Byrokratian piuhat ovat pitkät.

Kela on hautonut EVS-välivuosipapereitani nyt kaksi kuukautta. Viime aikoina olen soitellut kuntoutuksen puhelinpalveluun viikoittain ja kysellyt asioiden tolaa. Kesäkuun lopusta viime viikkoon asti olen saanut vastauksen, ettei hakemukseeni odoteta enää lisätietoja ja lausuntoja, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä annettu. Toissapäivänä minulle kerrottiin, että asiani oli mennyt käsittelyyn juuri sinä päivänä. En sitten tiedä, missä se lopulta viipottaa, mutta Kela-agenttini I. kertoi, että koko Helsingin alueella kuntoutusetuuksia käsittelee yksi ihminen. Oletettavasti tämä ihminen on ollut kesälomalla ja palannut nyt sorvin ääreen. Kovasti toivon, että jatkuva soitteluni ole vaikuttanut asiaan ainakaan negatiivisesti! Päätöstä lupailtiin piakkoin saapuvaksi, ehkä jo ensi viikolla.

Tästä riemastuneena lähetin sähköpostia Belgiaan ja kerroin, että päätös tullee pian. Ironista kyllä, vastauspostissa tuumattiinkin, että hakemus lähetetäänkin Youth in Actionin helmikuun 1. päivän deadlineen, ei suinkaan lokakuun 1:n. Että ei sillä Kelalla niin kiire sitten olekaan. Lisäksi kuulin, että mahdollinen työpaikkani, kehitysyhteistyöjärjestö, on luvannut räätälöidä minulle yhdeksän kuukauden projektin yleisemmin 4,5 kuukauden sijaan. Mailissa minua kuitenkin toppuuteltiin ja muistutettiin siitä, että kaikki hyvätkään projektit ja hakijat eivät saa rahoitusta, sillä hakijoita on paljon.

Suhtauduin uutisiin ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olen iloinen siitä, että varsin paljon reissaamista sisältävän syksyn aikana ei tarvitsekaan huolehtia siitä, millä viikolla mikäkin lomake ja hakemus pitää olla missäkin instanssissa. Kelaakaan ei enää tarvitse hätyyttää, koska EU:lle menevä hakemus tehdäänkin vasta joulu- tai tammikuussa. Mikäli saan myönteisen päätöksen, teemme paikan päälle etukäteisvierailun tutustuaksemme paikkakuntaan, työhön ja asuinolosuhteisiin. Tämä vierailu tulee olemaan - ei tammi-helmi-maaliskuussa kuten kuvittelin - joskus kesällä tai alkusyksystä, mikä puolestaan mahdollistaa sen, että voisin budjetin niin salliessa päästä Japaniin alkukeväästä ystävääni tervehtimään.

Huonoa tässä on se, että tieto projektini hyväksymisestä tai hylkäämisestä tulee vasta ensi kesänä, kesäkuussa 2011. Täytyy siis asennoitua niin, että saatan ensi vuonna olla syyskuun tekemättä mitään, mikäli jään kesätöihin Suomeen tai hakea työtä merimieskirkoilta vähän sillä varauksella, että saattaisin jäädä vielä syyskuuksikin töihin, mikäli paikka Belgiassa aukeaa.

Epävarmuuden ja -tietoisuuden sietokyky tässä ainakin harjaantuu.

Utö III - mitä siellä voi tehdä?

Pinta-alaansa nähden Utössä oli paljon tehtävää ja nähtävää, niin lapsille kuin aikuisille. Jos ei ole ulkoilmaihminen eikä ole vuokrannut alueelta lomamökkiä (se unohtui eilisestä postauksesta: mökkejä on kaksi, lisäksi vuokrattavissa on yksi talo), on tekemistä tarjolla vähemmän. Utössä voi:



1. Osallistua majakkakierrokselle, jonka hinta oli aikuiselta 7e. Melko tyyristä mielestäni, mutta antaa mahdollisuuden kuulla saaren historiasta ja nykypäivästä sekä uusimmista käänteistä (saarelle on muuttamassa neljä kotitaloutta, joista kolme lapsiperheitä, joista yksi kahdeksanlapsinen!). Majakassa on pohjakerroksessa matkamuistomyymälä, josta löytyy kortteja ja kirjoja, pienempiä matkamuistoja, vaatteita ja asusteita sekä varsin komeita julisteita. Toisessa kerroksessa on jylhä sali, jossa voi viettää esimerkiksi yksityistilaisuuksia. Majakan ehdoton huippu oli kuitenkin kolmannen kerroksen majakkakirkko, joka nykyisellään on lähinnä kesällä siellä vihittävien käytössä. Saarella käy pappi kahdesti vuodessa toimittamassa messun, jota kuitenkin vietetään saaren toisessa kirkossa. Majakan linssihuoneeseen pääsee vain elokuussa kansainvälisenä majakkapäivänä. Se lienee tänä vuonna 14.-15.8., kun koko saaren majoituskapasiteetti on varattu loppuun.


