Televisioton teiniyden lähteillä.

Periaatteessa luovuin televisiosta jo lukioaikana, kun Kotikatu jäi tanssiharrastuksen viedessä kaikki illat. Sunnuntaisin katsoin Strömsöstä ja haaveilin suomenruotsalaisuudesta, mutta Tampereelle muuttaessani en ottanut televisiota mukaan lainkaan. Satunnaisen Areena-sessioinnin ohelle on kuitenkin löytynyt uusi houkutus: DVD-boksit. Mikä onni ja autuus, kun ei altistu markkinamiesten houkutuksille vartin välein ja vielä parempaa - ei tarvitse kituuttaa viikosta toiseen nähdäkseen seuraavan jakson!


Two Thousand Acres of Sky (2000 eekkeriä taivasta)

BBCn tuottama skottisarja, jossa lontoolainen yksinhuoltaja värvää ystävänsä isäksi lapsilleen ja muuttaa keskelle merta Skotlantiin aloittaakseen uuden elämän. Aivan ihania maisemia, ihana juoni, mainioita henkilöitä. Haateensa tuo aksentti, sarjassa kun ei suurimmaksi osaksi ollut edes englanninkielisiä tekstejä tarjolla... Tästä on muuten tehty norjalainen versio (!) ja Yle on näyttänyt ne molemmat.


Cold Feet (Rimakauhua ja rakkautta)

Ratkiriemukas brittisarja, johon ihastuin vasta pari vuotta sitten. Aikanaan, sarjan ensimmäisellä esityskerralla iskä kyllä soitti jokaisen jakson jälkeen kertoakseen tapahtumat... Mainioita henkilöitä, ihanaa enkglantia ja hyvä juoni. Ja huumori, ihana huumori!


Gilmoren tytöt

Sarjan ensimmäiset neljä osaa tarttuivat mukaani Kierrätystehtaalta. Juoni on ehkä makuuni hieman liian kevyt, mutta hahmot niin nokkelia, että sarjaa katsoo ihan lämpikseen.


O.C.

Neljä ensimmäistä jaksoa tarttui niin ikään mukaani Kierrätystehtaalta ja olen jo aivan myyty. Eilen tuijottelin Ryanin silmiin koko illan ja vaivuin teinifiiliksiin. Hyvien maisemien ja kauniiden ihmisten lisäksi tässä sarjassa säväytti musiikki. Tätä on pakko saada lisää, boksit vain näyttävät olevan melko hintavia! Täytyy kartoittaa leffavuokraamot uuden kodin lähistöllä...

Olen palannut teinityttömäiseen päiväunihaaveiluun, ripustaisin varmaan O.C.:n Ryanin seinällenikin, jos sellaisen julisteen omistaisin! Mitä sarjoja seuraat, mihin olet koukussa?

Niki ja Nikin veli

Bongasin Ylen Areenasta oikean helmen. Niki ja Nikin veli on suomalainen dokumentti liikuntavammaisista kaksospojista, joiden elämää katsellaan Nikin silmin. Pienen pojan tiedostavuus ja elämänmyönteisyys on ihmeellistä: “Niin, se on vähän surullista, mutta ei sille voi mitään. Elämä jatkuu, vaikka on kaikkea tälläistä vammaa ja kaikkea sellaista”. Nikin asenne on ihmeellinen ja esimerkillinen, halu oppia lukemaan on valtava ja ainoa hymytön turhautumisen hetki liittyykin siihen, kun kirjaimet eivät millään järjesty sanoiksi. Matematiikka on vaikeaa, mutta "kyllä minä sitäkin haluan oppia, mutta pikkuisen vähemmän kuin haluan oppia lukemaan tai oppia musiikkia". Tästä sai iloa, valoa ja perspektiiviä!

Vedenkeitin etsii kotia.

Pakkaaminen sen kuin kiihtyy ja tavaran määrä on hätkähdyttävä! Päätin, etten ryhdy varastoimaan tavaraa vaan myyn omani eteenpäin nyt ja ostan sitten uuden tai käytetyn, kun tarvetta on taas. Tällä hetkellä kotia etsii Philipsin vuoden vanha vedenkeitin. Ken tarvutsee tai tuntee jonkun tarvitsevan, ottakoon yhteyttä.

Ja niin Rekku muutti Kierrätystehtaasta omaan kotiin.

Viikonloppuna Kaapelitehtaan valtasi Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa oli mahdollisuus kierrättää itselleen tarpeettomia tavaroita, ostaa kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, osallistua työpajoihin ja seminaareihin, nähdä esityksiä ja oppia uutta.

Viime vuonna ensi kertaa järjestetty tapahtuma oli kerännyt 4000 osallistujaa ja tänä vuonna varmasti ainakin saman verran. Tila oli tapahtuman kannalta ideaali, avarassa hallissa happi ei loppunut kesken ja myyntipöytien asettelu oli onnistunut - tilaa riitti kulkea ja pysädellä, katsella ja kuulostella.

Kiikutin Vaihtotorille pari paitaa, kirjan ja lehtiä ja otin mukaani kaksi DVDtä. Myyntipöytien äärellä en juuri viettänyt aikaa, sillä olin pääasiassa Changemakerin ja Repun yhteisellä Kongo-ständillä. Hyvä niin, sillä muuten olisi iskenyt konkurssi alta aikayksikön. On ihmeellistä, miten monta käsityöläistä kierrätysdesign-bisnes Suomessakin elättää! Piipahdin Taukovaatteiden ständillä, jossa minut muistettiin! Teetin heillä viime kesäksi mekon ja nyt sovinkin, että kesäkuussa käyn teettämässä pari hametta lisää. Aivan ihanaa kädenjälkeä ja hauskoja ideoita, joihin voi tutustua täällä.


Kotiini muutti ainoastaan Rekku, joka on elänyt jo yhden elämän Aktian valokyltissä. Character oli toteuttanut hienon idean: pelastanut purettuja valomainoksia, purkanut ja puhdisanut, koonnut ja vaihtanut sisään LED-teknologian. Ei kuumene eikä juuri kuluta virtaa ja kestää todella kauan, 30 000 - 50 000 tuntia. Hintaakin oli, mutta käymällä Rekkua katsomassa kahden päivän ajan monta kertaa päivässä, sain lopulta hetkeä ennen sukemisaikaa useiden kymppien alennuksen. Rekku on hyvä koira, siitä tulee uneni vartija ja yöpöytä.

Nyt, kahden lattialla nukutun yön ja kulttuuripainotteisen viikonlopun jälkeen tuntuu hyvältä päästä omalle futonille Tampereelle, pakkaamaan muuttoa varten, kuinkas muutenkaan.

Helsingissä havaittua.

En tiedä, pitääkö ratikalle huiskuttaa pysähtymismerkki samalla tavalla kuin bussille pitää.

Noin puolet ratikalla kulkevista lapsista, nuorista ja aikuisista puhuu ruotsia.

Kulttuuritarjontaa on valtavasti, myös ilmaisia tapahtumia riittää.

Pimeällä pelottaa kulkea yksin.

Ruokakaupat ovat ahtaita.

Katupöly kuivattaa ihon ja erityisesti huulet.

Pidän spurguista.

Ihmiset ovat pohjimmiltaan kohteliaita ja avuliaita, etenkin jos kuljet kepin kanssa.

Mummo voi jäädä ratikan oven väliin.

Ulos ei voi mennä römppävaatteissa.

Etäisyydet ovat minimaalisia.

Mieleistä ruokakauppaa saa todennäköisesti etsiä kauan.

Kirkkosightseeing, osa 1. Meilahden kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän verkkosivuilta.

Paikka: Laupiaan samarialaisen kirkko/Meilahden kirkko, Pihlajakatu 16
Aika: 26.4.2009 klo 10
Kesto: 1h 15min
Messun toimittivat: Johan Wennerström (saarna), Jukka ("Jukkeli"??) Valkama (liturgi), Miikka Lehtoaho (kanttori)
Päivän aiheena: Hyvä Paimen

Kirkko: Vuonna 1954 Markus Tavion suunnitelman mukaan rakennettu, 1997 peruskorjattu moderni ja suomalainen kirkko, jonka erikoisuutena Viipurin tuomiokirkkoa varten valmistettu, mutta sodan jaloista pelastettu kirkonkello. Kirkon tontti ja kirkkotila on avara ja levollinen, alttariseinän kaartuminen katoksi luo tunteen todella korkeasta katosta. Upeat orjantappurakruunua symboloivat kattokruunut!

Väkeä: ehtoollisvieraiden määrästä arvioituna n. 50-60, lähes kaikki hyvän tovin eläkkeellä viettäneitä, yksi lapsi, pari-kolme nuota aikuista

Numeroita: paikalla 0,5% seurakuntalaisista, kuolleita neljä, kastettuja kolme.

Saarna: Jeesus kertoo vertauksella lammastarhasta, että häneen uskovat pelastuvat, muut sen sijaan johtavat ihmisiä harhaan. Meidän on kuitenkin vaikea kuunnella oikeaa, helposti herpannumme väärille teille. On huolehdittava, että kaikki saavat mahdollisuuden kuulla oikeaa sanomaa armosta, laupeudesta ja anteeksiannosta, vaikka sanomaa pitäisikin toistaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Virret: 100, 126, 378, 177, 374, 336 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Liturgin ääni ja puhetapa niin pehmeä, että huonokuuloisilla varmasti vaikeuksia kuulla. Perusotteeltaan lempeä, vakavahenkinen jumalanpalvelus. Kanttorin ääni oli melko hiljainen virsien aikana, joten vieraampia virsiä oli vaikea seurata. Tekstinlukijoita ei erikseen ollut, vaan liturgi luki messun tekstit, joten yleisvaikutelmaksi jäi melko vähän seurakuntalaisia osallistava perusmessu.

Hyvää ja huomioitavaa: Lempeä tunnelma. Kirkonkellot kumisivat ihanasti jo kävelymatkalla, sitten messun alkaessa ja myös ehtoollisen aluksi. Soitetaanko ehtoolliskelloja kaikkialla? En ole asiaan aiemmin kiinnittänyt huomiota, tiedän että korkeakirkollisissa anglikaanimessuissa käytetään konsekraatiokelloa ehtoollisen yhteydessä, liittyykö tämä samaan asiaan?

Jäin kaipaamaan: isotekstistä virsikirjaa tai tietoa siitä, mistä moisen löytää. Messuun tullessa ovella ei ollut tervetulleeksi toivottajaa ja lähteissä kättelystä jäi melkoinen liukuhihnafiilis, kun kätellessä työnnettiin jo eteenpäin eikä katsottu silmiin...

Bonus: Reilun Kaupan kirkkokahvit!

Tuomio: Parusmessu, voisin mennä toistekin.

Tervetuloa aurinko.

Päivät menee supernopeasti. Asioita on hoidettu, elämästä on haaveiltu ja podettua huonoa omaatuntoa ekoilun suhteen. Löysin myös mainiot aurinkolasit, ennen tätä silmärumbaa en koskaan voinut ostaa aurinkolaseja vaan aina oli käytettävä sellaisia rumia silmälaseihin kiinnitettäviä irtoklipsuja. Nyt saa kesä tulla ja aurinko paistaa!

Kelan huomaan uskon elämäni.

Ensimmäinen (ja viimeinen, koska muutto häämöttää) visiittini Tampereen Kelaan on nyt suoritettu. Kohtasin mainion tädin, joka täytti apuvälinekartoitushakemuksen lisäksi ammatillisen kuntoutuksen hakemuksen, jota olin kuvitellut pääseväni täyttämään vasta kesällä! Asioihin näyttää tulleen vauhtia ja olen edelleen toiveikas. Onneksi pidän organisoinnista, Kelassakin olivat sitä mieltä, että olen opiskellut hyvää ja reipasta tahtia. Bueno!

Tein siis pikavisiitin Tampereelle, unohdin käydä YTHS:llä jurnaamassa hammaslääkäriasiaa, mutta kaikki muu tuli hoidettua. Koti ei ole enää oikein koti, vaan kaoottinen hässäkkä ja kaiken lisäksi löysin jääkaapista Mr Fishin - Herra Lohi oli uuvahtanut kannelliseen uunivuokaan edellisen, äkillisen sairaalareissun aikaan, lähes kolme viikkoa sitten. Illalla (naapurissa nautitun viinin voimalla) tartuin toimeen ja niin sai kala kyytiä...

