tiistai 30. marraskuuta 2010
Latinaa!
Meidän ope on huippu. Perusilmeitä on yksi (1), äänensävyjä yksi (1). Niillä ilmeillä ja äänensävyillä tulee sitten kaikki asiat. Tässä sattumus rinnakkaisryhmästä.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Kullekin viikolle sen omat murheet.
Ihmissuhdeihmetyksen lisäksi on ollut liiankin kanssa opiskeltavaa.
Olen omaksunut osavuosiajattelun ja jakanut jäljellä olevan vuoden viikon mittaisiin katsauksiin.
Viime viikolla (joka tosin päättyi vasta tänään aamulla) tentin neljän vuorokauden sisällä 19,5 op edestä tenttejä. Vertailuksi kerrottakoon, että koko vuoden tavoitteena on normaalisti 60op.
Junaillessani takaisin Tampereen winter wonderlandista katsastin kalenteria ja totesin, että on sitä murhetta tällekin viikolle: kuusi palautettavaa esseetä tai oppimispäiväkirjaa, yksi ryhmätyö-esitelmä ja toinen harjoitustyö, joka ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa.
Ensi viikon murhe on pistekirjoituskurssi ja sitä seuraavalla onkin sitten seuraava tenttirupeama ja sen jälkeen koittaa se, mikä ihmisellä on aina mielessä.
Keväästä tulee toivottavasti toisenlainen.
Olen omaksunut osavuosiajattelun ja jakanut jäljellä olevan vuoden viikon mittaisiin katsauksiin.
Viime viikolla (joka tosin päättyi vasta tänään aamulla) tentin neljän vuorokauden sisällä 19,5 op edestä tenttejä. Vertailuksi kerrottakoon, että koko vuoden tavoitteena on normaalisti 60op.
Junaillessani takaisin Tampereen winter wonderlandista katsastin kalenteria ja totesin, että on sitä murhetta tällekin viikolle: kuusi palautettavaa esseetä tai oppimispäiväkirjaa, yksi ryhmätyö-esitelmä ja toinen harjoitustyö, joka ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa.
Ensi viikon murhe on pistekirjoituskurssi ja sitä seuraavalla onkin sitten seuraava tenttirupeama ja sen jälkeen koittaa se, mikä ihmisellä on aina mielessä.
Keväästä tulee toivottavasti toisenlainen.
torstai 25. marraskuuta 2010
Kevät tuli, nimittäin Pariisin sellainen.
Kuulin päivällä M:ltä, että on menossa katsomaan Pariisin Kevättä Tavastialle. Minä puhkuin tenttikirjojeni keskellä, luulin bändin olevan keikkatauolla kevääseen. Sitten meni muutama tunti ja Apteekintätikin päivitti statukseensa samansuuntaisen viestin. Voi elämäni kevät, minäkö muka homentuisin nenä ruotsinkielisen diakonian parissa!
Kun talvi sitten yllätti paikallisliikenteen niin, etten päässyt kuulemaan Antti Nylenin alustusta Agricolan kirkolle, päätin suunnata kotiin (ja jäin melkein ratikan alle, hups). Pari tuntia tiukkaa ruudun tuijottelua johti tuloksiin: klo 19.57 tenttikirja oli selätetty (ja monta muuta vielä pinossa). Päätin tehdä syöksyn Tavastian lippuluukulle ja olin paikalla hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista - kuten myös M., joka odotteli ystäväänsä.
Lipun kanssa yhytin sitten Apteekintädin, kävin kahvilassa lämmittämässä kohmeisia jäseniäni ja vietin spontaanin vapaaillan. Vähän jäi sellainen olo, ettei oikislaisten pikkujouluväki oikein tiennyt, ketä kuunteli eikä bändiä liiemmin kiinnostanut, kenelle soitti, mutta kuulin ne kappaleet, jotka toivoinkin kuulevani, joten mikäs siinä! Taidan käydä keväälläkin kuuntelemassa ennen kuin toimitan laulajalle kurkkupastilleja, ressu lauloi ehkä kolmanneksen melodian mukaan ja loput sitten vähän sieltä, minne sattui osumaan :)
Vähän tuntuu, että sinkkuelämä jatkuu edelleen, tai sitten olen todella huono lukemaan ihmisiä.
