Kertausharjoitukset! Rippikoulun!

Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyö järjesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille Rippikoulun kertausharjoitukset -viikonloppuleirin Mustasaaressa. Formaatti oli kopioitu suoraan rippikoulusta, menetelmät ja aiheet, sketsit ja iltaohjelmat, musiikki ja hartauselämä. I-ha-naa. Taas tuli todistettua, että hyvä ja toimiva kaava toimii kyllä iästä riippumatta. Ryhmähenki oli alusta alkaen hyvä ja sain käydä rauhallisia keskusteluja, vaikka ihmisiä oli monenlaisista taustoista ja näkemyksistä. Nautin niin suunnattoman paljon, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan moista. Lauantaina näimme loistavaa bibliodraamaa, esittäjän mielikuvituksella höystettyä Raamatun kerrontaa siis ja puhuimme Jeesuksesta. Ja mitäpä olisi rippileiri ilman seksi ja seurustelu -työskentelyä.

Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3

Herättäjäjuhlat 2010, Kiuruvesi.

Alttarilla oleva risti on sama kuin edellisillä Herättäjäjuhlilla vuonna 1981.

Kiuruveden Herättäjäjuhlat olivat ensimmäiseni, pidin niistä kovasti. Seurapuheista jäi mieleeni se, ettei riitä, että kutsumme kaikki köyhät, sokeat, rammat ja vähosaiset mukaan ja sallimme heidän olla olemassa, jos emme auta, opasta ja tee täysivaltaista mukanaoloa mahdolliseksi. Se puhutteli kovin. Kovin puhutteli myös kaikkien niiden tuttavien tapaaminen, joiden en tiennyt olevan paikalla. Kovin puhuttelivat Siionin virret, ihmiset ruokajonoissa, kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa, hämyiset aamut ja illat U:n kotona, jossa talo oli täynnä tätejä ja muita naisihmisiä ja talon isäntä totesi kaikkeen sanomalehtensä takaa suomalaisen miehen tyyliin, että: "Mmmm."

Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.

Perjantai-illan mölkky.

Kaunis kirkko kauniin juhla-alueen keskellä.

Matkan varrella Kouvostoliitto.

Uusi vuosi Poznanissa?

Loppuvuoden ja alkuvuodenkin suunnitelmat hioutuvat hiljalleen, sillä viikonlopun isoskoulutusreissulla nenäni alle työnnettiin jotain harvinaisen houkuttavaa: uuden vuoden Taize-tapahtuman mainos.

Taize on ekumeeninen luostariyhteisö Ranskassa ja vuosittain siellä vierailee kymmeniä tuhansia nuoria ja nuoria aikuisia ympäri maailmaa. Taizessa kokoonnutaan yhteen, rukoillaan ja hiljennytään, keskustellaan Raamatusta ja nautitaan kristittyjen välisestä yhteydestä.

Joka vuosi Taize-henkinen, niinikään kymmeniä tuhansia nuoria kokoava uuden vuoden tapahtuma järjestetään jossain päin Eurooppaa. Ystäväni on ollut kokoontumisessa Milanossa, toinen ystävä Genevessä. Tänä vuonna tapahtuma on Poznanissa, Länsi-Puolassa.

Ylöjärven seurakunta järjestää Poznaniin kaikille avoimen matkan 27.12.-3.1. ja matka taitetaan linja-autolla Baltian halki. Hintaa reissulle tulee 350-400 euroa, mikäli 30 hengen minimiväkimäärä täyttyy. Muussa tapauksessa matka tehtäneen lentäen ja hinta saattaa olla korkeampi. Minä ja Bärre päätimme lähteä. Olemme huudelleet väkeä mukaamme kaikilla mahdollisilla foorumeilla, nyt myös täällä.

Kiinnostaisiko sinua?

Lisätietoa ohjelmasta, aikatauluista ja ilmoittautumisesta löydät täältä. Mikäli tiedät jonkun, jota reissu saattaisi kiinnostaa tai seurakunnassasi on kanava asiasta tiedottamista varten, laita ihmeessä sana kiertämään!

Terveisiä kuorosta!

Menin kurkistamaan Herännäisnuorten kuoroon, jota minulle kuoronälkään suositteli M. Tampereelta ja E. viime vuoden tutorryhmästä. Menin ja kohtasin myös entisen rinnakkaisluokkalaisen pojan, E:n siskon, A:n niinikään viimesyksyisestä tutorryhmästäni ja M:n veljen. Sain olla sopraano, osasin laulaa ainakin jotain, näin lukea nuotteja suurennuslasilla, join kahvia mustana ja se oli hyvää ja nautin kovasti!

E:n kysymykseen vastasin tulleeni jäädäkseni, ehkäpä siellä on se yhteisö, jota olen kaivannut! Pidän kovasti siitä körttimuotista, mihin valtaosa körteistä joltain mielenlaadun osa-alueelta on valettu, se on niin levollinen ja armollinen, ystävällinen ja kotoisa.

