Hummani hei!

Vietin "viikonloppua" Jyväskylässä, minne virtasi sankoin joukoin eläkeläisiä juhlistamaan yhdistyksensä vuosipäivää ja minne minä körötin eläkeläislastin kanssa tervehtimään sukua. Oli mukavaa, paluumatkalla jo sulauduin joukkoon niin, että haitarisäestetty Heili Karjalasta raikasi samalla kun virkkasin erästä projektia niistä vastaostetuista ihanista langoista, jotka jo vetelevät viimeisiään. Menomatka alkoi jo klo 5.20, joskin varsinaisesti startattiin kaupungista ulos vasta kuudelta ja klo 07.10 (!) kiskaisi setä haitaristaan Hummani hein ja sitä luritusta kestikin sitten Orituvalle saakka, eli yli tunnin. Olin niin järkyttynyt muorien niekkuvasta "Amalia Armas" ja "niin paljon mä kärsinyt oon" sekä "kevät toi kevät toi muurarin" -kuorosta, etten ymmärtänyt nauttia lainkaan.

Paluumatkalla seurasin myös Suurta Draamaa, sillä eräs rouva oli jättänyt vierustoverinsa istumaan yksin ja eräs herra koki vääryyttä kun puolen tunnin yksinlaulun jälkeen kuski käänsi volymin pienemmälle, kun äänentoista särki ääntä ja vihloi korvia, vaikka setä sinällään lauloi hyvin (vaikka muistikin vain säkeistöjä sieltä täältä).

Olen myös löytänyt kaupungista paikan, josta saan lattekahvin, vieläpä inhimilliseen hintaan (3,5e). Voin siis harkita edelleen asettuvani tänne joskus asumaan. Lisäksi olen tehnyt viritelmiä huijatakseni sosiaalista elämää jäämään tänne kanssani. Toki myös eläkeläiset ovat sosiaalisia, mutta jotenkin silti kaipaan ikäistäni seuraa (eli työpaikallani tämä tarkoittaa seuraavaksi nuorimpia, jotka ovat 31 ja 38v).