Siionin virsi 244a

2. Usein vaihtuu päivä yöhön,
matkanteko kyyneltyöhön,
tie on ahdas, uuvuttaa.
Usein peittyy täällä armo,
maahan painuu usko, tarmo,
toivo tyyten raukeaa.

Aika raskasta arkeen paluu, kun kaikkea on liikaa ja aikaa liian vähän.
Pimeä ja musta marraskuu, avuton marraskuu, kun keppi unohtuu kotiin ja yhtäkkiä onkin pimeää.
Jätin pois kursseja, pakollisiakin, vaikka tiedän joutuvani keväällä yliopiston opintoseurantaan.
Tätä virttä veisataan kuorossa, se on juuri nyt valtavan puhutteleva.

Sunnuntaina kahviteltiin, perjantaina lounastettiin.
Toinen on totinen, niin samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.
Selkeneekö kaikki ajan kanssa, vai pitäisikö nyt jo tietää, osata lukea toista?
Tilanne tekee araksi, mietteliääksi.

On siinä virressä viimeinenkin säkeistö.
Pakko tämän marraskuun on joskus loppua.
Toisesta tullee joskus niin tuttu, että tietää onko totisuus ja tarkkailu vain tapa olla vai jotain, jota sovelletaan uusiin tuttavuuksiin.

(7. Mutta muista, Jeesus voitti.
Päivä jälleen yöstä koitti.
Sydämeesi kätke se.
Katso häneen tuskan alta,
Hänellä on voima, valta
viedä sinut perille.)

Paluu arkeen...

... on sitä, kun villapipo pistelee ja kutittaa vanhan tutun, mutta uudelleen kuosiinsa palautetun siilitukan läpi.

... on sitä, että myöhästyy kaikilta luennoilta kuten aina ennenkin. Myös niiltä, joiden alkaessa on jo valmiiksi kampuksella.

... on sitä, että rästityöt ja stressi meinaa tulla uniin.

... on sitä, että näkee yliopistolla ystävän, kääntyy ympäri ja näkee toisen ystävän.

... on sitä, että jetlagista toettuaan muistaa taas, millainen olo ihmisellä kuuluu olla.

... on sitä, että on jetlagin kourissa niin kankea ajatuksissaan, ettei osaa sanoa kahviseuralle, kuinka riemastunut onkaan tämän kirkuvankeltaisista pillifarkuista.

... on sitä, että prosessoi taakse jäänyttä matkaa ja miettii, että jos ei amerikkalaiset muuta osaa, niin ainakin ne tekee hyviä yövaatteita ja muffinseja.

Tout est bien.

Takana viikko mieltään osoittavassa Ranskassa.
Kurssi oli hyvä ja intensiivinen, vetäjäporukka tuttu ja rakas, uusi ja rakastettava.
Euroopan neuvosto, voisiko sinne mennä töihin?
Eteläeurooppalainen flirttikulttuuri.
Edellämainittuun tottumattomat suomalaisteinit.
Mellakat ja mielenosoitukset.
Croissantit ja syksyiset lehdet.
Onnistumisen kokemukset, kun ranskaksi kommunikointi oli pääosin rohkaisevaa.
Melkein-kummitytölle viime vuonna aloitettu neulemekko tuli valmiiksi, jätin sen N:n pikkutytölle tulevaisuutta varten.
Rakastan Ranskaa.
Rakastan mun ystäviä - ne ei katoa, vaikka nähdään satunnaisesti. Ne on Ukrainassa, Tanskassa, Islannissa, Liettuassa, Portugalissa, Pohjois-Irlannissa.
Tahtoisin vetää tyttöjen vertaisryhmää.
Paljon on ajatuksia viikon jälkeen.
Maailmassa ja elämässä on niin paljon hyvää.


Ilmassa on uutta ystävyyttä.
Tutustumista ja jutustelua.
Syväluotausta ja huumoria.
Hämmennystä ja pohdintaa.
Hyviä asioita, hyvä mieli.

Huomenna on New York ja Boston, jos kone on ehjä eikä kaipaa lakkoilevia korjaajia.
Minulla on matkaväsymys, jonka alla kuplii odotusta ja iloa.
Pyykki on pyörinyt, tiskit lionneet, matkalaukkua purettu ja pakattu.
Vielä pitää maksaa laskut ja siirtää rahaa.
Aamulla käydä postissa hakemassa Tekniikan kandidaatin paperit ja Amnestyn uusi trikoomekko postista ja viedä rahaa pankkiin.
Sitten vaihdan maisemaa.

Kertausharjoitukset! Rippikoulun!

Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyö järjesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille Rippikoulun kertausharjoitukset -viikonloppuleirin Mustasaaressa. Formaatti oli kopioitu suoraan rippikoulusta, menetelmät ja aiheet, sketsit ja iltaohjelmat, musiikki ja hartauselämä. I-ha-naa. Taas tuli todistettua, että hyvä ja toimiva kaava toimii kyllä iästä riippumatta. Ryhmähenki oli alusta alkaen hyvä ja sain käydä rauhallisia keskusteluja, vaikka ihmisiä oli monenlaisista taustoista ja näkemyksistä. Nautin niin suunnattoman paljon, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan moista. Lauantaina näimme loistavaa bibliodraamaa, esittäjän mielikuvituksella höystettyä Raamatun kerrontaa siis ja puhuimme Jeesuksesta. Ja mitäpä olisi rippileiri ilman seksi ja seurustelu -työskentelyä.

Kaikkein ihaninta oli kuitenkin taas kerran se palautelappu, johon muut leiriläiset saavat kirjoittaa positiivista palautetta. Luin oman lappuni vasta kotona ja mietin, olenko todella niin mainio tyttö ja tyyppi, kuin mitä paperi antaa ymmärtää. Kiitos <3

L'Épicerie

Tiedän, missä kaupungissa tahdon asua.

Olen löytänyt elämäni rakkauden.
Ja ei, en ole löytänyt miestä.

Etelän illat ja yöt.

Voi, kun mulla olisi kamera (ehkä O. lainaa, jos muistan pyytää).

Olen muuttanut parvekkeelle, nukkunut siellä jo kaksi yötä, oikein makeasti.

Varsinaisesti tulin kuitenkin kertomaan, että rakastan körttejä ja rakastan Helsingin öitä :)

Eilen avattiin terassikausi ystävien kanssa yksillä, ihan alkuillasta vain. Tänään olin lavatansseissa Helsingin keskustassa ja kotimatkalla haistelin leutoa kesäyötä, ihanaa! Pidän Helsingin hellepäivistäkin, kun merituuli vilvoittaa eikä olo ole lainkaan tukala.

Sain muutama päivä sitten kutsun omituisiin kemuihin. Paikkaa ei FB-kutsussa mainittu, mutta osoite osoitti kuoroni harjoittelutiloihin. Bileistä oli ilmiselvästi kyse, mutta juhlien sisällöstä ei kerrottu sen enempää. Juomaa sai tuoda, muttei punaviiniä ja 3e oli lystin hinta. No pitihän se katsastaa!

Porraskäytävään kantautui tanssimusiikki ja ovesta pelmahdettuani näin toistakymmentä paria valssaamassa pitkin kokoontumistilaa, taustalla soitti lähes kymmenpäinen tanssiorkesteri jousissoittimineen päivineen. Onneksi tila oli tuttu, hämärä ei juuri haitannut, mutta istahdin alas ja tutkailin väkeä, ihmisten tunnistaminen on hankalaa - etenkn kun kaikilla on joko puku tai kesämekko :) Kuoron väkeä ja muita körttiopiskelijoita mitä ilmeisimmin oli saapunut paikalle ja illan aikana oli selvästi nautittu jo lämminkin ateria. Missään vaiheessa ei kuitenkaan selvinnyt, mitä kautta illalliselle oli kutsuttu tai että olinko vain missannut tiedon niistä.

Tunnelma oli katossa, ihmiset hilpeitä, murteet kaikuivat korvissa ja miehet parveilivat eteisessä kuin tanssilavan takana konsanaan. Ja kas, illan viimeiseen valssiin minuakin haettiin, kiitos E! Tanssiorkesterin jälkeen oli vuorossa Vippilahti, mitä seurasi perinteisempi yökerho-diskolinja ja jopa minä (kyllä N., nyt voit hämmästellä ääneen!) tanssahtelin kovasti!

Sitten menin kotiin.

Ja nyt olen tässä, ihmettelen tapahtunutta ja mietin, näinkö kenties unta. Ehkä huomenna selviää myös niiden illallisten osuus, mutta olen niin iloinen, että minut kutsuttiin ainakin FB:ssä vain rajatuille tarkoitettuihin lavatansseihin. Olen selvästi osa joukkoa, minäkin :)

Ja ne körtit <3

Harjoittelen työnantajana toimimista.

Tänään on pyörineet päässä työnantajan vakuutukset, työterveyshuolto ja kesälomakorvaukset. Aamulla täytyy soittaa palkanlaskijalle vielä uudemman kerran ja tiedustella asioita. Phuuh.

Mutta hei, mainiointa on se, että pääsen kevään aikana kenkäostoksille, isoihin ruokakauppoihin, kävelylenkeille, saan lehtiä ja kirjoja saavutettavassa muodossa, menen myymään kirpparille ja vaikka mitä, mikä on tähän asti ollut aika hankalaa. Mainiota!

Kuoron kanssa oltiin kiertueella Turussa tänä viikonloppuna, laulettiin kahdesti Turun tuomiokirkossa, jonka kaiku kestää seitsemän sekuntia! Oli hienoa!