Kaikenlaista mielenkiintoista tulee kuoron mukana, ylihuomenna menen Pasilaan studioyleisöksi marraskuussa alkavaa virsiohjelmaa varten.

Kirkkosightseeing, osa 5. Tuomasmessu.

Kuva www.helsinginseurakunnat.fi

Paikka: Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23
Aika: 24.5.2009 klo 18
Kesto: 2h
Messun toimittivat: Marianne Heikkilä (saarna), Pirjo Kantala (liturgi), Pekka Virtanen (juontaja), Orvokki Sutinen (esirukousjohtaja), Juha Vintturi (Tuomaskuoron johtaja), Hilkka Kangasniemi (musiikin johtaja)
Päivän aiheena: Pyhän Hengen odotus (ehkä, oon tosi huono muistamaan...)

Kirkko: Värikkään arkkitehtikilpailun voittanut Lars Sonckin suunnittelema kirkko on otettu käyttöön 1935. Kirkon 30-metrinen piikkimäinen yläosa laskettiin kirkon sisään sota-aikana, jottei se toimisi vihollislentäjille maamerkkinä. Kirkkosali on kauniin yksinkertainen, kaarevan sisäkattonsa vuoksi todella korkealta tuntuva tila. Käytävän yläpuolella roikkuu laiva ja alttarisyvennys on kauniin punainen.

Väkeä: Kirkkoon mahtuu 1000 henkeä, arvioisin kävijämääräksi ehkä 700, sillä aivan tiiviitä rivit eivät olleet. Lisäksi messua oli mahdollista seurata Radio Dein ja Internetin kautta.

Numeroita: Messun järjestämiseen osallistui yli 70 vapaaehtoista.

Saarna: Yllätyin, kun kirkkoon mennessäni selvisi, että Changemakerin kesäkiertueen järjestelyihin osallistunut Marianne Heikkilä Kirkon Ulkomaanavusta saarnaa! Manna saarnasikin hyvin ihmisoikeuksista ja siitä, miten me kaikki olemme saman puun oksia ja yhtä Meidän Herrassamme. Hän kertoi vierailuistaan pakolaisleireillä ja kohtaamisestaan 12 lasta huoltavista isovanhemmista, jotka saivat voimaa Jumalan läsnäolosta. Manna saarnasi voimallisesti ja painokkaasti siitä, miten me kaikki olemme saman kristikunnan jäseninä osa sairasta, HIV-positiivista, konflikteista ja aliravitsemuksesta kärsivää kirkkoa.

Virret: Sekä virsikirjasta että Uusia messulauluja -kirjasta. Koska en muistanut ottaa kynää ja paperia mukaan, muistelen vain, että veisasimme ainakin virret 332 ja 484. Tuomasmessussa lauletaan paljon, nyt laulettiin useita Petri Laaksosen kappaleita sekä aivan ihana Jaakko Löytyn Sillä sinun on valtakunta.

Yleismaku: Mukavan leppoisa ja kirjava Tuomasmessu, jossa todellakin kaikki olivat tervetulleita. Bongasin itseni lisäksi kaksi kepinkäyttäjää!

Hyvää ja huomioitavaa: Osa lauluista oli aika haastavia yhteislauluksi ja osassa esilaulaja ja/tai kuoro aloitti haparoiden, joten oli vaikea päästä mukaan. Musiikki oli kuitenkin tosi hienosti toteutettu, saksofoni aivan ihana. Joku mikkiin puhuvista naisista (liturgi tai esirukouksenjohtaja) oli välillä hieman pihalla, mutta ei se menoa lopulta haitannut. Hyvää oli Minituomaille järejstetty ohjelma, kirkkosalissa oli verrattain rauhallista, kun lapset palasivat vasta ehtoolliselle. Messussa myös tervehdittiin lähellä istuvia alussa ja toivotettiin Kristuksen rauhaa kesken messun, mikä rikkoi mukavasti jäykistelytunnelmaa.

Jäin kaipaamaan: Vielä hieman selkeämpää esilaulua sekä ensikertalaiselle soveltuvia ohjeita, kuten "messun kulkua voit seurata laulukirjan takasivuilta". Vuoropuheluihin ja -lauluihin osallistuminen oli välillä kimuranttia, kun sävel ei ollutkaan tuttu tai vuoropuhelua ei normimessun kaavassa vastaavassa kohdassa ole.

Bonus: Isotekstinen virsikirja järjestyi, sillä eteisessä oli niin rauhaisa meininki ennen messua ja monta auttavaa käsiparia, joten uskalsin kysyä. Lisäksi lähtiessä kaikki käteltiin ja kaikkien kanssa vaihdettiin muutama sana, tuli tervetullut olo.

Tuomio: Jokaisessa Tuomasmessussa on eri tunnelma. Tampereella Tuomas ei kolahtanut, Jyväskylässä kovasti. Lempparini on edelleen Keski-Suomessa, mutta tämä oli oikein mukava myös. Nuoria aikuisia oli yllättävän vähän. Tulen uudelleen!

Messun alussa selkäni takana istui kaksi eläkeikäistä rouvaa, jotka marmattivat vessajonojen pituudesta melko kovalla äänellä. Noin viisi minuuttia ennen messua kuoro aloitteli laulamistaan ja vieressäni istuva keski-ikäinen nainen kääntyi ja pyysi näitä vanhempia rouvashenkilöitä hiljenemään (keskustelua vessajonoista seurasi väistämättä ymprillä istuvat ainakin muutaman metrin säteellä). Rouvat tuhahtivat toisilleen, että "ei toimitus vielä ole kyllä alkanut" ja että "jos ei kestä kuunnella keskustelua, niin voi lähteä pois". Kiukustuin ja tuohduin, mutten sanonut mitään. Mielestäni jokaiselle tulee suoda mahdollisuus kirkossa hiljentymiseen, etenkin jos asiallisesti sitä pyytää. Kyllä minä oletan myös vaikkapa raitiovaunussa kailottavan ihmisen laskevan volyymiaan pyydettäessä - ei siihen mitään kirkollisia toimituksia tarvita. No, vieressäni istujalla pirahti puhelin messun alkupuolella, josta taemmat rouvat tietenkin saivat vettä myllyynsä. Kun messun lopulla ajattelin huomauttavani heidän käytöksestään, viuhtoivat muorit jo käytävää pitkin ulko-ovelle, jotta ehtisivät ennen loppulaulua ja kulkuetta. Huvitti. Oikeita täsmäkirkkoilijoita, kirkkoretki alkaa tasan sillä kellonlyömällä, kun messun on ilmoitettu alkavan ja kaikki oleellinen on koettu siunauksen jälkeen. Hohoijaa.

Elämäntapaintiaanin opissa.

Minulla on ikävä, jota lievitän Juutuubassa. Ikävä Emppua, joka majaili entisen naapurin Tn ja Ln luona tämän viikon, kuten minäkin. Emppu tuli Intiasta sunnuntaina ja poimin hänet maanantaina bussiasemalta mukaani, sillä hän oli tulossa tervehtimään Ttä, olivat tutustuneet hostellissa Kroatiassa vuosi sitten.

Emppu on chileläis-uruguaylaisten vanhempien Argentiinassa syntynyt poika, joka historian opintojen sijaan "tahtoi nähdä historian itse" ja lähti kiertämään maailmaa. Nyt, kolmekymppisenä hän on kiertänyt maailmaa 12 vuotta, toiminut monena kesänä katutaiteilijana eri puolilla Eurooppaa ja kiertänyt talvet ansioillaan. Viime talven hän oli Intiassa, "koska Romaniassa oli marraskuussa niin kylmä, että halusin pois". Mies on kasvissyönnissään, päihteettömyydessään ja kahvittomuudessaan oikea terveyden perikuva, aamuisin keittiön lattialta patjalta kuului ensin vuolaat espanjankieliset hyväthuomenet, minkä jälkeen miekkonen neutiskeli aamujugurttinsa jollain kasviuutteella höystettynä ja meni takapihalle meditoimaan.

Keskustelimme politiikasta. Keskustelimme joogasta (tahdon syksyllä joogakouluun!). Keskustelimme elämästä. Matkustamisesta. Ryhdistä. Kehonhuollosta. Ruuasta. Opiskelusta. Keilitaidosta. Politiikasta. Uskosta. Uskonnoista. Perinteistä. Perheestä.

Ihana mies, niin tasapainoinen ja itsensä ja elämänsä kanssa rauhassa. Toisaalta irti tämän maialman työ- ja rahakeskeisyydestä, mutta toisaalta myös jalat maassa: "I have to work soon, i DO live with money as everyone else you know".

Laitoin paljon ruokaa, josta pidettiin ja sain aiheesta kovasti hyvää mieltä. Sain vinkkejä joogavaihtoehtojen suhteen ja vihiä hänen elämäntavastaan. Toivon niin kovasti, että vielä joskus tieni risteää Empun kanssa uudelleen ja joka tapauksessa, mikäli tulevaisuudessa saan koiran, tulee sen nimeksi Pepino. Pepino on kuulemma espanjaksi kurkku ja Emppu taas oli sitä mieltä, että Kurkku on kyllä koiran nimi. Tasoissa ollaan. Ikävääni kuuntelen Juutubasta Empun koottuja kertomuksia.

Opin niin paljon! "I'm thirty, I know these things. Maybe the next thirty years, I will know to paint flowers."

Kirkkosightseeing, osa 3. Kivi-messu.

Kuva Googlen kuvahausta hakusanalla "Kallion kirkko".

Paikka: Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2
Aika: 7.5.2009 klo 18, teemailta n. klo 19
Kesto: n. 60 min, teemailta reilun tunnin
Messun toimittivat: Mattsson, Hurmerinta, Rikkonen (musiikki)
Päivän aiheena: Kristillinen huumori

Kirkko: Lars Sonckin suunnittelema, vuonna 1912 rakennettu Kallion kirkko on suuri, sillä kirkkosaliin mahtuu 1100 henkeä. Kirkkosali on avara ja yksinkertaisuudessaan kaunis, alttarin takana on aikanaan sijainneet urut, mutta niiden tilalla on nyt vain todella kaunis, avaraa tunnelmaa lisäävä tila. Kallion kirkon torni on toiminut myös maanmittaus- ja ilmatorjuntatehtävissä.

Väkeä: arviolta 30-40 (ehtoollisella kävijät), teemaillassa ihmisiä oli yli 20. Nuoria aikuisia, aikuisia, eläkeläisiä ja laitapuolen kulkijoita, mukava läpileikkaus väestöstä.

Numeroita: Kallion seurakunta on pinta-alaltaan pinei ja väestörakenteeltaan erikoinen: laskennallisesti alueelle muuttaa 120 henkeä viikossa (samoin Kalliosta pois), ja koko alueen väestö on vaihtunut neljän vuoden välein. Lapsia Kalliossa on vähän - vuosittain kastetaan vain 130 lasta ja kouluikäisiä on vain n. 50 ikäluokkaa kohti.

Saarna: Messun teemana oli Saarnaajan kirja, etenkin sen alku - turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Molemmat papit puhuivat turhuudesta, siitä miten kaikki ei kuitenkaan ole turhaa ja siitä, miten Saarnaajan kirjassa on paljon ironiaa ja huumoria.

Virret: Laula ihmisille ilosta, Elämä on nyt, Loistamaan jää.

Yleismaku: Ihan ok, minun makuuni aika kevyt. Jäin miettimään messun rakennetta, tuntui nurinkuriselta, että Raamattua luettiin ja siitä puhuttiin ennen synnintunnustusta, lisäksi kaipasin evankeliumia ja perinteisempää saarnaa. Nyt minulle jäi hieman epäselväksi, että kuka olikaan liturgi ja kuka saarnasi. Tekeekö pelkkä ehtoollisen vietto messun? Eikö messun rakenteelle ole vaatimuksia? Itse olen kokenut, että erikoismessut toimivat hyvin sksi, että perusraamit on kaikille tutut, mutta nyt tuntui että ainoastaan ehtoollinen oli tuttu ja turvallinen.

Hyvää ja huomioitavaa: Bändi oli mainio ja messu sopivan mittainen arki-illaksi. Tunnelma oli lempeä ja pidin erityisesti kivistä, jotka poimittiin ehtoolliselle mennessä eri teemoin (ilo, suru, rahahuolet, terveys jne.) merkityistä kulhoista ja jätettiin lukijanpönttöön maljakkoon.

Jäin kaipaamaan: Pappien nimiä käsiohjelmaan. Treenatumpaa esilaulua, sillä laulajien säkeistöt tuppasivat menemään sekaisin ja nuotin vieressä tuntui olevan tilaa. Selkeämpää rakennetta messuun, enemmän Raamatunlukua ja napakampaa puhetta.

Bonus: Sakastissa nauretaan -teemailta oli todella mukava, toimittaja-kirjailija Olli Seppälä puhui uskonnollisesta huumorista. Tarjoilu oli niinikään hyvä, suolainen pasteija piti nälkää paremmin kuin keksit tai pullasiivu olisivat pitäneet. Tarjolla oli myös tietoa Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen toiminnasta ja Kallion seurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta (paljon potentiaalista ohjelmaa!).

Tuomio: YKYn toiminta kiinnostaa ja teemailta oli todella hyvä. Tulen ehkä uudestaan, jos teemaillan aihe kolahtaa, pelkän messun vuoksi en välttämättä.

Kirkkosightseeing, osa 2. POP-messu/Töölön kirkko.

Kuva Googlen kuvahausta.

Paikka: Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4
Aika: 3.5.2009 klo 18, etkot klo 17
Kesto: 1h 20min, etkot 1h
Messun toimittivat: Elina Ahola (saarna), Miika Ahola (liturgi), messubändi ja -kuoro, joiden johtajina Make Perttilä ja Leena Koivisto
Päivän aiheena: Taivaan kansalaisena maailmassa

Kirkko: 1920-luvun klassismia, jossa piirteitä funkkiksesta. Kaunis, mutta hieman hämärä ja sokkeloinen. Kirkkosali yllättävän pienen oloinen. Kaunis kirkko, johon kadun äänet kuuluivat yllättävän hyvin.

Väkeä: arviolta 200-300 (arvioitu sen perusteella, että kirkkosaliin mahtuu 500). Nuoria, nuoria aikuisia, aikuisia ja muutama eläkeikäinen.

Numeroita: paikalla 2-3% seurakuntalaisista, jos ei oteta huomioon sitä, että todellisuudessa messuvieraat tulivat ympäri pääkaupunkiseutua.

Saarna: Evankeliumissa Jeesus kertoi olevansa tie, totuus ja elämä ja menevänsä meidän edellämme valmistamaan meille sijaa. Saarnassa puhuttiin taivasikävästä ja siitä, miten usein toivoisi Jumalan valtakunnan olevan tässä ja nyt, Jumalan hyvyyden näkyvän arjessa eikä osaa kaivata kuolemaa ja tuonpuoleista. (sitten tuli käännekohta, jonka aikana pohdin muuttolaatikoiden sijoittelua ja jonka jälkeen..) Jumalan läsnäolon kaipaus on hyvä ja luonnollinen asia, toki me kaipaamme taivaaseen.

Virret: 572, 720 (synnintunnustus), 334, 105 (!), 501, 228 ja 571 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Urhea liturgi lauloi, vaikka nuotin vieressä olin aika paljon tilaa. Saarna oli niinikään hyvä, vaikka missasinkin käännekohdan, mutta musiikki oli upeaa! Husky Rescuen solisti oli artistivieraana, mutta myös bändi ja kuoro olivat erinomaisia. Tylsähköistäkin virsistä oli saatu reippaita, laahavuus oli tiessään ja ennen kaikkea vieraitakin virsiä kykeni laulamaan, kun oli kunnon esilaulajat. Etkoilla oli väkeä teineistä meihin nuoriin aikuisiin, yhteensä kahdeksan henkeä ja pappi. Popmessun etkoilla päiväkerhotilassa puidaan päivän evankeliumia ja ainakin minulle metodi sopi oikein hyvin, jaksoin kirkossakin kuunnella paremmin, kun asia ja ajatus oli ennalta tuttu. Messun jälkeen kirkkosipsit, -mehut ja -viinirypäleet seurakuntasalissa. Minua värvättiin myös mukaan (en ole aivan varma mihin, ehkä vapaaehtoistöihin?), mutta koin tulevani kovin lämpimästi kohdatuksi!

Hyvää ja huomioitavaa: Seurakunnan nuoret jakoivat virsikirjat, joiden välissä oli messun kulusta kertovat vihkoset ja toivottivat tervetulleiksi kirkkosalin ovella. Virsien numerot kerrottiin aina, joten oli helppo veisata vaikkei virsitaulusta ollutkaan näköhavaintoja. Messussa oli ainakin puolenkymmentä tuttua ja tunsin oloni todella kotoisaksi. Oli mukavaa, että laulettiin virsiä!

Jäin kaipaamaan: Hiljaisempaa musiikkia ehtoollisen aikana. Tiedän toki papin sanat, mutta tuntui hassulta ottaa vastaan ehtoollinen papilta, jonka ääni ei kuulunut vaikka suu edessäni selvästi sanikin jotain.

Bonus: Etkopapin myöhästyttyä (kummit tulivat kastetilaisuuteen tunnin myöhässä) saatiin messukaverini Bn kanssa linssikeittoa, nam! Kolehti jaettiin, jokainen sai mukaansa virrensäkeen.

Tuomio: Huippukivaa, tänne palaan varmasti!

www.popmessu.fi

Kirkkosightseeing, osa 1. Meilahden kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän verkkosivuilta.

Paikka: Laupiaan samarialaisen kirkko/Meilahden kirkko, Pihlajakatu 16
Aika: 26.4.2009 klo 10
Kesto: 1h 15min
Messun toimittivat: Johan Wennerström (saarna), Jukka ("Jukkeli"??) Valkama (liturgi), Miikka Lehtoaho (kanttori)
Päivän aiheena: Hyvä Paimen

Kirkko: Vuonna 1954 Markus Tavion suunnitelman mukaan rakennettu, 1997 peruskorjattu moderni ja suomalainen kirkko, jonka erikoisuutena Viipurin tuomiokirkkoa varten valmistettu, mutta sodan jaloista pelastettu kirkonkello. Kirkon tontti ja kirkkotila on avara ja levollinen, alttariseinän kaartuminen katoksi luo tunteen todella korkeasta katosta. Upeat orjantappurakruunua symboloivat kattokruunut!

Väkeä: ehtoollisvieraiden määrästä arvioituna n. 50-60, lähes kaikki hyvän tovin eläkkeellä viettäneitä, yksi lapsi, pari-kolme nuota aikuista

Numeroita: paikalla 0,5% seurakuntalaisista, kuolleita neljä, kastettuja kolme.

