Sairastamisen vaikeudesta.

Mitään tekemättömyys on ihan tosi vaikea laji! Repsahdin ja kotipäivän kunniaksi erittäin omituisten päiväunien jälkeen leivoin tuplasatsin sämpylöitä ja aamulla kone pesi yhden satsin leiripyykkiä. On se kumma, että aina on samat vaatteet pyykissä, ihan kuin ei kaapissa olisi yllin kyllin puhdasta päälle...

Näin päiväunilla unta vauvasta, jota hoidin ja joka oli huostaanotettu, koska pandakuvioitu ahman näköinen karhu luuli olevansa sen äiti. Karhu yritti toistuvasti päästä vauvan luokse, osasi avata ulko-ovenkin ja pääsikin monta kertaa sisään. Vauvareppana oli ihan todella ruipelo ja karhun jäljiltä rupinenkin, mutta sosiaaliviranomaisten mielestä asialle ei voinut tehdä mitään, koska jokaisella vanhemmalla on oikeus tavata lastaan... Herättyäni olin hieman pöllämystynyt, liittyikö uni eiliseen uutiseen, jonka mukaan kolmannes Helsingissä huostaanotettavista kuuluu vähemmistöön vai kenties Sielunhoidon käsikirjaan, jota kuuntelin 150 sivua ja jonka perusteella kuulosti siltä, että kasvatti lasta miten tahansa, lopputuloksena on erittäin traumatisoitunut ihminen, joka ei voi ilman terapiaa selviytyä elämästään?

Kerin myös päiväpeittoprojektini lankoja yhteensä seitsemän kerää.

Huomenna lepään vielä päivän ja käyn iltasella vain Changemakerin kokouksessa, jos se ei peruunnu.

"Jääkaappi, iltojeni ilo ja elämäni valo"...

... ja muut kootut hakusanat, joilla blogiini päädytään.

Asensin vajaa kuukausi takaperin blogiini Google Analyticsin, jolla saa seurattua blogin kävijämääriä sekä sitä, mistä sivustoilta blogiin tullaan ja millaisilla hakusanoilla hakukone tänne ohjaa. No, suurin osa on varsin tavanomaisia, blogin nimellä tai paljon käsittelemiäni aiheita läheltä liippaavia. Tämän tekstin otsikko on kuitenkin ehkä lystikkäin tähän mennessä, sillä en kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä kukaan oletti noilla sanoilla Googlesta löytävänsä ja miten ihmeessä niillä hakusanoilla päätyi minun blogiini?

Koska hakusanoja on varsin monenlaisia, kirjoittelen alle vastauksia yleisimpiin.

1. Mitä tapahtui Kalastajan Vaimon blogille?
Se muutti muualle. Vanha blogi sulkeutui ainakin toistaiseksi ja pääsiäisen jälkeen Johanna jatkaa kirjoittamista uudessa osoitteessa, jonne häiriköt eivät toivottavasti seuraa.

2. Miten bioroskapussi taitellaan sanomalehdestä?
Siihen olen kirjoittanut ohjeen, joka löytyy täältä.

3. Silikoni silmässä.
Silikoni on silmässä varsin turvallinen ratkaisu, se pitää verkkokalvon hyvin paikallaan. Pitkän ajan kuluessa se aiheuttaa kuitenkin ongelmia, ensinnäkin se vaahtoutuu ja toisekseen saattaa nostaa silmänpainetta, joka puolestaan tuhoaa näköhermoa. Nämä vaikutukset kuitenkin tulevat (jos tulevat) vasta vuosien päästä. Toisinaan silikoni poistetaan silmästä, kun verkkokalvo on kiinnittynyt ja tarvittaessa verkkokalvoon tehdään sitä relaksoivia, siis rentouttavia leikkauksia silikoninpoiston yhteydessä. Käytännössä verkkokalvoa ikään kuin pienitään palasiksi, jotka kiinnitetään silmänpohjaan, jolloin silikonin poiston kasvattama riski pienenee. Silmänpaineen nouseminen niinikään on yksilöllistä, minun silmissäni paine on pysynyt vuoden päivät kerran päivässä laitettavalla silmätipalla kohtalaisesti aisoissa silikonista huolimatta.

4. Miten kierrättää vanhat kirjat?
Veisin ne kirpputorille, esimerkiksi Fidalle tai antikvariaattiin, toisinaan myös esimerkiksi huonekaluliikkeet ottavat kirjoja vastaan mallisisustuksiaan varten.

***

Vietin viikonlopun Sauvossa Changemakerin koulutusviikonlopussa. Viihdyin kovin hyvin, minulla oli mukavaa ja iloitsin siitä, että nuorisoverkostomme sai viime viikolla Nuorisotyön Tunnustuspalkinnon, jonka luovutti ministeri Stefan Wallin. Hienoa!

Onnistuin vilustuttamaan itseni, joten kotosalla olen vain kitannut teetä. Hetken verran häivähti mielessä, että tällaisena iltana olisi kiva, jos olisi joku, jonka kainalossa voisi torkkua ja kyhjöttää, mutta toisaalta olen tyytyväinen siitä, ettei kukaan huomauttele tavaraläjistä, jotka ovat taas kerran vallanneet huoneeni lattian.

Niki ja Nikin veli

Bongasin Ylen Areenasta oikean helmen. Niki ja Nikin veli on suomalainen dokumentti liikuntavammaisista kaksospojista, joiden elämää katsellaan Nikin silmin. Pienen pojan tiedostavuus ja elämänmyönteisyys on ihmeellistä: “Niin, se on vähän surullista, mutta ei sille voi mitään. Elämä jatkuu, vaikka on kaikkea tälläistä vammaa ja kaikkea sellaista”. Nikin asenne on ihmeellinen ja esimerkillinen, halu oppia lukemaan on valtava ja ainoa hymytön turhautumisen hetki liittyykin siihen, kun kirjaimet eivät millään järjesty sanoiksi. Matematiikka on vaikeaa, mutta "kyllä minä sitäkin haluan oppia, mutta pikkuisen vähemmän kuin haluan oppia lukemaan tai oppia musiikkia". Tästä sai iloa, valoa ja perspektiiviä!

Sairaslomalle.

Nyt on tenttiputki takana, toivottavasti kovin moni tenteistä ei tule uusittavaksi.. Huomenna otan suunnan taas TAYSiin, silmästä poistetaan silikoniöljy ja laitetaan tilalle keittosuolaliuosta, tai se on ainakin suunnitelma. Palaan linjoile, kun taas näen jotain.

Perhe on pahin. Tai suku on sairas.

Ukki on nyt edelleen sairaalassa, tänään kolmatta kertaa valmisteltu leikkaukseen, johon ei edelleenkään päässyt. Huomiselle ei ole enää päivystystapauksena, vaan on laitettu jo ihan listalle, onneksi - kohta melkein viikko ilman ruokaa! Tänään rakas, viisas, aina niin poliittisesti korrekti ukkini oli tuumannut lääkärille kierron aikana, että "Kun tulin tänne sairaalaan, sanottiin että voin joko jäädä tänne leikattavaksi tai mennä kotiin odottamaan leikkausta myöhemmin. Taisin tehdä väärän valinnan." Lääkäri oli mennyt sanattomaksi.

Tänään oli äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskoe ja perheessäni kaksi ylioppilasta, veli ja veli, ja jos veljen tyttöystävä lasketaan mukaan, heitä on kolme. Aamukolmelta bioveljeni heräsi oksentamaan, oksensi ahkerasti kuuteen saakka, jolloin iskä vei miekkosen sairaalalle (josta onneksi ymmärrettiin päivän merkitys) pahoinvoinnin estopiikille. Ei vät olleet sitten kukaan enää kolmen jälkeen nukkuneet, mitä nyt veikkanen siellä kokeessa ensimmäisen tunnin.

Tänään oli se kandintyön tutkimussuunnitelman ruodintatilaisuus, josta myöhästyin hieman, kun se ei ollutkaan siellä missä se on ihan aina aiemmin ollut! Onneksi meidän ryhmä on ihan mukava ja ilmeisesti joku muukin oli ollut hukkateillä. Esitin työni, mielestäni vähän sekavasti, mutta ehkä se kuvastaa vain sitä, että kahden päivän todella tiiviin kirjoittamisen seurauksena kokonaiskuvaa työstä ei oikein ollut muodostunut. Joka tapauksessa opponenttini, jota pelkäsin vähän etukäteen, antoikin oikein mukavaa palautetta. Sain taas yhden hyvän oivalluksen ja sydäntä lämmitti Jo:n kommentti tunnin lopuksi: "Ei mulla J. ole tästä sun työstä oikeestaan muuta kuin että olen aika kateellinen sekä sulle että Tytille siitä, että nämä teidän työt on vain asettuneet tällä tavalla hyvin". No, ei se nyt ihan itsestään ole kyllä asettunut, mutta ilmeisesti työ on ihan kokonaisuudeksi hahmotettava.