Viihdyn kuoroni kanssa niin kovin hyvin, että tänään kyllä suretti, kun kevätkausi loppui.
Kuorossa on niin mahtavia tyyppejä, joitain olen varmasti ohimennen maininnutkin. Kaikenlaista iloista ja hyvää on seurannut, avustajakin löytyi kuoron kautta ja tänään uskalsin vihdoin kysyä yhdeltä kuorolaiselta, voisiko hän ehkä auttaa viimeisen matikan kurssini kanssa. Toivottavasti aikataulut natsaa.

Nyt vielä tempaisen viime viikon luentomuistiinpanot, aamulla tämän kevään toiseksi viimeinen tentti Helsingissä!

Kun synnyin...

... 23 vuotta sitten, oli kova pakkastalvi. Tänään oli kaunista muttei kylmää, taksikuski onnitteli ja hymyili, ystävät tulivat ja onnittelivat ja olin hämmentynyt, miten moni tahtoi viettää luonani aikaa! Aina, kun kutsuu monta ihmistä, jää vähän haikea olo ja sellainen olo, ettei ollenkaan kaikkien kanssa ehtinyt rupatella, mutta aina on onneksi uusia päiviä ja juhlia. Nyt minua väsyttää, huomenna kirjoitan koulutehtäviä ja tapaan vielä yhden ystävän, tiskaan valtavat määrät tiskiä ja iloitsen siitä, että voin tehdä mitä tahansa ruokaa - ei ole pakko syödä juhlien tähteitä.

Kun äitini oli 23, hän oli juuri mennyt naimisiin.
Kun mummini oli 23, hän oli äiti.
Toisinaan tunnen oloni riittämättömäksi.

Palatkaa Pariisiin!

Pariisi.
Ameliemainen valo.
Jotain ihan muuta kuin koskaan kuvittelin.
Kiireinen, meluisa ja töykeä, tyly.

Nyt, kuvissa - sitä mitä aina Pariisista kuvittelin, kaunis, tunnelmallinen.
Voi, kunpa voisinkin palata!

Tässä teille päivä Pariisin marraskuuta, hidasta kuljeskelua yhdessä kaupunginosassa.

Kuvat on E:n ja minun ottamia.

Minä tahtoisin mennä taas.
Tämä oleminen on niin vaikeaa.
Ja joksikin tuleminen, se se vasta onkin.
Yksi ystävä oli kysynyt toiselta, miksi meistä pitää tulla jotain, miksei voida vain olla?
Kieroutunut yhteiskunta.

Kesäteologi tässä hei!

Varmistin tänään työpaikan, josta minulle eilen soitettiin. Menen kesä-heinäkuuksi aivan tuntemattomaan seurakuntaan, joka kuulostaa valtavan mukavalta ja hyvältä paikalta olla ja jossa työmäärä on sopiva kahdelle kuukaudelle. Tänään selviää ehkä myös elokuun osuus - saanko silloin mennä töihin toisaalle vaiko opiskella.

Olen helpottunut, iloinen ja odottavainen!

Kahden viikon kahvitauko.

Siunattu Itä-Eurooppa hintatasoineen ja kahvilakulttuureineen! Olen perso makealle, voisin elää pullalla ja kahvilahinkuni on kyltymätön. Voitte siis arvata, missä nökötin lähes joka päivä reissuni aikana.

Poznan

Kuva täältä.

Post Office Cafe
Stary Rynek 25/29
Hintataso: latte macchiato 10 zlotya, juustokakku 10 zlotya

Kaunis ja hauska kahvila Poznanin vanhan kaupungin keskustassa olevalla aukiolla. Sisustuksena nimensä mukaisesti brittien postitoimistorekvisiittaa, joten erityisen puolalaista fiilistä tästä kahvilasta ei kyllä saanut. Palvelu oli hyvää, sitä sai englanniksi eikä turhaan tarvinnut odotella.

Varsova

Kuva täältä.

Wayne's Coffee
Zlote Tarasyn ostoskeskus päärautatieaseman vieressä

Sitä samaa huttua kuin Suomessakin, mutta koska reissu oli sujahtanut varsin turistillisissa merkeissä, päätettiin B:n kanssa kruunata retki valitsemalla turistimaisesti tutun merkkiketjun kahvila... Suuri latte oli todella suuri, oikeastaan pienehkö ämpäri.

Krakova

Krakovassa käytiin monessakin paikkaa, kaikista en tiedä nimeä. Yksi aivan mieletön kasvisravintola sulatti sydämeni (ja kylmän kohmettamat varpaat) ja pikkuruinen leipomo, jossa oli tympääntynyt kassatäti, myi meille suussasulavat leivokset, joiden nimi lausuttiin jotakuinkin cremufka, kirjoitusasusta ei ole tietoa. Krakovassa oli kahviloita ja kuppiloita aivan uskomattomat määrät, joillain alueilla jopa suurin osa ovista johti jompaan kumpaan - tai molempiin, sillä myös baareista sai leivoksia...