Saarna: Jeesus kertoo vertauksella lammastarhasta, että häneen uskovat pelastuvat, muut sen sijaan johtavat ihmisiä harhaan. Meidän on kuitenkin vaikea kuunnella oikeaa, helposti herpannumme väärille teille. On huolehdittava, että kaikki saavat mahdollisuuden kuulla oikeaa sanomaa armosta, laupeudesta ja anteeksiannosta, vaikka sanomaa pitäisikin toistaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Virret: 100, 126, 378, 177, 374, 336 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Liturgin ääni ja puhetapa niin pehmeä, että huonokuuloisilla varmasti vaikeuksia kuulla. Perusotteeltaan lempeä, vakavahenkinen jumalanpalvelus. Kanttorin ääni oli melko hiljainen virsien aikana, joten vieraampia virsiä oli vaikea seurata. Tekstinlukijoita ei erikseen ollut, vaan liturgi luki messun tekstit, joten yleisvaikutelmaksi jäi melko vähän seurakuntalaisia osallistava perusmessu.

Hyvää ja huomioitavaa: Lempeä tunnelma. Kirkonkellot kumisivat ihanasti jo kävelymatkalla, sitten messun alkaessa ja myös ehtoollisen aluksi. Soitetaanko ehtoolliskelloja kaikkialla? En ole asiaan aiemmin kiinnittänyt huomiota, tiedän että korkeakirkollisissa anglikaanimessuissa käytetään konsekraatiokelloa ehtoollisen yhteydessä, liittyykö tämä samaan asiaan?

Jäin kaipaamaan: isotekstistä virsikirjaa tai tietoa siitä, mistä moisen löytää. Messuun tullessa ovella ei ollut tervetulleeksi toivottajaa ja lähteissä kättelystä jäi melkoinen liukuhihnafiilis, kun kätellessä työnnettiin jo eteenpäin eikä katsottu silmiin...

Bonus: Reilun Kaupan kirkkokahvit!

Tuomio: Parusmessu, voisin mennä toistekin.

Lakkaa siis murehtimasta ja nauti.

Varoituksen sana, sillä nyt seuraa jatkoa tälle syksyllä kipakkaa kritiikkiä herättäneelle keskustelulle, sillä Vintage Livingissä pohdittiin perinteiden, uskomusten, kristinuskon ja juhlapyhien suhdetta enkä halunnut kommentoida jokaista kommenttia erikseen - niin paljon ajatuksia se minussa herätti.

On totta, että kristinuskon myötä on monet kristilliset juhlapyhät pyritty sijoittamaan vuodenkiertoon ja kalenteriin siten, että ne osuisivat mahdollisimman hyvin yksiin jo olemassaolevien pakanallisten juhlapyhien kanssa. Olen kuitenkin pohtinut, että ovatko nykyiset juhlat siis oikeastaan pakanallisia eivätkä kristillisiä juhlia? Suomalaisten kolme suurinta - joulu, juhannus ja pääsiäinen - kuuluvat kaikki tähän kastiin. Sekä juhannuksen että joulun juhliminen on pakanallisissa kulttuureissa Pohjois-Euroopassa (mahdollisesti muillakin pohjoisilla alueilla?) liittynyt valon määrään ja vuoden kiertoon. Suomessa juhannus on mielestäni edelleen melko epäkristillinen, vaikka Johannes Kastaja siihen on kirkon puolesta liitetty ja nimikin on sille sukua, kun taas joulu on kristillisyydessään kokenut jonkinlaisen inflaation. Jos nämä juhlat eivät olisi "kirkon juhlia", juhlittaisiinko niitä edelleen? Jos taas ajatellaan asiaa maantieteellisesti, eivät valon juhlat ainakaan tällä ajoituksella ole olleet osa Päiväntasaajalla tai eteläisellä pallonpuoliskolla elävien arkea. Eikö tämä tee esimerkiksi joulun juhlimisesta vaikkapa Australiassa tai Etelä-Afrikassa nimenomaan kristillisen juhlan, kun kerran pakanallisia juuria ei alueella asiaan liity? Pääsiäisestä en tiedä - mikä on sen pakanallinen vastine? Eikö rairuohon kylväminen ja munien syöminen, samoin kuin joululahjat, kuulu nimenomaan kristilliseen retoriikkaan? Olen edelleen sitä mieltä, että pakanallisena juhlana jouluaan viettävien tulisi viettää sitä pakanallisin symbolein ja meiningein ja olla sotkematta "parhaiksi paloiksi" kokemiaan kristillisyyden osia mukaan...
Kuva Ylen sivuilta.