Muutto on täysin toivoton homma. Vaikka kuinka pakkaan ja paketoin, raivaan ja valikoin, tavaramäärät kaapeissa ei tunnu yhtään vähenevän ja kaaos vain kasvaa. Meinasi tulla hyperventilaatio, astmakohtaus, ahdistus ja kaikki muut samaan kastiin kuuluvat, onneksi härdelliä ei tarvinnut katsella vuorokautta pidempään. Ensi maanantaina palaan pääkallon paikalle ja haaveilen salaa, että äiti veisi työmatkallaan laatikoita Helsinkiin, kun lisätila voisi helpottaa pakkaamista ainakin vähän.

Tänään Kelailun jälkeen hain Kauppahallista korppuja ja riisipiirakat ja menin vanhan tamperepoikani T:n luo aamukahville. Oli hyvä jutella ja kelata ja jutella ja nauraa ja halata ja höpöttää ja huomata, että lainaisoveli on edelleen se sama ja tärkeä, vaikkei nähdä kuin harvakseltaan. Sen jälkeen näin Afrikasta palanneen ystäväni M:n, lounastimme Cafe Europassa (halloumisalaatti, aah!) ja pohdimme ihmisyyttä. Oli ihanaa, nautin sosiaalisesta elämästä ja matkustin ennimustoshömppää kuunnellen Pendolinolla Keski-Suomeen, enkä edes muuttunut pahoinvoivaksi, kuten kyseisessä junatyypissä yleensä! Kovin on hyvä mieli, ehkä taas lähiaikoina voisin postata jotain muutakin kuin näitä kelakuulumisiani...

Olohuone ja puoli parveketta.

Kuvassa olohuone, josta tulee mun valtakuntani. Huomatkaa edellisen asukkaan mun pyynnöstäni jättämä ihana retrovalaisin, jossa lasikristallit ja kaikki! Taustalla sitten megasuuri parvekkeeni.

Teimme reissun Helsinkiin tuulen tuivertaessa ja auringon paistaessa täydeltä taivaalta. Äitini, hänen ystävänsä, apteekintäti-N. sekä ystävänsä, tuleva kämppikseni O. puunasivat edellisen asukkaan jäljiltä kaappeja, joista osa oli jokseenkin eksoottisia. Edeltäjällä lienee myös ollut paljon ripustettavaa, sillä nauloja oli keittiön seinissä, kaapinovissa, ikkunanpuiteissa, sekä sisä- että ulkopuolella! Kaiken järjen vastaisesti näkövammaisin yksilö pesi ikkunoita, joita N. sitten välillä tarkasti "tossa on kyllä vielä jotain epäilyttävää". Ikkunanpesu on mukavaa, etenkin kaupungissa, sillä työnsä tulokset näkee aina heti!

Monen viikon pähkäilyn ja tuumailun, tuskailun ja kiertelyn jälkeen O. käski minun valita huone ja kauhean tuskailun jälkeen päätin, että olohuone olkoon minun valtakuntaani. Sain siis olohuoneen, joka on isompi, mutta jossa ei ole kaappeja eikä ovea eteiseen tai keittiöön. Sen sijaan on ovi parvekkeelle, joka sitten onkin aivan valtavan suuri! Pikaisesti arvioisin sen kooksi n. 3*4 metriä, en ole eläessäni moiseen törmännyt. Ehkäpä, ehkäpä, nyt olisi tilaa myös sille riippumatolle telineineen! Äitikin jo tarjosi vanhoja puutarhakalusteitaan ja O:n isä puuseppäpalveluitaan. Kenties saamme myös kesäpuutarhan yrtteineen.

Yksi pohjapiirros on jo laadittu ja ensi viikonloppuna palaan Helsinkiin jatkaakseni mittailua ja pestäkseni ne ikkunat, joihin en ikkuna-avaimettomuuden vuoksi päässyt käsiksi vielä tänään.

Edit. Jos joku tietää, kuinka pestä puiset parvekelaatat, otan ilolla vinkkejä vastaan! Ne on pestävä parvekkeella, sillä parveke on valtava ja laattoja vain kaksi eikä niitä voi siis siirtää.

Britain's Got Talent.

Muistan saaneeni ensikosketuksen Britain's Got Talentiin vuonna 2007 Lontoon suomalaisen kirkon aulassa, jossa join sinisestä teemamukista suomalaista kahvia ja tuijotin televisiota, jossa rätisevän kuvan takana lauloi suloinen kuusivuotias. En muista, tapahtuiko tuo keväällä 2007, kun vietin lomaviikon Lontoossa kolmen tytön kanssa neljännen ollessa kirkolla vapaaehtoisena vaiko muutamaa kuukautta myöhemmin interraililla. Joka tapauksessa ohjelmakonsepti vaikutti hauskalta - erilaiset taidot ja kyvyt kilpailivat keskenään. Lisäksi niiden jaksojen perusteella, jotka olen nähnyt, tuomarit osaavat antaa palautetta pääosin hyvin korrektisti, etenkin lapsille ja nuorille. Idols, ainakaan tämä suomalainen, ei aina ole tässä osunut ihan nappiin.

Iso-Britannia on Suomea suurempi ja maassa vaikuttaa olevan kykyjä vakan alla piilossa enemmänkin! Ensimmäisen tuotantokauden voittajaehdokkaat olivat em. kuusivuotias unissaankin laulava hampaaton pikkutyttö ja koulukiusattu, ujon ja masentuneen näköinen matkapuhelinmyyjä, joka lauloi oopperaa kuin enkeli. Oopperaenkeli kisan sitten voittikin ja tänään törmäsin Facebookissa seuraavaan videoon - kenties tämä Maija Poppanen voittaa tänä vuonna?

http://www.youtube.com/watch?v=9lp0IWv8QZY

Jostain syystä itse videon istuttaminen blogiin on estetty, oheisen linkin kautta sen voi kuitenkin katsoa.
--
Pistin tuulemaan Kelan, Näkövammaisten Keskusliiton ja paikallisyhdistyksen sekä HUSin suhteen ja näyttää siltä, että kaikki kuntoutus- ja tukiasiani saavat uutta liikettä toukokuun puoleen väliin menessä. Olen edelleen erittäin toiveikas, jopa Kelan päätösten suhteen!

Lakkaa siis murehtimasta ja nauti.

Varoituksen sana, sillä nyt seuraa jatkoa tälle syksyllä kipakkaa kritiikkiä herättäneelle keskustelulle, sillä Vintage Livingissä pohdittiin perinteiden, uskomusten, kristinuskon ja juhlapyhien suhdetta enkä halunnut kommentoida jokaista kommenttia erikseen - niin paljon ajatuksia se minussa herätti.

On totta, että kristinuskon myötä on monet kristilliset juhlapyhät pyritty sijoittamaan vuodenkiertoon ja kalenteriin siten, että ne osuisivat mahdollisimman hyvin yksiin jo olemassaolevien pakanallisten juhlapyhien kanssa. Olen kuitenkin pohtinut, että ovatko nykyiset juhlat siis oikeastaan pakanallisia eivätkä kristillisiä juhlia? Suomalaisten kolme suurinta - joulu, juhannus ja pääsiäinen - kuuluvat kaikki tähän kastiin. Sekä juhannuksen että joulun juhliminen on pakanallisissa kulttuureissa Pohjois-Euroopassa (mahdollisesti muillakin pohjoisilla alueilla?) liittynyt valon määrään ja vuoden kiertoon. Suomessa juhannus on mielestäni edelleen melko epäkristillinen, vaikka Johannes Kastaja siihen on kirkon puolesta liitetty ja nimikin on sille sukua, kun taas joulu on kristillisyydessään kokenut jonkinlaisen inflaation. Jos nämä juhlat eivät olisi "kirkon juhlia", juhlittaisiinko niitä edelleen? Jos taas ajatellaan asiaa maantieteellisesti, eivät valon juhlat ainakaan tällä ajoituksella ole olleet osa Päiväntasaajalla tai eteläisellä pallonpuoliskolla elävien arkea. Eikö tämä tee esimerkiksi joulun juhlimisesta vaikkapa Australiassa tai Etelä-Afrikassa nimenomaan kristillisen juhlan, kun kerran pakanallisia juuria ei alueella asiaan liity? Pääsiäisestä en tiedä - mikä on sen pakanallinen vastine? Eikö rairuohon kylväminen ja munien syöminen, samoin kuin joululahjat, kuulu nimenomaan kristilliseen retoriikkaan? Olen edelleen sitä mieltä, että pakanallisena juhlana jouluaan viettävien tulisi viettää sitä pakanallisin symbolein ja meiningein ja olla sotkematta "parhaiksi paloiksi" kokemiaan kristillisyyden osia mukaan...
Kuva Ylen sivuilta.

Vintage Livingin kommenteista poimin myös seuraavan ajatuksen: "en jaksa pohtia juhlien alkuperää ja kristillisyyttä, eikö me voida juhlia ihan ilman ryppyotsaisuuttakin?". Mielestäni on oikeastaan aika huvittavaa, miten ihmiset kokevat kirkon, uskonnon ja etenkin kristinuskon rajoittavaksi, ahtaaksi ja tiukkismeininkiä jakelevaksi. Väkisinkin nousee mieleen viime aikoina otsikoissa pyörinyt Vapaa-ajattelijoiden linja-autoihin levittäytyvä mainoskampanja, "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." kaikessa ymmärtämättömyydessään, sillä kristinuskossa ja ylipäänsä Jumalaan uskomisessahan ajatuksena on juurikin se, että uskomalla meidän ei tarvitse murehtia, vaan saamme nauttia elämästä. Eihän kristillinen pääsiäinen ole surullinen juhla, saati sitten "suu viivana istumista", kuten Vintage Livingin kommenttilootassa joku tuumasi. Pitkäperjantai on hiljentymistä varten, mutta pääsiäisen sanomahan on nimenomaan suunnaton ilo ja riemu, kun Jeesus nousi kuolleista ja lunasti meidän syntimme kuolemallaan! Sen kunniaksihan voi pitää vaikka hulvattomat pääsiäisbileet, sillä meille on juuri julistettu, että töpeksittiin miten vain, meidät hyväksytään ja meitä rakastetaan aina.

Olen puhunut, purnatkaa jos siltä tuntuu :)

Kirkkosightseeing.

Sunnuntaijumalanpalvelukset on Tampereella asuessa jääneet vähiin, kaiken kaikkiaan on tullut käytyä varmasti vain kahden käden sormilla laskettava määrä. Jyväskylässä asuessa tuli käytyä useamminkin ja toivoisin, että Helsinkiin muutettuani voisin palata perinteisiin. Koska Helsingissä sekä on seurakuntia ja kirkkoja vaikka kuinka, haaveilen lanseeraavani Kirkkosightseeingin ja vierailevani aina eri kirkossa. Erikoismessujakin on tarjolla reippaasti, samoin muita mielenkiintoisia tuttavuuksia, esim. The Church of Englandin anglikaaninen messu - jossa palvelee suomalainen, luterilainen pappi!


Olen Helsingin kirkkojen suhteen sivistymätön, sillä mm. Temppeliaukion kirkko ja Tuomiokirkko on näkemättä. Sen sijaan näkemäni Käpylän kirkko ja Agricolan kirkko ovat olleet todella kauniita! Onko teillä omia lempikirkkoja? Minkä seurakunnan messuun kannattaa tutustua? Tuomasmessuista olen pitänyt, samoin Metallimessusta ja ainakin POPmessun haluaisin vielä kokea.

Googlen haulla "kirkko Helsinki" sain tulokseksi hauskan kartan, jossa Kirkko olikin saari jossain päin Helsinkiä. Sekin on varmaan ujutettava mukaan turistiretkiin!

Kuvat Käpylän kirkosta ja Agricolan kirkosta Googlen kuvahausta.

Ostosöverit.

