85 ääntä.

Minut valittiin eilen seurakunnan luottamushenkilöksi.
Sain oman ääneni lisäksi 85 muuta ääntä seurakuntaneuvostoon ja 125 ääntä yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Tiedän saaneeni äänen kolmelta ystävältäni, mutta on pysäyttävää, että kymmenet muutkin ovat kokeneet minut ehdokkaakseen ja edustajakseen.
Todennäköisesti kauteni jää superlyhyeksi, kun vuokrasopimus keväällä loppuu, mutta sellaista on opiskelijan elämä. Siihen asti toimitaan täysillä.

Silmä on ollut viime päivinä levoton.

Maksulliset kirkkokahvit, osa 2.

Taannoin Kuokkalan kappalaiselle lähettämäni palaute kirkkokahvien maksullisuudesta oli luettu työntekijäkokouksessa ääneen.

Toivoin muutosta - paluuta vapaaehtoiseen maksuun.
Muutos tuli - nyt pakollista kirkkokahvimaksua on valvomassa kassahenkilö!

Tämä neiti aloittaa nyt henkilökohtaisen boikotin, jos meno on tälaista!
"Tervetuloa kirkkoon, verorahoillanne ette saa edes kahvia ja pullaa, vaan siitä pitää maksaa ja koska emme luota teihin, vahdimme tässä, että kahvijonossa jokainen tosiaan maksaa!"

Kerrottakoon, että esimerkiksi gluteenitonta kahvileipää ei ainakaan tänä pyhänä ollut tarjottu, mutta kahvikupillisesta piti silti pulittaa kaksi euroa.

Tekisi mieli metelöidä, vaikkapa Kotimaassa.

Olen edelleen elossa.

Ja postattavaakin olisi, mutta minulla ei ole kameraa! Täytyy kysyä aamulla, jos O. lainaisi omaansa, niin saisin teillä uutukaisia kuvia esiteltäväksi :)

Odotellessanne voitte kaivaa kalenterit esiin ja merkitä sinne, että
17.4. klo 11.30-14 voi Kolmen Sepän aukiolla Helsingissä nähdä Changemakerin uuden kampanjan lanseerauksen! Mahtavaa menoa, tervetuloa vaikuttamaan ja katselemaan ja iloitsemaan :)
24.-25.4. on Kaapelitehtaalla jo kolmatta kertaa Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa voi paitsi kierrättää ja haalia ilmaisia aarteita tavaratorilta, myös ostaa käsityöläisten tuotoksia ja nauttia muotinäytöksestä.
23.-25.4. on Heinolassa Kirkon nuorisopäivät, teemana on Sut on nähty!

Kuulumisiin!

Kirkkokahvit, 2/1e.

Sivusinkin jo viikonloppua käsittelevässä postauksessa sitä pahaa mieltä ja kummastusta, minkä sunnuntaina Jyväskylän upouudessa Kuokkalan kirkossa sai aikaan maksulliset kirkkokahvit. Täydessä kirkossa oli kolmisensataa seurakuntalaista ja kahvituksen järjestivät eteläpohjalaiset, olihan heidän kirkkopyhänsä. Messun alussa kerrottiin käytännön asioita kuten ehtoollisen logistiikka, mikä oli hyvä, olihan kirkossa varmasti paljon ihmisiä, joille jumalanpalveluksessa käyminen ei ole jokaviikkoinen rutiini ja väenpaljoudessa muutenkin selkeää. Samaan syssyyn toivotettiin kaikki tervetulleiksi kirkkokahveille, joiden hinta on aikuisilta 2e ja lapsilta euron. Leukani loksahti, vatvoin asiaa lähes koko messun ajan ja eilen kirjoitin asiasta palautetta aluekappalaiselle, joka sattui olemaan minut vuonna 1987 kastanut pappi.

Toin viestissäni ilmi harmini ja sen, että varmasti moni muukin kirkkovieras oli hämmästynyt ja harmissaan. Mielestäni kaiken seurakunnan toiminnan ei tarvitse olla ilmaista, mutta sunnuntaijumalanpalveluksen ja siihen kuuluvien kahvien kylläkin. Seurakunnan toiminnassa kuitenkin on aina se mahdollisuus, että taloudellisesti piinallisessa tilanteessa elävä voi olla seurakuntaan yhteydessä ja neuvotella alennuksesta. Missä kirkkokahvien alennuksesta neuvotellaan? Kahvinkaatajan kanssa koko seurakunnan nähden? Sakastissa? Palautteessani perustelin harmistustani sillä, että kirkkovieraiden joukossa varmasti herää närää siitä, ettei kirkollisverolle saa vastineeksi edes ilmaisia kahveja. Oudointa tilanteessa oli se, että seurakunnan ennakkoilmoittautumisissa maksullisuudesta ei mainittu mitään eikä messun aluksi myöskään kerrottu, mihin rahat menevät. Seurakunnalle? Eteläpohjalaisille?

Sain tänään vastauksen, jossa kerrottiin, että maksulliset kirkkokahvit ovat alueseurakunnan uusi keksintö, sillä vapaaehtoinen kahvimaksu ei tuottanut juuri koskaan mitään. (Mainittakoon, että Kuokkalassa asuu paljon opiskelijoita, pienten lasten perheitä sekä vanhuksia.) Viime sunnuntaina kahvivieraita oli ollut satakunta ja kahvitulot olivat hieman yli 100e, josta seurakunta maksaa vielä arvonlisäveron, 22%. Toisin sanoen sunnuntaikahvien loppusummaksi saadaan noin 80 euron potti. Sadasta kahvittelijasta noin puolet ovat siis jättäneet maksamatta - hyväntahtoiset ovat maksaneet, mutta kirkkokahveille haluavat vähävaraisemmat ovat jättäneet maksamatta ja poteneet huonoa omaatuntoa. Tai jättäneet kapinahenkisesti maksamatta, kuten minä, joka tosin äänestin jaloillani. Jumalanpalvelusvieraista siis kaksi kolmannesta poistui kahveitta ja kahveille jääneistä puolet jättivät syystä tai toisesta maksamatta. Oliko aiheutettu kummastus ja mielipaha todella 80 euron arvoinen? Kuinka moni harvemmin kirkossa käyvä seurakuntalainen veti herneen nenäonteloonsa asti ja totesi, ettei tule kyllä enää kirkkoon, kun ei edes kahveja saa veroilleen vastineeksi?

Palaute oli joka tapauksessa luettu työntekijäkokouksessa kaikille läsnäoleville. Toivon, että asia herätti keskustelua. Toivon myös, että muutkin asiasta närkästyneet ottavat seurakuntaan yhteyttä.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kansalliskirjastolla nauttimani yliopistolounas kustantaa 2,3 euroa. Erikoiskahvi Jyväskylän keskustassa kustantaa edullisimmillaan 2e. Kahdella eurolla kaupasta saa jo yli puolet kahvipaketista. Kappalaisen mielestä kirkkokahvin hinta oli kuitenkin halpa.

Kenestä uusi arkkipiispa?

Muistelin viime viikolla lukeneeni useita arkkipiispan vaaliin liittyviä statuspäivityksiä Facebookista, ja ihmettelin eilen, kun seuraamani YLE ei ole asiaa kommentoinut millään tavalla. Hetken surffailun jälkeen selvisi, että ensimmäinen kierros on nyt käyty ja toiselle kierrokselle ovat selvinneet Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen, josta ensimmäinen sai satakuntaääntä enemmän kuin toinen.

Itse toivoisin Mäkisestä uutta arkkipiispaa, mutta jännityksellä odotan tulosta. Vaalissa kolmanneksi jääneen Seppo Häkkisen kannattajien siirtyminen edelleen jomman kumman ehdokkaan taakse lienee valintaan suurimmin vaikuttava tekijä.

Arkkipiispahan on kirkon keulakuva, vaikkei hänellä sen enempää muodollista valtaa olekaan kuin muillakaan piispoilla. Millaisen keulakuvan me kirkkoon haluamme?

Uutta luomua.

Palattuani kauppareissuihin olen löytänyt kaksi uutta luomutuotetta itse ja N:n vihjeen perusteella kolmannenkin. Valion valikoima on sekä laajentunut että supistunut; nyt on olemassa myös laktoositon luomumaito (kevyt) sekä uusi mansikka-vaniljajugurtti, joka on valitettavasti syrjäyttänyt tieltään mainion omena-kaurajugurtin. Uusimpana uutena on Pirkka Mainio -luomulevite! Luomulevitettä olenkin kaivannut ehkä eniten, kaikkea muuta arkikäytössäni kuluvaa on ollut saatavilla jo pidempään. Luomulevitteen ainoa miinus on sen valmistusmaa, Tanska. Sama ongelmahan on luomusokerissa, jonka kohdalla olen ratkaissut asian ostamalla toisinaan ulkomaista luomua, toisinaan kotimaista tavista ja toisinaan kaukaista Reilua Kauppaa, jota ei tosin levitemarkkinoilta löydy.

Joko te olette maistaneet?

***

Kävin tänään Popmessussa, jossa oli artistivieraana Ville Pusa. Mukava messu, mukava Ville ja mainio pikkuneiti, joka kirmaili laulavan isän luokse pitkin kirkon käytävää. Omat murheet ja vastoinkäymiset asettuivat taas paremmin uomiinsa ja reipas meininki kohensi oloa. Sana ja sakramentit, rukous ja rauha. Erityiskiitos siitä, että virsien numerot kerrotaan aina ääneen- ei siis tarvitse kiikaroida virsitaululle.

***

Olen miettinyt omaa viestintääni, sen kärkevyyttä ja tylyyttä ja toisaalta toisten viestintää, kärkevyyttä ja tylyyttä tulematta mihinkään lopputulokseen. Toisten huomioiminen ja rakentava keskusteleminen on yllättävän vaikea laji! En yleensä loukkaannu tai pahoita mieltäni herkästi, mutta jään vatvomaan asioita pitkiksikin ajoiksi.

***

Viikonlopun paperinmapitus on tuonut tulosta, enää yksi iso kulmalukkokansio täynnä sekalaista sälää on lajittelematta. Neljä mapillista tärkeitä asiakirjoja, melkoinen urakka! Insinöörimieltä lämmittää kaikki järjestys ja organisointi, olo on vähemmän kaoottinen.

Nyt unten maille ja aamulla kreikan käännöslauseiden pariin.
Kauniita unia!

Työnhakua.

Sen sijaan, että paljastaisin teille vielä reissukuulumisia, joita tänään naputtelin, ajattelin kertoa kesätyönhaun jatkuvan kiivaana. Tänään täytin erään seurakunnan sähköisen hakemuksen, jossa kysyttiin sanallisesti opintojen etenemisestä ja työkokemuksesta, cv:n liittämiseen ei ollut mahdollisuutta. Sen sijaan neljännes hakemuksesta koostui kolmesta kysymyksestä: "Miten hoidat hengellistä elämääsi?", "Mikä on hengellinen kotisi?" ja "Millaista hengellistä elämää tahtoisit edistää rippikoulutyössä?". Ja ihmettelin. Luin kysymykset uudelleen ja ihmettelin lisää. Mielestäni minun hengellinen elämäni ja sen hoitaminen ei kuulu potentiaaliselle työnantajalle, ei liioin hengellinen kotini. Ainoastaan kolmas kysymys mielestäni liittyy kesäteologin tehtäviin. Päivitellessäni asiaa Facebookissa eräs vanhempi tieteenharjoittaja kertoi aikanaan hakeneensa samaan seurakuntaan ja sama linja oli jatkunut työhaastattelussa, jossa oli kysytty kesätyönhakijan mielipidettä naispappeudesta ja homoista. En voi kuin ihmetellä! Kirkossa, jossa naispappeus on hyväksytty jo yli 20 vuotta sitten, ei ensimmäisen kysymyksen pitäisi olla mikään kysymys - ja vaikka se olisi, sen ei pitäisi millään tavalla liittyä kesäteologin työhön. Mitä tulee työntekijöiden ajatuksiin homoista, niin sen ei tulisi kuulua yhdellekään työnantajalle, ei kirkossa eikä sen ulkopuolellakaan.

Noin muuten voin vain todeta, että käytännöt ovat kirjavat. Yksi iso seurakuntayhtymä saa minulta kiitosta, sillä he informoivat hakijaa hakemuksen saavuttua prosessin etenemisestä. Haastattelukutsussa ilmoitettiin, että seurakunta maksaa haastateltavien matkat julkisten kulkuneuvojen mukaan. Toinen suuri seurakuntayhtymä niin ikään ilmoitti hakemuksen saatuaan, että ennen kuun vaihdetta ei kannata vielä kuulostella mitään. Kolmas seurakuntayhtymä ilmoitti, ettei valinta tällä kertaa osunut ja neljäs, pitkäaikaisin kotiseurakuntani ei ole missään vaiheessa ilmoittanut mitään, vaikka valinnat on tehty jo viikkoja sitten. Täytyy taas kerran todeta, ettei hyvä hallinto, hyvä henkilöstöjohtaminen ja pientenkin tekojen vaikutus omaan imagoon ole seurakunnissa mitenkään itsestäänselvää.

Haku jatkuu.

Kirkkosightseeing, osa 8. Temppeliaukion kirkko.

Kuva Googlesta.

Paikka: Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3

Aika: 13.9.2009 klo 10

Kesto: 1h 10min

Messun toimittivat: Jari Leinonen (liturgi, saarna), kaksi miekkosta ehtoollisavustajina, yksi nainen luki tekstit ja kanttoripariskunta soitti ja lauloi.

Päivän aiheena: Kiitollisuus

Kirkko: Tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävä Temppeliaukion kirkko on yksi Helsingin suurimmista turistinähtävyyksistä. Kallioon louhittua kirkkoa alettiin suunnitella jo 1906, mutta erinäisten suunnittelukilpailujen ja maailmansotien jälkeen sen rakentaminen aloitettiin vasta 1960-luvulla. Ajan hengen mukaisesti kirkon tarpeellisuutta kyseenalaistettiin, rakennusrahoja toivottiin lähetettävän mm. maailman nälkäongelman ratkaisemiseen ja säästösyistä kirkko rakennettiin lopulta noin neljännestä aiottua pienempänä. Tästä huolimatta kirkkosaliin mahtuu 750 henkeä. Kirkko on konserttipaikkana suosittu ja seurakunta järjestää siellä aktiivisesti mm. viikoittaisia Raamattu-luentoja. Kirkossa ei ole kelloja, vaan kellonsoitto tulee kaiuttista. Alttari näkyy lasiovien läpi aina kadulle saakka.

Väkeä: ehtoollisella kävijöiden määrästä arvioiden n. 7o, nuoria aikuisia toista kymmentä.

Numeroita: Kaksi kastettua.

Saarna: Alkoi lupaavasti - pastori kertoi edesmenneestä naapurin sedästä, joka tahtoi käydä keskusteluja Raamatun kansoista, mm. nurisijalaisista, joiden jälkeläisiä on tänne Pohjolaan periytynyt. Sitten siirryttiin Elämä pelissä -televisiosarjaan ja siihen, miten onnellisuus määrittyy pitkälti perintötekijöiden ohjaamana. Lopusta en sitten muistakaan mitään, onnellisuuteen, tyytyväisyyteen ja erilaisiin ihmistyyppeihin saarna eittämättä liittyi. (unohdin kotiin sen muistiinpanovihkon...)

