maanantai 28. kesäkuuta 2010
Ripari 2. Päivä 1.
Vaikka oppimispäiväkirja on yliopistolla ehdoton inhokkini, allekirjoitan sen ehdottoman hyödyllisyyden näin ripariolosuhteissa. Sen kautta näkee paitsi sen, millä tasolla teinit asioita päässään pyörittävät, myös sen, kuinka paljon on oikeasti ymmärretty. Oppimispäiväkirjassa on helppo kysyä asioita, jotka on jääneet epäselviksi ja kertoa huolia ja murheita, esim. vilkkaat ja huomion keskipisteenä olevat voivat tunnustaa koti-ikäväänsä tai kuten tänään, kertoa että "en tykännyt pinkistä puurosta". Mikä välttämätön tieto ripariopelle, vispipuuro on out!
Tässä seurakunnassa isoset on ihan erilaisia kuin missään muualla, missä asiaa tunnen. Täällä on muutenkin aktiivisesti seurakunnan toiminnassa lukuisia parikymppisiä, ihmiset tulevat jopa opiskelupaikkakunniltaan käymään osallistuakseen nuorteniltoihin ja ripareille. Niin ja työntekijöissä on ehdottoman paljon paluumuuttajia.
Olen liittynyt Kiloklubiin, josta enemmän jou toinen päivä, kun virtaa riittää enemmän, mutta näin aluksi kerrottakoon, että syömällä aamiaisen, lounaan jälkiruokineen, kahvit pullineen, päivällisen jälkiruokineen ja vielä iltapalan, voi syödä hyvin alle 1700 kcal ja saavuttaa keskinkertaisesti runsaskuituisia tuotteita, tarpeeksi kuituja ja tarpeeksi (yli 600g) vihanneksia. Uskomatonta.
perjantai 25. kesäkuuta 2010
Ripari 2. Ennakkopäivät.
Yksi nuori ei tiennyt, kuka on Nooa eikä puhe arkistakaan valaissut asiaa. Toinen nuori esitteli itsensä seuraavasti: "Minä olen XX ja varmasti tämän leirin vittumaisin henkilö." Nuoressa lienee paljon potentiaalia tunneilla käytävien keskustelujen suhteen, vaikka alkuasetelma onkin haastava. Teimme harjoituksen, jossa pyydystin Jumalan pahvimukin alle keskelle opetustilaa ja nuoret saivat hetken aikaa pohtia, mille etäisyydelle he Jumalasta asettuvat ja miten asennollaan kuvaavat suhdettaan Jumalaan. Tämä nuori istua törötti paikallaan ja tuumasi, ettei yksikään Jumala saa häntä nousemaan ylös...
Työporukka vaikuttaa mukavalta taas, samoin isoset. Houkuttelin heitä jo mukaan European Fellowshipin kansainväliseen leiritoimintaan, osa innostuikin. Mainiota.
Juhannus kuluu osittain leirin valmistelupuuhissa, osin Mustasaaressa ja ystävien seurassa.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Leiripöhnästä päivää!
Tänään saarnasin hieman huterasti - tai itse saarnassa ei pahemmin vikaa, mutta keskelle saarnaa upotettu Kaksi tavallista kättä -laulu vähän takelteli - ja jaoin ehtoollista, mikä meni onneksi jo paremmalla rutiinilla. Kotimatkalla nukuin makeat päikkärit täpötäydessä linja-autossa. En tiennyt, että reittibussitkin voi olla täynnä. Sain paikan innokkaan mummelin vierestä, hän olisi jopa kiinnittänyt turvavyöni mun puolestani.
Kotiin saavuttuani olen saanutkin aikaan vain pikaisen kauppareissun (lempikassapoika<3), koneellisen puhdasta pyykkiä ja koneen ääressä koomailua. Nyt jännitän, kuinka moni leiriläinen lisää mut kaverikseen Facebookissa. Olen tehnyt linjauksen, että en pyydä nuoria ystävikseni, mutta hyväksyn heidät omalle listalleni, jos sitä pyytävät. Isosista ystäviäni on nyt puolet ja työntekijöistä kaikki, jotka Facebookista löytyvät. Leiriläisiä toistaiseksi vasta 2/29.
Huomenna olisi kiva mennä uimaan, mutta toistaiseksi uimakaveria ei ole löytynyt. Iltapäivällä on heprean tunti ja illalla menen S:n kanssa Selloon sauvakävelysauva- ja ruokaostoksille.
Kelasta tuli postia. Olivat saaneet EVS-hakemukseni ja vastasivat, että mikäli haluan kuntoutusrahaa kesältä, sitä pitää hakea juhannukseen mennessä. Sikäli omituista, että sama täti, joka oli kirjeen allekirjoittanut, neuvoi aikaisemmin minua hakemaan kuntoutusrahaa elokuulta takautuvasti. Itse EVS:stä oli vain lyhyt maininta, että Kela palaa asiaan, kun etuusvastaava on antanut siitä lausunnon. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Nyt ei auta kuin pitää peukut pystyssä ja odottaa.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Leiri 1. Viimeinen ilta.
Isot uuvuksissa -> vinkunaa ja väninää
Opet uuvuksissa -> millimetripinna -> ärjyntää, karjuntaa ja kurinpalautusta
Oli meillä loppukokeetkin. Suullinen koe, johon osallistuivat pienryhmittäin. Kysymyksiä 13, jokainen valitsi vuorollaan, mihin vastata ja muut sitten täydensivät vastauksia edelleen. Toimi mielestäni hyvin.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Ripari 1. Päivä 4. Olkaa hedelmällisiä ja lisääntykää!