Vintage Livingin kommenteista poimin myös seuraavan ajatuksen: "en jaksa pohtia juhlien alkuperää ja kristillisyyttä, eikö me voida juhlia ihan ilman ryppyotsaisuuttakin?". Mielestäni on oikeastaan aika huvittavaa, miten ihmiset kokevat kirkon, uskonnon ja etenkin kristinuskon rajoittavaksi, ahtaaksi ja tiukkismeininkiä jakelevaksi. Väkisinkin nousee mieleen viime aikoina otsikoissa pyörinyt Vapaa-ajattelijoiden linja-autoihin levittäytyvä mainoskampanja, "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." kaikessa ymmärtämättömyydessään, sillä kristinuskossa ja ylipäänsä Jumalaan uskomisessahan ajatuksena on juurikin se, että uskomalla meidän ei tarvitse murehtia, vaan saamme nauttia elämästä. Eihän kristillinen pääsiäinen ole surullinen juhla, saati sitten "suu viivana istumista", kuten Vintage Livingin kommenttilootassa joku tuumasi. Pitkäperjantai on hiljentymistä varten, mutta pääsiäisen sanomahan on nimenomaan suunnaton ilo ja riemu, kun Jeesus nousi kuolleista ja lunasti meidän syntimme kuolemallaan! Sen kunniaksihan voi pitää vaikka hulvattomat pääsiäisbileet, sillä meille on juuri julistettu, että töpeksittiin miten vain, meidät hyväksytään ja meitä rakastetaan aina.

Olen puhunut, purnatkaa jos siltä tuntuu :)

Inhimillinen tekijä.

Eilisessä Inhomillisessä tekijässä tuli esiin tärkeä asia. Ohjelmassa esittäytyi Laura Mäntylä, joka haluaa nostaa esiin keskustelun kirkon suhteesta homoseksuaaleihin. Muutamat asiat nousivat erityisen hyvin esiin - kirkko on sitä, mitä sen jäsenet ovat, on siis turha sanoa että kirkko on sitä ja tätä, koska me itse muodostamme kirkon. Toinen esille noussut tärkeä asia on, että seksuaalisuudella ei ole pappeuden kanssa mitään tekemistä, pappi on ensisijaisesti pappi ja työ kaikkea muuta kuin seksuaalista. Toivottavasti tästä aukeaa hyvää keskustelua.

"Kaikki saavat tulla, armoa omistamaan." Olen opiskellut teologiaa vasta hetken, mutta varttunut sellaisessa järjestön nuorisotyössä, jossa olen vahvasti kokenut, että kaikki ovat tervetulleita ja tärkeitä sellaisenaan. Tiedän, etteivät kaikki ole samaa mieltä, mutta ennen kaikkea toivon hedelmällistä, hyvää keskustelua, jonka ytimenä ei ole toisen loukkaaminen, itsetunnon murentaminen ja tuomitseminen, koska se ei ole meidän tehtävämme.

Ohjelman voi katsoa täältä.

**

15.4. saakka täältä voi katsoa Katastrofin aineksia.

Sairaudesta.

Ihmeellinen ollut tämä viikonloppu, kaikenkaikkiaan hyvä kuitenkin.

Luin Elinan blogista Taivaallista menoa -ohjelmasta, joka on FSTn uutta hengellistä tuotantoa. Aikaisempia on ollut mm. Suola ja yhdyn Elinan ihmettelyyn - miksei suomenkielisillä ole vastaavaa? Tämä oli sarjan ensimmäinen osa, jossa Brittan Nylund kertoo siitä, miten hänen elämänsä on sairastumisen jälkeen mennyt. Hämmästyin, miten samankaltaisia ajatuksia nousi esille, tämä äitini ikäinen diabeteksen vuoksi näkönsä toisesta silmästä kokonaan ja toisesta silmästä lähes kokonaan menettänyt nainen toisti ajatuksia, joita olen pyörittänyt, kertoi koko kansalle, miten Jumala on kohdannut meidät ja miten Jumala on Hyvä Jumala, kaikesta huolimatta. Ihmeellinen ohjelma, ihmeellinen nainen, jolle tahtoisin kirjoittaa oitis. Hän viittasi myös Jesajaan, lukekaa ihmeessä luku 53. Samoja kärsimyksen teemoja kuin ohjelma ja Jesaja, on pyörinyt myös tiistain tenttikirjassa.