Virret: 327, 328, 397, 330, 229, 329. (muistaakseni näin)

Hyvää ja huomioitavaa: Tutut virret, reippaasti alkava saarna, messu eteni sopivassa temmossa. Näkövammaiselle kirkko oli kuitenkin todella haastava - minne tahansa katsoi, häikäisi tai hämärsi, liturgi messukasukassaan sulautui kiviseinään ja alttarinkin erotti vain, mikäli onnistui näkemään kynttilät. Virsitaulun löytämisestä ei ollut toivoakaan - ylipäätään tila ei ollut ihan niin esteetön kuin olisin toivonut. Välillä myös häiritsi eteisessä turisteja varten ollut hyssyttelykyltti ja ajatus siitä, että messua saattoi seurailla bussilasteittain innokkaita turisteja. Olisin myös kaivannut opastetta osoittamaan suuntaa kirkon ovelle - yhdeltä sivulta johti hiekoitettu kävelytie kirkon ympäröivälle ja peittävälle kalliolle ja sitä sisäänkäynnin toivossa seurailtuani päädyin liukastelemaan epätasaisille kallioille...

Jäin kaipaamaan: Esirukousta kastettujen, avioliittoon kuulutettujen ja poisnukkuneiden puolesta, nyt kastetut mainittiin kirkollisissa tiedotuksissa ja muista ei puhuttu mitään. (tai sitten vain missasin sen kohdan esirukousta) Messun jälkeen oli kirkkokahvit seurakuntasalissa, jonne en koskaan löytänyt. Kun kahveista kerrottiin messun aikana, olisin toivonut myös tietoa siitä, missä tuo eri rakennuksessa sijaitseva seurakuntasali on. Muuta väkijoukkoa seuraamalla en päässyt perille, kun väkijoukko ei mennytkään kahville ja kirkolle oli harharetken aikana jo pesiytynyt niitä turisteja. Kaipaan myös jotakuta toivottamaan tervetulleeksi messuun, jotta voisin kysyä vaikkapa isotekstisen virsikirjan perään. Jos suntio messuvieraiden saapuessa vasta kaivelee virsikirjoja esiin ja vieraat saavat katsella vain tämän selkää, on vähän vaikeaa pysähtyä kysymään.

Bonus: Tekstinlukija oli maallikkoavustaja. Nuoria aikuisiakin näkyi.

Tuomio: Kerta riitti, monen asian summana kokemus jäi hieman valjuksi.

Kirkkosightseeing, osa 7. Munkkiniemen kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.

Paikka: Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6
Aika: 16.8.2009 klo 11
Kesto: 1h 10min
Messun toimittivat: liturgia ja saarna Sinikka Peltohaka
Päivän aiheena: Etsikkoaika

Kirkko: Pauli Salomaan suunnittele, vuosina 1953-54 rakennettu kirkko, joka istuu hyvin ympäristöönsä samanhenkisenä ja -aikaisena rakennuksena. Sisustus on 50-luvulle tyypilliseen tapaan kauniin minimalistista ja selkeää, materiaalit skandinaavisesti puuta ja kiveä. Kirkkoon mahtuu 450 henkeä, vaikka tila vaikuttaa pienemmältä. Peruskorjaus on tehty 1998. Erikoisuutena on kirkkosalin muoto: sisään tullaan salin ylälaidasta ja lattia viettää alaspäin kohti alttaria ja saarnastuolia, jotka ovat kirkkosalin matalimmassa kohdassa.

Väkeä: 20, joista lisäkseni yksi alle 40v.

Numeroita: Seurakunnassa 7000 jäsentä, eli paikalla 0,3% jäsenistä. Kastettuja ja avioliittoon kuulutettuja ei ollut lainkaan, kuolleita yksi.

Saarna: Saarnassa pyöriteltiin "etsikkoajan" sisältöä ja merkitystä. Etsikkoaika on Jumalan erityisen toiminnan aikaa, aikaa jolloin Jumala erityisesti kutsuu puoleensa. Etsikkoajalla tarkoitetaan myös tarkastusta ja vierailua. Jumala lähestyy ihmisiä armollisesti Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala ei toivo kenenkään joutuvan hukkaan, joten jokainen päivä ja hetki on etsikkoaikaa. Saarna oli aika perus, ehdin taas ajatuksineni harhailla ties missä, mutta sain kuitenkin mielestäni pointin poimittua.

Virret: 311, 127, 615, 315, 226, 416. Aika vieraita, erikoisiakin virsiä olivat kaikki. Kanttorin tahti oli kuitenkin ihanan rauhallinen, ei ollut kiire mihinkään ja vieraampiinkin virsiin ehti mukaan.

Yleismaku: Rauhallinen ja kodikas, lienee rauhallisen tahdin, pienen väkimäärän ja tilan yhteisvaikutus.

Hyvää ja huomioitavaa: Kaunis kirkkotila, rauhallinen oleminen ja ystävällinen vastaanotto, eteisessä työntekijät kättelivät messuun tulijat ja messun aikana toivotettiin toisille seurakuntalaisille Jumalan rauhaa - aivan kuten olen kotiseurakunnassani Keski-Suomessakin tottunut tekemään.

Jäin kaipaamaan: Olisin kaivannut messussa toimineiden nimistä tiedon alkuun, kun ne nyt kerrottiinv asta viimeiseksi. Onko Munkkiniemi todella näin vanhuspitoinen paikka, miksei edes työikäisiä ollut lisäkseni kuin pari?

Bonus: Kirkkomehut ja -keksit messun jälkeen :)

Tuomio: Tänne tulen uudelleen!

Katoavat ja katoamattomat aarteet, 14.6.2009

1. lukukappale

Sananl. 30: 7-9

Kahta minä sinulta pyydän -
niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä:
pidä minusta kaukana vilppi ja valhe,
älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.
Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.
Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan
ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?"
Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa
ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.

2. lukukappale (tätä ei tosin luettu, mutta käytin saarnassa)

1. Tim. 6: 6-12

Usko on suuri rikkauden lähde, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Evankeliumi

Matt. 16: 24-27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."

***

Tietyissä elämän murrosvaiheissa asioita tulee asetettua tärkeysjärjestykseen ja niiden merkitystä punnittua. Vaikeina aikoina perheen ja ystävien arvostus kasvaa ja vastaavasti Juhannussiivouksen ja muuttolaatikoiden kantamisen yhteydessä huonekalujen ja maallisen omaisuuden arvostus laskee. Kuluneen viikon rippileiri on ollut nuorille tällaisen pohdiskelun aikaa. Mitä kaikkea rahalla saa? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Miksi olen rippileirillä? Leiriarki on kuitenkin hektistä ja meluisaa, ryhmässä toimimista ja vuorovaikuttamista. Omille ajatuksille ja pohdinnalle on tilaa lähinnä päivittäisissä, jotka antoivat paljon eväitä oman elämän puntarointiin. Erään iltahartauden tekstinä oli saksalaisen teologin, Jörg Zinkin Nurja Luomiskertomus, kertomus siitä, miten ihminen on tullut tarpeeksi älykkääksi kieltääkseen Jumalan ja uskoakseen sen sijaan vapauteen ja onneen, rahaan ja tavaranpaljouteen, suunnitteluun ja sen turvallisuuteen. Tarinan ihminen on kuitenkin erehtyväinen ja lopulta usko omaan kaikkivoipaisuuteen saa aikaan ympäristötuhoja, luonnonkatastrofeja ja lopulta koko luomakunnan tuhoon. Tuo teksti puhuttelee meitä, jotka elämme itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kuristusotteessa, poimimme vuosikymmenten takaisten, ihmisten huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä syntyneiden ympäristökatastrofien hedelmiä ja näemme keskuudessamme yhä kasvavaa eriarvoisuutta, taloudellisia vaikeuksia ja inhimillistä hätää. Nurjan Luomiskertomuksen ihmiselle on käynyt kuten päivän lukukappaleen ihmiselle, hän on saanut liikaa, yli oman tarpeensa ja kysyy: "Mikä on Herra?" Onko meille käymässä samoin? Olemmeko valmiita tavoittelemaan omaa onneamme ja hyvinvointiamme ympäristön ja muiden ihmisten kustannuksella? Kulutammeko tietämättömyyttämme hyödykkeitä, joiden tuottamiseksi lasten on uhrattava koulutuksensa, maatyöläisten terveytensä ja tulevien sukupolvien luovuttava oikeudestaan puhtaaseen ympäristöön? Kulutammeko välinpitämättömyyttämme, vaikka tiedostaisimme elektroniikkahankintojemme ylläpitävän Kongon sisällissotaa ja aamukahvimme riistävän plantaasilla raatavien ihmisoikeudet?

