torstai 30. heinäkuuta 2009

Leiri 4. Päivä 0.

Leirin valmistelupäivä. Pastori tosiaan vaihtui eilen, onneksi saimme tutun ja turvallisen, loistotyypin. Hän menee perjantaina Turkuun toimittamaan messun, lauantaina Kauhajoelle ELYn juhliin ja sunnuntainakin jonnekin, mutta on kuitenkin paras mahdollinen pappi tälle leirille.

Vanha tuttu, operakennuksen aiheuttama päänsärky, vaivaa taas. Toivottavasti kroppa tottuu pian ja unohdan altistuvani ties mille. Seinissä vika ei ainakaan ole, ne on nimittäin uusittu talven aikana.

Isosporukka on hyvä, apuope on osoittautunut aivan loistavaksi jo nyt. Miten onkaan voinut ajatella nuoresta niin eri tavalla ja kuitenkin samalla tavalla? Jos. 1:9 (vai miten lie Joosua lyhennetään?).

Tämä paikka on kuin koti, johon on hyvä palata. Niin pienenä käsiisi jään, sun ihmeitäs ylistämään. Ja sitten toisaalta juuri se paikka, jossa uskaltaa ääneen sanoa, että silmä ja sokeus pelottaa nyt enemmän kuin koskaan.

Opeporukasta yhdelle unohdettiin kertoa valmistelupäivästä, tulee sitten vasta huomenna. Oli absurdia asemalla, kun kukaan ei tullutkaan.

Opet ovat erilaisia. On Pastori Eksegeetti, jonka sivistys on niin mieletön ja kannanotot niin samoilla linkoilla kanssani, että imen itseeni argumentteja ja inspiraatiota. On Rouva Apuamunperässäajaapoliisi alias Rouva Turvallisuusvastaava, joka kipuilee ja tasapainoilee samojen seurakuntatyö-järjestötyö -ajatusten kanssa kuin itse tasapainoilen. On Mr Muusikko, joka on tämän paikan leirin käynyt, mutta kasvanut eri suuntaan ja edustaa meistä sitä konservatiivisinta, tiukimman linjan Rtuntulkitsijaa. On Britti, joka tulee huomenna, mutta joka vaikuttaa lupaavalta. Sekä Abuobe, jonka omalla leirillä jo olin, mutta joka on kuitenkin kasvanut niin erilaiseksi kuin luulin, niin loistavaksi tapaukseksi.

Veljeni jakoi ehtoollista konfirmaatiomessussa, jossa kukaan ei laulanut paitsi kanttori joka lauloi väärällä kielellä ja jossa kaikki vain valokuvasivat missä sattuu. Ja sitten veljeni sanoi, että voisi harkita vaikka teologista.

What. A. Day.

Ei kommentteja: