Siionin virsi 244a

2. Usein vaihtuu päivä yöhön,
matkanteko kyyneltyöhön,
tie on ahdas, uuvuttaa.
Usein peittyy täällä armo,
maahan painuu usko, tarmo,
toivo tyyten raukeaa.

Aika raskasta arkeen paluu, kun kaikkea on liikaa ja aikaa liian vähän.
Pimeä ja musta marraskuu, avuton marraskuu, kun keppi unohtuu kotiin ja yhtäkkiä onkin pimeää.
Jätin pois kursseja, pakollisiakin, vaikka tiedän joutuvani keväällä yliopiston opintoseurantaan.
Tätä virttä veisataan kuorossa, se on juuri nyt valtavan puhutteleva.

Sunnuntaina kahviteltiin, perjantaina lounastettiin.
Toinen on totinen, niin samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.
Selkeneekö kaikki ajan kanssa, vai pitäisikö nyt jo tietää, osata lukea toista?
Tilanne tekee araksi, mietteliääksi.

On siinä virressä viimeinenkin säkeistö.
Pakko tämän marraskuun on joskus loppua.
Toisesta tullee joskus niin tuttu, että tietää onko totisuus ja tarkkailu vain tapa olla vai jotain, jota sovelletaan uusiin tuttavuuksiin.

(7. Mutta muista, Jeesus voitti.
Päivä jälleen yöstä koitti.
Sydämeesi kätke se.
Katso häneen tuskan alta,
Hänellä on voima, valta
viedä sinut perille.)

Elämä on pysäkkejä.

Kotoa muutettuani olen alkanut oivaltaa elämän luonnetta hiljalleen. Että löytyy ystäviä, joiden kanssa kuljetaan vuosi tai muutama, sitten tiet erkanevat ja yhteydenpito joko säilyy tai ei, muuttaa muotoaan joka tapauksessa. Olen ymmärtänyt, ettei elämä mene niinkuin sen suunnittelee, että isovanhemmatkin pohtivat, valitsivatko oikean puolison tai surevat sitä, että ovat yksin, kun sopivaa kanssamatkustajaa ei löydy.

Olen ymmärtänyt, että joidenkin ihmisten kanssa ollaan kuin bussipysäkillä, kohdataan aidosti, mutta sitten mennäänkin eri bussiin. Viikonloppuna kohtasin norjalaisen, tai oikeammin hän kohtasi minut, liittyi seuraan ja kysyi mukaansa. Piti siitä, kun puhui tauotta ja minulla oli mielipiteitä. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät. Valvoimme toisten nukkuessa, puhuimme Jumalasta ja tulevaisuudesta, opiskelusta ja politiikasta, arvoista ja ideologioista. Sekin selvisi, miten pari vuotta päässäni askarruttanut fysiikan tenttitehtävä olisi ratkaistu.

Mikä sai toisen menemään valitsemaan eri bussin, en tiedä. Ehkä tiemme erosivat pysäkillä, koska minä uskon Jumalaan ja hän ei, koska minä en olekaan aina räväkkä vaan toisinaan myös mietteliäs ja epävarma. Hän valitsi toisen tien, mutta ainakin minä uskallan taas toivoa, että on myös muita miehiä, joilla on aivot.

Terveisiä Utöstä.

Nyt minä olen täällä! Kuvilla varustettu megapostaus tullee jonnin verran jälkijunassa, koska tämä tietokone ei ymmärrä kameraa ennen kuin asennan siihen oikean ohjelmiston. Pikaisesti kerrottakoon siis seuraavaa:

- saari on karu ja kaunis
- samaan idylliin mahtuu niin Vaahteramäen Eemeli kuin Pertsa ja Kilukin
- saarelaiset ja kesäasukkaat työskentelevät todella ahkerasti ja ovat yhtä rakastettavia kuin vain sellaiset ihmiset voivat olla, joille tämä saari on suuri rakkaus ja elämäntyö

- ilmainen yhteysalus ja halpa majoitus (halvimmillaan, omissa lakanoissa 25e/yö) on tuonut saarelle valitettavasti myös Tallinnan laivoilta tuttuja känniääliöturisteja, mm. Setä Ällön seurueineen, heistä varmasti lisää myöhemmin
- naamani on kärvähtänyt, vaikka olenkin hölvännyt aurinkorasvaa ahkerasti ja siinä on kelvolliset kertoimetkin (30)

Nyt olisi edessä iltapala, toivottavasti onnistun välttämään Setä Ällön ja kumppanit ja saan luikittua ruokineni omaan huoneeseeni.

Minua hälyteltiin tänään riparille, jonne oli äkisti syntynyt työntekijävajaus. Huomenna selviää, menenkö sunnuntaina sittenkin leirille.

Harjoittelen työnantajana toimimista.

Tänään on pyörineet päässä työnantajan vakuutukset, työterveyshuolto ja kesälomakorvaukset. Aamulla täytyy soittaa palkanlaskijalle vielä uudemman kerran ja tiedustella asioita. Phuuh.

Mutta hei, mainiointa on se, että pääsen kevään aikana kenkäostoksille, isoihin ruokakauppoihin, kävelylenkeille, saan lehtiä ja kirjoja saavutettavassa muodossa, menen myymään kirpparille ja vaikka mitä, mikä on tähän asti ollut aika hankalaa. Mainiota!