Oppitunnilla nuorten keskuudessa eli vahvana ajatus siitä, että rahalla voi saada kaikkea, tärkeäksi koettiin mm. hienot autot, joilla "heittää lenkkiä" kylillä. Asennetta kyseenalaistaessani sain osakseni jyrkkää kritiikkiä, sillä onhan minullakin kallis kannettava tietokone ja arvokas musiikkisoitin. Minkä arvoista tuo elektroniikka oikeastaan on - leirillä suosituksi tullutta, sähköiskuja antavaa peliä ei voi pelata yksin, eikä langattomasta internetyhteydestä ole iloa, jos ei sillä saa yhteyttä ympäröivään maailmaan. Eräs leiriläinen oli kuullut rippileireillä yörauhan säilyttämiseksi käytettävistä menetelmistä ja tuonut mukanaan viisi matkapuhelinta. Niistä saatava hyöty lienee kuitenkin ollut marginaalinen sinä yönä, kun jokainen joutui majoittamaan yhden puhelimen kännykkähotelliin yön ajaksi. Mitä iloa on jäljellä olevista neljästä, jos muilla leiriläisillä ei ole ainoatakaan?

En usko "Jumalan luoneen ihmistä omaksi esikuvakseen", kuten eräs rippikoululainen kokeessa vastasi. Sen sijaan uskon, että Jumala asettui itse esikuvaksi meille, osoittamaan meille mikä elämässä on tärkeintä. Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaakin meitä kieltämään itsemme, hylkäämään elämämme voidaksemme seurata häntä. Ensimmäinen kirje Timoteukselle lähtee liikkeelle siitä, mistä Sananlaskutkin kertoivat, materiaan kiinnittymisen haitallisuudesta ja jatkaa edelleen: "Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen." Nuoret, tänään te teette tämän tunnustuksen yhdessä muun seurakunnan kanssa. Pyrkikää siis kestävyyteen, vaikka ympäröivä maailma korostaa kuluttamista ja tavaranpaljoutta. Usko ja seurakuntayhteys antaa teille paljon enemmän kuin mikään hilavitkutin tässä maailmassa. Yhteys ylöspäin on aina avoin ja ilmainen, rukous ei tunne katvealueita tai minuuttitaksaa. Uskon latauspisteitä, kirkkoja ja seurakuntia löytyy maasta kuin maasta ja kaupungista kuin kaupungista ja samanhenkisten tapaamisia järjestetään joka sunnuntai. Yksikään auto tai matkapuhelin ei ole hyvälläkään huollolla ikuinen, mutta usko Jeesukseen kantaa hyvin hoidettuna läpi koko elämän. Usko Jeesukseen ei vie tilaa eikä aiheuta huolia vaan päinvastoin, niin Herra huolehtii meistä kuin hän huolehtii linnuistaankin. Tähän saamme luottaa.

****

Tein messun alla vielä joitain korjauksia tekstiin, niitä ei nyt tässä ole. Mittaa olisi saanut olla vähän enemmän, mutta ainakin yksi riparilainen kuunteli saarnan ja seurakunta naurahti yhtä aikaa, joten tuskin kovin montaa nukutin.

Saarnaan aamulla klo 10.

Siinä se nyt on se Iso Asia. Keskiviikkona leirillä tiedustelin kautta rantain ehtoollisavustuksesta, toivoin vähän että en olisi ehtoollista jakamassa, sillä paikkakunnan Vanha Kirkko on minulle melko tuntematon, lattia epätasainen ja kirkossa todella hämärää. Leirimme pappi J. sitten tuumasi, että jospa hän ja nuorisotyönohjaaja jakavat ehtoollisen, mutta kuinkas on, saarnaisinko minä. Iltapala meinasi mennä väärään kurkkuun, samoin yöunet. Sanoin miettiväni seuraavaan päivään ja pohdin yömyöhään, voiko oikeasti olla niin, että J. tarjoaa yhtä kirkkovuoden lempipyhistään minun saarnattavakseni, etenkin kun olen teologian opinnoissani niin alkumetreillä ja toisekseen ollut seurakunnassa töissä vasta kaksi viikkoa. Otin haasteen vastaan, printtasin äsken 25-sivuisen saarnani (no okei, 12:n fontilla vain noin 1,5 sivua) ja aamulla kajautan ilmoille elämäni ensimmäisen saarnan. Täysi kirkko, yli neljä sataa kuulijaa - kuinka moni huomenna saarnaaja voi sanoa samaa? :)

Vähän jännittää. Jännittää, riittääkö jättifontti sittenkään. Riittääkö valo, joka on vuosikymmenten takainen pöytälamppu (ei juuri valaise, mutta häikäisee niin, etten näe kirkonpenkkiin). Puhunko riittävän hitaasti? Ymmärretäänkö viesti? Olenko liian rippileirikeskeinen? Putoanko portaissa? (Saarnatuoli 1600-luvulta, portaat epäsymmetriset ja todella natisevat) Romahtaako saarnastuoli? Toistaako mikrofoni myös saarnastuolin lattialautojen vaikerruksen? Enhän ole tulkinnut Timoteusta väärin?

Saarnankin saatte, mutta vasta sitten huomenna.

Kirkkosightseeing, osa 6. Paavalin kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.

Paikka: Paavalin kirkko, Sammatintie 5
Aika: 31.5.2009 klo 10
Kesto: 1h 10min
Messun toimittivat: Petri Flinck (liturgi ja saarna), Elina Koivisto
Päivän aiheena: Pyhän Hengen vuodattaminen

Kirkko: Vuonna 1931 käyttöön vihitty Bertel Liljeqvistin suunnittelema punatiilinen kirkko, joka on peruskorjattu 2000-luvun alkupuolella. Kirkko sijaitsee Vallilassa ja ennen Paavalin seurakunnan perustamista alue on ollut osa Kallion seurakuntaa.

Väkeä: ehtoollisella kävijöiden määrästä päätellen n. 70.

Numeroita: Kastettuja kolme, poisnukkuneita yksi. Seurakunnan nettisivujen mukaan jäsenmäärä n. 13 000, eli messussa 0,5% seurakunnasta. Nettisivuilla mielenkiintoisia tilastoja, jotka tosin päivitetty viimeksi 1.1.2007. Tilastojen mukaan sekä kirkosta eronneiden, että kirkkoon liittyineiden määrät ovat kasvussa, ja kastettujen määrä on suurempi kuin kuolleiden.

Saarna: Hyvä ja napakka. Teroitti seurakunnan mieleen helluntain merkitystä ja loppui selkeästi siihen, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. (mun muistiinpanot on kadonneet, en löydä vihkoa mistään...)

Virret: 125, 135, 119, 454, 232, 328. Sen kerran, kun mukanani on vihko ja kynä, muistan virret iman lappuakin.. Miksi virsi 135 (Jumala loi...) lauletaan aina niin järkyttävällä kiireellä?

Yleismaku: Melko iäkästä väkeä, messun pituus sopiva. Koska saarna oli kovasti jyrkempi kuin ne, mitä yleensä kuulen, vaatinee tämä seurakunta toisenkin visiitin, ennen kuin osaan sanoa, tunnenko oloani kotoisaksi.