2. Tutustua kotiseutumuseoon, jonka pääsymaksu (3e/aikuinen, 1,5e/lapsi) takasi yhden hinta-laatusuhteiltaan parhaimmista museovierailuistani ikinä! Museo sijaitsee saaren vanhimmassa rakennuksessa, joka on vanhempi kuin Helsingin vanhin kivitalo, majakalta johtavan tien varressa. Se koostuu aulasta ja neljästä pienestä huoneesta, joihin on koottu saaren ja merenkulun historiaa aihealueittain: arkea, luotsitoimintaa, onnettomuuksia ja kalastusta. Erilaisia esineitä ja työkaluja oli runsaasti ja vain murto-osa niistä oli lasin takana kaapissa - uskoisinkin, että luvan kanssa niitä saisi näkövammainen tunnustella myös käsin. Museosta teki erityisen ja samalla näkövammaisystävällisen tarjolla oleva äänimateriaali. Saarelaisten elämästä kertovassa huoneessa oli yksi kuulokkeilla varustettu rasia, josta saattoi kuunnella 1970-luvulla talletettuna vanhan rouvan muisteluita saaren juhlaperinteistä ja hieman myöhemmin tallennetuna vanhan sedän kertomuksia siitä, miten hän oppikoulupoikana joutui taivaltamaan jalan mantereelle päästäkseen kouluun Turkuun. Onnettomuuksia käsitelleessä huoneessa oli toinen laatikko, jossa oli silminnäkijöiden muisteluita Park Victoryn ja jonkin toisen aluksen haaksirikoista ja pelastustöistä. Autenttiset nauhoitteet olivat ruotsiksi, mutta ne oli myös käännetty ja luettu äänitteelle suomeksi, mikä oli todella hieno ja esteetön tapa toimia sen sijaan, että suomenkielinen materiaali olisi ollut tarjolla vain kirjallisena. Kolmas audiovisuaalinen elämys oli pieni elokuvateatteri, jossa pyöri suomen- ja ruotsinkielisiä lyhyitä dokumentteja, joita saaresta ja sen asukkaista on vuosikymmenten aikana tehty. Aulassa oli vielä kaksi valokuva-albumia saarelaisten kotialbumeista koostettuna. Niistä toinen sykähdytti aivan erityisesti, niin huolellisesti alkuperäisen albumin omistaja ja valokuvaaja oli asetellut tähän kopioon tarralappuja ja kirjoittanut niihin kuvatekstejä hieman horjuvalla käsialalla. Sympatiapisteitä saa erityisesti siitä, että osa tarralapuista oli osunut kuvattavien henkilöiden päälle ja siitä, että meripelastusseuran poseerauspotreteissa jokaisen sedän pään päälle oli mustekynällä kirjoitettu, kuka kukin on. Museossa sykähdyttikin paitsi sen valtava tietomäärä ja huolella koottu näyttely, myös elämänmakuisuus ja kotikutoisuus. Esteettömyydestä erityinen plussa!


3. Bönehuset, rukoushuone. Huomaatteko, mikä rukoushuoneessa, erityisesti sen ovessa on erikoista? Rukoushuone on rakennettu talkoilla vuonna 1909, kun saaren vanhimpien asukkaiden kulku majakkakirkon jyrkkiä portaita pitkin kävi vaikeaksi ja mahdottomaksi. Rukoushuone on pieni ja kodikas kivinen talo aivan kylän laidalla ja sen alttarin takana on yksinkertaisuudessaan kaunis krusifiksi, jonka takana aukeaa niittymaisema merelle päin. Rukoushuoneeseen voi tutustua vapaasti ja sieltä löytyy ruotsinkielisiä Suomen kirkon virsikirjoja. Niissä on myös kätevä taulukko, jonka perusteella tietää, mitkä ruotsinkieliset sanat kuuluu mihinkin suomenkielisen virsikirjan virteen! Kirjat ovat siis tekstipainoksia :)


4. Hautausmaa. Löytyy kirkon takaa parin sadan metrin kävelymatkan päästä. Hautausmaa on keskellä niittyä ja sieltä löytyy muutamia hautoja merellä hukkuneiden muistomerkin lisäksi. Hautojen pieni määrä selittyy sillä, että hautausmaa on otettu käyttöön vasta 60-luvulla.


