Uutta luomua.

Palattuani kauppareissuihin olen löytänyt kaksi uutta luomutuotetta itse ja N:n vihjeen perusteella kolmannenkin. Valion valikoima on sekä laajentunut että supistunut; nyt on olemassa myös laktoositon luomumaito (kevyt) sekä uusi mansikka-vaniljajugurtti, joka on valitettavasti syrjäyttänyt tieltään mainion omena-kaurajugurtin. Uusimpana uutena on Pirkka Mainio -luomulevite! Luomulevitettä olenkin kaivannut ehkä eniten, kaikkea muuta arkikäytössäni kuluvaa on ollut saatavilla jo pidempään. Luomulevitteen ainoa miinus on sen valmistusmaa, Tanska. Sama ongelmahan on luomusokerissa, jonka kohdalla olen ratkaissut asian ostamalla toisinaan ulkomaista luomua, toisinaan kotimaista tavista ja toisinaan kaukaista Reilua Kauppaa, jota ei tosin levitemarkkinoilta löydy.

Joko te olette maistaneet?

***

Kävin tänään Popmessussa, jossa oli artistivieraana Ville Pusa. Mukava messu, mukava Ville ja mainio pikkuneiti, joka kirmaili laulavan isän luokse pitkin kirkon käytävää. Omat murheet ja vastoinkäymiset asettuivat taas paremmin uomiinsa ja reipas meininki kohensi oloa. Sana ja sakramentit, rukous ja rauha. Erityiskiitos siitä, että virsien numerot kerrotaan aina ääneen- ei siis tarvitse kiikaroida virsitaululle.

***

Olen miettinyt omaa viestintääni, sen kärkevyyttä ja tylyyttä ja toisaalta toisten viestintää, kärkevyyttä ja tylyyttä tulematta mihinkään lopputulokseen. Toisten huomioiminen ja rakentava keskusteleminen on yllättävän vaikea laji! En yleensä loukkaannu tai pahoita mieltäni herkästi, mutta jään vatvomaan asioita pitkiksikin ajoiksi.

***

Viikonlopun paperinmapitus on tuonut tulosta, enää yksi iso kulmalukkokansio täynnä sekalaista sälää on lajittelematta. Neljä mapillista tärkeitä asiakirjoja, melkoinen urakka! Insinöörimieltä lämmittää kaikki järjestys ja organisointi, olo on vähemmän kaoottinen.

Nyt unten maille ja aamulla kreikan käännöslauseiden pariin.
Kauniita unia!

Sitä, mitä mielen päällä.

Olisi vaikka mitä, mistä tekisi mieli kirjoittaa, mutta juuri nyt tämä on vähän liian julkinen paikka. Kaipaan tyttöjeniltaa, illanistuskelua, oikeastaan mitä vain sosiaalista tilaa, jossa miettiä ääneen ja saada vastakaikua. Sitä on ehkä lauantaina vuorossa onneksi, ja vähän toivon, että sunnuntainakin, mutta en ole vielä tohtinut ehdottaa.

Eilen nukahdin sen suuremmitta ongelmitta, mutta heräsin taas liian varhain. Huomenna on aikainen lähtö Tampereelle.

Kotikoulu-dokumentti

Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.

Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.

Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)

Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.

Mitäs te muut tuumaatte?

Possuflunssamietteitä.

Olen miettinyt tätä sikainfluenssaa puolen vuoden ajan, enemmän tai vähemmän.

Toisaalta tuntuu, että tämä on taas yksi SARS tai lintuinfluenssa, josta kovasti kohistaan, mutta joka ei kuitenkaan saavu. Asiantuntijat sanovat, ettei kuolleisuus ole sen korkeampi kuin normaalissakaan influenssassa, että outoa on vain se, että tauti iskee kovasti myös nuoriin, perusterveisiin ihmisiin, ei ainoastaan huonokuntoisiin vanhuksiin. Olen myös ajatellut, että vaikka kyse olisikin jo maailmanlaajuisesta epidemiasta, tuskin se minuun tarttuu. Kesän rippileireillä oli paljon ulkosuomalaisia, joista osa tuli maasta, jossa tauti oli jo kesällä epidemia. Hekin olivat selvinneet, osa oli taudin sairastanut.