Kuoron kanssa oltiin kiertueella Turussa tänä viikonloppuna, laulettiin kahdesti Turun tuomiokirkossa, jonka kaiku kestää seitsemän sekuntia! Oli hienoa!

Viihdyn kuoroni kanssa niin kovin hyvin, että tänään kyllä suretti, kun kevätkausi loppui.
Kuorossa on niin mahtavia tyyppejä, joitain olen varmasti ohimennen maininnutkin. Kaikenlaista iloista ja hyvää on seurannut, avustajakin löytyi kuoron kautta ja tänään uskalsin vihdoin kysyä yhdeltä kuorolaiselta, voisiko hän ehkä auttaa viimeisen matikan kurssini kanssa. Toivottavasti aikataulut natsaa.

Nyt vielä tempaisen viime viikon luentomuistiinpanot, aamulla tämän kevään toiseksi viimeinen tentti Helsingissä!

Uutta luomua.

Palattuani kauppareissuihin olen löytänyt kaksi uutta luomutuotetta itse ja N:n vihjeen perusteella kolmannenkin. Valion valikoima on sekä laajentunut että supistunut; nyt on olemassa myös laktoositon luomumaito (kevyt) sekä uusi mansikka-vaniljajugurtti, joka on valitettavasti syrjäyttänyt tieltään mainion omena-kaurajugurtin. Uusimpana uutena on Pirkka Mainio -luomulevite! Luomulevitettä olenkin kaivannut ehkä eniten, kaikkea muuta arkikäytössäni kuluvaa on ollut saatavilla jo pidempään. Luomulevitteen ainoa miinus on sen valmistusmaa, Tanska. Sama ongelmahan on luomusokerissa, jonka kohdalla olen ratkaissut asian ostamalla toisinaan ulkomaista luomua, toisinaan kotimaista tavista ja toisinaan kaukaista Reilua Kauppaa, jota ei tosin levitemarkkinoilta löydy.

Joko te olette maistaneet?

***

Kävin tänään Popmessussa, jossa oli artistivieraana Ville Pusa. Mukava messu, mukava Ville ja mainio pikkuneiti, joka kirmaili laulavan isän luokse pitkin kirkon käytävää. Omat murheet ja vastoinkäymiset asettuivat taas paremmin uomiinsa ja reipas meininki kohensi oloa. Sana ja sakramentit, rukous ja rauha. Erityiskiitos siitä, että virsien numerot kerrotaan aina ääneen- ei siis tarvitse kiikaroida virsitaululle.

***

Olen miettinyt omaa viestintääni, sen kärkevyyttä ja tylyyttä ja toisaalta toisten viestintää, kärkevyyttä ja tylyyttä tulematta mihinkään lopputulokseen. Toisten huomioiminen ja rakentava keskusteleminen on yllättävän vaikea laji! En yleensä loukkaannu tai pahoita mieltäni herkästi, mutta jään vatvomaan asioita pitkiksikin ajoiksi.

***

Viikonlopun paperinmapitus on tuonut tulosta, enää yksi iso kulmalukkokansio täynnä sekalaista sälää on lajittelematta. Neljä mapillista tärkeitä asiakirjoja, melkoinen urakka! Insinöörimieltä lämmittää kaikki järjestys ja organisointi, olo on vähemmän kaoottinen.

Nyt unten maille ja aamulla kreikan käännöslauseiden pariin.
Kauniita unia!

Kuinka monta elämäsi miestä voit tavata viidessä tunnissa?

(Vaihtoehtoinen otsikko: Kuinka paljon saa kaivata toista ihmistä?)

Ystäväni lähtee pohjoiseen seurakuntapastoriksi pieneen seurakuntaan, jossa lisätään h-kirjain lähes kaikkiin sanoihin. Tänään oli läksiäiset itäisessä kaupunginosassa ja tapasin lukuisia näkövammaiskasvoja, jotka olivat minulle aiemmin vain nimiä tai nettituttuja.

Menomatkalla mietin, saako taksikuskia kosia. Olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja miekkonen jäi taksinsa kanssa vielä odottelemaan ystävän alaovelle, kunnes pääsin sisään. Juttu, matkatarinat ja -vinkit jäivät kesken, harmitti ihan. Naurettiin hullun lailla takapenkin istuinlämmittimelle, transilvanialaiselle kotipolttoiselle viinalle ja sille, miten aina kannattaa lähteä reissuun, vaikka itse reissu olisikin kamala. Toinen meistä tekee kahta työtä voidakseen matkustaa, toinen opiskelee kahdessa yliopistossa voidakseen matkustaa. Oli hyvä kohtaaminen.

Kemuissa oli miekkonen, josta olin kuullut aiemmin vain nimen. Ehdittiin illan aikana puhua vaikka mistä, kehitysyhteistyöstä, näkemisen kaipuusta, toivosta, seksuaalivähemmistöistä, eri järjestöistä... Sekin oli hyvä, joskin vähän hämmentävä kohtaaminen.

Nyt olen lukenut sähköpostit ja blogit ja harkitsen unia. Blogattavaa olisi vaikka kuinka.