Cafe Botanica

Kuva kahvilan sivuilta.

ul. Bracka 9
Krakova

Kahvila oli tunnelmallinen, voin kuvitella hienoja rouvia iltapäivällä ja meitä nuoria aikuisia iltaisin. Listassa paljon kahveja, teelaatuja ja kaakaoita, leivoksia ja jälkiruokia. Latte ja Pavlova, banaani-kiivi-marenki-kermavaahto-jälkiruoka (niinpä, mistähän ne reissukilot mahtoikaan kertyä?) kustansivat yhteensä 4,15e. Kahvilassa tupakoivien ja tupakoimattomien osastot erikseen ja peremmällä tila jatkui baarimaisempana.

Alchemia Bar


Kuva.

ul. Estery 5
Krakova

Tämä baari, jossa kävimme kahvilla ja leivoksella (heh) löytyy Krakovan boheemina tunnetusta juutalaiskaupunginosasta, Kasimiersista. Googlaillessani baarin nimellä osuin ensimmäisenä Worlds Best Bars -sivustolle ja täytyy myöntää, että sitä se kyllä olikin! Tunnelma ihana, taiteilijamainen, rauhallinen ja raukea. Miinusta tulee ainoastaan tupakoinnista, mutta jos savutonta haluaa, lienee parempi pysytellä poissa Puolan kuppiloista. Latte ja omenapiiras kustansivat muistaakseni 20 zlotya, 5e. Annettakoon bonusta huumorintajuisesta henkilökunnasta, meitä palvelleella tarjoilijalla oli mitä mielettömin nenä!

Koska olen saanut kuulla "julkaise jo jotain sieltä reissusta!"-rutkutusta, julkaisen tämän nyt vähän puolittaisena postauksena ja jatkan ehkä ensi viikolla, kaupunkejahan ja niiden kahviloitahan kyllä riittää edelleen... :)

Sokeus on inhimillistä.

Katsoinpa tänään eilisen Inhimillisen tekijän, jossa oli puhumassa kolme sokeaa suomalaista: Olli Lehtinen, Hannes Tiira ja Riikka Hänninen. Olli Lehtinen on sokeutunut vasta aikuisiällä, reissatessaan, mikä sai minut oivaltamaan, että toden totta, edelleen voi reissata, sillä sairastuttuaan voi aina palata kotiin! Hannes Tiira on pastori, kuten minäkin toivottavasti joskus. Mielestäni on jotenkin huvittavaa, että haaveilin pitkään teologisesta ja sinne päästyäni näköni alkoi krempata - onhan teologinen niitä ensimmäisiä aloja, joita käsityöläisyyden ja pianon virittämisen ohella on näkövammaisille markkinoitu. Riikka Hännistä en ole koskaan tavannut, mutta sähköpostia olen vaihtanut, toistemme blogeja olemme seuranneet ja tunnustan, että nuorempana Riikan voimaannuttavat kirjoitukset näkövammaisten lasten ja heidän perheidensä Silmäterä-lehdessä saivat minut ihailemaan häntä suuresti. Ja edelleen ihailen: "Ei sokeus estä minua toteuttamasta unelmiani." Juuri niin, juuri niin!

Katsokaa tekin, tämä oli ehdottomasti parasta pitkään aikaan. Ohjelmasta näkee tai kuulee myös sen koko ihmisyyden kirjon. Miten toinen kaipaa näköään, toinen on realisti, yksi haaveilee, miten kaikki ajattelevat niin eri tavalla.

Ohjelma on katsottavissa täältä.

Kiitos Kela!

Kurkistin tänään Kelan sähköiseen asiointipalveluun, koska olen tahtonut vahdata sen merkkipäiväänsä juuri viettäneen vammaistukihakemuksen tilaa. Ja tänään odotti ylläri, se oli kuin olikin myönnetty! Korotettu vammaistuki putkahtaa tästä lähtien kerran kuussa ja onnekseni sain sen vielä takautuvastikin helmikuun alusta saakka! Kyllä kannatti taistella, nyt voin sitten palkata apua joulusiivoukseen (tai aiemmin, jos pölypallerot uhkaavat vallankaappauksella) ja voin maksaa taksien tilaamisen - laskinpa nimittäin, että jos käytän ne lakisääteiset kuukausittaiset taksimatkani sekä koulumatkat, tulee summaksi 21,40e (opiskelijan matkakortin kuukausihinta) + 58e taksien tilaamisesta! Mutta nyt en keskity purnaamaan lakisääteisten palveluiden järkyttävistä hinnoista vaan iloitsen ja riemuitsen ja pohdin, miten tätä juhlistaisin, menisinkö vaikka illalla ulos syömään!

Kuka antoi Ismolle luvan sairastaa?

Viikon kohokohdista toinen, tiistain eksegetiikan luento, onkin peruttu luennoitsijan potiessa flunssaa. Julistin pettymystäni Facebookissa, sain osanottoja ja kehotuksen reklamoida rehtorille tällaisessa tilanteessa. No, ehkä selviydyn tästäkin iskusta ja käytän ajan vaikka hyödyllisesti eksegetiikan tenttikirjojen parissa.

Viime yönä toimin hostellina, kun pikkuveljeni tyttöystävänsä kanssa majaili luonani. E. on lähdössä Puolaan puoleksi vuodeksi tekemään EVS-vapaaehtoistyötä Krakovan slummialueen iltapäiväkerhoon eikä vielä tiedä käytännön asioista juuri mitään, esim. onko asuntoa tai milloin työt tarkalleen alkavat... Tuntuvat raukat vähän stressaantuneilta, K:n kirjoitukset ovat nyt ohi ja lakki toivottavasti tulee itsenäisyyspäivänä. Oivalsin asian eilen - en voikaan lähteä kuoron keikkamatkalle Ruotsiin, perherauha olisi vaarassa, jos jättäisin veljen juhlat väliin!

Ystäväni E., joka on Ranskassa vaihdossa, on päättänyt palata kotiin tammikuussa. Toisaalta harmi, mutta toisaalta onnekasta, että joku osaa myöntää itselleen, ettei alkuperäinen päätös ehkä ollutkaan se paras mahdollinen. Minä menen joka tapauksessa pikavisiitille marraskuussa, mukavaa kyllä piipahtaa.

Arki tuntuu aika kiireiseltä, mutta myös innostavalta ja motivoivalta. Sanitaatiokurssilla teemme Irlannissa vaihdossa olevan ystävän kanssa yhteistä harjoitustyötä vessaratkaisun suunnittelun merkeissä ja teologia on vain niin ihanaa. Heräsin aamulla seitsemältä tekemään kreikan läksyjä ja puolitoista tuntia hujahti taas oikein pikavauhdilla ohi. Kuoro on ihanaa. Toivon kovin kovasti, että ensi viikolla Helsinkiin työreissulla tuleva ystävä saisi pari lisävapaapäivää ja voisi tulla kylään, edes lounaalle tai kahville.

Ostin eilen hippideodoranttia, koska olin jo pitkään asiaa harkinnut ja viime viikolla joogaope valisti kurssilaisia siitä, että normidödöissä on alumiinia, jota sitten autuaasti sivelemme suoraan kainaloihin, joista sitten hikirauhasten kautta ne kemikaalit matkaavat ties minne. Olin haaveillut sellaisesta kristallikivestä, mutta joku muukin oli ilmeisesti tehnyt niin - ne oli eilen myyty Ruohonjuuresta loppuun! Ostin siis miedon tuoksuista, melko hintavaa nestemäistä dödöä ja elelen nyt toivossa, että ensi kerralla sitten tärppää.

Appiness, Unger and Anger.

Näin tänään tähden! Ihan oikean tähden, taivaalla olevan! Mieletöntä!

Täällä on vähän huono henki, koska käytännön asiat eivät ole kondiksessa, leirin valmistelut on tehty huonosti, aikatauluista ja ohjelmista ei pidetä kiinni ja yleisesti homma tökkii. Tänään kävi niin, että ulkona syötävän lounaan tilaus oli unohdettu vahvistaa (lopputulos: kokki ei ole töissä, ei lounasta) ja päivällinen tilata (lopputulos: päivällinen klo 21, kasvissyöjille perunasalaattia ja kurkkuviipaleita). Aamupäivällä en osallistunut ohjelmaan, kun ohjelma oli urheilua ja iltapäivällä työpaja, johon ajattelin osallistua, didn't exist, sitä ei vain kertakaikkiaan joko ollut tai löytynyt mistään. Weird!

Aamulla menimme ryhmämme avustajan kanssa hummaamaan lähikeskustaan. Sain apteekista Weledan kasvorasvan (7,60e) ja he tilasivat minulle Weledan kasvoveden (iso pullo, 200ml, 12,50e), jonka sain noutaa myöhemmin. MediaMarkt myi minulle Kossin nappikuulokkeet hintaan 25e. Ruokakaupasta ostin lähinnä tummaa suklaata tuliaisiksi sekä itselleni, että mahdollisesti muillekin.

Iltapäivällä kiristelin hampaitani, kunnes päätin olla stressaamatta ja nautiskella hyvästä säästä ja vapaa-ajasta. Nörttäilin hetken ja sitten paikallisista järjestäjistä yksi tarjosi mahdollisuutta lähteä asioille hänen mukanaan. Kävimme uudelleen MMssä, ostin vuosia himoitsemani laadukkaat luurikuulokkeet ja hain kasvoveden apteekista. Täällä on koneita, joilla voi laittaa käteistä takaisin pankkitilille!