Silmäni on yrittänyt porautua vaihtelevasti otsa- ja nenäluun kautta ulos pääkopasta eikä Keski-Suomen Keskussairaala tahtonut palvella, koska "sä oot kirjoilla Tampereella". Oh well, sijoitin siis lähes sata euroa silmälääkäriin, joka kertoi silmänpaineen olevan esimerkillinen (yleensä korkea paine oireilee juuri tällaisena sietämättömänä kipuna ja kuvotuksen tunteena) ja kaikkien osien olevan paikoillaan. Sain sentään kaksi reseptia kovemmille kipulääkkeille - joskin apteekissa paljastui, ettei toinen lääke ollut edes olemassa. No, sain kuitenkin parasetamolia - gramman annoksilla kipu on enimmäkseen pysytellyt taka-alalla. Toivottavasti tästä ei tule ikuinen riesa.

Paita: HempAge, Ekolo
Oranssit kalastajahousut: Camdentown, Lontoo

Lääkärin jälkeen oli pari tuntia aikaa juosta asioilla. Minähän juoksin, koko sillä neljän seinän sisällä sairaslomaa viettäneen tarmolla. Mukaani tarttui Finlaysonin Nuuskamuikkus-kylpypyyhe pikkuveljineen, HempAgen sininen pitkähihainen, luomusuklaata, Laitilan limonadipullo, GinaTricon sukat ja painijanselkätoppi, kylpyankat melkeinkummilapsille, Nuuskamuikkustaulu uuteen kotiin sekä ruokaa ja hiuspompuloita.


Kaappeja läpikäydessä olen (onneksi) raaskinut antaa eteenpäin kaapissa pitkään säilömiäni jospa-joskus-vielä-hoikistun-vaatteita, mm. Nanson pitkähihaisia. Myös abipaita sai kyytiä, samoin kuin muutama päälläni auttamattoman pieneltä näyttävä kutale. Ilahduinkin kovasti, kun Ekolon synttärialepöydältä löytyi tämä sininen pitkähihainen, kauniin värinen hamppuvaate, joka on niin perus kuin olla ja voi. GinaTricot'ssa olen tykästynyt noihin pitkiin painijanselkäisiin toppeihin, kun 175-senttisestä varrestani suuri osa on selkää ja ekokauppojen topeista puuttuu auttamatta lähes aina 10-15cm. Hyviä merkkivinkkejä otetaan vastaan, mieluummin ostaisin ekoa! Myös ekosukat, jotka olisivat ohuita puuvillasukkia eikä tönkköjä urheilusukkamaisia, tulisivat tarpeeseen. Pyyhkeet olivat vain ihan aito himotus, haaveilen vanhojen pyyhkeiden antamisesta veljeni matkaan, kun hän kotoa joskus muuttaa. Muumisarjaa löytyy jo ennestään ja kylpypyyhkeitä on minulla vain puolenkymmentä, mikä on melko vähän, kun luonani on usein vieraita ja taloyhtiön mammuttikoneilla pyykinpesuväli saattaa pyyhkeiden ja lakanoiden osalta olla melkein entisaikojen luokkaa - talven yli.

Nyt on toivottavasti ostokset tältä erää kasassa eikä ennen kesää tarvitse hankintoja tehdä, ellei sitten uusi koti ja muuttosiivoukset vaadi erityisiä pesuaineita.

Pääsiäisen piirakka.

Pääsiäistä ei meillä - niin kuin ei monessa muussakaan luterilaisessa perheessä - vietetä samassa mitassa kuin esimerkiksi joulua. Lapsena pääsiäinen tarkoitti virpomista, keltaisia koristeita, pääsiäismunia ja lammasruokaa, sekä ukin telkkarintillotusta. Ukkini, 83v., on ortodoksi, ja pääsiäinen on ainoa kirkkovuoden tapahtuma, johon muistan hänen reagoineen. Nuorempana hän kävi kiertämässä kirkkoa pääsiäissaatossa (onkohan tämä se oikea termi?), sittemmin katsoi sitä televisiosta, kun ei enää jaksanut öiseen rientoon liittyä. Pitkään tämä perinne tuntui oudolta, sillä isäni evlut-ortodoksiperheessä ekumeeninen tilanne ratkaistiin pitkälti maallistumalla ja ortodokseiksi kastetut pojatkin liitettiin luterilaiseen kirkkoon, kun se oli kouluopetuksen järjestämisen kannalta vaivattomampaa. Sinällään sääli. Eilen ukkini pyynnöstäni lähetti minulle tämän Venäläisen hapankaalipiiraan ohjeen ja teimme niitä äitini kanssa pääsiäispöytään kaksin kappalein - joskin ensimmäisestä piirakasta kahden leipurin palkkana katosi puolet jo ennen toisen piirakanvalmistumista...

Kuva parvekkeella odottavasta, kelmuun kääritystä herkusta.

Ruokaisa hapankaalipiirakka sopii syksyn synkkien iltojen tarjottavaksi. (toim. huom. myös pääsiäiseen!) Suolakurkkukoristelu sopii piirakan makuun ja antaa hauskaa näköä.

Pohja:
1½ dl ruis- tai kaurahiutaleita
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ dl öljyä
½ dl maitoa tai kermaa

Täyte:
2 rkl öljyä
1 - 2 sipulia
400 gr hapankaalia
2 rkl siirappia
1/4 tl maustepippuria
1 tl suolaa
2 tlk smetanaa
2 munaa

Mittaa pohjan kuivat aineet kulhoon, lisää öljy sekä maito ja sekoita
taikina tasaiseksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Anna vuoan odottaa
täytettä kylmässä. Hauduta sipulisilppua ja hapankaalia öljyssä noin 10 minuuttia. Mausta täyte
siirapilla, maustepippurilla ja suolalla. Anna seoksen hieman jäähtyä. Lisää mukaan
smetana ja munat. Kaada täyte piiraspohjalle ja kypsennä 200 asteessa noin 25
minuuttia.

Leikkaa suola- tai herkkukurkku kuutioiksi ja hienonna muutama
persiljanoksa. Koristele piiras ja tarjoa teen kera.