... on tänään törsätty rahaa. 500 euroa ja kioskirahat siihen päälle.
... isoset ovat ajautuneet hysteeriseen tilaan.
... on opiskeltu sormivärien ja spektaakkelin keinoin.
****
Pelastushistoria käsiteltiin spektaakkelin keinoin. Kukin pienryhmä sai yhden L:n hoidettavakseen Luomisesta, Lankeemuksesta, Lupauksesta, Laista, Lunastuksesta, Lähetyksestä ja Lopusta.
Nuorisotyöntekijä profetoi eilen iltapalapöydässä, että jokaisella leirillä tulee se vaihe, kun pojat puetaan tytöiksi No, Luomisryhmä korkkasi Pelastushistoria-spektaakkelin pukemalla ryhmästään yhden pojan prinsessaksi (violetin minimekon kanssa valkoiset tennissukat, kuuminta muotia!) oikein tisseineen päivineen. Juontaja luki luomiskertomusta omin sanoin ja prinsessan tehtävä oli helistää tamburiinia ja jokaisen luodun lajin kohdalla todeta, että "Olkaa hedelmällisiä ja lisääntykää!".
****
Kaksi leiriläistä kipitti eteisessä kohti ulko-ovea ja toinen puhisi harmista:
"Mä en ikin tuu oppiin kaikkii noit kirouksii! Eiku rukouksii!" (rukous=ulkoläksy)
Pieni freudilainen lipsahdus :D
****
Tässä seurakunnassa jokaiselle rippikouluryhmälle on varattu 500 euroa, jonka he saavat käyttää Kirkon Ulkomaanavun toisenlaisiin lahjoihin. Meillä se oli koko illan iltaohjelma.
Aluksi listattiin nuorten rippilahjatoiveita:
- mopo/vespa/skootteri 2000-3000e
- mopoauto n. 10000e
- koruja 100+e
- rahaa
- ulkomaanmatka 500-1000e
- iPod n. 150e
- kamera 150-800e
- iPhone 650e
(pukkaako hiki? mulla ainakin!)
Sitten vähän laulettiin ja sen jälkeen kuultiin Kirkon Ulkomaanavun Toivon vaellus -rastiradan Haiti-rastin tarina. Sen jälkeen pienryhmät saivat tietolapun, joka käsitteli velkaa, kauppaa tai ilmastoa/ympäristöä ja Haitin ongelmia ja saivat keksiä ratkaisuehdotuksia. Mitäs sanotte, kun ratkaisuiksi ehdotettiin:
* rakennetaan kestävämpiä taloja, jotta ne eivät kärsi tulvista
* ehkäistään eroosiota, istutetaan mm. puita (nopeakasvuinen eukalyptus tai hedelmäpuut, joista saa myös ruokaa)
* annetaan kaikille maille oikeus tukea omaa ruokatuotantoa ja verottaa ulkomaista tuontia
* rajoitetaan vapaakauppaa
* peritään diktaattoreilta rahat ja omaisuus, esim. lentokoneet ja palatsit, takaisin
* annetaan kehitysmaiden velat anteeksi
* tuetaan hyvää hallintoa ja tasavaltoja sekä demokratiaa
* lainataan vain luotettavllle tahoille
Mitäpä osaisitte lisätä? Minä en äkkiseltään paljoakaan.
Kerroin myös Changemakerista ja jaoin esitteitä.
Sitten jaettiin pienryhmille 83e rahaa ja Toisenlaisen lahjan kuvasto. Saivat sitten valita, liittoutua toisten ryhmien kanssa ja ostaa mitä ikinä halusivat. Nuoret ostivat:
- vesipumpun
- ammatin kehitysmaan naiselle
- henkilöllisyystodistuksen
- ainakin 18 kanaa
- 5 sikaa
- kolme koulupukua
- kolme kuokkaa ja siemenpakettia
- kasvimaan
- varmasti vielä jotain, jonka unohdin
Sitten verrattiin, että miten paljon meidän ostoksilla saa muualla aikaan. Ei syyllistystarkoituksessa vaan siinä tarkoituksessa, että joskus on hyvä ajatella, että voisinko kuluttaa täällä toisin ja auttaa ihmisiä toisaalla.
****
Illan isospalaverissa oli hysteerinen hihitysmeininki. Kun siitä ei kertakaikkiaan meinannut tulla loppua, tuumasi yksi isonen, että:
"No mun on ihan pakko tunnustaa mikä on niin hauskaa!"
"No?!?"
"No kun me oltiin isosten kaa tuol kalliolla (vain isosille tarkoitettu paikka, leiriläiset ei saa mennä) ja sit tuli iso aalto ja me huuhtouduttiin sinne kainaloita myöten ja sit ei uskallettua kertoo kun aateltiin et opet luulis et oltiin käyty uimassa vaikka ilman valvojaa ei saa ja mentiin sit meidän huoneeseen ja jätettiin märät vaatteet sinne ja meidän lattialle tuli lätäkkö ja yksi pikkunen meni siitä ohi ja kysy et "no hyi onks teidän lattialle k***ut joku?!" ja hihihihihiii!"
No, sitten mekin naurettiin hysteerisesti vielä viisi minuuttia, jonka jälkeen nuorisotyöntekijä kertoi, että joskus oli isoset laskeneet samaa kalliota pesuvadeilla mereen ja se oli ollut tosi hienoa siihen asti, kun siivooja aamulla löysi entiset pesuvadit...
Ja sitten hihiteltiin hysteerisesti vielä toinen viisi minuutta.
****
Täällä ei ole ryhmätunteja. Meni kolme päivää, ennen kuin tajusin, miksi päivät mielestäni tuntuu niin löysiltä. Täällä on koettu, ettei ne päiviin mahdu, mun mielestä ne useimpiin päiviin sopisi hyvin, mutta eivät kaikkiin.
Missä se sitten näkyy? Isoset voi ja jaksaa paljon paremmin.
Tänään pidettiin elämän arvot -ryhmätunti kehitysvammaleirin kanssa yhdessä ja iltapalaverissa osa isoista oli aika suruissaan, "kun mun ryhmässä ei kaikkia saanu puhumaan" ja "oon ihan huono iso". Tuntui paljon tutummalta - näihin isosten fiiliksiin olen tottunut.
Puolensa ja puolensa ryhmätunneissa, mutta täällä olen saanut pitää isosia paljon oppitunneilla mukana, mikä on vilkkaan ryhmän kanssa aivan ehdoton bonus.
****
Äsken iltahartauteen mennessä törmäsin oikeaan köyhän miehen tositeeveeseen. Täällä on käytävä, jossa väki pitää torikokousta yleensä pitkillä penkeilä istuen. Nyt oli 25 takapuolta kuitenkin pystyssä ja kaikilla nenät ikkunan alalaidassa - kuistilla kun on pyyhkeitä kuivamassa niin, että ne peittävät näkymän. Puheenaiheita oli kaksi:
"No heeeei, kohta ne varmaan pussaa!" (meillä on yksi leiripari, olivat kolmen minuutin iltakävelyllään ennen hartautta)
"Hei, mitä luulet, kenenkähän bikinit noi oikeen on?!" (ei kaivanne selitystä?)
****
Huomenna on viimeinen ilta, lauantaina viimeinen päivä ja sunnuntaina ensimmäinen konfirmaatio ja kesän ensimmäinen saarna.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Leiri 1. Päivä 2.
... on hoidettu koti-ikävää.
... nähty poikaset kirmaamassa 6-asteiseen meriveteen sukkasellaan.
... lojuttu muutamia tunteja riippumatossa.
... laulettu elämäni ensimmäinen liturgia jumalanpalveluksessa. Note to self: kyllä se laulu sujuu, mutta voisit valmistella etukäteen ne puheosuudetkin...
... vietetty opetusvapaata päivää.
... todettu, että haastavia nuoria ovatkin aivan muut kuin ne, joiden ensin arvelimme olevan haastavia.
... laulettu lisää virsiä ja suoritettu ulkoläksyjä, eli "rukouksia", kuten meidän teinit niitä kutsuu.
***
Iltaohjelmassa oli tietovisa:
"Mikä on Raamatun punainen lanka?"
"JEESUS!"
"Missä Raamatun kirjassa puhutaan lemmenmarjoista?"
"No Raamatussa!"
***
Työntekijöiden kesken tänään on kuunneltu ja laulettu reggaeta, joka on erityisesti pastorin suosikki. Herra on mun moottori ja silleen.
Raamatullisuus valtaa alaa. Vai mitä sanotte, jos konfirmoisimme ne, jotka selviävät loppukokeenaan lahden pohjukan ylittämisestä vetten päällä kävellen? Eilen iltapalaksi oli tarkoitus tarjota viisi leipää ja kaksi kalaa, mutta emännät leipoivat sämpylöitä vähän enemmän, kun tytöt eivät saaneetkaan ongella saalista.
Ruokaa on riittävästi. Lounaalla oli kalaa (jo toisen kerran tällä leirillä) ja päivälliseksi pastaa ja porkkanasuikaleita. Emäntä epäili iltapalalla ääneen, että meillä tulee nälkä ennen aamua. Ei tule, voin vakuuttaa.
Tänään oli lähestulkoon vapaapäivä, minkä vuoksi on vähän vähemmän kerrottavaakin. Ai niin, ensimmäinen leiripari on muodostunut!
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Ripari 1. Valmistelupäivä.
Leirin pastori on vasta vihitty virkaansa, etenkin kun vertaa edelliskesän konkaripappeihin. Monenlaiset tuoreen papin tunnot ovat vielä niin pinnassa, että jo yhden päivän aikana olen saanut paljon ajateltavaa. On hyvä kuulla joltakulta, kenellä on vielä tuoreessa muistissa, että millaisia oppeja teologisesta etenkin kannattaa seurakuntatyötä varten haalia.
Leirikeskus on kahden leirin mentävä - täällä on samaan aikaan kehitysvammaisten aikuisten leiri, jonka kanssa tehdään jonkinlaista yhteistyötä.
Joka suhteessa pelisäännöt on selkeitä ja napakoita ja asiat on ajateltu loppuun saakka. Kansainvälisestä leiritoiminasta tutut käytännöt ovat rantautuneet tännekin esim. sen suhteen, ettei nuorten kanssa asioita selvitetä kahden kesken vaan paikalla on aina toinenkin aikuinen. Nolausleikkien ja vapaaehtoisleikkien suhteen on nollatoleranssi, mikä kevensi mieltäni suuresti.
Riippumatolle en löytänyt vielä täydellistä sijoituspaikkaa, mutta jatkan etsintöjä huomenissa. Vaatimuksena on merinäköala ja hieman syrjäisempi sijainti ;)
Tämän yön ohjelmassa on vielä ainakin huomisen Luoja/luomakunta-oppitunnin viimeistely. On luvattu hyvää säätä, joten haluan viedä nuoret ulos ihastelemaan luontoa ja Luojan luomistyötä, mutta toisaalta tiedän, että ulkona tilannetta on vaikeampi hallita eikä ääni esim. merenrantakallioilla kanna juuri minnekään. Ylihuomenna vastaan leiripalveluksesta, aiheena on joulu, joten täytyy vähän perehtyä myös kirkkokäsikirjaan.
Odotan kovasti leiriläisiä!
torstai 3. kesäkuuta 2010
Mietintöjä.
Olen ehkä hiljalleen tulossa siihen tulokseen, että bloggausnimeni saa luvan vaihtua, viimeistään syksyllä. Ehkä olisi myös aika siirtää blogi uuteen osoitteeseen. Salasanalliseksi en halua blogia muuttaa, se syö mielestäni bloggaamisen idean, mutta ehkä voisin piilottaa sen googlen hakutuloksista.
Tällaista täällä mietiskelen, muuten ei kuulu mitään ihmeellistä.
Fazerin musiikkiliikkeessä Kaisaniemessä on erinomainen palvelu. Kitarankielet sain kertomalla, etten ymmärrä asiasta mitään, mutta veli käski sanoa, että "akustinen kitara, nylonkielet". Löytyi. Toiselle sedälle sanoin, että tarvitsen johdon, jolla yhdistää iPod leirikeskuksen stereoihin ja että työkaveri käski ostaa RCA-piuhan. Löytyi. Koko lystiin meni ehkä viisi minuuttia ja 13 euroa.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Riparikesä on korkattu!
Perjantaina vain perehdyin, mutta lauantaina opetin 1,5 tuntia Jumala, Isästä ja sunnuntaina tunnin uskosta ja rukouksesta. Kun pistin Jumalan pahvimukissa nuorten tilan keskelle ja pyysin nuoria valitsemaan oman etäisyytensä ja asentonsa niin, että se kuvaa heidän suhtautumistaan Jumalaan, osa meni sohvan taakse piiloon ja muutama kirmasi kiireenvilkkaa eteiseen. :) Uskosta puhuttaessa ryhmä oli puolestaan hyvin epäuskoinen. Usko-epäusko -janaharjoituksella nuoret jumittivat epäusko-päädyssä niin predidentin kuin joulupukinkin kohdalla ja vasta ilmastonmuutos sai suurimman osan siirtymään usko-päätyyn. Rukous-Ranetkin askarreltiin ja niistä tuli varsin mallikkaita. Hautausmaakäynnin jälkeen nuoret tuumasivat, ettei heidän lapsensa nimeksi ikimaailmassa tule Mooses.
Ensimmäistä kertaa olen seurakunnassa, jossa isoseksi riparille pääsee vasta kahden vuoden koulutuksen jälkeen. Ja sen kyllä huomaa! Oma-aloitteinen, ajatteleva, reipas, itsenäinen, rohkea, kykenevä, aktiivinen, rauhallinen, johdonmukainen. Niin kuvaisin meidän kuutta isosta, jotka kyllä ylittivät kaikki suurimmatkin odotukseni!
Nuoria on 28, meitä työntekijöitä kesäteologi (minä), nuorisotyönohjaaja, vasta vihitty pastori ja musiikinopettaja, joka viettää koulun kesälomansa kesätöissä seurakunnassa. Leirikeskus on seurakunnan leirikeskukseksi ilmeisen suuri, sillä samaan aikaan meidän riparimme kanssa siellä on kehitysvammaisten aikuisten leiri, jonka kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi musiikkihetkien ja raamisten merkeissä. Leirikeskuksen vanha puoli on varattu meidän leirille ja sain jo kuulla öisin karkkipussin sisältöä kollaavista hiiristä ja muusta mukavasta.
Leirillä minulla on puolet opetusvastuusta ja kaksi leirijumiksen ohjausta. Leirijumiksen ohjaaminen on osittain uutta ja oppituntinikin ovat aiheista, joista en muista aiemmin opettaneeni (Jeesus Kristus, Ylösnousemus, Pelastushistoria ja ehkä vielä jokin), joten saa nähdä, mitä tästä tulee. Myös Changemaker-henkistä iltaohjelmaa saan vetää, mikä on tosi kivaa!
Odotan leiriä jo kovasti, ensi sunnuntaina se alkaa!
torstai 27. toukokuuta 2010
Alkua ja lopun alkua.
Iskä soitti eilen, että 13-vuotiaalla koirallani oli todettu kaulassa kasvain, joka painaa ruokatorvea. Koira on hyväntuulinen vanhuudenhöperö, mutta leikata ei enää kannata, kun mitään tuloksia ei voida luvata. Tänään isä soitti, ettei Nappi suostu syömään ja on kakonut pitkin päivää. Nyt on vain totuttava ajatukseen luopumisesta ja siitä, ettei koira välttämättä ole enää elossa, kun tiistaina menen Keski-Suomeen.
torstai 4. helmikuuta 2010
Kesäteologi tässä hei!
Olen helpottunut, iloinen ja odottavainen!
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Työnhakua.