Kommenttilaatikoissa tuntuu usein viriävän varsin hyviä keskusteluita ja ajatuksia, joten mieluummin jatkan aina keskustelua tässä seuraavassa bloggauksessa, harva tulee selanneeksi vanhoja kommentteja, luulen. Riikka kertoi kommentissaan lukeneensa Eckhart Tollea, "joka puhui siitä, että kun ihminen sairastuu, hän joko katkeroituu tai löytää jostain järjenvastaista voimaa ja rauhaa. Hänen mukaansa se johtuu siitä, että ihmisen samastuminen muotoon (ruumiiseen) ei enää onnistu. Jos siitä ei romahda, niin on pakko päätyä siihen, että Minä olen jotain muuta kuin vaikkapa silmäni. Näkö on mennyt, mutta minä olen jäljellä. Minä olen kokonainen, vaikka minun ruumiini ei toimi kunnolla ja siksi minulla on vajaita kokemuksia ja hankaluuksia. Ei se vika minussa ole vaan tässä ruumiissa. Ehkä tämä on sitä Jumalan rautalankaa." Tämä on varmastikin juuri näin! Tulee mieleen myös sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan albumi "I am not these feet", joissa kivulloista reumaa sairastanut Leka käsittääkseni peilaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan siitä, kuinka hän päätti amputoida kipeät jalat elääkseen normaalisti proteesien kanssa. Muistan lukeneeni haastattelusta joskus yläaste-lukioaikoinani ja vaikuttuneeni siitä, miten rationaalisesti ja toisaalta oman ulkokuoren ja minuuden erottavasti Leka puhui. Muistan myös kommentin, jonka hänen miehensä oli joutunut kuulemaan: "Miksi olet valinnut tuon naisen, kun on saatavana kokonaisia?" En löytänyt sarjakuvaa koskaan, vieläkin toisinaan katselen kirjakaupoissa sillä silmällä.

Nyt suuntaan unten maille, huomenna on töitä ja työhaastattelu, joka on ryhmähaastattelu!

Ne on täällä!

Sininen taivas ja aurinko, joita en ole nähnyt neljään viikkoon! Miten voikaan mieli piristyä, eilinen kuumeinen "no-jos-sokeudun-niin-sit-ei-millään-oo-mitään-väliä"-fiilis on tipotiessään. Nyt aamusta ei ole edes kipeä olo, joten taidan pukeutua lämpimästi ja tehdä vartin happihyppelyn!

Jouluflunssan hyökkäys.

Se kamala tappajaflunssa, jolta kuvittelin välttyneeni, taitaa sittenkin tehdä tuloaan myös tähän taloon. Tampereella naapurin T ja L potivat sitä ennen lomaa ja aattona yksi veljistä sairastui. Toivon mukaan tämä menee lepäilyllä ja äänikirjoilla ohitse, mutta syytän sairasloman aikaista ruokavaliota taudista ainakin osittain. Olen syönyt pääasiassa luomu ja kasvista pari vuotta ja viime vuotisen yhden vuorokauden ruokamyrkytys/superpöpö on ollut ainoa isompi tauti pariin vuoteen.

V toi ihanassa Ikean paperissa ihanan muumihiirimaton ja vanhat farkkunsa, joita olen himoinnut jo piiiitkäään. :) Harmittaa, kun tauti tuli juuri tänään, olisi ollut ihanaa vain istahtaa intialaiseen ravintolaan juomaan mangolassia kaiken tämän lanttulaatikon jälkeen. Kavereita alkaa olla ikävä, N:n kanssa olen onneksi jutskaillut pitkin lomaa koneella, T:n kanssa soittelin jo tänään ja V:n kanssa ehdin vaihtaa edes muutaman sanan.

Enkelisuklaa on muuten oikein mainiota.