Kohta vedän päälleni hameen ja otan suunnaksi postitoimiston. Postiin menee kirje ja pari suklaapatukkaa Davidille, jonka tapasin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa. Miekkosen olemus oli kovin lämmin ja läsnäoleva, irkkulaisittain hän kysyi mitä kuuluu, "how are you?" odottamatta sen suuremmin vastausta, mutta kysyi myös enemmän. Olin näkevinäni pilkettä silmäkulmassa, joten päätin testata asiaa ja David tarttuikin heti ensimmäiseen ojentamaani vitsintynkään. Seuraava puolituntinen oli ehdottomasti yksi ilahduttavimpia, turvallisimpia, hauskimpia ja ystävällisimpiä koko reissuni aikana.
David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.
Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Kertakaikkiaan ohi on.
Päivät ja illat meni maisemia katsellessa, pubissa oli paljon ihmisiä, joten ilman kosteus oli sitten sen mukainen.
Kahvilan sedät (irkku ja italialainen) eivät päässeet yksimielisyyteen suklaiden pähkinättömyydestä, joten turvautuivat maistamiseen, mutta eivät senkään jälkeen olleet yksimielisiä... :DReissu nimittäin. Palasin aamutuimaan, matkustettuani kellon ympäri. Lähdin eilen tulvivasta Galwaysta reilusti ajoissa, jo 17.30 bussilla, sillä tulvien takia on teitä ollut Irlannissa paljon poikki eikä matkojen kestoja osannut tarkasti arvioida oikein kukaan. Ensimmäinen tunti ajettiin 50km/h moottoritiellä, josta oli käytössä vain toinen puoli - Irlannissa lienee joku jättimäinen tötterövarasto, sillä niitä punavalkoisia liikennekartioita oli satojen kilometrien matka tien molemmin puolin metrin välein! Olin kentällä jo yhdeksän jälkeen ja löysin OCS-karsinan, OCS on siis firma, joka hoitaa Irlannin lentokentillä erityismatkustajia. Sielläpä käytiinkin vilkasta Twilight-keskustelua, kun esimies oli sarjaan niin koukussa, että tämän äiti oli metsästänyt vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksen, jota se sitten töissä lueskeli. :) Kentällä oli aivan jäätävän kylmä, metallinen penkki ei lämmennyt lainkaan, vaikka istuin paikallani pari tuntia! Avustajapoikaa nauratti, kun väitin etten Suomessa koskaan palele niin kovasti. Lento kulki Riian kautta, inhottavaa välilaskusaastutusta, mutta taloudellisesti ainoa vaihtoehto, kun Raikku ja AerLingus eivät tällä hetkellä Suomeen liikennöi.
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
On hyvä olla kotona, 11 päivää ja viisi maata on aika tiukka rutistus. Toisaalta jäi niin kauhea ikävä, etten muista milloin olisi ollut. Saksaa en niinkään kaipaa, mutta Belgia, ranskankieli ja ihana T! Nyt olen uutta tarmoa täynnä, keväällä teen HUS:n kanssa uuden kuntoutussuunnitelman ja otan yhteyttä Kelaan, jotta EVS-vapaaehtoisvuosi voisi toteutua. Ranska näytti hyviä puoliaan, Pariisi oli kaunis. Lontoo on aina se sama ihana Lontoo, merimieskirkko se sama keidas kaikessa absurdiudessaan. Suomalainen identiteetti on jännä juttu, se saa ihmiset haalimaan purkkihernaria, sinappia, HK:n sinistä lenkkiä, savukalaa, poropateeta, suklaata ja lakritsaa, jopa vihreitä kuulia. Minulta kysyttiin pahoitellen myös sitä, miksei tarjolla ole punajuurisalaattia! Ehkäpä, ehkäpä, tieni johtaa vielä sinnekin töihin. Ja Irlanti. Menomatkan avustajapoika oli niin hulvaton ja hurmaava, että kohta ruokakauppareissulla vien postiin kirjeen, johon ostan suklaapatukan höysteeksi. Miekkosen nimeä en toki tiedä, mutta olen hyvinkin saanut haltuuni jo yhteystiedot tämän työmaalle. Olisiko Irlanti kenties se maa, jonne voisin mennä vaihtoon?
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Tilannekatsaus, matkapäivä nro 5.
Lensin Düsseldorfiin (29e) ja junailin pummilla (vahingossa) Kölniin. Tai siis Köln oli suunniteltu, pummi oli vahinko. Hostelli oli aseman kupeessa, huoneeseen kuului noin viiden kirkon kellot ja aseman kuulutukset sekä toki mökä, jota hostellissa asuva puolikas Chile piti. Nukuin kuitenkin hyvin, joskin tosi omituisesti klo 21-05 (!)... Ravintolailta, aamukävely autioilla kaduilla ja croissant kahvilassa ennen kuin testasin suloisen Bahnhofsmission-pojan saattopalvelun ja hurautin junalla (15e) Liègeen, jossa minua oli asemalla odottamassa elokuiselta Saksan matkalta tuttu, niin ikään ihana T. ja kuuma vohveli, ah! Ihasteltiin aseman arkkitehtuuria ja matkailtiin taidemuseoon, jonne tuli myös bisnesmies S. Museon jälkeen hurautin tämän liikemiehen kaksipaikkaisella urheiluautolla tämän kämpille, T. käveli. Sitten kahvilaan, josta illalliselle EVS-vapaaehtoisten talolle ja unta palloon. Maanantaina Saksan matkalta tuttu A. nouti minut aamulla, kipitettiin läpi lukuisia potentiaalisia EVS-kohteita ja kohtasin näkövammaisjärjestön toimistokissat sekä takapihan lampaat ja Cedric-aasin, huomatkaa että ne siis asuivat 5min bussimatkan päässä Tampereen kokoisen kaupungin keskustasta! Illalla piipahdin T:n kanssa S:n luona, josta matka jatkui illalliselle kyläpaikkaan ja edelleen improvisaatiokeikalle ja sieltä kotiin. Pidin Belgiasta kovin, lisää raporttia saatte kun palaan Suomeen ja saan asioita prosessoitua. Eilen sitten matkailin Eurolinesin bussilla (27e) Pariisiin, josta sitten seikkailin metrolla ja junalla edelleen Troyesiin E:n luokse. Täällä on mahtavaa, käytin elämäni ekaa kertaa itsepalvelupesulaa, jossa asui ylikohtelias spurgu ja sitten viritimme kuivausoperaation, josta teille tässä vähän piristäviä kuvia. Huomatkaa myös talon "hieman" erikoinen ulkoasu. Kerrottakoon, että asunnoissa yksi sisäseinä on 70-luvun yrjönvihreää ja alakerran käytävä on pinkki ja porraskäytävässä yhden kerroksen kohdalla lasiseinä, niinikään merisairaan vihertävän keltainen.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Reissutauko.
Kuten ehkä olette huomanneet, ei esimerkiksi niitä luvattuja käsityökuvia ole vielä(kään) tullut. Eikä tule ihan hetkeen, lähden nimittäin huomisten Changemakerin syntymäpäivien jälkeen 11 päivän Euroopan turneelle, jonka jälkeen on ohjelmassa tiukkaa opiskelua. Mikäli en matkan varrelta pukahda ja anna väliaikatiedotetta, kuulette ekosta ja elämästä seuraavan kerran lähempänä joulukuun vaihdetta. Olkaa kiltisti, tontut lienee jo liikkeellä, ainakin silloin kun palaan. Ehkäpä, jos muistan ja matkapakaasiini mahtuu, voin tuoda mukanani jotain arvottavaksikin. Kerrottakoon, että koko reissuun lähtee mukaan pienen pieni rinkka, jossa seuraavat tavarat:
kreikan kirja
pino silmä- ja matkalippupapereita
muistikirja
tuliaismuistikirja, kivituikku ja herkkuja
neljät alushousut
kahdet sukat
kahdet sukkahousut
legginsit
villasukat ja säärystimet
neule, puikot, lankaa ja neuloja
kaksi pitkää toppia
tpaita
kaksi pitkähihaista teepaitaa, joista toinen oikeastaan retro froteepaita
farkut
hame
villatakki
neuletakki
toilettikassin riisuttu sisältö
parit laturit
kännykkä, iPod ja äänikirjahölötin
kangaskassi ja ohut olkalaukku
kiikari, passi, suurennuslasi, keppi
Kuva Googlesta.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Keittiöstä: Porkkanapihvit.
Olen koko syksyn potenut jonkinlaista ideattomuutta, mitä ruoanlaittoon tulee. Tänään tartuin aamupalalla keittokirjaan ja kas, ensiavauksella löytyi ohje, johon tarvikkeet oli jo omasta takaa. Porkkanapihvien kanssa tarjosin perunamuusia, ohje on Tonnikalan tuolla puolen -keittokirjasta.
250g porkkanoita, siis neljännespussi luomuporkkanoita
1/2 dl riisiä
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
loraus öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
valkopippuria
Porkkanat kuorittiin ja raastettiin, raaste hulautettiin pannulle öljyyn kuullottumaan viideksi minuutiksi. Riisit keiteltiin kypsäksi ja sitten porkkana ja riisi sekoitettiin kulhossa ja annettiin jäähtyä. Jäähtyneeseen porkkanariisiin lisäsin suolan, valkopippurin, jauhot ja kananmunan, sekoitin ja lykin seoksen kokkareina uunipellille. Uunin lämmetessä 175 asteeseen muotoilin pihvejä hieman, niin että lopputulokset olivat suunnilleen senttimetrin paksuisia. Kuumassa uunissa pihvit viihtyivät vartin. Ilman lisukesalaattia ruokaa riitti kahteen tai kolmeen annokseen, salaatin kanssa varmasti ihan hyvä pääateria neljälle.
Ensi kerralla teen tupla- tai triplasatsin ja pakastan loput.
250g porkkanoita, siis neljännespussi luomuporkkanoita
1/2 dl riisiä
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
loraus öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
valkopippuria
Porkkanat kuorittiin ja raastettiin, raaste hulautettiin pannulle öljyyn kuullottumaan viideksi minuutiksi. Riisit keiteltiin kypsäksi ja sitten porkkana ja riisi sekoitettiin kulhossa ja annettiin jäähtyä. Jäähtyneeseen porkkanariisiin lisäsin suolan, valkopippurin, jauhot ja kananmunan, sekoitin ja lykin seoksen kokkareina uunipellille. Uunin lämmetessä 175 asteeseen muotoilin pihvejä hieman, niin että lopputulokset olivat suunnilleen senttimetrin paksuisia. Kuumassa uunissa pihvit viihtyivät vartin. Ilman lisukesalaattia ruokaa riitti kahteen tai kolmeen annokseen, salaatin kanssa varmasti ihan hyvä pääateria neljälle.
Ensi kerralla teen tupla- tai triplasatsin ja pakastan loput.
Kuinka monta elämäsi miestä voit tavata viidessä tunnissa?
(Vaihtoehtoinen otsikko: Kuinka paljon saa kaivata toista ihmistä?)
Ystäväni lähtee pohjoiseen seurakuntapastoriksi pieneen seurakuntaan, jossa lisätään h-kirjain lähes kaikkiin sanoihin. Tänään oli läksiäiset itäisessä kaupunginosassa ja tapasin lukuisia näkövammaiskasvoja, jotka olivat minulle aiemmin vain nimiä tai nettituttuja.
Menomatkalla mietin, saako taksikuskia kosia. Olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja miekkonen jäi taksinsa kanssa vielä odottelemaan ystävän alaovelle, kunnes pääsin sisään. Juttu, matkatarinat ja -vinkit jäivät kesken, harmitti ihan. Naurettiin hullun lailla takapenkin istuinlämmittimelle, transilvanialaiselle kotipolttoiselle viinalle ja sille, miten aina kannattaa lähteä reissuun, vaikka itse reissu olisikin kamala. Toinen meistä tekee kahta työtä voidakseen matkustaa, toinen opiskelee kahdessa yliopistossa voidakseen matkustaa. Oli hyvä kohtaaminen.
Kemuissa oli miekkonen, josta olin kuullut aiemmin vain nimen. Ehdittiin illan aikana puhua vaikka mistä, kehitysyhteistyöstä, näkemisen kaipuusta, toivosta, seksuaalivähemmistöistä, eri järjestöistä... Sekin oli hyvä, joskin vähän hämmentävä kohtaaminen.
Nyt olen lukenut sähköpostit ja blogit ja harkitsen unia. Blogattavaa olisi vaikka kuinka.
Ystäväni lähtee pohjoiseen seurakuntapastoriksi pieneen seurakuntaan, jossa lisätään h-kirjain lähes kaikkiin sanoihin. Tänään oli läksiäiset itäisessä kaupunginosassa ja tapasin lukuisia näkövammaiskasvoja, jotka olivat minulle aiemmin vain nimiä tai nettituttuja.
Menomatkalla mietin, saako taksikuskia kosia. Olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja miekkonen jäi taksinsa kanssa vielä odottelemaan ystävän alaovelle, kunnes pääsin sisään. Juttu, matkatarinat ja -vinkit jäivät kesken, harmitti ihan. Naurettiin hullun lailla takapenkin istuinlämmittimelle, transilvanialaiselle kotipolttoiselle viinalle ja sille, miten aina kannattaa lähteä reissuun, vaikka itse reissu olisikin kamala. Toinen meistä tekee kahta työtä voidakseen matkustaa, toinen opiskelee kahdessa yliopistossa voidakseen matkustaa. Oli hyvä kohtaaminen.
Kemuissa oli miekkonen, josta olin kuullut aiemmin vain nimen. Ehdittiin illan aikana puhua vaikka mistä, kehitysyhteistyöstä, näkemisen kaipuusta, toivosta, seksuaalivähemmistöistä, eri järjestöistä... Sekin oli hyvä, joskin vähän hämmentävä kohtaaminen.
Nyt olen lukenut sähköpostit ja blogit ja harkitsen unia. Blogattavaa olisi vaikka kuinka.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Random!
Kävin eilen silmälääkärissä Espoon Yksityisessä Silmäsairaalassa Sello-ostoskeskuksen liepeillä. Palvelu oli loistavaa, silmä oli kunnossa ja asiakaspalveluhenkinen tutkimushoitaja soitti tänään, pahoitteli ettei eilen ehtinyt ja tiedusteli, millaisia aikatoiveita mulla olisi joulukuulle. HUSin jälkeen tämä tuntuu taivaalliselta. Toivon vain, että toimeennun tämän viikon aikana ottamaan yhteyttä HUSin potilasasiamieheen, jotta sen talon asiat muuttuisivat edes hitusen parempaan päin.
Sitten sitä randomia. Joskus epäilen, että erityisen ankeana aikana meistä huoltapitävä taho tahtoo piristää ja saa nämä randomit asiat tapahtumaan.
EYS sijaitsee siis Sellon yhteydessä, sisäänkäynti on kauppakeskuksen takaa huoltokäytävältä näyttävän porraskäytävän kautta, silmälääkäriin päästäkseen on mentävä hissillä kerros ylöspäin. Kun löysin oikean oven ja pääsin hissiin, siellä oli lisäkseni viisi-kuusi huoltomiestä haalareissaan. Juuri, kun saavuimme silmälääkärikerrokseen, edessäni seisova mies katsoi mua silmiin ja sanoi:
"Terve, Tytti Sukunimi."
Ja siinähän oli M., kesätyökaverini 2,5 vuoden takaa - hän oli tuolloin keskisuomalaisen golfkentän kentänhoitajana. Nauratti vielä odotushuoneessakin. Random!
Kesällä 2007 interrailasin pitkin Eurooppaa, kävin kuukauden aikana yhdeksässä maassa, joissakin useampaan kertaan (Englannissa kahdesti, Ruotsissa kolmesti, Tanskassa kahdesti, Itävallassa kahdesti, Ranskassa kahdesti, Saksassa kolmesti...). Hupaisaa oli kuitenkin se, kun unkarilaisessa Albertirsan pikkukaupungissa vierailin ystävän luona, tämä halusi esitellä perhealbumistaan kuvia edellisen suomalaisen vierailulta ja ensimmäisenä kuvasta hymyili ystäväni J., espoolaisen seurakunnan pastori. Random!
Voitin Saariston lasten maman blogissa suklaata viikonloppuna, ensimmäinen blogiarvontavoittoni, jee! Ja tänään luukusta putkahti levy Omar-suklaata, toinen Lontoon raetta ja sitten vielä Maya-patukka, joka on nyt jo tosin tuhottu. Kiitos!
Huomenna lähden hermolomalle mummolaan (varaudun menettämään hermoni, niin siellä usein käy), toivon pääseväni perjantaina metsäretkelle suntion ja vs. nuorisotyöntekijän seurassa eväslounaan kanssa ja aion suorittaa vähän shoppailujakin.
Sitten sitä randomia. Joskus epäilen, että erityisen ankeana aikana meistä huoltapitävä taho tahtoo piristää ja saa nämä randomit asiat tapahtumaan.
EYS sijaitsee siis Sellon yhteydessä, sisäänkäynti on kauppakeskuksen takaa huoltokäytävältä näyttävän porraskäytävän kautta, silmälääkäriin päästäkseen on mentävä hissillä kerros ylöspäin. Kun löysin oikean oven ja pääsin hissiin, siellä oli lisäkseni viisi-kuusi huoltomiestä haalareissaan. Juuri, kun saavuimme silmälääkärikerrokseen, edessäni seisova mies katsoi mua silmiin ja sanoi:
"Terve, Tytti Sukunimi."
Ja siinähän oli M., kesätyökaverini 2,5 vuoden takaa - hän oli tuolloin keskisuomalaisen golfkentän kentänhoitajana. Nauratti vielä odotushuoneessakin. Random!
Kesällä 2007 interrailasin pitkin Eurooppaa, kävin kuukauden aikana yhdeksässä maassa, joissakin useampaan kertaan (Englannissa kahdesti, Ruotsissa kolmesti, Tanskassa kahdesti, Itävallassa kahdesti, Ranskassa kahdesti, Saksassa kolmesti...). Hupaisaa oli kuitenkin se, kun unkarilaisessa Albertirsan pikkukaupungissa vierailin ystävän luona, tämä halusi esitellä perhealbumistaan kuvia edellisen suomalaisen vierailulta ja ensimmäisenä kuvasta hymyili ystäväni J., espoolaisen seurakunnan pastori. Random!
Voitin Saariston lasten maman blogissa suklaata viikonloppuna, ensimmäinen blogiarvontavoittoni, jee! Ja tänään luukusta putkahti levy Omar-suklaata, toinen Lontoon raetta ja sitten vielä Maya-patukka, joka on nyt jo tosin tuhottu. Kiitos!
Huomenna lähden hermolomalle mummolaan (varaudun menettämään hermoni, niin siellä usein käy), toivon pääseväni perjantaina metsäretkelle suntion ja vs. nuorisotyöntekijän seurassa eväslounaan kanssa ja aion suorittaa vähän shoppailujakin.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Ruuhkamaksuista helpotusta?
Huomasin Ylen uutisoineen Helsingin kaupungin siirtyvän ruuhkamaksuihin. Päätös oli täpärällä ja maksuja vastustivat - kuinkas muutenkaan kuin Kokoomus ja RKP. Ruuhkamaksujen tuotot ohjataan täysimääräisinä kaupungin liikenneverkoston kehittämiseen, mutta käytännön toteutuksesta ei puhuttu vielä mitään.
Ruuhkamaksut ovat käsittääkseni arkea monissa suurkaupungeissa ja ne parantavat ilmanlaatua, vähentävät liikennemääriä ja mahdollisesti myös parantavat julkisen liikenteen toimintaa, kun määrärahoja ja motivaatiota verkoston kehittämiseen riittää. Kannatan ruuhkamaksuja kovasti, mutta mielestäni julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja järkevästi hinnoiteltua, jottei järjestelmä ole kohtuuton käyttäjälleen.
Helsingissä liikkuminen on mielestäni todella edullista, opiskelijan liikkuminen kaupungin sisäisellä lipulla maksaa kuukaudessa halvimmillaan vain 21,40€, kun esimerkiksi se Tampereella asuessani oli 33€ ja Jyväskylästä pois muuttaessani (-06) muistaakseni 46€. Parantamisen varaa tietenkin olisi aina - esimerkiksi vyöhykerajan ylittämisen voisi hinnoitella järkevämmin, tällä hetkellähän aikuisen seutulippu kustantaa 3,60€, vaikka itse matka alkaisi Helsingin viimeisellä ja loppuisi Espoon ensimmäisellä pysäkillä. Lontoon metro on mielestäni hyvä esimerkki toimivasta joukkoliikenteen hinnoittelusta. Hinta itsessään on pöyristyttävä (huipentuu luukulta ostettuun kertalippuun - 4£!!), mutta metrossa matkustaessaan asiakas näyttää matkakorttiaan lukijalle metroon mennessään ja uudestaan metrosta poistuessaan, jolloin kone laskee kuljetun matkan ja rahastaa sen mukaan. Verrattuna Helsingin sekavaan ja usein heikosti painallukseen reagoivaan laitteeseen on Lontoo aina oikea unelma. Linja-automatkoissa on ainakin ensimmäisen vyöhykkeen sisällä Lontoossakin kiinteä hinta, mutta joku minua viisaampi valistakoon, miten vyöhykkeiden väliset matkat on hinnoiteltu.
Helsingin julkisen liikenteen reittien toimivuudesta voidaankin sitten olla taas useampaa mieltä. Pääosin bussit, ratikat ja metro toimivat tietenkin mainiosti. Kovasti odotan Länsimetroa ja toivon, että sitä seuraisi myös muita metrohaaroja, sillä metrossa matkustaminen ei liene niin leimaavaa kuin bussimatkailu, voisin siis kuvitella bisnesmiehetkin metroon. En myöskään voi syyttää naapurustoni autoilijoita, jotka autoilevat töihin esimerkiksi Pasilaan, sillä osa bussilinjoista on aamuisin niin tukossa, ettei Paciuksenkadun ja Meilahden pysäkeiltä kyytiin tulevat enää mahdu istumaan. Ratikasta pidän kovasti, ainoastaan kesäaamuisin se ei kulkenut aina niin aikaisin kuin minä. Koen, että 4:n kyyti on riittävän säännöllistä ja turvallista.
Jos saisin esittää HKL:lle toivomuksen, minkä aionkin tehdä, toivoisin pysäkkikuulutuksia muihinkin kuin 4:n ratikkaan, myös linja-autoihin. Toivoisin myös, että nyt kokeiluaikana kokeilu laajennettaisiin kaikkiin 4:n vaunuihin tai edes säännöllisesti esim. tasalta ja puolelta lähteviin, sillä kuulutusten avulla näkövammaiset ystäväni sinällään voisivat tulla luokseni kylään, mutta käytännössä se ei onnistu, kun koskaa ei voi tietää, onko kuulutuksia juuri siinä ratikassa, mihin itse olisi menossa. Ja kuten Ronjakin kertoo, kuljettajat eivät läheskään aina muista jättää matkustajaa sinne, minne piti. Toivoisin myös, että kuulutukset olisivat selkeitä, kuten Saksassa ja ettei kuuluttajalla olisi puhevikaa "Linje neljä, linje fyrra".
Mitä sinä toivoisit HKL:ltä? Entä muissa kaupungeissa? Toimitan kaikkien toiveet oman pysäkkikuulutuspalautteeni mukana HKL:lle ensi viikolla.
Ruuhkamaksut ovat käsittääkseni arkea monissa suurkaupungeissa ja ne parantavat ilmanlaatua, vähentävät liikennemääriä ja mahdollisesti myös parantavat julkisen liikenteen toimintaa, kun määrärahoja ja motivaatiota verkoston kehittämiseen riittää. Kannatan ruuhkamaksuja kovasti, mutta mielestäni julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja järkevästi hinnoiteltua, jottei järjestelmä ole kohtuuton käyttäjälleen.
Helsingissä liikkuminen on mielestäni todella edullista, opiskelijan liikkuminen kaupungin sisäisellä lipulla maksaa kuukaudessa halvimmillaan vain 21,40€, kun esimerkiksi se Tampereella asuessani oli 33€ ja Jyväskylästä pois muuttaessani (-06) muistaakseni 46€. Parantamisen varaa tietenkin olisi aina - esimerkiksi vyöhykerajan ylittämisen voisi hinnoitella järkevämmin, tällä hetkellähän aikuisen seutulippu kustantaa 3,60€, vaikka itse matka alkaisi Helsingin viimeisellä ja loppuisi Espoon ensimmäisellä pysäkillä. Lontoon metro on mielestäni hyvä esimerkki toimivasta joukkoliikenteen hinnoittelusta. Hinta itsessään on pöyristyttävä (huipentuu luukulta ostettuun kertalippuun - 4£!!), mutta metrossa matkustaessaan asiakas näyttää matkakorttiaan lukijalle metroon mennessään ja uudestaan metrosta poistuessaan, jolloin kone laskee kuljetun matkan ja rahastaa sen mukaan. Verrattuna Helsingin sekavaan ja usein heikosti painallukseen reagoivaan laitteeseen on Lontoo aina oikea unelma. Linja-automatkoissa on ainakin ensimmäisen vyöhykkeen sisällä Lontoossakin kiinteä hinta, mutta joku minua viisaampi valistakoon, miten vyöhykkeiden väliset matkat on hinnoiteltu.
Helsingin julkisen liikenteen reittien toimivuudesta voidaankin sitten olla taas useampaa mieltä. Pääosin bussit, ratikat ja metro toimivat tietenkin mainiosti. Kovasti odotan Länsimetroa ja toivon, että sitä seuraisi myös muita metrohaaroja, sillä metrossa matkustaminen ei liene niin leimaavaa kuin bussimatkailu, voisin siis kuvitella bisnesmiehetkin metroon. En myöskään voi syyttää naapurustoni autoilijoita, jotka autoilevat töihin esimerkiksi Pasilaan, sillä osa bussilinjoista on aamuisin niin tukossa, ettei Paciuksenkadun ja Meilahden pysäkeiltä kyytiin tulevat enää mahdu istumaan. Ratikasta pidän kovasti, ainoastaan kesäaamuisin se ei kulkenut aina niin aikaisin kuin minä. Koen, että 4:n kyyti on riittävän säännöllistä ja turvallista.
Jos saisin esittää HKL:lle toivomuksen, minkä aionkin tehdä, toivoisin pysäkkikuulutuksia muihinkin kuin 4:n ratikkaan, myös linja-autoihin. Toivoisin myös, että nyt kokeiluaikana kokeilu laajennettaisiin kaikkiin 4:n vaunuihin tai edes säännöllisesti esim. tasalta ja puolelta lähteviin, sillä kuulutusten avulla näkövammaiset ystäväni sinällään voisivat tulla luokseni kylään, mutta käytännössä se ei onnistu, kun koskaa ei voi tietää, onko kuulutuksia juuri siinä ratikassa, mihin itse olisi menossa. Ja kuten Ronjakin kertoo, kuljettajat eivät läheskään aina muista jättää matkustajaa sinne, minne piti. Toivoisin myös, että kuulutukset olisivat selkeitä, kuten Saksassa ja ettei kuuluttajalla olisi puhevikaa "Linje neljä, linje fyrra".
Mitä sinä toivoisit HKL:ltä? Entä muissa kaupungeissa? Toimitan kaikkien toiveet oman pysäkkikuulutuspalautteeni mukana HKL:lle ensi viikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