Hyvää ja huomioitavaa: Hyvää oli ehdottomasti perinteisyys. Oli helppo keskittyä olennaiseen, kun vuorolaulut tulivat selkäytimestä, eikä tarvinnut tihrustaa virsikirjan takasivuilta kiireellä, että "apua tää meneekin ihan eri melodialla kuin luulin, mistä löydänkään nyt sen oikean". Aluksi myös kerrottiin, ketkä kaikki messua on tekemässä, mikä oli mukavaa. Kirkkokahvilla ainakin tee oli reilua, toivottavasti myös kahvi. Kirkkoon tulijoille ojennettiin virsikirjat, mutta pyytäessäni isotekstistä laitosta minulle todettiin, että "ei sellaista ole nyt tässä". Tyydyin sitten tavalliseen, mutta jäin hieman ihmettelemään, että mikäli 95% vanhuksista koostuvassa messussa ei ole tarjolla isotekstistä virsikirjaa, niin missä sitten? Ei Tuomasmessunkaan virsikirja ollut siinä samassa pinossa, mutta kyllä sellainen minulle järjestettiin, ilman että täytyi anella ja perustella tarvettaan. Toisen virsitaulun edessä oli jotain ja molemmat taulut olivat hämärässä kohdassa, joten kiikarillakaan en meinannut virsinumeroita selvittää. Olin myös ymmärtävinäni, että Petri Flinck oli sekä liturgi että saarnaaja, mikä hieman ihmetytti, kun paikalla oli kuitenkin myös toinen pappi. Ymmärsinköhän vain väärin?

Jäin kaipaamaan: Sitä isotekstistä virsikirjaa, muita nuoria aikuisia.

Bonus: Kirkkokahveilla oli mukava ja keskustelevainen meininki ja pappikin bongattiin! Usein kahveilla on sellaista "en puhu kellekään, juon vain kahvini ja lähden"-mentaliteettia havaittavissa, mutta täällä keskusteltiin ja tervehdittiin avoimesti ja paljastuikin, että lukiokaverini ystävä istui vastapäätä ja hänkin oli teekkari, joten jutun juurta riitti.

Tuomio:Perusmessu, joka vaatinee toisenkin katsastamisen.

Kirkkosightseeing, osa 5. Tuomasmessu.

Kuva www.helsinginseurakunnat.fi

Paikka: Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23
Aika: 24.5.2009 klo 18
Kesto: 2h
Messun toimittivat: Marianne Heikkilä (saarna), Pirjo Kantala (liturgi), Pekka Virtanen (juontaja), Orvokki Sutinen (esirukousjohtaja), Juha Vintturi (Tuomaskuoron johtaja), Hilkka Kangasniemi (musiikin johtaja)
Päivän aiheena: Pyhän Hengen odotus (ehkä, oon tosi huono muistamaan...)

Kirkko: Värikkään arkkitehtikilpailun voittanut Lars Sonckin suunnittelema kirkko on otettu käyttöön 1935. Kirkon 30-metrinen piikkimäinen yläosa laskettiin kirkon sisään sota-aikana, jottei se toimisi vihollislentäjille maamerkkinä. Kirkkosali on kauniin yksinkertainen, kaarevan sisäkattonsa vuoksi todella korkealta tuntuva tila. Käytävän yläpuolella roikkuu laiva ja alttarisyvennys on kauniin punainen.

Väkeä: Kirkkoon mahtuu 1000 henkeä, arvioisin kävijämääräksi ehkä 700, sillä aivan tiiviitä rivit eivät olleet. Lisäksi messua oli mahdollista seurata Radio Dein ja Internetin kautta.

Numeroita: Messun järjestämiseen osallistui yli 70 vapaaehtoista.

Saarna: Yllätyin, kun kirkkoon mennessäni selvisi, että Changemakerin kesäkiertueen järjestelyihin osallistunut Marianne Heikkilä Kirkon Ulkomaanavusta saarnaa! Manna saarnasikin hyvin ihmisoikeuksista ja siitä, miten me kaikki olemme saman puun oksia ja yhtä Meidän Herrassamme. Hän kertoi vierailuistaan pakolaisleireillä ja kohtaamisestaan 12 lasta huoltavista isovanhemmista, jotka saivat voimaa Jumalan läsnäolosta. Manna saarnasi voimallisesti ja painokkaasti siitä, miten me kaikki olemme saman kristikunnan jäseninä osa sairasta, HIV-positiivista, konflikteista ja aliravitsemuksesta kärsivää kirkkoa.

Virret: Sekä virsikirjasta että Uusia messulauluja -kirjasta. Koska en muistanut ottaa kynää ja paperia mukaan, muistelen vain, että veisasimme ainakin virret 332 ja 484. Tuomasmessussa lauletaan paljon, nyt laulettiin useita Petri Laaksosen kappaleita sekä aivan ihana Jaakko Löytyn Sillä sinun on valtakunta.

Yleismaku: Mukavan leppoisa ja kirjava Tuomasmessu, jossa todellakin kaikki olivat tervetulleita. Bongasin itseni lisäksi kaksi kepinkäyttäjää!

Hyvää ja huomioitavaa: Osa lauluista oli aika haastavia yhteislauluksi ja osassa esilaulaja ja/tai kuoro aloitti haparoiden, joten oli vaikea päästä mukaan. Musiikki oli kuitenkin tosi hienosti toteutettu, saksofoni aivan ihana. Joku mikkiin puhuvista naisista (liturgi tai esirukouksenjohtaja) oli välillä hieman pihalla, mutta ei se menoa lopulta haitannut. Hyvää oli Minituomaille järejstetty ohjelma, kirkkosalissa oli verrattain rauhallista, kun lapset palasivat vasta ehtoolliselle. Messussa myös tervehdittiin lähellä istuvia alussa ja toivotettiin Kristuksen rauhaa kesken messun, mikä rikkoi mukavasti jäykistelytunnelmaa.

Jäin kaipaamaan: Vielä hieman selkeämpää esilaulua sekä ensikertalaiselle soveltuvia ohjeita, kuten "messun kulkua voit seurata laulukirjan takasivuilta". Vuoropuheluihin ja -lauluihin osallistuminen oli välillä kimuranttia, kun sävel ei ollutkaan tuttu tai vuoropuhelua ei normimessun kaavassa vastaavassa kohdassa ole.

Bonus: Isotekstinen virsikirja järjestyi, sillä eteisessä oli niin rauhaisa meininki ennen messua ja monta auttavaa käsiparia, joten uskalsin kysyä. Lisäksi lähtiessä kaikki käteltiin ja kaikkien kanssa vaihdettiin muutama sana, tuli tervetullut olo.

Tuomio: Jokaisessa Tuomasmessussa on eri tunnelma. Tampereella Tuomas ei kolahtanut, Jyväskylässä kovasti. Lempparini on edelleen Keski-Suomessa, mutta tämä oli oikein mukava myös. Nuoria aikuisia oli yllättävän vähän. Tulen uudelleen!

Messun alussa selkäni takana istui kaksi eläkeikäistä rouvaa, jotka marmattivat vessajonojen pituudesta melko kovalla äänellä. Noin viisi minuuttia ennen messua kuoro aloitteli laulamistaan ja vieressäni istuva keski-ikäinen nainen kääntyi ja pyysi näitä vanhempia rouvashenkilöitä hiljenemään (keskustelua vessajonoista seurasi väistämättä ymprillä istuvat ainakin muutaman metrin säteellä). Rouvat tuhahtivat toisilleen, että "ei toimitus vielä ole kyllä alkanut" ja että "jos ei kestä kuunnella keskustelua, niin voi lähteä pois". Kiukustuin ja tuohduin, mutten sanonut mitään. Mielestäni jokaiselle tulee suoda mahdollisuus kirkossa hiljentymiseen, etenkin jos asiallisesti sitä pyytää. Kyllä minä oletan myös vaikkapa raitiovaunussa kailottavan ihmisen laskevan volyymiaan pyydettäessä - ei siihen mitään kirkollisia toimituksia tarvita. No, vieressäni istujalla pirahti puhelin messun alkupuolella, josta taemmat rouvat tietenkin saivat vettä myllyynsä. Kun messun lopulla ajattelin huomauttavani heidän käytöksestään, viuhtoivat muorit jo käytävää pitkin ulko-ovelle, jotta ehtisivät ennen loppulaulua ja kulkuetta. Huvitti. Oikeita täsmäkirkkoilijoita, kirkkoretki alkaa tasan sillä kellonlyömällä, kun messun on ilmoitettu alkavan ja kaikki oleellinen on koettu siunauksen jälkeen. Hohoijaa.