5. Hautausmaata ympäröi niitty, jolla risteilee pieniä polkuja. Oli huisia huomata, että jossain niityt kasvavat vielä melkein minun mittaisekseni, vaikka en ole enää lapsi.


6. Rantakalliot, joilla on armeijan ja Venäjän armeijan rakennelmia ja käärmeitä ja Drakenin haaksirikon muistomerkkinä risti ja tähti. Muistomerkki on pystytetty samaan paikkaan, mihin 1929 heti onnettomuuden jälkeen viereiselle luodolle pelastautuneista merimiehistä kaksi rantautui uimalla, toinen hukkuneena, toinen elossa. Koulupoika nikkaroi muille miehistön jäsenille merkiksi ristin ja tähden eikä kukaan enää uskaltautunut uimaan. Miehet hytisivät myrskyssä luodolla kaksi päivää, ennen kuin heidät saatiin pelastettua.

7. Ymmin puoti, jossa kolme vuotta saarella asunut Ymmi myy tuotteitaan. Ymmi valokuvaa ympäri vuoden ja valokuvista on tehty taidekortteja ja -tauluja, postikortteja, tulitikkuaskeja, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. Jonkin verran myynnissä on myös t-paitoja ja muita tekstiilituotteita ja aivan valtavan hyvää saaristolaisleipää. Ymmin vaimo toimii saarella hierojana ja he pyörittävät myös pesulaa, jossa matkalainen voi pyykätä tarvittaessa.



8. Hannan kahvila, joka on avoinna kesäisin. Myynnissä samoja tuotteita kuin majakan matkamuistomyymälässä ja kahvilatuotteista löytyy jäätelöä sekä irtojäätelönä (tosi isot pallot!) että puikkoina ja tuutteina, ahvenanmaan pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla ja kahvia ja teetä. Hinnat melko korkeat, mutta rakennus aivan mielettömän kaunis ja viihtyisä sisältä ja näköala kylän parhaimmistoa. Ainoana harmittamaan jäivät kertakäyttöastiat - huteralla muovilusikalla paksun pannukakun syöminen oli hankalaa ja kertakäyttöastioiden tuottama jäte on mielestäni jokseenkin ristiriidassa saaren luontoimagon kanssa. Luonnosta huolehtimisesta ja luonnon ensisijaisuudesta ihmiseen nähden muistutettiin jatkuvasti ja monella taholla, joten olisin kaivannut kahvilaan saman linjan mukaisesti oikeita astioitakin. Ehdottomasti kannattaa käydä, jo kauniin rakennuksenkin vuoksi!


9. Taiteilijapaja on uusi tulokas saarella, on hotellin alaisuudessa ja sijaitsee hotellin alueella. Taiteilijat eivät ole paikallisia, mutta myyvät meri- ja majakka-aiheitakin käsittelevää keramiikkaa ja muita tuotteita. Taidemyymälän yhteydessä myös pienimuotoinen kahvila, jossa myydään kahvia ja piirakkaa, jota en kylläkään maistanut.

Lisäksi Utössä voi bongata lintuja etenkin muuttolintujen palatessa keväisin ja surffata.

Ja niin, aivan, rukoushuoneen ovessa ei ole lainkaan lukkoa!

Kysyttävää? Alan jo epäillä, että kommentointi on jotenkin epäkunnossa, kun kenestäkään ei ole kuulunut pihaustakaan! :)

Utö II - missä siellä voi asua?

Kylä.

Utössä majoittumiseen on kolme vaihtoehtoa:

1. Tunnet saarelta jonkun, jonka kotiin pääset.

Tästä kuvasta en osaa B&B:n rakennuksia osoittaa, vaikka ne taitavatkin tässä näkyä.

