To David.

Kohta vedän päälleni hameen ja otan suunnaksi postitoimiston. Postiin menee kirje ja pari suklaapatukkaa Davidille, jonka tapasin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa. Miekkosen olemus oli kovin lämmin ja läsnäoleva, irkkulaisittain hän kysyi mitä kuuluu, "how are you?" odottamatta sen suuremmin vastausta, mutta kysyi myös enemmän. Olin näkevinäni pilkettä silmäkulmassa, joten päätin testata asiaa ja David tarttuikin heti ensimmäiseen ojentamaani vitsintynkään. Seuraava puolituntinen oli ehdottomasti yksi ilahduttavimpia, turvallisimpia, hauskimpia ja ystävällisimpiä koko reissuni aikana.

David on Shannonin lentokentän työntekijä, joka avustaa matkustajia, joilla on erityistarpeita. Puhelias ja huumorintajuinen nuori mies, joka todella kohtasi ihmisen eikä vain mekaanisesti ohjannut portaita alas ja aulan kautta linja-autoon vaan toden totta tahtoi viedä minut aulaan hetkeksi istumaan, koska "it's so freaking cold outside, I'm not gonna leave you out there" ja roudasi kamani bussiin sisälle asti ja kuulin kuinka poistuessaan selitti vielä kuskille ummet ja lammet siitä, mihin tyttö pitää jättää ja miten hän tahtoo kuskin varmsitavan, että pääsen taksiin.

Tein vähän salapoliisityötä ja sain ensin selville, mihin voin lähettää yllätyksen ja pienellä lisäselvittelyllä selvisi Davidin etunimikin. Nyt suuntaan postiin, suklaapatukat kirjekuoreen ja ilahdutusposti menemään!