Nyt, kun tauti kuitenkin leviää Lapissa vauhdilla, olen miettinyt asiaa taas enemmän. Tänään N:n kanssa leipoessani pohdittiin, että vaikka itse tauti ei pelottaisikaan, tuntuu kammottavalta ajatus siitä, millä tasolla yhteiskunta lamautuu, jos huomattava osa kansasta sairastuu kerralla tähän nopeasti leviävään tautiin. Välillä tuli jopa mieleen se takavuosien nuortenohjelma, Klaani. Yleensä olen ylenpalttista rokottamista vastaan. Olen monessa mielessä luomu ja eko, mielelläni päätän itse, mitä kemikaaleja kehooni haluan ja olen päättänyt haluta mahdollisimman vähän. Olen ajatellut, että minulle riittää se, että silmässäni on silikoni-implantti (joka toisilla on tisseissä, heh), ja melko lisäaineettomalla ja puhtaalla ruokavaliolla olenkin tervehtynyt selvästi, lakannut sairastamasta jatkuvia flunssia. Mutta tämä on nyt taas sellainen tauti, jota ei ehkä torjutakaan samanlaisin kotikonstein, ainakin luulen niin. Olen pohtinut, että olisiko rokotteen ottaminen kuitenkin paikallaan, sitten kun niitä aletaan jakaa. Lähipiirissäni on huonokuntoisia vanhuksia ja koenkin, että suurempi merkitys on sillä, että en tartuta heitä kuin sillä, ettenkö itse ehtisi tautia potea.

Yliopistolla asian suhteen on oltu neuroottisia koko syksyn ajan. Olen lähdössä reissuun kolmen viikon kuluttua, en halua sairastua nyt, enkä toisaalta reissussakaan. Ehtiikö rokotetta kuitenkaan sitä ennen saada? Ja entä jos käykin niinkuin Ruotsissa, että rokotteesta sairastuu lievästi? Olen ollut kuukausia tiedotusvälineiden ulottumattomissa, sillä en ole vielä(kään) perehtynyt Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalveluun ja sen kautta saatavissa oleviin lehtiin, joten en ole juurikaan seurannut THL:n ja Rokotusdisinfon debattia.

Jos sairaus leviää tällä tahdilla, ehtiikö rokotus ajoissa ennen kuin kaikki sairastamme?

Mitä teidän mielessänne liikkuu sikainfluenssan tiimoilta?

Tuntuu jokseenkin epäoikeudenmukaiselta, että me täällä keskustelemme rokotteen ottamisesta tai jättämisestä, kun valtaosa maailman ihmisistä ei saa minkäänlaista mahdollisuutta rokotteen ottamiseen.

Mennyttä ja tulevaa.

Sennie haastoi kaikki bloginsa lukijat täyttämään meemin, johon olinkin jo kertaalleen törmännyt ja tykästynyt itsekin. Varautukaa, nyt seuraa selonteko menneestä ja tulevasta!

Kymmenen vuotta sitten, 1998:

1. Olin 11-vuotias, aloittanut juuri viidennen luokan. Meidän luokka oli koko Jyväskylän pienin ja varmasti myös vaikein. Monta kertaa opet lähtivät ovet paukkuen kahville kesken kaiken, kun pinna paloi. Myöhemmin menoa on ihmetellyt, mutta silloin se oli jokapäiväistä arkea. Pojat istuivat ikkunalaudoilla, ikkunoidan ulkopuolella koulun 2. kerroksessa ja yhtenä talvipäivänä tuuletettiin tuntikausia, kunnes luokassakin oli pakkasta...

2. Asuimme toista vuotta vaaleanpunaisessa omakotitalossa ja haaveiltiin toisesta koirasta.

3. Luin minkä suinkin ehdin, kannoin kirjastosta kotiin parinkymmenen kirjan satseja ja vanhempani olivat huolissaan, kun kolmannen luokan jälkeen olin ollut yksin enkä viettänyt vapaa-aikaa kavereiden kanssa tai harrastanut pahemmin mitään.

Viisi vuotta sitten, 2003:

1. Olin seurustellut lähes kaksi vuotta.

2. Asuin äitini ja veljeni kanssa kerrostaloasunnossa, kotona hääräsi kaksi terrieriä.

3. Olin aloittanut lukion, vanhempani stressasivat valtavia kurssimääriäni ja viidettä aloittamaani kieltä. Lauloin seurakunnan nuorten kuorossa, menin ensi kertaa tanssitunnille, balettiin. Olin ollut ensimmäistä kertaa isosena ja päässyt mukaan nuortenleirejä suunnittelevaan jo toteuttavaan työryhmään.