2. Hannas Horisont/Hannan horisontti, keskellä kylää sijaitseva B&B, jonka hinnoista googlailemalla sain sen verran selvää, että joku yöpymishinta on (tai on ainakin ollut) 46e. Hannan äiti Solveig laittaa vieraille kotiruokaa. Vaihtoehdoista suosittelen tätä, sillä Hanna oli todella lämminhenkinen persoona, odotti vieraitaan lauttarannassa toisin kuin hotellin henkilökunta ja opasti myös hotellin asiakkaita peremmälle... Hannan horisontissa saanee myös kontaktia paikallisiin ihmisiin.

3. Utö Havshotel.
A. Hotellin rivitalot, joissa majoittuminen on etenkin isommalla porukalla järkevän hintaista ja oma rauha ja ruuanlaitto mahdollista. Osasta asuntoja on myös merinäköala.
B. Hotellihuone, joiden hinnat aika suolaisia.
C. Matkustajakoti Fågelli tai Valkkari, joissa majoitushinnat 25-45e/yö. Hostellityyppistä majoitusta, jossa huoneet käytävän varrella, suihkutilat yhteiskäytössä, samoin keittiö ja olohuone keittiöineen. Nuhjuista ja jokseenkin levotonta.

Yksinkertainen on kaunista?
Huomatkaa Miloun jalat ja lasten aurinkorasva, josta huolimatta hipiä oli kovilla.

Majoituin Fågellissa, jossa majoitukseni maksoi ensimmäiseltä yötä 45 ja seuraavilta 35 euroa. Hintaan sisältyi liinavaatteet ja pyyhkeet sekä hotellin aamiainen. Liinavaatteissa ja pyyhkeissä ei ole moitittavaa ja aamiaisellakin kaikki, mitä tarjottiin, oli hyvää. Siihen nähden, että hotelli mainostaa itseään "korkeatasoisena kongressihotellina", oli aamiainen varsin suppea: teetä, kahvia, appelsiinimehua, puuroa ja jugurttia, kananmunia ja leipää. Olisin kaivannut hedelmiä, kenties jotain lämmintä (esim. munakokkelia) ja vähintäänkin saaristolaisleipää kaupan ruisleivän ja itsetehtyjen sämpylöiden lisäksi.

Majoitusrakennus oli vanha parakki, jossa sinällään oli puhdasta. Vessan ovi ei kuitenkaan mennyt kiinni, koska oli joko turvoksissa tai vinossa ja vain toisessa vessan kopeista oli peili. Kaiken huipuksi peilillisessä kopissa toinen lampuista oli palanut eikä sitä pyynnöstänikään vaihdettu. Suihku oli syvennyksessä, joka oli askeleen muuta vessaa korkeammalla, mutta alatasolla ei omaa lattiakaivoa, joten vesi seisoi, kunnes sen siivooja tuli lattialta kuivaamaan.

Huoneeni ovessa lukko oli epäkunnossa ja vaati tietynlaista "renkkaamista" lukittuakseen. Kävin ensimmäisenä päivänä kahdesti tiedustelemassa sen korjaamisesta, mutta sain vastaukseksi vain tiedon, ettei huoltomies pääse paikalle sinä päivän, koska on saaren toisessa päässä (toim. huom. saarella mittaa 1,5km, josta viimeiset 500m kylän ulkopuolista ulkoilualuetta). Seuraavana päivänä huomautin asiasta kahdesti, minkä jälkeen löytyi siivooja esittelemään lukon toimintaa. Kuulin myöhemmin, että kanssani samalla lautalla saapunut pariskunta suuren koiransa kanssa oli saanut huoneen, jossa ei ollut lukkoa lainkaan. Koiran jättäminen majoitushuoneeseen olisi ollut mahdotonta ilman lukkoa ja kun hotellilta ei löytynyt asiaan ratkaisua, sai pariskunta munalukon lainaksi kylältä Ymmin puodin ovesta...

Keittiö oli hyväkuntoinen: liesi uusi ja monenlaisia ruokailuvälineitä ja astioita tarjolla. Jääkaappi oli vanha ja sen ovi rikki niin, ettei oveen voinut laittaa mitään, mikä vähensi säilytystilaa 10 huoneen rakennuksessa aika merkittävästi.

Saaristossa talot eivät kestä vettä!

Erikoisinta itse talossa lienee ollut se, kun viimeisenä yönä rajussa ukkosmyrskyssä vesi satoi sisään huoneeni ikkunanpuitteen ja seinän välistä ja levisi n. neliömetrin kokoiseksi lammeksi lattialle. Jännittävää!