Kirkkosightseeing, osa 4. Pasi-messu.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.

Paikka: Länsi-Pasilan kappeli, Maistraatinkatu 3
Aika: 13.5.2009 klo 19
Kesto: n. 45 min
Messun toimittivat: Suvi-Maria Junni, Ari-Pekka Kankkunen
Päivän aiheena: Rukous

Kirkko: 1985 valmistuneen kappelin ovat suunnitelleet Eric Adlercreutz ja Eija Luhtala. Kappeli on aikansa lapsi - tunsin tulleeni takaisin päiväkerhoon. Perusviihtyisä kappeli hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Väkeä: arviolta 25, kaksi nuorta aikuista, n. 5 isosta, loput kesän riparilaisia.

Numeroita: Seurakunta järjestää neljä rippileiriä, joten messussa heistä oli noin kahdeksasosa.

Saarna: Kohdeyleisölle selvästi suunnattu saarna rukouksen tärkeydestä, helppoudesta ja rukousvastauksista. Isä Meidän -rukous käytiin läpi piirtoheitinkalvosarjan avulla, mikä oli hyvä idea ja sai nuoretkin keskittymään edes hieman paremmin.

Virret: Nuorten veisuja, mm. Kuljeta ja johda ja joku aivan käsittämättömän hankala thaimaalainen kappale.

Yleismaku: Hieman levoton. Ripari-ikäisten levottomuuden ymmärrän, mutta eikö isosten tulisi näyttää esimerkkiä sipinän ja karkinsyönnin (!) sijaan? Saarna oli kuitenkin mielestäni hyvä ja tilaisuus sopiva mittainen.

Hyvää ja huomioitavaa: Bändi oli kutistunut, sillä suurin osa bändiläisistä oli kerhonohjaajien matkalla Roomassa (no okei, hyväksyttäköön tämän kerran). Musiikki oli joka tapauksessa erinomaista ja ryhdisti messua hyvin. Messu eteni selkeästi ja johdonmukaisesti teinien määkinästä huolimatta.

Jäin kaipaamaan: Hieman isompaa käsiohjelmaa - laulukirjan taakse liimattu liite oli niin mini, ettei mukanani ollut Tiinakaan meinannut siitä saada selvää. Lisäksi osa messun kulkuun ilmeisesti pysyvästi kuuluvista lauluista oli sävelmältään erilaisia, kuin ne joihin olen tottunut, mikä hankaloitti laulamista hieman. Jäin kaipaamaan myös nuoria aikuisia, sillä Meilahden seurakunnan nettisivujen mukaan Pasi-messu on nuorten ja nuorten aikuisten messu.

Bonus: Hyvä musiikki. PItkä pinna. Saatiin hyvät naurut, moneenkin kertaan. Päivän evankeliumi (Luuk. 11: 5-13) sai teinit niin pahasti sijoiltaan, että mekin Tiinan kanssa pudottiin ihan täysin.

Tuomio: Ehdottomasti aion olla "se paheksuva täti" myös tulevaisuudessa, sillä uskon nuortenin kasvavan mukaan seurakunnan käytöstapoihin vain, jos heidän tilaisuuksissaan on sitä muutakin seurakuntaa läsnä. Arkipäivän messuksi oikein sopivan mittainen ja on hyvä, että saarna käsitteli rukouksen kaltaista tuttua asiaa todella perus-tasolla - kertaus ei ole pahitteeksi kenellekään.

Kaikki Penseät Paheksuvat Tädit -messuvierailuista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Mitä tekee diakoni? Mitä teologisessa voi opiskella?

Sain edellisen postauksen kommentteihin kysymyksen, että mikä on diakoni ja mitä diakoni tekee sekä mitä teologisessa voi opiskella.

Oman käsitykseni mukaan diakoni on kirkon palveluksessa oleva sosiaalityöntekijä, Riikkis osannee alan naisena kertoa asiasta enemmän. Diakonia-ammattikorkean sivuilla diakonin työstä kerrotaan seuraavaa: "Diakoniatyössä kohdataan ihmisten arkea ja elämän monimutkaisia kysymyksiä luovasti mutta ammatillisesti. Diakoni tukee ihmisiä niin, että lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus toteutuisivat. Kristillinen usko ja ihmiskäsitys sekä sosiaalieettinen toimintatapa ovat työn lähtökohtia. Usein työ edellyttää äänettömän hädän kuulemista ja näkemistä, mutta myös vaikuttamista hätää aiheuttaviin syihin."

Teologisen koulutus on laaja ja tiedekunnan sisällä opiskelija valitsee suuntautumisvaihtoehdon sen mukaan, tahtooko ryhtyä tutkijaksi, uskonnonopettajaksi vai valmistua kirkon tehtäviin. Erilaisten yhdistelmien opiskelu on myös mahdollista, monet hankkivat pätevyyden sekä opettajan että kirkon tehtäviin. Suuntautumisvaihtoehdosta riippuen opintojen sisältö vaihtelee. Käytännössä kuitenkin opiskellaan "peruspaketti" kaikkea ennen pääaineen valintaa. Pääainevaihtoehtoja on eksegetiikka (Raamatun selitysoppi), kirkkohistoria, uskontotiede (tutkii käsittääkseni uskontoa laajemmin - kirkon virkaan haluavalle suositellaan käsittääkseni ensisijaisesti jotain muuta pääainetta), käytännöllinen teologia (kirkkososiologia, käytännöllinen teoologia ja uskonnonpesagogiikka) ja systemaattinen teologia, jossa pureudutaan kristilliseen oppiin (ymmärtääkseni). Lisäksi opiskelijoille kuuluu suuntautumisvaihtoehdosta riippuen jonkin verran klassisten kielten (kreikka, latina, heprea) opintoja.

Olen opiskellut teologiaa tähän mennessä niin vähän, etten kauhean tyhjentäää vastausta osaa antaa. Kenties teologilukijat voivat kommenttilootassa avata asiaa lisää?

Kirkkosightseeing, osa 3. Kivi-messu.

Kuva Googlen kuvahausta hakusanalla "Kallion kirkko".

Paikka: Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2
Aika: 7.5.2009 klo 18, teemailta n. klo 19
Kesto: n. 60 min, teemailta reilun tunnin
Messun toimittivat: Mattsson, Hurmerinta, Rikkonen (musiikki)
Päivän aiheena: Kristillinen huumori

Kirkko: Lars Sonckin suunnittelema, vuonna 1912 rakennettu Kallion kirkko on suuri, sillä kirkkosaliin mahtuu 1100 henkeä. Kirkkosali on avara ja yksinkertaisuudessaan kaunis, alttarin takana on aikanaan sijainneet urut, mutta niiden tilalla on nyt vain todella kaunis, avaraa tunnelmaa lisäävä tila. Kallion kirkon torni on toiminut myös maanmittaus- ja ilmatorjuntatehtävissä.

Väkeä: arviolta 30-40 (ehtoollisella kävijät), teemaillassa ihmisiä oli yli 20. Nuoria aikuisia, aikuisia, eläkeläisiä ja laitapuolen kulkijoita, mukava läpileikkaus väestöstä.

Numeroita: Kallion seurakunta on pinta-alaltaan pinei ja väestörakenteeltaan erikoinen: laskennallisesti alueelle muuttaa 120 henkeä viikossa (samoin Kalliosta pois), ja koko alueen väestö on vaihtunut neljän vuoden välein. Lapsia Kalliossa on vähän - vuosittain kastetaan vain 130 lasta ja kouluikäisiä on vain n. 50 ikäluokkaa kohti.