Illaksi lähdimme katsomaan musikaalia, naapurissa on Saksan ensimmäiset näkövammaisten kulttuurifestarit. Ymmärsin näytelmästä kaiken olennaisen, dialogista suurimman osan ja musiikki oli oikeasti suureksi osaksi todella hienoa ja kovatasoista. Hauskaa oli, että valtavassa yleisössä oli valtaisa määrä "chiens labradeurs", opaskoiria ja vain kerran yksi haukahti. Saisinpa minäkin joskus oppaan! Sitten menimme syömään sen surullisenkuuluisan illallisen, joka kaiken lisäksi tarjoiltiin siten, että kasvissyöjien tuli istua yhdessä pöydässä eikä siihen pöytään saanut istua muita kuin kasvissyöjiä... Hohhoijaa. Minulle järjestely sopi ihan hyvin, jutustelin sitten taas syntyjä syviä belgialaisen kanssa, ehdimme käsitellä kaikkea seksuaalisuudesta rakkauteen, mahdollisuuksiin ja valintoihin, parisuhteisiin, kaukosuhteisiin, arvostukseen, pelkoihin ja kasvisruokaan liittyvää. Kotimatkan kävelimme, belgialainen puhui minulle välillä ranskaa ja ymmärsin aika paljon. Olen iloinen, että uskallan yrittää vieraillakin kielillä.

Miekkonen on seurustellut kolme viikkoa. Tuntuu hullulta, onko kenties kohtalon ivaa, että olen "myöhästynyt" apajilta tämän verran?

Toisaalta en välitä. Tai välitän, mutten surkuttele. Tässä suhteessa on potentiaalia hyvään, syvään ystävyyteen ja ymmärrykseen. Sellaiseen, jota voi ylläpitää hiljalleen ja vähän, mutta jota voi aina tavatessa jatkaa siitä, mihin viimeksi on jääty. Tuntuu hyvältä, että joku melko muodollisesta kulttuurista tuleva kertoo asioita perheestään, tunteistaan, rakkaudestaan, haaveistaan, seksuaalisuudestaan... Luottamus ja luontevuus, ehkä tämän leirin suurinta antia?

Minulla on paljon suunnitelmia. Ehkä kerron niistä lisää. Olen innoissani.

Tulisipa syksy, tulisipa syksyn asiat. Onnellinen olen tästä hetkestä, siitä että uskallan ja rohkenen entistä enemmän, siitä että olen löytänyt sielunveljen ja siitä, että näin tänään tähtiä!

Leiri 4. Päivä 0.

Leirin valmistelupäivä. Pastori tosiaan vaihtui eilen, onneksi saimme tutun ja turvallisen, loistotyypin. Hän menee perjantaina Turkuun toimittamaan messun, lauantaina Kauhajoelle ELYn juhliin ja sunnuntainakin jonnekin, mutta on kuitenkin paras mahdollinen pappi tälle leirille.

Vanha tuttu, operakennuksen aiheuttama päänsärky, vaivaa taas. Toivottavasti kroppa tottuu pian ja unohdan altistuvani ties mille. Seinissä vika ei ainakaan ole, ne on nimittäin uusittu talven aikana.

Isosporukka on hyvä, apuope on osoittautunut aivan loistavaksi jo nyt. Miten onkaan voinut ajatella nuoresta niin eri tavalla ja kuitenkin samalla tavalla? Jos. 1:9 (vai miten lie Joosua lyhennetään?).

Tämä paikka on kuin koti, johon on hyvä palata. Niin pienenä käsiisi jään, sun ihmeitäs ylistämään. Ja sitten toisaalta juuri se paikka, jossa uskaltaa ääneen sanoa, että silmä ja sokeus pelottaa nyt enemmän kuin koskaan.

Opeporukasta yhdelle unohdettiin kertoa valmistelupäivästä, tulee sitten vasta huomenna. Oli absurdia asemalla, kun kukaan ei tullutkaan.

Opet ovat erilaisia. On Pastori Eksegeetti, jonka sivistys on niin mieletön ja kannanotot niin samoilla linkoilla kanssani, että imen itseeni argumentteja ja inspiraatiota. On Rouva Apuamunperässäajaapoliisi alias Rouva Turvallisuusvastaava, joka kipuilee ja tasapainoilee samojen seurakuntatyö-järjestötyö -ajatusten kanssa kuin itse tasapainoilen. On Mr Muusikko, joka on tämän paikan leirin käynyt, mutta kasvanut eri suuntaan ja edustaa meistä sitä konservatiivisinta, tiukimman linjan Rtuntulkitsijaa. On Britti, joka tulee huomenna, mutta joka vaikuttaa lupaavalta. Sekä Abuobe, jonka omalla leirillä jo olin, mutta joka on kuitenkin kasvanut niin erilaiseksi kuin luulin, niin loistavaksi tapaukseksi.

