lauantai 25. joulukuuta 2010

Blogi hiljenee.

Hei kaikki,

on aika hiljaa kiittää.
Tämä blogi alkaa tulla tiensä päähän, mutta minä jatkan toisaalla.
Jutut säilyvät kyllä täällä, mutta eivät päivity enää.
Törmäämme epäilemättä uusin kuvioin toisaalla!
Uuden osoitteen saa myös suoraan kysymällä, sähköpostitse esimerkiksi osoitteesta ekoelamaa@hotmail.com.

Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta 2011.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kansainvälinen vammaisten päivä.

Suosittelen lämpimästi kaikkia lukemaan tämän selkokielisen köyhyyden vastaisen ohjelman. Olen viime viikkoina miettinyt paljon sitä, miten tässä yhteiskunnassa kaikki perustuu siihen, että terveet tekevät töitä ja sairaat eivät. Mutta kuka sen terveyden määrittelee? Ja miksei suurin osa vammaisista saa tehdä töitä, vammahan ei ole sairaus? Minun tuttavapiirissäni on paljon eläkeläisiä, setäni on sitä mieltä, että myös minun pitäisi hakea Kelalta työkyvyttömyyseläke nyt kun niitä vielä voi saada. Minulla on tulevaisuudessa kaksi korkeakoulututkintoa ja edessä hirveä rumba, jos haluan töihin mihinkään. Miten tämä voi olla mahdollista? Miten yhteiskunnalla on varaa tällaiseen?