Noin muuten voin vain todeta, että käytännöt ovat kirjavat. Yksi iso seurakuntayhtymä saa minulta kiitosta, sillä he informoivat hakijaa hakemuksen saavuttua prosessin etenemisestä. Haastattelukutsussa ilmoitettiin, että seurakunta maksaa haastateltavien matkat julkisten kulkuneuvojen mukaan. Toinen suuri seurakuntayhtymä niin ikään ilmoitti hakemuksen saatuaan, että ennen kuun vaihdetta ei kannata vielä kuulostella mitään. Kolmas seurakuntayhtymä ilmoitti, ettei valinta tällä kertaa osunut ja neljäs, pitkäaikaisin kotiseurakuntani ei ole missään vaiheessa ilmoittanut mitään, vaikka valinnat on tehty jo viikkoja sitten. Täytyy taas kerran todeta, ettei hyvä hallinto, hyvä henkilöstöjohtaminen ja pientenkin tekojen vaikutus omaan imagoon ole seurakunnissa mitenkään itsestäänselvää.
Haku jatkuu.
maanantai 10. elokuuta 2009
Ripari 4. Konfis.
Messu oli tukalan hikinen, kirkossa veitsellä leikattava ilma. Ulkona 30 asteen helle, meillä villaiset albat. Tunsin hikinorojen valuvan pitkin kroppaa, yök. Onnea vain alban seuraavalle käyttäjälle...
Kanttorikin oli lähestulkoon kartalla. Ainoastaan yhden aamenen unohti soittaa, jolloin pappi hetken odoteltuaan sanoi sen ääneen, jolloin kanttori muistikin että se pitää soittaa ja tajusi jo aloitettuaan että pappi sen aamenen jo sanoi ja lopetti soittonsa lyhyeen, jolloin pappi tuumasi, että no soita vaan se aamen, mutta kanttoripa ei soittanutkaan ja 700-800 kirkossa olijaa nauratti. :)
Olen kyllä tiennyt, ettei ihmisillä ole kovin selvää tajua siitä, miten kirkossa ollaan ja eletään. Bilemekon tyylisiä lyhyitä ja olkapäistä avoimia luomuksia olen nähnyt lukuisia kertoja, mutta eilen näin ensimmäistä kertaa sen, kun keski-ikäinen setä järjestelmäkameroineen tahtoo kkuvata perheensä ehtoollisella ja painelee alttarikaiteen sisäpuolelle ottamaan valokuvaa. Voi pälleistä pällein, kuinka tyhmä voi ihminen olla!
Nukuin hyvät 9,5h yöunet, vaikka jouduinkin heräämään jo 6.30 ehtiäkseni äidin kyytiin ja mummolaan.
Mummin kanssa etsittiin liinavaatekaapista sopiva liina perjantaiseen kodinsiunaukseen. Päädyin lopulta pellavaiseen damastipyyheliinaan, joka on ollut käyttämätömänä kaapissa kymmeniä vuosia. Isäni ja setieni kastejuhlassa käytettyä liinaakin mummi tarjosi, mutten uskaltanut ottaa. Jälleen kerran rakastuin niihin pedantisti järjestettyihin, kauniisiin pyyhkeisiin, pöytäliinoihin, lakanoihin ja käsitöihin, joita tuo mummin "sekamelska, joutais heittää pois kaikki tyynni" sisältää. Esitin vienoja joululahjatoivieta, kun roskiksen ja kierrätyksen uhka näytti taas häälyvän useamman liinavaatteen yllä. Miten kauniita asioita ennen onkaan valmistettu!
Tänään ohjelmassa vielä ristiretki Vilaan ja vanhan tavaran kauppaan sekä iskän luo, huomenna paluu Helsinkiin. Jälleen on henkilöauton perä ja kaadetut takapenkit täynnä laukkuja, kasseja, tavaraa ja nyssäköitä. Mistä kummasta sitä tavaraa tuleekaan tuollaisia määriä?!
lauantai 1. elokuuta 2009
Ripari 4. Päivä 2.
Yhtä lukuunottamatta kaikki opettajat heräsivät klo 7.20 siihen, että pojat pelasivat jalkapalloa.
Englanninkielinen opetusryhmä, jossa valtaosa ei ole osallistunut uskonnonopetukseen, tietää aivan valtavasti. Pidin oppitunnin Raamatusta, mutta en oikeastaan saanut opettaa mitään, koska jo ensimmäinen tiesi Vanhan Testamentin olevan Israelin kansan historiaa ja Uuden Testamentin kertovan Jeesuksesta (poika tosin kertoi tämän paljon laajemmin, aikaa kului useita minuutteja). Kun puhuimme Raamatun alkuperästä ja synnystä, en ehtinyt muuta kuin esittää kysymyksen, kun jo sain tarkan, vuosiluvuin höystetyn kertomuksen siitä, miten Raamatun kaanon on rakentunut, mitä sen ulkopuolelle on jätetty ja kenen Rooman keisarin aikana kaikki tapahtui. Puhuimme myös uskontunnustuksen kohdista "holy catholic church" ja "astui alas tuonelaan". Kaiken tämän hämmästyttävän osaamisen kruunasi se, että ryhmässä aktiivismpia olivat juurikin pojat.
Meillä on ensimmäinen leiripari. Myöhemmin selvisi, että oli jo kuulemma eilen. Ihmeellisen nopeaa toimintaa!
Olympialaisissa ruotsalaista esittänyt, ruotsia yhtenä äidinkielenään puhuva poika otti roolinsa aivan todesta: "Röööör, Forest, rööör!" ja valokuvaajan "Voisitsä näyttää mulle sun naisellisen puolen?"-kysymykseen saatiin "Ai kumman?".
Meillä oli kahvikriisi. Se on verrattavissa Neuvostoliiton ja Suomen väliseen noottikriisiin. Nopea ja tulinen siis, aiheena iltapalakahvi ja sen tarjoilu riparilla. Hulluinta oli, että opettajat olivat sitä mieltä että ei voi tarjota, mutta joku luuli, että leirikeskuksen määräys on että tarjotaan. Loppujen lopuksi sitä kahvia ei juonut kukaan. Nyt tälle jo nauretaan.
