Se olikin koti-ikävä!

Olin koti-ikäväinen lapsi, joka haettiin kotiin kesken yökylän ja seurakunnan lastenleirin. Se arka ja ujo kotona nysvääjä ja vielä rippileirille mennessä olin parkkipaikalla sitä mieltä, että oikeastaan voitais lähteä sittenkin kotiin.

Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.

Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.

Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.

Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.

Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!

Kun muuttaa, kaikki jää.

Päivitin eilen statukseeni, että olen reissunainen ja pidän siitä. Tarkoitin viihtyväni junassa, pitäväni ajatuksesta, että pian olen Ranskassa tapaamassa ystäviä, sen jälkeen Atlantin toisella puolella katsomassa kuuluisia kaupunkeja ja tammikuussa kaukana idässä vanhan ystävän luona.

Kaksi ystävääni Tampereen ajoilta kommentoivat statukseen minun olevan niin kiireinen, etten koskaan ehdi tavata. Että on varattava aika, jotta ehdin kohdata heidätkin. Vastasin, ettei todellakaan tarvitse. Että tervetuloa Etelä-Suomeen, täällä minä olen.

Pahoitin mieleni.

Tämä on ollut ikävän syksy. Olen ikävöinyt iltahetkiä ystävien keittiössä, kävelyretkiä ja kauppamatkoja, aamuisia luennolle laahustamisia ja yhteisiä tunteja harjoitustöiden parissa. Olen ikävöinyt ruokakauppaa, jossa kävelin hyllyjen välissä, ensin vihannekset, sitten leivät (sitten mustamakkara), sitten jugurtti ja maito, viimeisenä tee- ja karkkihoukutusten ohi. Olen ikävöinyt kaupassa soivaa musiikkia, töykeää kassatätiä ja Punnitse ja Säästä:ä.

Olen yrittänyt pitää ystäviin yhteyttä, sopinut treffit vähintään yhden kanssa joka kerta Tampereella ollessani. Mennyt aamulla aikaisin aamuteelle, lähtenyt myöhemmällä junalla. Yrittänyt olla tasapuolinen ja onnistunutkin tapaamaan kaikkia paitsi yhtä.

Helsingissä ei ole käynyt kukaan.
Arki-iltana ei kuulemma ehdi.
On liian kallista.
Ei ole aikaa.
Kukaan ei ole edes kysynyt, voiko tulla.

Yksi ystävä kerran sanoi ikävöineensä ja kertoi olevansa tulossa Helsinkiin ehkä juuri silloin, kun olen reissuillani.

Kuukausi sitten istuin norjalaisen kanssa junassa ja surin asioiden laitaa ääneen.
Eilen istuin bussissa matkalla kotiin Hervantaan ja itkin vähän.

On minun kalenterini täynnä ja elämäni kiireistä, en minä sitä.
Jollain se on täytettävä, kun muuton yhteydessä kaikki jäi.
Pitäisikö istua kotona ja odottaa, että joku joskus tulee, soittaa, laittaa viestin?

Tuntui kyllä aika pahalta.

Ehkä ensi vuonna olen toisessa maassa, saan etäisyyttä kaikkeen ja ikävöidäkin ihan luvan kanssa.

OSTETAAN: sosiaalista elämää

Ostetaan hyvin pidettyä sosiaalist elämää. Käytettykin kelpaa, kunhan ei ole loppuunajettu. Mieluiten sellaista, jonka kehtaa pyytää mummolaan kylään ja jonka luona voi vastaavasti vierailla. Toivoisin myös, ettei kyseessä olisi ainoastaan kesäkäyttöön soveltuva elämä vaan mahdollisesti pidempiaikainen tuttavuus, jonka voisi kaivaa esiin taas ensi kesänä, mikäli tänne päin kotimaata työllistyn.

***

Sunnuntaina oli nuortenillassa minun lisäkseni kesäisäntä ja nuorisotyöntekijä. Illan keski-ikä 30.3v. Parannettiin maailma, syötiin vähän jugurttia keittiön jääkaapista ja ajeltiin kotiin.

Tänään nuortenillassa olin minä, illan keski-ikä 22v. Varasuunnitelmana oli ottaa nuortenilta mukaan ja mennä toisiksi nuorimman työntekijän luo yllätyskylään, kun tämä on kotinsa vankina. No, päivällä kävi ilmi, että onkin töissä päivän ja illalla muissa maisemissa. Kirjoitin sitten huomisen juhannusjuhlan puheentekeleen, päivitin Facebookia ja odottelin nuoria, joita ei koskaan tullut.

Minulla on ikävä sosiaalista elämää. Tämä on kaupunki, jossa voisin hyvinkin viihtyä. Elämä pyörii ainakin tänä kesänä pitkälti työn ympärillä, kulutukseen ei juurikaan mene rahaa, kun kaupungissa ei ole mitä kuluttaa. Elämän tahti on rauhallisempi kuin muualla, on aikaa tehdä mukavia asioita. Mutta se seura. Mummini on mahtava ja työkaverit niinikään, mutta kaipaisin jotakuta, jonka kanssa viettää vapaa-aikaa. H., joka on ollut täällä puolitoista vuotta ja lähtee pian, on kertonut hengaavansa niin paljon paikallisissa kahviloissa, että henkilökunta tulee nykyään aina istumaan samaan pöytään. V. taas on kotoisin täältä läheltä ja tekee niin pitkiä päiviä, ettei ylimääräistä aikaa ehkä juurikaan ole? H. lähtee syksyllä takaisin kouluun, V. on täällä toivottavasti vielä ensi kesänäkin. Olen vakavasti harkinnut, että otan kirkkoherran kanssa ensi kesän puheeksi, sillä palaaminen tuttuun työyhteisöön, jossa minut ja osaamiseni tunnetaan, voisi suoda panjonkin kehittymismahdollisuuksia.

Nyt taidan pistää pillit pussiin ja lähteä rantaan kahville. Josko siellä olisi sitä sosiaalista elämää?

Jouluflunssan hyökkäys.

Se kamala tappajaflunssa, jolta kuvittelin välttyneeni, taitaa sittenkin tehdä tuloaan myös tähän taloon. Tampereella naapurin T ja L potivat sitä ennen lomaa ja aattona yksi veljistä sairastui. Toivon mukaan tämä menee lepäilyllä ja äänikirjoilla ohitse, mutta syytän sairasloman aikaista ruokavaliota taudista ainakin osittain. Olen syönyt pääasiassa luomu ja kasvista pari vuotta ja viime vuotisen yhden vuorokauden ruokamyrkytys/superpöpö on ollut ainoa isompi tauti pariin vuoteen.

V toi ihanassa Ikean paperissa ihanan muumihiirimaton ja vanhat farkkunsa, joita olen himoinnut jo piiiitkäään. :) Harmittaa, kun tauti tuli juuri tänään, olisi ollut ihanaa vain istahtaa intialaiseen ravintolaan juomaan mangolassia kaiken tämän lanttulaatikon jälkeen. Kavereita alkaa olla ikävä, N:n kanssa olen onneksi jutskaillut pitkin lomaa koneella, T:n kanssa soittelin jo tänään ja V:n kanssa ehdin vaihtaa edes muutaman sanan.

Enkelisuklaa on muuten oikein mainiota.