Ilmaisen yhteysaluksen ansiosta paikalle matkusti runsaasti ns. kaljaturisteja, jotka jo yhteysaluksessa kittaavat kitusensa niin täyteen ohrapirtelöä, että hädin tuskin pääsevät omin avuin laivasta ulos. Minun piinakseni osui Setä Ällö ja ystävänsä Kimmo, Kimmon vaimo ja Siiri-koira, jota erehdyin ensimmäisenä päivänä silittämään. Tästähän Setä Ällö sitten käsitti, että välillemme on syntynyt jokseenkin tiivis suhde ja seurasi minua kuin hai laivaa aina siihen saakka, että annoin aika kipakat ohjeet pysyä loitolla, kun menin iltapesuiltani nukkumaan (ja virittelin lukottoman oveni eteen jos jonkinmaista barrikadia). Seuraavana päivänä sekä Setä Ällö että ystävänsä Kimmo jatkoivat samaa menoa myös kylällä liikuttaessa, mutta onneksi toisen yön jälkeen heitä ei enää näkynyt. Liekö hukkuneet (tai matkustaneet kotiin aamulla 05.45 lähteneellä laivalla).

Tässä idyllissä ne sedät ja tädit sitten ördää. Tunkevat ihmisten rantavajoihin ja laitureille ja sen sellaista.

Kaljaturismi yllätti, kertakaikkiaan. Myös kylän se on yllättänyt ja kääntänyt myös monen kyläläisen mielen hotellia ja sen toimintaa vastaan. Enkä yhtään ihmettele, sillä kylä on pieni ja kyläläisten yksityiset rantavajat ja laiturit kylätien varressa. Kun humalaspäissään örveltävät keski-ikäiset rellestävät, ei tee mieli kyllä noudattaa perinteitä ja jättää omaisuuttaan lukitsematta tai päästää lapsia leikkimään. Hotellin omistaja on myös järjestänyt m/s Aspöllä ajettavat laivavuorot siten, ettei monikaan turisti ehdi kiertää kylää ja käyttää sen palveluita. Näin kylä saa turismista jätteet ja levottomuudet, muttei lainkaan tuloja. Sunnuntaiaamuna ennen puoltapäivää kaupan terassilla istui liuta tätejä ja setiä tilittämässä ja valittamassa asioista kaljat käsissään. In-hot-ta-vaa!

Matkustajakodissa oli myös hyvin omalaatuinen avainpolitiikka, sillä avaimet olivat tullessa huoneiden ovissa ja palatessa ne jätettiin oviin. Matkustajakodin tiloissa ei käynyt henkilökuntaa kovin usein eikä laivarannasta kukaan ollut katsomassa, ketkä minnekin tulevat majoittumaan. Ei olisi ollut vaikeaakaan vain putkahtaa paikalle, marssia matkustajakotiin ja poistua seuraavana päivänä kulkematta koskaan hotellin vastaanoton kautta tai käydä ottamassa huoneen avaimesta kopiota. Osalla vieraista meininki olikin sen verran levotonta, että ehdin jo miettiä, ovatko kaikki todella huoneensa varanneet ja siitä maksaneet. Juteltuani pitkään Ymmin puodin pitäjän kanssa paljastui, että myös kylällä on pohdittu samaa...

Hotellin työntekijät ovat kaikki mantereelta, joten sillä ei ole työllistävää vaikutustakaan. Toisaalta, hotellin ja kylän suhteet ovat tällä hetkellä niin kireät, ettei ihmisillä ole kiinnostustakaan työskennellä hotellilla.

Kokonaisuudessaan hotellista ja sen toimimattomuudesta, palvelusta ja palvelemattomuudesta jäi vähän nurja olo. Vaikka kuinka maksoin neljän yöni majoituksesta "vain" 150 euroa, on se opiskelijalle aika iso raha. Seuraavan reissuni teen kyllä Hannan horisonttiin.

Kysymyksiä?

Utö I - Kuinka sinne pääsee?