Viikonloppuun kuului muuttolaatikoiden kahlausta, sillä isäni ei tahdo kuun lopussa muuttaa kuin omat ja perheensä tavarat. Kävin siis läpi laatikoittain vanhoja tavaroita, leluja (saldona mm. actionmies, ken ja kuusi barbia alasti muovikassissa, yksi barbeista raskaana...) ja mappeja. Yhdestä löytyi sairaskertomuksia, hoitotukipäätöksiä, koulun käynnin vapautuspäätöksiä ja lääkärintodistuksia, perinnöllisyystutkimuksia ja tautikuvauksia. Toisaalta niin valaisevaa, toisaalta niin lohdutonta. Elin uudelleen lähes 14 vuoden takaisia tunnelmia, väsyneet vanhemmat, sen lääkärireissun kun laseroinnin sijaan leikattiin eikä äiti suostunut ottamaan tarjottua rauhoittavaa. Lapsen ihmetyksen, miten pian kaikki muuttuu, kun juuri vasta luettiin Peppi Pitkätossua. Perinnöllisyystutkimuspaperit, jossa kerrottiin geenivirheen löytymisestä ja siihen nidotun tautikuvauksen Duodecimista, jossa kerrottiin, että taudinkuvaan kuuluu varkkokalvo-ongelmat, joita raskaista leikkaushoidoista huolimatta ei yleensä voida estää. Tunne siitä, että on epäreilua että tätä sairautta sairastaa niin harva, etteivät hoitomuodot ole kehittyneet aikoihin (tiedän, että ainakin vuodestä 1987 on käytetty samaa tekniikkaa). Ja sitten taas kirkas auringonpaisteinen päivä, ilo siitä kaikesta mitä minulla on.

Lähetin tällä viikolla sähköpostia kaikkiin tentteihini liittyen tarpeestani saada tenttikysymykset suurennoksena, jotta näen. Olen saanut useita vastauksia, joissa kerrotaan, että asia on ilman muuta järjestyksessä. Tänään sain vielä yhden, jossa todettiin, että suurennoksen saa, mikäli toimittaa lääkärintodistuksen. Kyllähän minulla todistus on ja ilman muuta kiikutan sen jo heti huomenna, mutta en ole ennen kuullu näin vaativasta kopiokoneesta! Ymmärtäisin ehkä paremmin, mikäli kyse olisi lisäajan pyytämisestä tai suullisen tentin järjestämisestä, mutta kun tämä ei taatusti tuo mitään lisäkustannuksia. Nyt lähinnä huvittaa.

Niin, se Taivaallista menoa on katsottavissa Areenasta. Olen nyt laiska, en jaksa linkittää.

Sieben Wochen Ohne.

Paaston aika on alkanut. Sieben Wochen Ohne on Saksan evankelisesta kirkosta alkunsa saanut liike, jonka ajatuksena on viettää moderni pääsiäispaasto luopuen jostain, minkä kokee elämässään kahleeksi.

Aikaa kuluu tietokoneen parissa aivan kamalan paljon. Siksipä nyt, kun oma omenani on vielä tohtorin tykönä, päätin paastota messengeristä.

Tietokoneettomuuden hyödyt huomaa heti. Olen nähnyt ystäviä, istunut iltaa mukavassa seurassa, parantanut maailmaa ja leiponut, nauranut ja nauttinut. Ehkä koneen voisi hyllyttää pidemmäksikin aikaa?

Kannattava arki.

Tulin juuri Changemakeristä ja sain taas olla omieni parissa, kuulla Kambodzasta ja nauttia arjen mukavasta tunnelmasta. M. kysyi kotimatkalla, miten jaksan henkisesti, kun silmä on niin epävarma ja tulevat käänteet epämääräisiä.

Mietin sitä vielä kotiin kävellessäkin ja tulin siihen tulokseen, että pelko on niin kuristava voima, kaikki voimat vievä, että sen yrittää työntää taka-alalle. Uskon, että minusta pidetään huolta ja on olemassa Suuri Suunnitelma, jossa minua ja kykyjäni käytetään, että se auttaa jaksamaan vaikka öisin heräänkin pimeään enkä nukahda ennen kuin olen sytyttänyt valon ja tarkistanut näkeväni yhtä paljon kuin illalla. Riikka kirjoitti blogissaan samasta aiheesta näin: "Minusta sanotaan, että olen rohkea nainen, että miten selviydynkään siitä ja tästä hienosti. Niin varmaan selviydynkin. Mutta eihän rohkeus koskaan ole ollut pelottomuutta vaan sitä, mitä teen avuttomuuden ja heitteille jäämisen tunteista huolimatta."

Minua kannattaa arki. Se sama arki, joka aika ajoin tuntuu hukuttavan, vievän voimat viemäriin tiskiveden mukana. Sama arki joka hukkuu pyykkivuoren levittyessä kylppäristä eteisen puolelle. Mutta kuitenkin se sama arki, jossa saan huomata, että osaan valmistaa ruokaa vaikken pakkausselosteita näekään. Löydän kaupasta maidon ja kalatiskin täti kertoo minulle savukaloista, joiden tekstejä en näe lukea. Sairaslomalla on tehtävänsä, mutta kun on liikaa aika murehtia ja velloa, nyrjähtää pois paikaltaan. Kotona on tehtävä tietyt asiat tai ne jäävät tekemättä, kotona on se ihana arki.