Meillä on täällä kivaa ja hysteeristä. Moi!
Ai niin, sataa kuin Esterin *** ja sain leirikalenterista yhteiskäyttöön uimarenkaan, jota puhallutin lapsityövoimalla.
Niin ja ainiin, olen käynyt kovasti teologisia keskusteluja musaopen kanssa. Ollaan melkein kaikesta eri mieltä, mutta vuodet on hioneet meitä hieman ja kumpikaan ei ahdistu, vaan keskusteleminen on ihanaa.
Niin ja sitten vielä, meidän isoset on tosi taitavia ja yksi ujohko poika puhui iltahartaudessa juurista, siitä miten ne on tärkeitä mutteivät kuitenkaan määrää sitä, mitä me olemme. Hän pyysi ja sai apua Raamatun katkelman valitsemisessa, oli tyytyväinen Gal. 3:28-29 (ehkä, muistelen että näin) ja esitti siitä vielä oikein hyvän tulkinnan. Lois-ta-vaa!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Vapise apteekintäti N!


Minun piti kuitenkin paljastaa jotain ihan muuta, jolla saan N:n vapisemaan! Viikonloppuleireillä N:n omaisuus on nimittäin kulkenut ihastuttavassa vanhanaikaisessa nahkalaukussa, jota olen salaa himoinnut jo vuosia. Tämä kaupunki on kirpputorien luvattu maa ja varsinaisia vanhan tavaran liikkeitäkin löytyy ainakin kaksi. Nyt sitten tärppäsi! Vanhoja laukkuja oli useita, mutta mukaani lähti parhaimman näköinen ja melko vähähajuinen yksilö, viidellä eurolla. Mitäs pidätte?
Huomenna alkaakin sitten ripariputki ja R. jo himoitsi samanlaista leiriraportointia kuin mitä suoritin alkukesästä. Sitä lienee luvassa, joten palatkaahan linjoille!
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Tämä on kaupunki...
... jossa käyn kahviloissa päivittäin.
... jossa latte maksaa 3,50e, parempi latte 2,50e.
... herkullisen ja täyttävän lounaan juomineen kaupungin parhaassa ravintolassa saa 10 eurolla.
... jossa lasten ikäluokat ovat noin 200 henkeä, nuorten 150 ja nuorten aikuisten satakunta, jopa alle.
... jossa seurakunta on särkyneiden majatalo, ja kaikkien ihmisten taustalta löytyy monimutkaisia tarinoita.
... jossa lähiöni kadulla on maanantaina neljän aikaan viisi setää, joiden housuntakapuoli roikkuu ja kädessä raahautuu mäyräkoira tai kaksi.
... jossa tapahtuu viikoittain mopo-, kevari- ja mopoautokolareita.
... josta ei saa falafelpyöryköitä.
... jossa kirkkoherran vesa joutuu yöllä poliisien hampaisiin kantaessaan särkynyttä polkupyöräänsä kotiin.
... jossa roska-auton nähdessään on 50% mahdollisuus nähdä myös serkkupoika.
... jossa ainoaan yökerhoon maksaa 10-12e sisään.
... jossa 68 neliön kerrostaloasunnon lasitetulla parvekkeella ja uudella kylppärillä ja keittiöllä voi saada 30 000 eurolla.
... jossa 279 euroa (sis. vesi, sähkö) on ylihinnoiteltu vuokra 30 neliön yksiöstä.
... jonka maailmankaupassa käy asiakkaita lähinnä joulun alla.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Jari ja Hanna-Mari, siinä vasta pari!
Otsikossa mainittua laulua lapset hoilailivat sen minkä osasivat ja sehän oli käytännössä vain tuo ensimmäinen virke, sekä kohdat, joissa laulettiin "tissit" tai "pissit". Suurta hupia uimahypyissä olivat pieruhypyt, kuinkas muutenkaan. Oli muuten mielenkiintoista huomata, että nämä pienet piiperöt uivat (ja saivat luvan kanssa uida!) vastarannalle asti, toisen työntekijän mukaan ikänsä rannikolla asuneet mukulat eivät pelkää, sillä tietävät meren olevan syvä. Minua hirvitti ja pitelin tiukasti kiinni lötköpötköstäni. Kesäisäntä piti minulle jopa uimakoulua!
Romantiikannälkäiset kolmasluokkalaiset olivat täysin vakuuttuneita siitä, että minä ja kesäisäntä (18v) ollaan pari. Ensimmäisenä iltana huudeltiin "Hei T, ootteko te A:n kanssa yhdessä kun ihan vaikuttaa siltä?", toisena päivänä A:lta kyseltiin vastaavaa ja tänään nähtiin kaiken huippu, kun loppusiivouksen jälkeen puhuttiin pääsykokeista ruokasalissa, jossa mekasti toistakymmentä mukulaa: "Hei, taas te ootte täällä kahdestaan!". Liekö lapsella kuulonäkövamma, kun ei huomannut niitä muita? Ja ei, meillä ei siis tosiaan ole mitään muuta yhteistä kuin yksi yhdessä vietetty ripari alkukesästä.
Kaulakoruni on kuulemma kaunis ja silmäsairauteni, samoin kuin suurennuslasini olivat kovin kiinnostavia. Leirillä puhuttiin myös toisten tavaroiden ottamisesta ja siitä, onko pikkareiden piilottaminen kiusaamista. Onhan se, kun toinen itkien etsii hädissään pikkareita saunasta tullessaan ja toinen niitä kiikuttaa pitkin leirikeskusta.