Utö on Turun ulkosaaristossa sijaitseva pieni, reilun neliökilometrin suuruinen saari, jolla on Suomen eteläisin asutus ja merenkululle yhä tärkeä majakka. Asutusta saarella on ollut 1700-luvulta saakka, jolloin saarelle asettui neljä luotsiperhettä ja maat ja kalastusvedet jaettiin näiden kesken. Saari on yhä lähes kokonaan näiden perheiden jälkeläisten hallussa ja puolet saaren pysyvistä (n. 50) asukkaista kuuluu näihin sukuihin. Saaren muut asukkaat asuvat vuokralla Kotiseutuyhdistyksen omistamissa kiinteistöissä. Kesäisin saarelle palaa runsaasti luotsisukujen jälkeläisiä kesäasukkaiksi. Saarella on toimiva suomenkielinen ala-aste, kyläkauppa, kirjasto ja säännöllinen yhteysalusliikenne.

Kesäaikaan saarelle pääsee kolmella eri tavalla:
1. omin avuin esimerkiksi veneillen tai meloen.
2. yhteysaluksella Nauvon Pärnäisistä, jonne pääsee linja-autolla Turusta (aikuinen 14e, opiskelija 7e). Yhteysalus kulkee Berghamnin, Nötön, Aspön ja Jurmon kautta ja matkaan kuluu aikaa neljästä viiteen tuntia riippuen rahdin määrästä ja siitä, pysähdytäänkö Berghamniin. Yhteysalus on ilmainen.
3. Kesäaikaan Utöhön liikennöi myös Suomen Saaristolaivojen m/s Aspö, joka lähtee Turusta Martinsillan kupeesta ja poikkeaa matkalla Pärnäisissä. Yhdensuuntainen matka maksaa 25e ja kestää noin viisi tuntia. Utöstä Pärnäisiin laivalla kului aikaa pari tuntia.

Molemmilla aluksilla on mahdollisuus ruokailuun.

Minä menin yhteysaluksella ja palasin Aspöllä, molemmat toimivat vallan hyvin. Sää suosi molempiin suuntiin matkatessa ja ahkerasta aurinkorasvailusta huolimatta kärvähdin menomatkalla. "Ulkosaaristo" konkretisoitui yhteysaluksella matkatessa - Jurmon jälkeen matkaa taitettiin vielä toista tuntia ja meri vaikutti enemmän tai vähemmän aavalta ja rannattomalta ja luodot pienenivät pienenemistään.

Terveisiä Utöstä.

Nyt minä olen täällä! Kuvilla varustettu megapostaus tullee jonnin verran jälkijunassa, koska tämä tietokone ei ymmärrä kameraa ennen kuin asennan siihen oikean ohjelmiston. Pikaisesti kerrottakoon siis seuraavaa:

- saari on karu ja kaunis
- samaan idylliin mahtuu niin Vaahteramäen Eemeli kuin Pertsa ja Kilukin
- saarelaiset ja kesäasukkaat työskentelevät todella ahkerasti ja ovat yhtä rakastettavia kuin vain sellaiset ihmiset voivat olla, joille tämä saari on suuri rakkaus ja elämäntyö

- ilmainen yhteysalus ja halpa majoitus (halvimmillaan, omissa lakanoissa 25e/yö) on tuonut saarelle valitettavasti myös Tallinnan laivoilta tuttuja känniääliöturisteja, mm. Setä Ällön seurueineen, heistä varmasti lisää myöhemmin
- naamani on kärvähtänyt, vaikka olenkin hölvännyt aurinkorasvaa ahkerasti ja siinä on kelvolliset kertoimetkin (30)

Nyt olisi edessä iltapala, toivottavasti onnistun välttämään Setä Ällön ja kumppanit ja saan luikittua ruokineni omaan huoneeseeni.

Minua hälyteltiin tänään riparille, jonne oli äkisti syntynyt työntekijävajaus. Huomenna selviää, menenkö sunnuntaina sittenkin leirille.

Herättäjäjuhlat 2010, Kiuruvesi.

Alttarilla oleva risti on sama kuin edellisillä Herättäjäjuhlilla vuonna 1981.

Kiuruveden Herättäjäjuhlat olivat ensimmäiseni, pidin niistä kovasti. Seurapuheista jäi mieleeni se, ettei riitä, että kutsumme kaikki köyhät, sokeat, rammat ja vähosaiset mukaan ja sallimme heidän olla olemassa, jos emme auta, opasta ja tee täysivaltaista mukanaoloa mahdolliseksi. Se puhutteli kovin. Kovin puhutteli myös kaikkien niiden tuttavien tapaaminen, joiden en tiennyt olevan paikalla. Kovin puhuttelivat Siionin virret, ihmiset ruokajonoissa, kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa, hämyiset aamut ja illat U:n kotona, jossa talo oli täynnä tätejä ja muita naisihmisiä ja talon isäntä totesi kaikkeen sanomalehtensä takaa suomalaisen miehen tyyliin, että: "Mmmm."

Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.

Perjantai-illan mölkky.

Kaunis kirkko kauniin juhla-alueen keskellä.

Matkan varrella Kouvostoliitto.

Meri.

Kuvat sekä työpaikan rannasta että retkeltä Kotkaan.

Postia pappi Jaakobille.

Kuva täältä.

Katsoin vihdoin tänään Postia pappi Jaakobille, jonka ostin Herättäjäjuhlilta kahdeksalla eurolla. Elokuva oli kaunis, joskin ahdistava ja lopussa hieman ennalta-arvattavakin. En osaa juuri nyt sanoa oikein mitään. Jaakob sanoi olevansa vain armon välikappale, mikä on jotain, mitä minäkin tahtoisin olla, mutta vanhaan pastoriin iskevä kauhu siitä, että pappeus ja ihmisten kirjeet ovatkin olleet vain Jumalan keino pitää häntä elossa jäi jotenkin kaivelemaan mieltä. Eikö ihminen vielä vanhanakaan tiedä, miksi oma elämä on mennyt niin kuin se on mennyt? Miksi vanha ja sokea pappi ei enää saakaan avunpyyntöjä, miksei kukaan tulekaan kastettavaksi tai vihille?

Tuskaa! Ahdistusta! Virsikirjan lisälehtiä!

Sillä lailla meidän isos-S totesi sunnuntai-iltana ja siitähän se sitten lähti, koko leirin jatkunut opejen ja isojen hokema. Toisena lienee ollut "tättädää", jolla saattoi todeta suunnilleen mitä tahansa.

Yhdessä iltaohjelmassa isos-A vihki isosystävänsä valkoisessa albassa ja stolan virkaa teki musta liinankaistale. Toimituksen lopuksi A totesi sulhaselle, että "voit nyt kärsiä morsianta", jota seurasi norsunkärsämeiningit.

Ainakin opeilla oli hauskaa.

Loppukokeen kirjo oli suuri, lapsia ahdisti ja meitä ahdisti, kun mm. yksi hälläväliäteini tuli purkamaan angstiaan sanoen, että "kai sä pappi nyt tiiät, että tässä on monta sataa euroa kyseessä!!!". Dollarinkuvat silmissä kiiluen tuntuu osa lapsista olevan leirillä. Onneksi on niitäkin, jotka haluavat kerhoa ohjaamaan ja jotka spontaanisti osaavat omin sanoin vastata loppukokeen "kuinka voi pelastua?"-kysymykseen, ettei ihminen voi omilla teoillaan pelastaa itseään, vaan Jumala pelastaa uskovan ihmisen armosta ja että ihminen pääsee kasteessa osaksi seurakuntaa ja Jeesuksen ylösnousemusta.

Tänään on ohjelmassa lehtien lukemista ja suklaata, huomenna konfirmaatio, ihmeellinen siirtyminen kahden rinkan, kirjalaukun ja muutaman muun kassin kanssa kotiin ja tiski- ja pyykkivuorten juurelle.

Leirillä tuli otettua kauniita kuvia merestä ja auringonlaskuista, etenkin sinä iltana, kun kökin melkein tunnin puskassa vahtaamassa salatupakoijia. Meitä "helli" 35 asteen helteet, yksi nuori lähti eilen kotiin sairastamaan lämpöhalvausta.

Notre Damen kellonsoittaja iski kahtena yönä - ensin 00.10 ja seuraavana yönä 01.30. Koko leiri heräsi siihen, että vellikello raikasi, mutta yövalvoja sai onneksi mopon rekisterinumeron ylös. Ilta-aikaankin mopoletkoja riitti, mutta koska teinit eivät aina hohda älynlahjoillaan, selvisi tämä mysteeri sitten siten, että - tättädää - olivat julistaneet tekosiaan Facebookissa ymmärtämättä, että ovat myös kesäteologin lisänneet kaverikseen. Pikainen nimien listaus siis ja pastori soitteli sujuvasti lapsukaisten iltaisista ja yöllisistä seikkailuista. Tättädää! Mopot lienee riesana etenkin niissä leirikeskuksissa, jotka sijaitsevat verrattain lähellä asuinalueita.