Kun talvi sitten yllätti paikallisliikenteen niin, etten päässyt kuulemaan Antti Nylenin alustusta Agricolan kirkolle, päätin suunnata kotiin (ja jäin melkein ratikan alle, hups). Pari tuntia tiukkaa ruudun tuijottelua johti tuloksiin: klo 19.57 tenttikirja oli selätetty (ja monta muuta vielä pinossa). Päätin tehdä syöksyn Tavastian lippuluukulle ja olin paikalla hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista - kuten myös M., joka odotteli ystäväänsä.
Lipun kanssa yhytin sitten Apteekintädin, kävin kahvilassa lämmittämässä kohmeisia jäseniäni ja vietin spontaanin vapaaillan. Vähän jäi sellainen olo, ettei oikislaisten pikkujouluväki oikein tiennyt, ketä kuunteli eikä bändiä liiemmin kiinnostanut, kenelle soitti, mutta kuulin ne kappaleet, jotka toivoinkin kuulevani, joten mikäs siinä! Taidan käydä keväälläkin kuuntelemassa ennen kuin toimitan laulajalle kurkkupastilleja, ressu lauloi ehkä kolmanneksen melodian mukaan ja loput sitten vähän sieltä, minne sattui osumaan :)
Vähän tuntuu, että sinkkuelämä jatkuu edelleen, tai sitten olen todella huono lukemaan ihmisiä.
tiistai 23. marraskuuta 2010
tiistai 16. marraskuuta 2010
85 ääntä.
Minut valittiin eilen seurakunnan luottamushenkilöksi.
Sain oman ääneni lisäksi 85 muuta ääntä seurakuntaneuvostoon ja 125 ääntä yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Tiedän saaneeni äänen kolmelta ystävältäni, mutta on pysäyttävää, että kymmenet muutkin ovat kokeneet minut ehdokkaakseen ja edustajakseen.
Todennäköisesti kauteni jää superlyhyeksi, kun vuokrasopimus keväällä loppuu, mutta sellaista on opiskelijan elämä. Siihen asti toimitaan täysillä.
Silmä on ollut viime päivinä levoton.
Sain oman ääneni lisäksi 85 muuta ääntä seurakuntaneuvostoon ja 125 ääntä yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Tiedän saaneeni äänen kolmelta ystävältäni, mutta on pysäyttävää, että kymmenet muutkin ovat kokeneet minut ehdokkaakseen ja edustajakseen.
Todennäköisesti kauteni jää superlyhyeksi, kun vuokrasopimus keväällä loppuu, mutta sellaista on opiskelijan elämä. Siihen asti toimitaan täysillä.
Silmä on ollut viime päivinä levoton.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Siionin virsi 244a
2. Usein vaihtuu päivä yöhön,
matkanteko kyyneltyöhön,
tie on ahdas, uuvuttaa.
Usein peittyy täällä armo,
maahan painuu usko, tarmo,
toivo tyyten raukeaa.
Aika raskasta arkeen paluu, kun kaikkea on liikaa ja aikaa liian vähän.
Pimeä ja musta marraskuu, avuton marraskuu, kun keppi unohtuu kotiin ja yhtäkkiä onkin pimeää.
Jätin pois kursseja, pakollisiakin, vaikka tiedän joutuvani keväällä yliopiston opintoseurantaan.
Tätä virttä veisataan kuorossa, se on juuri nyt valtavan puhutteleva.
Sunnuntaina kahviteltiin, perjantaina lounastettiin.
Toinen on totinen, niin samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.
Selkeneekö kaikki ajan kanssa, vai pitäisikö nyt jo tietää, osata lukea toista?
Tilanne tekee araksi, mietteliääksi.
On siinä virressä viimeinenkin säkeistö.
Pakko tämän marraskuun on joskus loppua.
Toisesta tullee joskus niin tuttu, että tietää onko totisuus ja tarkkailu vain tapa olla vai jotain, jota sovelletaan uusiin tuttavuuksiin.
(7. Mutta muista, Jeesus voitti.
Päivä jälleen yöstä koitti.
Sydämeesi kätke se.