Saarna: Messun teemana oli Saarnaajan kirja, etenkin sen alku - turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Molemmat papit puhuivat turhuudesta, siitä miten kaikki ei kuitenkaan ole turhaa ja siitä, miten Saarnaajan kirjassa on paljon ironiaa ja huumoria.

Virret: Laula ihmisille ilosta, Elämä on nyt, Loistamaan jää.

Yleismaku: Ihan ok, minun makuuni aika kevyt. Jäin miettimään messun rakennetta, tuntui nurinkuriselta, että Raamattua luettiin ja siitä puhuttiin ennen synnintunnustusta, lisäksi kaipasin evankeliumia ja perinteisempää saarnaa. Nyt minulle jäi hieman epäselväksi, että kuka olikaan liturgi ja kuka saarnasi. Tekeekö pelkkä ehtoollisen vietto messun? Eikö messun rakenteelle ole vaatimuksia? Itse olen kokenut, että erikoismessut toimivat hyvin sksi, että perusraamit on kaikille tutut, mutta nyt tuntui että ainoastaan ehtoollinen oli tuttu ja turvallinen.

Hyvää ja huomioitavaa: Bändi oli mainio ja messu sopivan mittainen arki-illaksi. Tunnelma oli lempeä ja pidin erityisesti kivistä, jotka poimittiin ehtoolliselle mennessä eri teemoin (ilo, suru, rahahuolet, terveys jne.) merkityistä kulhoista ja jätettiin lukijanpönttöön maljakkoon.

Jäin kaipaamaan: Pappien nimiä käsiohjelmaan. Treenatumpaa esilaulua, sillä laulajien säkeistöt tuppasivat menemään sekaisin ja nuotin vieressä tuntui olevan tilaa. Selkeämpää rakennetta messuun, enemmän Raamatunlukua ja napakampaa puhetta.

Bonus: Sakastissa nauretaan -teemailta oli todella mukava, toimittaja-kirjailija Olli Seppälä puhui uskonnollisesta huumorista. Tarjoilu oli niinikään hyvä, suolainen pasteija piti nälkää paremmin kuin keksit tai pullasiivu olisivat pitäneet. Tarjolla oli myös tietoa Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen toiminnasta ja Kallion seurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta (paljon potentiaalista ohjelmaa!).

Tuomio: YKYn toiminta kiinnostaa ja teemailta oli todella hyvä. Tulen ehkä uudestaan, jos teemaillan aihe kolahtaa, pelkän messun vuoksi en välttämättä.

Kirkkosightseeing, osa 2. POP-messu/Töölön kirkko.

Kuva Googlen kuvahausta.

Paikka: Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4
Aika: 3.5.2009 klo 18, etkot klo 17
Kesto: 1h 20min, etkot 1h
Messun toimittivat: Elina Ahola (saarna), Miika Ahola (liturgi), messubändi ja -kuoro, joiden johtajina Make Perttilä ja Leena Koivisto
Päivän aiheena: Taivaan kansalaisena maailmassa

Kirkko: 1920-luvun klassismia, jossa piirteitä funkkiksesta. Kaunis, mutta hieman hämärä ja sokkeloinen. Kirkkosali yllättävän pienen oloinen. Kaunis kirkko, johon kadun äänet kuuluivat yllättävän hyvin.

Väkeä: arviolta 200-300 (arvioitu sen perusteella, että kirkkosaliin mahtuu 500). Nuoria, nuoria aikuisia, aikuisia ja muutama eläkeikäinen.

Numeroita: paikalla 2-3% seurakuntalaisista, jos ei oteta huomioon sitä, että todellisuudessa messuvieraat tulivat ympäri pääkaupunkiseutua.

Saarna: Evankeliumissa Jeesus kertoi olevansa tie, totuus ja elämä ja menevänsä meidän edellämme valmistamaan meille sijaa. Saarnassa puhuttiin taivasikävästä ja siitä, miten usein toivoisi Jumalan valtakunnan olevan tässä ja nyt, Jumalan hyvyyden näkyvän arjessa eikä osaa kaivata kuolemaa ja tuonpuoleista. (sitten tuli käännekohta, jonka aikana pohdin muuttolaatikoiden sijoittelua ja jonka jälkeen..) Jumalan läsnäolon kaipaus on hyvä ja luonnollinen asia, toki me kaipaamme taivaaseen.

Virret: 572, 720 (synnintunnustus), 334, 105 (!), 501, 228 ja 571 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Urhea liturgi lauloi, vaikka nuotin vieressä olin aika paljon tilaa. Saarna oli niinikään hyvä, vaikka missasinkin käännekohdan, mutta musiikki oli upeaa! Husky Rescuen solisti oli artistivieraana, mutta myös bändi ja kuoro olivat erinomaisia. Tylsähköistäkin virsistä oli saatu reippaita, laahavuus oli tiessään ja ennen kaikkea vieraitakin virsiä kykeni laulamaan, kun oli kunnon esilaulajat. Etkoilla oli väkeä teineistä meihin nuoriin aikuisiin, yhteensä kahdeksan henkeä ja pappi. Popmessun etkoilla päiväkerhotilassa puidaan päivän evankeliumia ja ainakin minulle metodi sopi oikein hyvin, jaksoin kirkossakin kuunnella paremmin, kun asia ja ajatus oli ennalta tuttu. Messun jälkeen kirkkosipsit, -mehut ja -viinirypäleet seurakuntasalissa. Minua värvättiin myös mukaan (en ole aivan varma mihin, ehkä vapaaehtoistöihin?), mutta koin tulevani kovin lämpimästi kohdatuksi!

Hyvää ja huomioitavaa: Seurakunnan nuoret jakoivat virsikirjat, joiden välissä oli messun kulusta kertovat vihkoset ja toivottivat tervetulleiksi kirkkosalin ovella. Virsien numerot kerrottiin aina, joten oli helppo veisata vaikkei virsitaulusta ollutkaan näköhavaintoja. Messussa oli ainakin puolenkymmentä tuttua ja tunsin oloni todella kotoisaksi. Oli mukavaa, että laulettiin virsiä!

Jäin kaipaamaan: Hiljaisempaa musiikkia ehtoollisen aikana. Tiedän toki papin sanat, mutta tuntui hassulta ottaa vastaan ehtoollinen papilta, jonka ääni ei kuulunut vaikka suu edessäni selvästi sanikin jotain.

Bonus: Etkopapin myöhästyttyä (kummit tulivat kastetilaisuuteen tunnin myöhässä) saatiin messukaverini Bn kanssa linssikeittoa, nam! Kolehti jaettiin, jokainen sai mukaansa virrensäkeen.

Tuomio: Huippukivaa, tänne palaan varmasti!

www.popmessu.fi

Kirkkosightseeing, osa 1. Meilahden kirkko.

Kuva Helsingin seurakuntayhtymän verkkosivuilta.

Paikka: Laupiaan samarialaisen kirkko/Meilahden kirkko, Pihlajakatu 16
Aika: 26.4.2009 klo 10
Kesto: 1h 15min
Messun toimittivat: Johan Wennerström (saarna), Jukka ("Jukkeli"??) Valkama (liturgi), Miikka Lehtoaho (kanttori)
Päivän aiheena: Hyvä Paimen

Kirkko: Vuonna 1954 Markus Tavion suunnitelman mukaan rakennettu, 1997 peruskorjattu moderni ja suomalainen kirkko, jonka erikoisuutena Viipurin tuomiokirkkoa varten valmistettu, mutta sodan jaloista pelastettu kirkonkello. Kirkon tontti ja kirkkotila on avara ja levollinen, alttariseinän kaartuminen katoksi luo tunteen todella korkeasta katosta. Upeat orjantappurakruunua symboloivat kattokruunut!