Kenties resepti olisi muutettavissa vegaaniseksikin, lähinnä täytteen kanssa saa varmaan hieman kikkailla. Jos joku intoutuu kokeilemaan, saa tuloksista mielellään kommentoida tähän postaukseen,niin me muutkin voimme yrittää.
''''
Kaksikielisessä rippikoulussa keskustellaan joka vuosi pääsiäisestä paljon, sillä kansainvälisissä (usein anglo-amerikkalaisissa) kouluissa ja kulttuureissa varttuneille nuorille pitkäperjantai on uusi nimitys. Englanniksi tämä päivä on Good Friday ja näiden kahden nimen ja ajattelutavan eroja on mielenkiintoista pohtia. Viime kesänä Kanalan Kari tuumasi riparillamme, että hänen mielestään ei pidä mennä asioiden edelle. Niin, Hyvä Perjantai, ortodokseilla Suuri Perjantai, ottaa huomioon perjantain seuraukset, kun taas Pitkäperjantai elää tätä hetkeä, kärsimystä ja ristiinnaulitsemista.

Inhimillinen tekijä.

Eilisessä Inhomillisessä tekijässä tuli esiin tärkeä asia. Ohjelmassa esittäytyi Laura Mäntylä, joka haluaa nostaa esiin keskustelun kirkon suhteesta homoseksuaaleihin. Muutamat asiat nousivat erityisen hyvin esiin - kirkko on sitä, mitä sen jäsenet ovat, on siis turha sanoa että kirkko on sitä ja tätä, koska me itse muodostamme kirkon. Toinen esille noussut tärkeä asia on, että seksuaalisuudella ei ole pappeuden kanssa mitään tekemistä, pappi on ensisijaisesti pappi ja työ kaikkea muuta kuin seksuaalista. Toivottavasti tästä aukeaa hyvää keskustelua.

"Kaikki saavat tulla, armoa omistamaan." Olen opiskellut teologiaa vasta hetken, mutta varttunut sellaisessa järjestön nuorisotyössä, jossa olen vahvasti kokenut, että kaikki ovat tervetulleita ja tärkeitä sellaisenaan. Tiedän, etteivät kaikki ole samaa mieltä, mutta ennen kaikkea toivon hedelmällistä, hyvää keskustelua, jonka ytimenä ei ole toisen loukkaaminen, itsetunnon murentaminen ja tuomitseminen, koska se ei ole meidän tehtävämme.

Ohjelman voi katsoa täältä.

**

15.4. saakka täältä voi katsoa Katastrofin aineksia.

It's all about the money.

YLE uutisoi tänään MTV-musiikkikanavan teettämästä tutkimuksesta, joka luotasi teinien vaikutusta perheen kulutukseen. Vaikutus oli oletettua suurempi, mikä ei ylättänyt minua lainkaan. Tutkimus osoitti teinien vaikutuksen olevan 20%:n luokkaa matkapuhelimia, kodinelektroniikkaa, matkoja, huonekaluja, ruokaa, hygieniatuotteita ja autoja koskevissa päätöksissä. Lisäksi äitien havaittiin olevan alttiimpia lastensa mielipiteille.

Arkikokemuksen perusteella allekirjoitan tämän täysin. Meillä äiti on siirtynyt monilta osin luomuun, kun ensin vaadin luomua itselleni. Isä taas ei luomua osta kirveelläkään - on yhtä jukuripää kuin minäkin. Meillä huonekalukauppoja on usein kierretty perheenä ja lapsetkin ovat saaneet sanoa sanasensa, jolla on vaikutusta ollut lähinnä silloin, kun huonekalu on tullut lapsen käyttöön. Matkustelua on pyritty tekemään perheen ehdoilla, mutta kyllä kohteen on aina valinnut aikuinen. Ateenassa olimme olympialaisten jälkeen veljeni jo vuosia aiemmin esittämästä toiveesta ja itse pääsin ysiluokan jälkeen viikoksi Englantiin. Matkapuhelinten suhteen iskä on kyllä meillä se, joka seuraa trenfejä, samoin autoissa. Sekä äitini, että isäni perheissä vuoden sisällä on siirrytty dieselautoon, mikä tosin ei ole ollut ekosaarnojeni tulos vaan isäni osalta taloudellinen kysymys ja äitini tapauksessa yrityksen käytäntö. Isäni myös luopui perheen kakkosautosta, mistä olen iloinen - asuvathan he vain parin kilometrin päässä keskustasta. Eniten meillä on kuitenkin saanut noista kateforioista vaikuttaa ruokaan ja hygieniatuotteisiin.

Kulutustottumusten muuttaminen, eko-opetus ja asenteiden muuttaminen on mielestäni tärkeintä lasten ja nuorten parissa, sillä kuten tutkimuskin kertoo, he kuluttavat paljon. Lisäksi tämän päivän lapset ovat tulevaisuuden aikuisia. Onnekseni olen huomannut, että monet asiat kehittyvät silmissä. Kierrätys on nykylapselle arkipäivää ja ongelmajäte on kaikille tuttu sana. Ympäristötekniikan perusteiden kurssilla opin, että vielä 70-luvun lopulla on ongelmajätteen käsittelyn viranomaismääräykset olleet: "halkaise metallitynnyri rälläkällä, täytä puoliskot jätteellä ja polta".

Meidän nuorten aikuisten ja vanhempien aikuisten tehtävä on opettaa ja näyttää esimerkkiä sisaruksille, nuorisotyön parissa kohtaamillemme nuorille ja tietysti kaikille muillekin. Maltillinen kuluttaminen, järkevät ja kestävät tuotevalinnat, kestävä matkailu ja kierrätys sekä jätteenkäsittely on meistä itsestämme kiinni.

Lasten kasvatusta.

Kotiäidin luomulaaksosta bongasin tämän ratkiriemukkaan pätkän, jolle on tänään hihitelty niin yksin kuin äidinkin kanssa. Ei oo helppoa, äideilläkään!

Mahtaakohan joku tietää, mistä tämä on?

Rekisteröity.

Sain tänään toiselta kesätyönantajaltani sähköpostitse pyynnön toimittaa rikostaustaote, josta selviää tekemäni seksuaali-, väkivalta-, huumausaine- ja lapseen kohdistuvat rikokset. Asiaa tarkemmin tutkittuani työnantajani "se käy helposti sähköpostitse"-lausahdus paljastikin kaksi virheellistä tietoa, sillä rekisteriotetta ei todellakaan saa helposti eikä sähköisesti vaan vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella, mikäli työ kestää yli kolme kuukautta. Kesätyöni ei kestä eikä kyseinen järjestö ole sitä aikaisemmin vaatinut. Täytyy siis selvittää, että ihan oikeastiko sellaisen haluavat. Sinällään rekisteriote on mielestäni todella hyvä olla olemassa, mutta paljastaa kyllä järjestelmän aukon: alle kolmen kuukauden työsuhteessa on aika moni kesätyöläinen, sijainen ja pätkätyöläinen, jotka saavat siis vapaasti puuhata alaikäisten kanssa, oli heidän taustansa mikä tahansa!

Tämän päivän ohjelmaani kuului myös kukkaron perkaus, kuitteja olikin kertynyt aina tammikuulta saakka. Olin ylpeä, miten moni kuitti liittyi apteekkiin ja ruokakauppaan ja miten harvalla oli ostettu viinaksia tai muuta turhempaa. Hyvä minä! Kukkarossai elämäänsä jatkaa kuitenkin liuta kortteja - ne yleisimmät. Erikseen minulla on vielä korttikukkaro, jossa on vähän turhemmat kortit ja vielä erikseen kaapissa pino kaikkein turhimmista. Tästä kukkarosta löysin seuraavat:

Visa Electron
Kopiokortti
Kirjastokortti
Kelakortti
Henkilökortti (ajokorttia ei ole ja passi on liian suuri mukana kuljetettavaksi)
Opiskelijakortti, TTY
Opiskelijakortti, HY
Bussikortti
Plussakortti (äidin korttiin rinnakkainen)
Kopiokortti 2
Kopiokortti 3

Kuva googlesta hakusanalla "plussakortti".

Markkinoinnin kurssilla viime vuonna oli puhetta erilaisista kanta-asiakaskorteista. Suomeen täsmämarkkinointi ei ole vielä rantautunut siinä määrin, mitä se joissain maissa on, mutta tiesittekö, että kanta-asiakaskortillanne teistä on luotu ostajaprofiili? Profiilista luonnollisesti näkyy ostokset, ostopaikat ja -ajat, joiden perusteella haluttaessa voitaisiin lähettää täsmämainoksia vaikkapa postitse kotiin. Minua hieman ällöttää ja epäilyttää kaikkien rekisterien määrä ja niiden ihmisten määrä, jotka tietoihini pääsevät käsiksi. Tiesittekö, että esimerkiksi apteekissa farmaseutti näkee näyttöpäätteeltä, millaisia lääkkeitä käytät ja kuinka usein niitä ostat? Maailmassa on niin monenlaisia ihmisiä, että välillä epäilyttää, onko kaikilla rekistereitä käyttävillä täysin puhtaat aikeet.

Eilen asioidessani TAYSin kuntoutusyksikön kanssa, sosiaalityöntekijä tiesi jo perjantaisesta leikkauksestani, mikä tässä tilanteessa oli hyvä, mutta tilanteena hieman luonnoton, olinhan vasta kotiutunut sairaalasta. Erilaista rekisterikammoa potevia on paljon ja uskon, että monen päätös olla liittymättä esim. Facebookiin liittyy juurikin siihen, ettei halua joutua "vakoilluksi". Joillakin rekistereillä ja nykyisillä tietojärjestelmillä voidaan toisaalta helpottaa monia asioita ja syksyllä yllätyinkin kovasti, kun Helsingin yliopiston kirjastossa minulle kerrottiin, että yliopiston opiskelijarekisteri ja kirjaston asiakasrekisteri irrotetaan toisistaan, sillä "no et kai säkään tahdo että sun tiedot leviää ihan minne tahansa". No, minä ainakin asioin sekä yliopistolla että sen kirjastossa ja pitäisin kätevänä sitä, että esim. osoitteenmuutoksesta voisi ilmoittaa vain yhdelle taholle.

Mitä kortteja sinulta löytyy, epäilyttääkö rekisteröityminen?

Sähköä töpseliin, osa 2.

Tunnen oloni tyhmäksi, kun sähkösopimuksen laatiminen on käynyt ylivoimaiseksi. Tällä hetkellä kynnyskysymys on käyttöpaikkatunnus, joka "löytyy sähkölaskusta", jota mulla ei luonnollisesti ole, kun en ole asunnossa vielä päivääkään asunut.

Huomenna otan puhelun Vattenfallille, koska Kraft&Kultur ei onnistunut mua oikein vakuuttamaan suomiruotsi-sekamelskalomakkeellaan.

Parasta B-luokkaa

Olen jatkanut merisairasta oloani myös tänään. Pää tuntuu tukkoiselta ja olo huteralta, äiti veikkasi eilen että elimistö totuttelee oloonsa ilman sairaalan järeitä kipulääkkeitä. Eilen myös selvisi, että Matkalla Brasiliaan -blogissa törmäämäni osittain EUssa kielletty kipulääke onkin juuri sitä Litalginea, jota saan aina leikkauksen jälkeen. Olisi mukava tietää, mikä siinä lääkkeessä EUta epäilyttää. Kipuihin se ei auta, mutta leikkausanestesian lamauttamiin vessatoimintoihin se on mainio. Ei siitä sen enempää.

Suhtauduin aamulla alkavaan päivään epäillen, mutta kurkistus opintorekisteriin ja sähköpostiin piristi kummasti. Opintomenestykseni on kohonnut uusiin ulottuvuuksiin ja tenttitulokseni ovat Gaussin käyrän eri päätä kuin koskaan aikaisemmin. Iloitsen siis kovasti, sillä matkaa tekniikan kandidaatiksi on enää 28op.

Viikko sitten ahkeroimani leffa-arvostelu näkkärien Nyöri-äänilehteen otettiin myös ilolla vastaan. Minäkin olen iloinen, olihan kyseinen raita ensimmäinen kosketukseni äänen miksailuun ja nauhoitteluun tositarkoituksella. Lisäksi puuhasta saa palkkion, mikä lämmittää nälkiintynyttä tiliäni.