Yksi koti-ikäväinen palautettiin jo eilen ja lasten linnunpoikasen annoksia ihmeteltiin. Isosten ja A:n kanssa uitiin yömyöhään peilityynessä meressä tehtaan valoja ihaillen. Toisinaan kurkistelin saunan portaan alle pallogrilliä ja haikailin kesän parasta iltaa.
Lasten suusta kuultiin monia juttuja.
"T, ootsää 19 vai 32?" (noo, näistä vaihtoehdoista ehkä mieluummin toi eka)
"Voit vahtii meitä vaikka koko yön, mut me ei nukuta kskaan!" (mun veljeni tuumasi samaa ollessaan viiden vanha)
"Onko pakko ottaa kaikkia eri salaatteja?" (pöydässä kolmea eri sorttia)
"Pitääks syödä puuroo, jugurttia ja muroja kaikkia vaikkei haluu?" (no ei, ei tosiaan tarvitse)
"Haluutko hattaraa?" (lapsi työntää kaislaan kieputettua leväklönttiä nenän alle)
"Nyt mä tiedän, miks isi haisee aina niin hyvälle!" (pikkutyttö, joka saunassa pesi hiuksensa vahingossa kesäisännän axella)
torstai 18. kesäkuuta 2009
OSTETAAN: sosiaalista elämää
***
Sunnuntaina oli nuortenillassa minun lisäkseni kesäisäntä ja nuorisotyöntekijä. Illan keski-ikä 30.3v. Parannettiin maailma, syötiin vähän jugurttia keittiön jääkaapista ja ajeltiin kotiin.
Tänään nuortenillassa olin minä, illan keski-ikä 22v. Varasuunnitelmana oli ottaa nuortenilta mukaan ja mennä toisiksi nuorimman työntekijän luo yllätyskylään, kun tämä on kotinsa vankina. No, päivällä kävi ilmi, että onkin töissä päivän ja illalla muissa maisemissa. Kirjoitin sitten huomisen juhannusjuhlan puheentekeleen, päivitin Facebookia ja odottelin nuoria, joita ei koskaan tullut.
Minulla on ikävä sosiaalista elämää. Tämä on kaupunki, jossa voisin hyvinkin viihtyä. Elämä pyörii ainakin tänä kesänä pitkälti työn ympärillä, kulutukseen ei juurikaan mene rahaa, kun kaupungissa ei ole mitä kuluttaa. Elämän tahti on rauhallisempi kuin muualla, on aikaa tehdä mukavia asioita. Mutta se seura. Mummini on mahtava ja työkaverit niinikään, mutta kaipaisin jotakuta, jonka kanssa viettää vapaa-aikaa. H., joka on ollut täällä puolitoista vuotta ja lähtee pian, on kertonut hengaavansa niin paljon paikallisissa kahviloissa, että henkilökunta tulee nykyään aina istumaan samaan pöytään. V. taas on kotoisin täältä läheltä ja tekee niin pitkiä päiviä, ettei ylimääräistä aikaa ehkä juurikaan ole? H. lähtee syksyllä takaisin kouluun, V. on täällä toivottavasti vielä ensi kesänäkin. Olen vakavasti harkinnut, että otan kirkkoherran kanssa ensi kesän puheeksi, sillä palaaminen tuttuun työyhteisöön, jossa minut ja osaamiseni tunnetaan, voisi suoda panjonkin kehittymismahdollisuuksia.
Nyt taidan pistää pillit pussiin ja lähteä rantaan kahville. Josko siellä olisi sitä sosiaalista elämää?
Hummani hei!
Paluumatkalla seurasin myös Suurta Draamaa, sillä eräs rouva oli jättänyt vierustoverinsa istumaan yksin ja eräs herra koki vääryyttä kun puolen tunnin yksinlaulun jälkeen kuski käänsi volymin pienemmälle, kun äänentoista särki ääntä ja vihloi korvia, vaikka setä sinällään lauloi hyvin (vaikka muistikin vain säkeistöjä sieltä täältä).
Olen myös löytänyt kaupungista paikan, josta saan lattekahvin, vieläpä inhimilliseen hintaan (3,5e). Voin siis harkita edelleen asettuvani tänne joskus asumaan. Lisäksi olen tehnyt viritelmiä huijatakseni sosiaalista elämää jäämään tänne kanssani. Toki myös eläkeläiset ovat sosiaalisia, mutta jotenkin silti kaipaan ikäistäni seuraa (eli työpaikallani tämä tarkoittaa seuraavaksi nuorimpia, jotka ovat 31 ja 38v).
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Katoavat ja katoamattomat aarteet, 14.6.2009
1. lukukappale
Sananl. 30: 7-9
Kahta minä sinulta pyydän -
niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä:
pidä minusta kaukana vilppi ja valhe,
älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.
Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.
Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan
ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?"
Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa
ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.
2. lukukappale (tätä ei tosin luettu, mutta käytin saarnassa)
1. Tim. 6: 6-12
Usko on suuri rikkauden lähde, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.
Evankeliumi
Matt. 16: 24-27
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."
***
Tietyissä elämän murrosvaiheissa asioita tulee asetettua tärkeysjärjestykseen ja niiden merkitystä punnittua. Vaikeina aikoina perheen ja ystävien arvostus kasvaa ja vastaavasti Juhannussiivouksen ja muuttolaatikoiden kantamisen yhteydessä huonekalujen ja maallisen omaisuuden arvostus laskee. Kuluneen viikon rippileiri on ollut nuorille tällaisen pohdiskelun aikaa. Mitä kaikkea rahalla saa? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Miksi olen rippileirillä? Leiriarki on kuitenkin hektistä ja meluisaa, ryhmässä toimimista ja vuorovaikuttamista. Omille ajatuksille ja pohdinnalle on tilaa lähinnä päivittäisissä, jotka antoivat paljon eväitä oman elämän puntarointiin. Erään iltahartauden tekstinä oli saksalaisen teologin, Jörg Zinkin Nurja Luomiskertomus, kertomus siitä, miten ihminen on tullut tarpeeksi älykkääksi kieltääkseen Jumalan ja uskoakseen sen sijaan vapauteen ja onneen, rahaan ja tavaranpaljouteen, suunnitteluun ja sen turvallisuuteen. Tarinan ihminen on kuitenkin erehtyväinen ja lopulta usko omaan kaikkivoipaisuuteen saa aikaan ympäristötuhoja, luonnonkatastrofeja ja lopulta koko luomakunnan tuhoon. Tuo teksti puhuttelee meitä, jotka elämme itse aiheutetun ilmastonmuutoksen kuristusotteessa, poimimme vuosikymmenten takaisten, ihmisten huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä syntyneiden ympäristökatastrofien hedelmiä ja näemme keskuudessamme yhä kasvavaa eriarvoisuutta, taloudellisia vaikeuksia ja inhimillistä hätää. Nurjan Luomiskertomuksen ihmiselle on käynyt kuten päivän lukukappaleen ihmiselle, hän on saanut liikaa, yli oman tarpeensa ja kysyy: "Mikä on Herra?" Onko meille käymässä samoin? Olemmeko valmiita tavoittelemaan omaa onneamme ja hyvinvointiamme ympäristön ja muiden ihmisten kustannuksella? Kulutammeko tietämättömyyttämme hyödykkeitä, joiden tuottamiseksi lasten on uhrattava koulutuksensa, maatyöläisten terveytensä ja tulevien sukupolvien luovuttava oikeudestaan puhtaaseen ympäristöön? Kulutammeko välinpitämättömyyttämme, vaikka tiedostaisimme elektroniikkahankintojemme ylläpitävän Kongon sisällissotaa ja aamukahvimme riistävän plantaasilla raatavien ihmisoikeudet?
Oppitunnilla nuorten keskuudessa eli vahvana ajatus siitä, että rahalla voi saada kaikkea, tärkeäksi koettiin mm. hienot autot, joilla "heittää lenkkiä" kylillä. Asennetta kyseenalaistaessani sain osakseni jyrkkää kritiikkiä, sillä onhan minullakin kallis kannettava tietokone ja arvokas musiikkisoitin. Minkä arvoista tuo elektroniikka oikeastaan on - leirillä suosituksi tullutta, sähköiskuja antavaa peliä ei voi pelata yksin, eikä langattomasta internetyhteydestä ole iloa, jos ei sillä saa yhteyttä ympäröivään maailmaan. Eräs leiriläinen oli kuullut rippileireillä yörauhan säilyttämiseksi käytettävistä menetelmistä ja tuonut mukanaan viisi matkapuhelinta. Niistä saatava hyöty lienee kuitenkin ollut marginaalinen sinä yönä, kun jokainen joutui majoittamaan yhden puhelimen kännykkähotelliin yön ajaksi. Mitä iloa on jäljellä olevista neljästä, jos muilla leiriläisillä ei ole ainoatakaan?
En usko "Jumalan luoneen ihmistä omaksi esikuvakseen", kuten eräs rippikoululainen kokeessa vastasi. Sen sijaan uskon, että Jumala asettui itse esikuvaksi meille, osoittamaan meille mikä elämässä on tärkeintä. Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaakin meitä kieltämään itsemme, hylkäämään elämämme voidaksemme seurata häntä. Ensimmäinen kirje Timoteukselle lähtee liikkeelle siitä, mistä Sananlaskutkin kertoivat, materiaan kiinnittymisen haitallisuudesta ja jatkaa edelleen: "Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen." Nuoret, tänään te teette tämän tunnustuksen yhdessä muun seurakunnan kanssa. Pyrkikää siis kestävyyteen, vaikka ympäröivä maailma korostaa kuluttamista ja tavaranpaljoutta. Usko ja seurakuntayhteys antaa teille paljon enemmän kuin mikään hilavitkutin tässä maailmassa. Yhteys ylöspäin on aina avoin ja ilmainen, rukous ei tunne katvealueita tai minuuttitaksaa. Uskon latauspisteitä, kirkkoja ja seurakuntia löytyy maasta kuin maasta ja kaupungista kuin kaupungista ja samanhenkisten tapaamisia järjestetään joka sunnuntai. Yksikään auto tai matkapuhelin ei ole hyvälläkään huollolla ikuinen, mutta usko Jeesukseen kantaa hyvin hoidettuna läpi koko elämän. Usko Jeesukseen ei vie tilaa eikä aiheuta huolia vaan päinvastoin, niin Herra huolehtii meistä kuin hän huolehtii linnuistaankin. Tähän saamme luottaa.
****
Tein messun alla vielä joitain korjauksia tekstiin, niitä ei nyt tässä ole. Mittaa olisi saanut olla vähän enemmän, mutta ainakin yksi riparilainen kuunteli saarnan ja seurakunta naurahti yhtä aikaa, joten tuskin kovin montaa nukutin.