Katso häneen tuskan alta,
Hänellä on voima, valta
viedä sinut perille.)
tiistai 9. marraskuuta 2010
Paluu arkeen...
... on sitä, kun villapipo pistelee ja kutittaa vanhan tutun, mutta uudelleen kuosiinsa palautetun siilitukan läpi.
... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.
... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.
... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.
... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.
... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.
... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.
... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.
... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.
... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.
... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.
... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.
... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Se olikin koti-ikävä!
Olin koti-ikäväinen lapsi, joka haettiin kotiin kesken yökylän ja seurakunnan lastenleirin. Se arka ja ujo kotona nysvääjä ja vielä rippileirille mennessä olin parkkipaikalla sitä mieltä, että oikeastaan voitais lähteä sittenkin kotiin.
Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.
Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.
Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.
Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.
Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!
Se rippileiri muutti elämäni suunnan monessakin mielessä. Löysin jotain sellaista voimaa ja rohkeutta, josta itseni nykyään tunnistan.
Koti-ikävää en muista tunteneeni pitkiin aikoihin. Interraileilla ja pidemmillä Euroopan kiertomatkoillani maisemanvaihdos ja ympärillä vaihtuvat ystävät ovat pitäneet mielen matkassa. Matkaväsymys sinällään on tuttu ilmiö, reililläkin koomasin Lontoossa kolme päivää enkä käynyt missään.
Tällä reissulla olen ollut väsynyt, en ehtinyt levätä Strasbourgista paluun jälkeen lainkaan. Sen toisen, vähän kaihertavan ja ajoittain unohtuvan tunteen nimeäminen koti-ikäväksi olikin haastavaa siksi, etten enää tunnistanut, miltä koti-ikävä tuntuu.
Mutta koti-ikävä mulla on.
Ikävä omaa sänkyä, ruuanlaittoa, arkirutiineja, myöhästyviä ratikoita, viimaa Aleksanterinkadulla. Ainoastaan tiskejä ei ole ikävä.
Sunnuntain uutta tuttavuutta olen odottanut myös. Tuntematonta ei kai voi ikävöidä, joten olkoon tämä sitten uteliaisuutta ja kärsimättömyyttä, tahtoisin jo keskustella, hymyillä, nauraa. Virnistää ja pohdiskella. Olo on avoin ja arka, toisaalta luottavainen ja lämmin. Uusi ystävä!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Matkaväsy.
Nyt se alkaa painaa, matkanteko. Olen ollut reissussa kolmatta viikkoa, nukkunut välissä omissa lakanoissa kai kaksi yötä.
Äänikirjahärveli ja nauhuri ovat hukassa, toivon jättäneeni ne Suomeen, muuten tulee kallis lasku.
Olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, nyt olen ollut ihmisten seurassa 16. lokakuuta lähtien joka päivä ja joka yö. Kaipaan ilmaa ympärilleni.
Suurimmat nähtävyydet on koluttu, tänään luonnonhistoriallinen museo. Se oli ensimmäinen todella kiinnostava museo, josta oli valitettavasti kiinnostunut muutama tuhat lapsiperhettä. On taas kova motivaatio hankkiutua lääkäriin ja hommata resepti e-pillereille. Huhhuh. Lapsia hurjempia olivat kyllä ne vanhemmat, jotka silmät kiiluen selittivät jälkikasvulleen alkuperäiskansojen työkalujen valmistusta tai pelikaanin kalansaalistusta. Huhhuh!
Ostin kirjakaupasta kilokaupalla kirjoja, toivon niistä jonkun kiinnostavan myös sunnuntain kahviseuraa, koska omaan hyllyyni ne eivät kaikki mitenkään mahdu.
En yleensä haikaile suomalaisten juttujen perään, mutta nyt alkaa olla ruisleivän ja saunan kaipuu aika kovaa. Oma sänky olisi aika pop myös ja kieltämättä olisi mukava päästä käsiksi myös opintoihin.
Odotan sunnuntaita, pikapäikkäreitä omassa sängyssä ja kahveja uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää jo, kaikki kivat vaatteet on tietty pesussa, mulla jää yöunet lennon takia väliin/vähiin, mutta haluan silti mennä. Jännittää, ilahduttaa (toinen on odottanut melkein kuukauden kahville pääsyä!) ja hirvittää. Onneksi EVS-papereista suurin osa on jo mennyt.