Kaikkein suurin ilo pääsi valloilleen kuitenkin siinä vaiheessa, kun rohjaistuin ja otin yhteyttä TAYSin Näkökeskukseen. Näkökeskus on siis yksikkö, joka tarjoaa empatian lisäksi erilaista tukea kuntoutumiseen ja arjessa selviytymiseen. Kävi ilmi, että viikko sitten, silikonin poiston jälkeen poliklinikalta toimitettu kiireellinen lausuntopyyntö oli kuultu ja olivat jo tietoisia verkkokalvoni uusimiistakin seikkailuista. Nyt, puolen vuoden vuoristoradan jälkeen, minulle on luvassa B-lausunto, joka paitsi antaa minulle virallisen näkövammaisstatuksen, on kelvollinen yhteen jos toiseenkin paikkaan. Voin vihdoin hakea apuvälinekartoitukseen! Voin vihdoin hakea vammaistukea! Voin vihdoin päästä vaikeavammaisten kuljetuspalvelun asiakkaaksi! Voin vihdoin liittyä näkövammaisten paikalisyhdistykseen! Voin saada näkövammaiskortin, josta näkyy haitta-asteeni ja jonka turvin saan ottaa julkisiin kulkuneuvoihin saattajan!

Olen onnellinen ja helpottunut. En halua ajatella enkä lannistua odottavasta paperisodasta, vaan haluan ajatella, että pikapuoliin postilaatikossani on voimallinen lomake, jonka turvin voin saada tukea ja palveluita, jotka tekevät elämästäni helpompaa!

Tytti vs. silmä, Tytti voitti.

Ainakin tällä erää rauha maassa ja silmälläkin hyvä tahto. Ensi kertaa sain sairaalassa myös aika epäasiallista kohtelua, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Huonekaverinani oli tyttö, jolla oli elimistössä kova tulehdus, joka ei ottanut talttuakseen. Varmaan tosi raskasta, olla aina ihan uuvuksissa ja jumittaa sairaalassa tietämättä koska pääsee kotiin.

Tenttituloksistakin puuttuu enää kaksi. Minua ihmetyttää, viimeisin tenttiviikko on ollut yksi opiskeluaikojeni suurimmista menestyksistä, mikä on hieman irvokasta, kun ottaa huomioon tämän opiskeluvuoden koettelemukset. Kenties sisäinen insinöörini on herännyt?

Jäähyväiset tappisoluille.

Kotidiagnoosi: verkkokalvo irti alanasaalista (eli nenän puolelta)
Silmätautien erikoislääkärin, verkkokalvokirurgin diagnoosi: verkkokalvo irti alanasaalista.
Olisiko mun syytä vaihtaa alaa, olen mitä ilmeisimmin luonnonlahjakkuus!

Niin siinä sitten kävi, että kymmenen silikonitonta päivääni ovat ohi ja huomenna palaan osastolle silikonitäyttöä ja verkkokalvon kiinnitystä varten. Samalla se tarkoittaa jäähyväisiä tarkalle näölle, sillä lääkäri tuumasi tappisolujeni dissaavan silikonia. No, en yhtään ihmettele, samaa silikoniöljyä kun käytetään myös esim. muuntajien rasvaamiseen.

Olen pohtinut systemaattisen teologian kirjan parissa Jumalan kaikkivaltiutta. Voiko kaikkivaltias Jumala luoda kiven, jota ei jaksa nostaa? Miksi minun silmääni ei säästellä? Jostain syystä tämä silmän kanssa takkuaminen on nyt asetettu mun osakseni, mutta päivystysvuorossa oli aloittelijoiden sijaan mun oma verkkokalvokirurgini, johon luotan lääkäreistä eniten. Ehkä Jumala koittaa edes jollain tapaa tätä asiaa hyvitellä?

Palaan siis astialle kun taas joko näen tai osaan pisteitä lukea.

Countdown to Pacius. 29.

Eilen ruokkosin myös käsityötarvikkeita ja Kaye haki vessan hyllykköni mukaansa.

Nyt on niin, että eilen illalla silmäni esitteli uusvanhan, kellertävän värimaailman, joka on viime syksyltä tuttu. Taas joku on laskenut vettä silmääni ja puoli näkökenttää hyllyy ja tutisee, lainehtii ja aaltoilee. Soitin polille, vastasivat kahvihuoneesta ja nyt odottelen yhdeksään saakka, silloin pitäisi päivystäjän soittaa mulle takaisin. Taitaa tulla sairaalakeikka, tällä tahdilla en huomenna enää näe muuta kuin hyytelöä.

(Olen muuten sitä mieltä, että 38op/2kk, keskeneräinen kandintyö, muutto ja silmäseikkailut on jossain määrin stressaava yhdistelmä, en suosittele.)

Countdowm to Pacius. 30.

Tänään on ollut kauniin aurinkoista ja minä kulutin tämän päivän, kuten niin monet muut aurinkoiset päivät - missäs muualla kuin tietokoneluokassa. Kandia on nyt kasassa 16,5 sivua, kun sen ohjepituus on siis 25 (plus miinus viisi) sivua. Oma tavoitteeni on se alaraja, 20, ja toivon saavuttavani sen tällä viikolla. Sen jälkeen lähetän työn ohjaajalleni, jolla toivottavasti on aikaa tavata ja ruotia työtäni kahden, sillä sairaslomani vuoksi käsikirjoitusvaiheen kandiseminaarit on menneet sivu suun. Olen 38 opintopistettä vaille tekniikan kandidaatti ja jännityksellä odotan, kertyykö tuollainen määrä pisteitä tämän kevään aikana. Teologisenkin opintoja pitäisi ajatella välillä, mutta nyt tuntuu tätä muutto imevän kaikki mehut.

Aloitin lähtölaskennan siis tänään irrottelemalla keittiön kaapinovista muumit. Lisäksi olen sortteerannut käsityölaatikoiden sisältöä, kerinyt epämääräisiä lankanyyttejä siistimmiksi ja heittänyt pois muinaisia lankavyötteitä. Kaye tuo tänään ne muutamat, jo useammassa muutossa palvelleet laatikkonsa ja huomenna voisin käydä kotimatkalla Alkossa kyselemässä lisää. Olisipa tämä koko ruljanssi jo ohi.