehan matkapuhelimenne, mikäli ette käytä sitä."

"Kaikki elektroniset laitteet on pidettävä suljettuina lennon aikana."

Kerrottakoon, että kotiin päästyäni kaadoin likavaatteita rinkasta huoneeni lattialle, viritin paristot uuteen kylpyankkaradiooni ja siitä lähtien olen kököttänyt päätteellä. Aamulla elintoimintojen normalisoiduttua otan suunnaksi Itäkeskuksen ja vien laina-Victorin takaisin, haen Puolassa joululomailleen tietokoneeni takaisin ja teen viikon ruokaostokset S-Marketissa. Jospa sitä sitten pyykki pyörisi ja kouluasiatkin edistyisivät hiljalleen.

Tekisi mieli kertoa jänniä juttuja, mutta kertomusten kohteet taitavat niinikään lukea tätä blogia, niin jäätte nyt ilman.

Runosuonessani on tilapäinen tulppa.

Opiskelut hyökyy yli ja ympäri, viikonloppuna juhlistetaan veljen valkolakkia ja joulu ja joulunalustentit lähenee uhkaavasti. Opintopisteitä ei näy eikä kuulu ja ekoilutkin on olleet varsin vähissä. Tänään sentään edistyi Silmäklinikan asia, kun eilen potilasasiamieheltä saatu lomake tuli pukattua postiin - kirjallinen muistutus ja selvityspyyntö ylilääkärille.

Kamalasti pitäisi kaikkea. Soittaa YTHS:lle, tiedustella sieltä silmälääkäriasioita ja varata aika hammasröntgeniin ja -lääkäriin. Soittaa HUS:iin ja tiedustella lääkärintodistusta pistekurssia varten ja kuntoutusohjaaja-aikaa kuntoutussuunnitelman päivittämistä varten. Olla yhteydessä sossun vammaispalveluosastoon, jotta avustaja-asiat saataisiin alulle. Ja sitten, lopulta, täyttää ne pistekurssihakemukset Näkkärikeskusliiton aluesihteerin kanssa ja ottaa härkää sarvista, varata aika isoon K:hon ja kysyä kelantädiltä, että miten asiat oikein on sen vapaaehtoistyövuoden suhteen. Lamauttaa tämä asioiden määrä.

Kannattava arki.

Tulin juuri Changemakeristä ja sain taas olla omieni parissa, kuulla Kambodzasta ja nauttia arjen mukavasta tunnelmasta. M. kysyi kotimatkalla, miten jaksan henkisesti, kun silmä on niin epävarma ja tulevat käänteet epämääräisiä.

Mietin sitä vielä kotiin kävellessäkin ja tulin siihen tulokseen, että pelko on niin kuristava voima, kaikki voimat vievä, että sen yrittää työntää taka-alalle. Uskon, että minusta pidetään huolta ja on olemassa Suuri Suunnitelma, jossa minua ja kykyjäni käytetään, että se auttaa jaksamaan vaikka öisin heräänkin pimeään enkä nukahda ennen kuin olen sytyttänyt valon ja tarkistanut näkeväni yhtä paljon kuin illalla. Riikka kirjoitti blogissaan samasta aiheesta näin: "Minusta sanotaan, että olen rohkea nainen, että miten selviydynkään siitä ja tästä hienosti. Niin varmaan selviydynkin. Mutta eihän rohkeus koskaan ole ollut pelottomuutta vaan sitä, mitä teen avuttomuuden ja heitteille jäämisen tunteista huolimatta."

Minua kannattaa arki. Se sama arki, joka aika ajoin tuntuu hukuttavan, vievän voimat viemäriin tiskiveden mukana. Sama arki joka hukkuu pyykkivuoren levittyessä kylppäristä eteisen puolelle. Mutta kuitenkin se sama arki, jossa saan huomata, että osaan valmistaa ruokaa vaikken pakkausselosteita näekään. Löydän kaupasta maidon ja kalatiskin täti kertoo minulle savukaloista, joiden tekstejä en näe lukea. Sairaslomalla on tehtävänsä, mutta kun on liikaa aika murehtia ja velloa, nyrjähtää pois paikaltaan. Kotona on tehtävä tietyt asiat tai ne jäävät tekemättä, kotona on se ihana arki.