Kolme vuotta sitten, 2005:

1. Poikaystäväni jätti minut kesken armeijansa, vanhojentanssien ja 18-vuotispäiväni alla petettyään minua armeijasta ja muualta kaveripiiristään löytämiensä tyttöjen kanssa. Surin, laihduin ja surin lisää. Alle kolmessa kuukaudessa katosi 14 kiloa ja vanhempani olivat huolissaan.

2. Leikkasin hiukseni siiliksi ja päätin, että lakkaan suremasta kun ne kasvavat. Päätin myös tehdä pyöräretken yksin ja vanhempieni vastaväitteistä huolimatta poljin kaksi viikkoa, ensin etelään aina Lohjalle saakka ja sitten pohjoiseen, kunnes Forssassa kyllästyin ja lähdin bussilla kotiin.

3. Aloitin yhdeksän aineen ylioppilaskirjoitukset kirjoittamalla syksyllä äidinkielestä L, englannista E ja italiasta M. Englannin tuloksesta järkyttynein oli opettajani, joka huusi naama punaisena piinallisen pitkän ajan ja vannotti uusimaan keväällä. Äidinkielestä olin iloinen, esseeni puhtaaksikirjoitus jäi kesken kun aika loppui.

Vuosi sitten, 2007:

1. Muutin ensimmäisestä soluasunnostani toiseen, mikä tuntui lottovoitolta. Vuodenvaihteessa pääsin kokonaan omaan asuntooni, mikä tuntui siunaukselta vaikka L:n kämppiksenä olisin viihtynyt pidempäänkin. Onni onnettomuudessa, tilalleni muutti T. ja edelleen pihan toisella puolella asuvien tyttöjen kanssa tavataan lähes päivittäin ja vietetään aikaa yhdessä. Olette parasta, mitä Tampereella on!

2. Aloitin työni opintoneuvojana. Rakastan työtäni yli kaiken, minut on kai tarkoitettu työskentelemään ihmisten parissa ja muita auttamaan.

3. Äitini meni uusiin naimisiin puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Tähän asti tänä vuonna, 2008:

1. Olen matkustanut paljon. Ollut pitkän viikonlopun Italiassa, kaksi viikkoa Englannissa ja viikonloput Ruotsissa ja Norjassa sekä viikon Moldovassa.

2. Olen päässyt opiskelemaan teologiaa ja olen iloinen kirkossa puhaltavista uusista tuulista.

3. Olen pelännyt - ehkä enemmän kuin koskaan - että sokeudun ja joudun luopumaan. Rakastan värejä, sävyjä, kuvia, käsitöitä, askartelua. Miten käy näille? Miten minulle käy?

Eilen, 19.11.08:

1. Kävin Tampereella sairaalaoptikolla, sain uusia, kauniita lankoja ja vietin mukavan päivän äitini seurassa.

2. Ilahduin, kun puolituttu laittoi lohdullisen viestin Facebookissa ja vielä enemmän, kun kuulin bändinsä musiikkia.

3. Ajattelin, ettei mulla olekaan hätää, kun on ystäviä ja perhe ja tiedän, mitä elämältäni toivon.

Tänään, 20.11.:

1. Olen aloittanut uusista langoista kaulahuivia, kuunnellut eilen löytämääni musiikkia ja pohtinut, kuka tai mikä on niin tärkeää, että voisin kuvan kaulahuiviini kiinnittää.

2. Ihastellut Stop Shopping -saarnaajaa aamutelevisiossa.

3. Viettänyt aikaa isovanhempieni luona. Nämä viime viikkoina täällä vietetyt tunnit täytyy tallettaa hyvin, sillä kuka tietää kuinka kauan saan pitää heitä luonani - kahta yli 80-vuotiasta, viisasta ja rakasta ihmistä.

Huomenna:

1. Yritän paneutua koulutöihin loppuuan kohti lähenevän sairasloman kunniaksi.

2. Pidän Skype-palaverin islantilaisten ja norjalaisten Changemakereiden ja ruotsalaisten nuorten aikuisten kanssa.

3. Toivon näkeväni aamulla sitä samaista lunta, joka tänään on kaunistanut maisemaa.

Ensi vuonna, 2009:

1. Valmistun tekniikan kandidaatiksi.

2. Suunnittelen vaellusta Santiago de Compostelaan joko ystävien seurassa tai yksin, näöstäni riippuen.

3. Olen toivon mukaan levollisempi tulevaisuuteni suhteen kuin nyt, kun kaikki on vielä kovin epäselvää.

Ja kuten Sennie, toivon mahdollisimman monen tietysti paljastavan omat menneet ja tulevansa :) Ja kertokaa siitä toki minulle kommentteihin!