Anteeksi sekavuus, tämä oli tällaisia hajamietteitä 10h kaupungilla ja museossa kävelyn jälkeen.
Äänikirjahärveli ja nauhuri ovat hukassa, toivon jättäneeni ne Suomeen, muuten tulee kallis lasku.
Olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, nyt olen ollut ihmisten seurassa 16. lokakuuta lähtien joka päivä ja joka yö. Kaipaan ilmaa ympärilleni.
Suurimmat nähtävyydet on koluttu, tänään luonnonhistoriallinen museo. Se oli ensimmäinen todella kiinnostava museo, josta oli valitettavasti kiinnostunut muutama tuhat lapsiperhettä. On taas kova motivaatio hankkiutua lääkäriin ja hommata resepti e-pillereille. Huhhuh. Lapsia hurjempia olivat kyllä ne vanhemmat, jotka silmät kiiluen selittivät jälkikasvulleen alkuperäiskansojen työkalujen valmistusta tai pelikaanin kalansaalistusta. Huhhuh!
Ostin kirjakaupasta kilokaupalla kirjoja, toivon niistä jonkun kiinnostavan myös sunnuntain kahviseuraa, koska omaan hyllyyni ne eivät kaikki mitenkään mahdu.
En yleensä haikaile suomalaisten juttujen perään, mutta nyt alkaa olla ruisleivän ja saunan kaipuu aika kovaa. Oma sänky olisi aika pop myös ja kieltämättä olisi mukava päästä käsiksi myös opintoihin.
Odotan sunnuntaita, pikapäikkäreitä omassa sängyssä ja kahveja uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää jo, kaikki kivat vaatteet on tietty pesussa, mulla jää yöunet lennon takia väliin/vähiin, mutta haluan silti mennä. Jännittää, ilahduttaa (toinen on odottanut melkein kuukauden kahville pääsyä!) ja hirvittää. Onneksi EVS-papereista suurin osa on jo mennyt.
Anteeksi sekavuus, tämä oli tällaisia hajamietteitä 10h kaupungilla ja museossa kävelyn jälkeen.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Sellainen sunnuntai.
Kotitalo.Jonotin aamulla 1,5 tuntia Abyssinian Baptist Churchin jumalanpalvelukseen ja pidin kuulemastani: saarnasta ja musiikista. Kaikki opetus ei ehkä ihan uppoa luterilaiseen, mutta hyviä ajatuksia oli paljon ja seurakunta oli todellakin kuin yhtä suurta perhettä. Kirkon ovimies piti minua brittinä, kun kyselin, mistä löydän jonon pään (kulman takaa).
Päivän ohjelmaan kuului Empire State Building, joka oli kyllä hintansa väärti. Hyvällä säällä huipulta näkyi koko Manhattan ja lisäksi Queensia, Brooklynia, Bronxia ja New Jersey. Huipulla tuuli niin, että meinasi tukka irrota ja olo oli kuin jääkaudella. Voin suositella.
Ensimmäinen varsinainen shoppailupäivä oli tänään, kun kollattiin Forever 21. Löysin itselleni yöpaidaksi pitkähihaisen t-paidan ja veljille joulupakettiin täytettä. Illalla kotona tosin erehdyin sovittamaan toista paitaa, joten sori vaan S., saatkin jouluna jotain muuta. Toisen paidan (mustavalkoinen raidallinen villahuppari) tulevaisuus on vielä auki, täytyy vähän mittailla, kenelle veljistä se sopisi parhaiten.
Illalla kävelimme yli 20 korttelia nähdäksemme Halloween-paraatin. Se oli aika laimea, mutta ihmisiä oli liikkeellä sitäkin enemmän. En erityisemmin pidä Halloweenista, olen perinteisemmän pyhäinpäivän ystävä.
Eiliset mietteet ovat saaneet taas uutta suuntaa, odotan jo ensi sunnuntaita ja kotiinpaluuta. Ja kyllä, nautin olostani täällä täysin siemauksian, älkää huoliko! On vaan kiva tulla kotiin, kun on mukavia asioita tiedossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