Merikuvia tullee huomenissa tai maanantaina. Tiistaina lähden S:n kanssa retkelle Hankoon ja Tammisaareen, keskiviikkona koittaa kaksivuotisen unelman täyttymys, Utö.

Päivän asu :)

Tässä blogissa on esitelty päivän asuja kovin harvoin. Syitä on monia, yksi suurimmista varmasti kamerattomuus ja se, etten useinkaan erityisesti panosta asuihini. Harvinaista herkkua siis! Nyt kun vielä oppisi peittämään tuon naamataulunsa jotenkin järkevästi ja ottamaan itselaukaisijalla järkevästi rajautuvia kuvia, niin tätä voisi harrastaa useamminkin.

Legginsit: äitin ostos Stockalta joskus toissavuonna
Mekko: Indiskan alerekistä
Paita: New Look, Lontoo

PS. Tukka sai kyytiä!

Kiloklubi

Noniin, lupailin tässä taannoin kertoa lisää Kiloklubista ja nyt työputken katketessa kahdeksi vuorokaudeksi, voinkin lunastaa lupaukseni.

Kiloklubi on eräänlainen internetin Painonvartijat, johon syötetään omat lähtötiedot (sukupuoli, ikä yms.) ja -tilanne (paino, vyötärönympärys) sekä määritellään elämäntavat ja asetetaan tavoite. Sivusto sitten laskee, missä ajassa tavoite on saavutettavissa ja laskee jokaiselle päivälle suosituksen ruuasta saatavalle energialle.

Sivustolla pidetään ruokapäiväkirjaa ja sivusto kertoo, kuinka suuren osan kukin ateria on päivän energiansaannista muodostanut. Lisäksi se tarkkailee kasvisten, kuitujen ja herkkujen määrää sekä sitä, että tarpeeksi energiaa saadaan proteiinista ja oikeanlaisista rasvoista.

Liikunta kirjataan omaan osioonsa samoin kuin painon ja vyötärönympäryksen muutokset.

Tiedän, että jotkut käyttävät Kiloklubia vain tarkkaillakseen ravintonsa laatua, mutta jotkut ovat pudottaneet sen avulla huomattavan suuria määriä. Mielestäni palvelun hyviä puolia on mm. se, että pudotustahti on terveellinen ja realistinen - omalle pudotukselleni oli laskettu kestoksi alussa 39 viikkoa ja nyt pari viikkoa myöhemmin arvio on muuttunut 38 viikkoon.

Kysymyksiä?

Edit. Yksi kommentti oli tullut, mutta Blogger hukkasi sen siinä vaiheessa, kun yritin saada sen auki. Joten kommentoihan uudestaan :)

Leiri 2. Leiriväsy.

Laajemmat The Peli ja Kiloklubi -reportaasit seuraavat. Nyt on meillä leiriväsy, joka kulminoitui siihen, että lapsi juoksi päin seinää ja sai haavan otsaansa. Lapsi tuli pastorin luo tilkittäväksi tomistoon ja pastori totesi, että "Ei sun tarvii ottaa kenkiä pois päästä. Istupas tuohon, niin laitan sulle laastarin ripsiin."

Näin meillä.

Sunnuntaina saarnaa pastori, mutta minä laulan osana saarnaa.

Ripari 2. Päivä 4.

Syöty on, juu.

Isonen luki esirukousta ja sanat vähän muuttivat muotoaan: Eläväksitekijästä tuli Eläväksikeksijä ja "ylistämään Sinua" olikin "yhdistämään Sinua". Uusia teologisia tulkintoja, eikö?!

Pappi ja nuorisotyönohjaaja kinasivat siitä, kumpi menee uimavalvojaksi ja pastorin argumentti oli, että "kun tota Tyttiä on vähän paha laittaa, kun ei se näe jos joku hukkuu!" :D

Nuori kysyi tänään, onko Jerusalem edelleen olemassa.

Sakramenttitunnilla oli tehty muovailuvahasta superkummeja, jotka olivat ystävällisiä, kärsivällisiä ja tosi cool sekä mainioita kristittyjä. Ne istuivat pianon reunalla iltapäivän ja jumiksen aluksi kanttori tyrkkäsi pianoa vahingossa niin, että henkilövahingoilta ei säästytty. RIP Superkummi.

Kuviakin olis, vaan ei tällä koneella.