Veljeni jakoi ehtoollista konfirmaatiomessussa, jossa kukaan ei laulanut paitsi kanttori joka lauloi väärällä kielellä ja jossa kaikki vain valokuvasivat missä sattuu. Ja sitten veljeni sanoi, että voisi harkita vaikka teologista.

What. A. Day.

Kesän paras päivä <3

Olipa kerran tyttö, joka juhannusgrillijuhlissa Norjassa päätti, että tätä herkkua on saatava lisää. Onneksin tytön työkaveri H. innostui asiasta myös ja houkutteli mukaan kolmannen työkaverin, V:n. Niinpä alkoi viikon suunnittelu, johon kuului useita palavereja ja sitten päästiin toteutukseen.

Aamupuuron jälkeen T. suuntasi uimapukuostoksille. Miten ihanaa, kun uimapukuja saa tässä kaupungissa kolmesta liikkeestä ja jo ensimmäisestä liikkeestä löytyi sekä bikinit että kokouikkari. Jihaa! Aurinko, palkkapäivä, vapaapäivä ja kaikkea ihanaa luvassa. Kävelin apteekin kautta työmaalle, totesin talon tyhjäksi ja hain Wanhan ajan Terva- ja Kermakaramelli -tötterön ja kiertelin puutalojen lomassa. Toimistolla oli yhä tyhjää, joten tyttö suuntasi kotiin, kohtasi matkalla H:n, paransi pikaisesti maailmaa ja haki kaupasta kuudella eurolla korillisen salaattiaineksia.

Mummi oli jo lähtenyt viikn reissuun, jättänyt pöydälle pari puhelinnumeroa ja jääkaappiin savulohta. Tyttö teki salaatin kannelliseen kulhoon, söi lohen ja eilisiä perunoita, suihkasi, palmikoi hiuksensa ja valmistautui lähtöön. Työmaalla tyttö askarteli hieman huomiselle leirille ja näki liudan ihania kuvia aurinkoisesta saaristosta. Ehkä ensi kesänä minäkin pääsisin meririparille, tyttö ajatteli ääneen ja sai kuulla, ettei kukaan työntekijä ollut ensi kesää ajatellen sinne halunnut. Ehkä todella, ehkä uskallan ottaa tämän puheeksi kirkkoherran kanssa ensi viikolla. Vihdoin H. ja V. saapuivat ja suuntasimme kohti määränpäätä.

Kun haluaa grillata, on ensin ostettava grilli, sitten hiilet ja sytytysneste ja lopulta vielä grillattavaa. Tyttö ja pojat starttasivat neljältä, pääsivät määränpäähän ja käytyään hetken seuraavanlaisia keskusteluja, saivat ruuat tulille:

V: "Mikähän tääkin osa oikein on?"
T: "No mä en kyllä tiedä, mut tässä ois tää käyttöoh.."
V: "Mää mitään ohjeita tarvitse, kyllä tää tästä."

V: "Kato, oltiin niin säästäväisiä että jäi ruuveja yli!"
H: "Niin, mut nää kahvat pitää vielä kiinnittää!"
V: "Äläs nyt, kyllä tää tästä."
T: "Niin, H., kato kun V. ihan itte."

Ruoka maittoi, aurinko paistoi ja tyttö istuskeli mahamakkaroistaan välittämättä bikineissään ja nautiskeli auringosta ja hyvästä seurasta. Ruuan jälkeen laituri kutsui, tyttö heitti talviturkin ja poikia huvitti, kun tyttöä ällötti mutainen pohja ja leväiset portaat. Koko ajan tytöllä oli olo, että näiden kanssa on hyvä olla, näiden kanssa on hyvä puhua, nämä ymmärtävät elämää ja osaavat parantaa maailmaa. Keskustelimme elämästä, kuolemasta, menneestä ja tulevasta, tärkeästi ja hömpästä. Tiskien jälkeen ajoimme kahville, paransimme maailmaa ja tytölle tuli harvinaisen hyväksytty olo. Sellainen olo, että jos kaikki maailman ihmiset olisivat tällaisia, en joutuisi silmäni kanssa syrjään, en pohtisi oikeuttani apuun ja apuvälineisiin, saisin perheen ja ammatin, olisin aina onnellinen ja ennen kaikkea, minulla olisi yhteisö johon kuulua. Kaiken kruunasi kotiinkuljetus, mitä lisää voi pieni väsynyt toivoa?

(Kuvia saatte, kunhan tyttö saa niitä ensin.)

Luottamus ja naurunhörö.

