sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Tuskaa, Taukoa ja letinvääntöä.

Rakastan kaikkea perinteistä (vaikken kovin konservatiivinen aatteiltani olekaan) ja suomalaiskansallinen mikätahansa, oli se sitten lettipäiset tytöt, kansallispuvut tai -musiikki, viljapellot, punainen tupa ja perunamaa saavat minut liikutuksen partaalle. Kaikessa epätyttömäisyydessäni olen siis opetellut tekemään itselleni kaksi ranskalaista lettiä ja nyt tällaisen uuden virityksen, jollaisen näin lukioaikana kaverilla ja jonka tekemistä seurasin Norjassa. Ei ollut edes suunnattoman vaikeaa! Ensitekeleeksi varsin kelvollinen, vai mitä?



Perjantaina lentokentältä kotiuduttuani syöksyin suoraa päätä takaisin keskustaan ja Tuskaan, jossa Changemaker päivystää ja feissaa Kongo-kampanjaa koko tapahtuman ajan. Metallimusiikista en ymmärrä mitään, mutta eilinen Sabbath (?) oli itse asiassa ihan jees, joskin tilannetta tasapainotti sitten muutama sellainen bändi, joiden laulajat (vai miksikä niitä sanotaan?) kuulostivat pahalaatuisen närästyksen uhreilta. Joka tapauksessa Tuska on Suomen rauhallisimpia kesäfestareita, kahden päivän aikana olen nähnyt yhden puolialastoman miehen puussa ja kolme matkalleen väsähtänyttä yksilöä. Kampanjointiin ympäristö on myös todella otollinen, ihmiset ovat tiedostavia ja keskustelevat mielellään syvällisestikin, vaikkeivät lopulta nimeä paperiin laittaisikaan. Tänään rutistusta edessä vielä kuutisen tuntia ja ilta meneekin pitkälti pakatessa rannikolle paluuta varten.


Teetin viime kesänä kesämekon Taukovaatteen tytöillä hintaan 65e ja kovasti tyytyväisenä päätin teettää lisää. Kiikutin toukokuussa kassillisen vanhoja verhoja Taukovaatteen työhuoneelle, kerroin toiveeni kahdesta hameesta ja jäin luottavaisena odottamaan. Enkä turhaan! Eilen hain kotiin uuden ja uljaan, tyttömäistäkin tyttömäisemmän kesähörhelön, johon olen jo aivan rakastunut. Kankaat ostin vuosi sitten Pieksämäen seurakunnan kirpputorilta muutamalla eurolla ja mittatilaustyönä tehdystä hameesta maksoin 50 euroa. Ei paha! Elo-syyskuussa saan sitten seuraavan, syksyisemmän hamosen, innolla jo odotan!

Ei kommentteja: