perjantai 13. marraskuuta 2009

Reissutauko.


Kuten ehkä olette huomanneet, ei esimerkiksi niitä luvattuja käsityökuvia ole vielä(kään) tullut. Eikä tule ihan hetkeen, lähden nimittäin huomisten Changemakerin syntymäpäivien jälkeen 11 päivän Euroopan turneelle, jonka jälkeen on ohjelmassa tiukkaa opiskelua. Mikäli en matkan varrelta pukahda ja anna väliaikatiedotetta, kuulette ekosta ja elämästä seuraavan kerran lähempänä joulukuun vaihdetta. Olkaa kiltisti, tontut lienee jo liikkeellä, ainakin silloin kun palaan. Ehkäpä, jos muistan ja matkapakaasiini mahtuu, voin tuoda mukanani jotain arvottavaksikin. Kerrottakoon, että koko reissuun lähtee mukaan pienen pieni rinkka, jossa seuraavat tavarat:
kreikan kirja
pino silmä- ja matkalippupapereita
muistikirja
tuliaismuistikirja, kivituikku ja herkkuja
neljät alushousut
kahdet sukat
kahdet sukkahousut
legginsit
villasukat ja säärystimet
neule, puikot, lankaa ja neuloja
kaksi pitkää toppia
tpaita
kaksi pitkähihaista teepaitaa, joista toinen oikeastaan retro froteepaita
farkut
hame
villatakki
neuletakki
toilettikassin riisuttu sisältö
parit laturit
kännykkä, iPod ja äänikirjahölötin
kangaskassi ja ohut olkalaukku
kiikari, passi, suurennuslasi, keppi

Kuva Googlesta.

1 kommentti:

mannasaria kirjoitti...

Oi, oikein hyvää matkaa!!!