V. ja B:n koira T. olivat luonani yökylässä. Koska söimme eilen kevyen lounaan, saimme herkutella kaksi päivää. Eilen teimme kokojyväbasmatiriisiä bataatti-herkkusienicurrylla, jälkkäriksi hedelmäsalaattia kermavaahdolla. Teimme myös sämpylöitä sekä Charlotta-kakun täksi päiväksi, siitä kuvia tulevaisuudessa, kunhan niitä V.:ltä saan. Katsoimme illalla Kautokeinon kapinan, joka oli kyllä hyvä!

Tänään oli ohjelmassa hidas aamu, eilisiä sämpylöitä, smoothieta ja lattea, nam! Mutteripannun hankinnan jälkeen olen nauttinut kahvia todella vähän (normikeitin muutti siis pois taloudestani), mutta nauttimani kahvi on ollut erinomaista. Lounaaksi eiliset jämät ja jälkkäriksi sitä Charlottaa. Syykin kakkuun meillä oli, nimittäin T:n synttärit (kahden viikon päästä).

Naurunhöröä riitti, etenkin tuo kevyt lounas perjantaina tuntui oikeuttavan yhtä sun toista koko kaksipäiväisen ajan. Toinen mieleeni jäänyt tilanne tapahtui keittiössä eilen illalla.

V: Onko tämä biojäte? (nostaa paperipussin pöydältä pussin reunoista pidellen)
T: Joo, on. Kannattaa suhtautua skeptisesti pussin pohjan kestävyytee... *tututum*

Seurauksena keko kaikkea epämääräistä keittiön matolla. Niin. Nauratti aika kauan.

Tänään menimme sirkukseen, täällä oli sirkusfestari ja Sorin Sirkuksen tiloissa esiintyi Salpauksen sirkusalan ammattitutkinnon juuri päättäneet. Ystävämme S. oli mukana myös. Kuinka ylpeä saa ystävästään olla? Siellä se rohkea mimmi kiikkui katonrajassa trapetsikeinulla ja teki kaikkea, mitä me sydän kurkussa katsottiin. Onneksi sillä oli pyllyssä sellainen pelastusnaru, ettei ollut vaaraa hällä eikä muillakaan.

Esityksen jälkeen menimme morjestamaan ja selvisi, että S. oli karmeassa taudissa, eturiviin (ainakin 5-6m trapetsikeinua alempana) oli aina välillä kuulunut hinkuvinkuva hengitys. Kuulemma kolme panadolia, parit finrexinit ja tavoitteena olla tippumatta. Kuulosti siltä, että yskän mukana tulee ulos kaikki sisäelimetkin.

Sirkus on ihanaa. Äänimaailmat oli luotu taidokkaasti ja kun korvat on täynnä eikä silmät juuri näe, ympäröivä maailma katoaa. Metallisista vanteista, joita taidokkaasti pyöriteltiin tai joiden sisällä pyörittiin, tuli saippuakuplamainen vaikutelma ja ilmassa liitävät ihmiset ja taidokkaat paritemput saivat aikaan tunteen siitä, että lavalla on niin paljon luottamusta, etten heti keksi mistä muualta sitä voisi niin paljon löytää.

Jatkossa S. kumppaneineen löytyy Sirkus Aikamoisesta.

Ehkä sitten, joskun näöstäni aikanaan luovun, voin alkaa harrastaa jotain tällaista, mistä aina olen haaveillut mutten koskaan saanut yrittää?

Ps. kurkistakaa myös edelliseen postaukseen ja arvontaan! Tähän mennessä osallistujia on kaksi, osa palkinnoistakin jo valmiina!

Mitäpä Jos.

En tiennyt Samuli Putron julkaisevan soololevyn aivan pian. Nyt tiedän ja levy on tilattukin jo, se spesiaalimpi versio. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät Zen Cafen olevan mulle tosi tärkeä. Muutama vuosi sitten sain siitä irti niin paljon, että vuoden aikana näin ainakin kuusi keikkaa. Tänään, samalla kun kuulin soololevystä, kuulin myös tämän. Kiitos ja kumarrus, kuunnelkaa ja nauttikaa.

Sunnuntai.

Tänään tuli pyykättyä, käytyä kaupassa, kokattua, siivottua ja järjesteltyä vähän.

Iltasella menin naapuriin, T:n ja L:n kv-tutoroitavia tapaamaan. Ihania italialaisia, tyttö kuin enkeli ja kaikki itse rauhallisuuksia. Ujohko tsekki ja muutama meksikolainen, joista en vielä oikein ottanut selvää. Toivottavasti pääsen tapaamaan heitä myöhemminkin!

Huomenna koittaa arki ja aherrus, kandidaatintyön aiheanalyysin esittely ja työpäivä, kirjastokäynti ja toivon mukaan ehdin myös postiin, tahtoisin kirjoittaa ystävälleni Namibiaan.

Päivän tunne on luottamus, jotenkin on ihan harvinaisen turvallinen ja levollinen olo.