Väkeä: ehtoollisvieraiden määrästä arvioituna n. 50-60, lähes kaikki hyvän tovin eläkkeellä viettäneitä, yksi lapsi, pari-kolme nuota aikuista

Numeroita: paikalla 0,5% seurakuntalaisista, kuolleita neljä, kastettuja kolme.

Saarna: Jeesus kertoo vertauksella lammastarhasta, että häneen uskovat pelastuvat, muut sen sijaan johtavat ihmisiä harhaan. Meidän on kuitenkin vaikea kuunnella oikeaa, helposti herpannumme väärille teille. On huolehdittava, että kaikki saavat mahdollisuuden kuulla oikeaa sanomaa armosta, laupeudesta ja anteeksiannosta, vaikka sanomaa pitäisikin toistaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Virret: 100, 126, 378, 177, 374, 336 (muistaakseni näin!)

Yleismaku: Liturgin ääni ja puhetapa niin pehmeä, että huonokuuloisilla varmasti vaikeuksia kuulla. Perusotteeltaan lempeä, vakavahenkinen jumalanpalvelus. Kanttorin ääni oli melko hiljainen virsien aikana, joten vieraampia virsiä oli vaikea seurata. Tekstinlukijoita ei erikseen ollut, vaan liturgi luki messun tekstit, joten yleisvaikutelmaksi jäi melko vähän seurakuntalaisia osallistava perusmessu.

Hyvää ja huomioitavaa: Lempeä tunnelma. Kirkonkellot kumisivat ihanasti jo kävelymatkalla, sitten messun alkaessa ja myös ehtoollisen aluksi. Soitetaanko ehtoolliskelloja kaikkialla? En ole asiaan aiemmin kiinnittänyt huomiota, tiedän että korkeakirkollisissa anglikaanimessuissa käytetään konsekraatiokelloa ehtoollisen yhteydessä, liittyykö tämä samaan asiaan?

Jäin kaipaamaan: isotekstistä virsikirjaa tai tietoa siitä, mistä moisen löytää. Messuun tullessa ovella ei ollut tervetulleeksi toivottajaa ja lähteissä kättelystä jäi melkoinen liukuhihnafiilis, kun kätellessä työnnettiin jo eteenpäin eikä katsottu silmiin...

Bonus: Reilun Kaupan kirkkokahvit!

Tuomio: Parusmessu, voisin mennä toistekin.

Lakkaa siis murehtimasta ja nauti.

Varoituksen sana, sillä nyt seuraa jatkoa tälle syksyllä kipakkaa kritiikkiä herättäneelle keskustelulle, sillä Vintage Livingissä pohdittiin perinteiden, uskomusten, kristinuskon ja juhlapyhien suhdetta enkä halunnut kommentoida jokaista kommenttia erikseen - niin paljon ajatuksia se minussa herätti.

On totta, että kristinuskon myötä on monet kristilliset juhlapyhät pyritty sijoittamaan vuodenkiertoon ja kalenteriin siten, että ne osuisivat mahdollisimman hyvin yksiin jo olemassaolevien pakanallisten juhlapyhien kanssa. Olen kuitenkin pohtinut, että ovatko nykyiset juhlat siis oikeastaan pakanallisia eivätkä kristillisiä juhlia? Suomalaisten kolme suurinta - joulu, juhannus ja pääsiäinen - kuuluvat kaikki tähän kastiin. Sekä juhannuksen että joulun juhliminen on pakanallisissa kulttuureissa Pohjois-Euroopassa (mahdollisesti muillakin pohjoisilla alueilla?) liittynyt valon määrään ja vuoden kiertoon. Suomessa juhannus on mielestäni edelleen melko epäkristillinen, vaikka Johannes Kastaja siihen on kirkon puolesta liitetty ja nimikin on sille sukua, kun taas joulu on kristillisyydessään kokenut jonkinlaisen inflaation. Jos nämä juhlat eivät olisi "kirkon juhlia", juhlittaisiinko niitä edelleen? Jos taas ajatellaan asiaa maantieteellisesti, eivät valon juhlat ainakaan tällä ajoituksella ole olleet osa Päiväntasaajalla tai eteläisellä pallonpuoliskolla elävien arkea. Eikö tämä tee esimerkiksi joulun juhlimisesta vaikkapa Australiassa tai Etelä-Afrikassa nimenomaan kristillisen juhlan, kun kerran pakanallisia juuria ei alueella asiaan liity? Pääsiäisestä en tiedä - mikä on sen pakanallinen vastine? Eikö rairuohon kylväminen ja munien syöminen, samoin kuin joululahjat, kuulu nimenomaan kristilliseen retoriikkaan? Olen edelleen sitä mieltä, että pakanallisena juhlana jouluaan viettävien tulisi viettää sitä pakanallisin symbolein ja meiningein ja olla sotkematta "parhaiksi paloiksi" kokemiaan kristillisyyden osia mukaan...
Kuva Ylen sivuilta.

Vintage Livingin kommenteista poimin myös seuraavan ajatuksen: "en jaksa pohtia juhlien alkuperää ja kristillisyyttä, eikö me voida juhlia ihan ilman ryppyotsaisuuttakin?". Mielestäni on oikeastaan aika huvittavaa, miten ihmiset kokevat kirkon, uskonnon ja etenkin kristinuskon rajoittavaksi, ahtaaksi ja tiukkismeininkiä jakelevaksi. Väkisinkin nousee mieleen viime aikoina otsikoissa pyörinyt Vapaa-ajattelijoiden linja-autoihin levittäytyvä mainoskampanja, "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." kaikessa ymmärtämättömyydessään, sillä kristinuskossa ja ylipäänsä Jumalaan uskomisessahan ajatuksena on juurikin se, että uskomalla meidän ei tarvitse murehtia, vaan saamme nauttia elämästä. Eihän kristillinen pääsiäinen ole surullinen juhla, saati sitten "suu viivana istumista", kuten Vintage Livingin kommenttilootassa joku tuumasi. Pitkäperjantai on hiljentymistä varten, mutta pääsiäisen sanomahan on nimenomaan suunnaton ilo ja riemu, kun Jeesus nousi kuolleista ja lunasti meidän syntimme kuolemallaan! Sen kunniaksihan voi pitää vaikka hulvattomat pääsiäisbileet, sillä meille on juuri julistettu, että töpeksittiin miten vain, meidät hyväksytään ja meitä rakastetaan aina.

Olen puhunut, purnatkaa jos siltä tuntuu :)

Kirkkosightseeing.

Sunnuntaijumalanpalvelukset on Tampereella asuessa jääneet vähiin, kaiken kaikkiaan on tullut käytyä varmasti vain kahden käden sormilla laskettava määrä. Jyväskylässä asuessa tuli käytyä useamminkin ja toivoisin, että Helsinkiin muutettuani voisin palata perinteisiin. Koska Helsingissä sekä on seurakuntia ja kirkkoja vaikka kuinka, haaveilen lanseeraavani Kirkkosightseeingin ja vierailevani aina eri kirkossa. Erikoismessujakin on tarjolla reippaasti, samoin muita mielenkiintoisia tuttavuuksia, esim. The Church of Englandin anglikaaninen messu - jossa palvelee suomalainen, luterilainen pappi!


Olen Helsingin kirkkojen suhteen sivistymätön, sillä mm. Temppeliaukion kirkko ja Tuomiokirkko on näkemättä. Sen sijaan näkemäni Käpylän kirkko ja Agricolan kirkko ovat olleet todella kauniita! Onko teillä omia lempikirkkoja? Minkä seurakunnan messuun kannattaa tutustua? Tuomasmessuista olen pitänyt, samoin Metallimessusta ja ainakin POPmessun haluaisin vielä kokea.

Googlen haulla "kirkko Helsinki" sain tulokseksi hauskan kartan, jossa Kirkko olikin saari jossain päin Helsinkiä. Sekin on varmaan ujutettava mukaan turistiretkiin!

Kuvat Käpylän kirkosta ja Agricolan kirkosta Googlen kuvahausta.