2. Usein vaihtuu päivä yöhön,
matkanteko kyyneltyöhön,
tie on ahdas, uuvuttaa.
Usein peittyy täällä armo,
maahan painuu usko, tarmo,
toivo tyyten raukeaa.
Aika raskasta arkeen paluu, kun kaikkea on liikaa ja aikaa liian vähän.
Pimeä ja musta marraskuu, avuton marraskuu, kun keppi unohtuu kotiin ja yhtäkkiä onkin pimeää.
Jätin pois kursseja, pakollisiakin, vaikka tiedän joutuvani keväällä yliopiston opintoseurantaan.
Tätä virttä veisataan kuorossa, se on juuri nyt valtavan puhutteleva.
Sunnuntaina kahviteltiin, perjantaina lounastettiin.
Toinen on totinen, niin samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.
Selkeneekö kaikki ajan kanssa, vai pitäisikö nyt jo tietää, osata lukea toista?
Tilanne tekee araksi, mietteliääksi.
On siinä virressä viimeinenkin säkeistö.
Pakko tämän marraskuun on joskus loppua.
Toisesta tullee joskus niin tuttu, että tietää onko totisuus ja tarkkailu vain tapa olla vai jotain, jota sovelletaan uusiin tuttavuuksiin.
(7. Mutta muista, Jeesus voitti.
Päivä jälleen yöstä koitti.
Sydämeesi kätke se.
Katso häneen tuskan alta,
Hänellä on voima, valta
viedä sinut perille.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti