Leiri 1. Päivä 1. Virsileiri!

Meidän leirillä...

... on energiaa niin, että tupa pullistelee.

... Nuoren Seurakunnan Veisukirja on ihan lällärikamaa, jos meidän teinejä on uskominen.

... elämä pitenee vuositolkulla aina, kun nuorten kansa hengaa.

***
Tänään kuultua:

#1
"No miten teidän perheessä toimitaan, jotta tämä ensimmäisen Mooseksen kirjan ohje viljelystä ja varjelusta toteutuisi?"
"No ainaskii meil syödään muroja joka aamu!"

(aina teinin ajatusta ei ole ihan helppo seurata... viljellä -> vilja -> murot?)

#2
"Guten Tag, hyvää päivää!" sanoi yövalvoja esittäytyessään iltaohjelman jälkeen.
"HYI saksaa!" sanoi teinityttö inhoa äänessään.
"No hei toi oli kyllä ruotsii!", valisti naapuri ystävätärtään.

(ruotsi, saksa, mitä näitä nyt onkaan...)

#3
"Mun nimi on X, oon täällä siis yövalvojana", jatkoi yövalvoja.
"Niin siis sääks viet sit mein kännykät?", kysyi teini kunnioitusta äänessään.

#4
25 minuuttia musiikkitunnista on kulunut punaista Nuoren Seurakunnan Veisukirjaa lauleskellen:
"Hei eiks voitas vaihtaa kirjaa?!", vinkuivat teinit.
"No meillä ei kyllä ole muuta kuin nämä NSV:t", pahoitteli musaope.
"Nii mut virsikirjat, laulettas siitä kun on niin paljon kivoja virsiä!"

(pyyntö tuli täysin vakavalla naamalla, joten as you wish, ensi tunnilla sitten virsiä)

#5
Bändikämpälle oli roudattu ne surullisen kuuluisat punaiset NSV:t, mutta teinit tuumasivat soittamaan tullessan, että:
"Ei me hei mistään tällasist lauleta, eiks oo virsikirjoi?!"

(virsikirjat noudettiin ja reilu puoli tuntia oli sitten veisattu säestyksellä ja ilman)

***

Leirikeskuksen hirsiseinät eivät pidä ääntä lainkaan ja majoitushuoneet ovat yksin nukkuessa aika viileitä. Valaistus on vähän epä-esteetön, mutta bonusta saa siitä, että leirikeskus on niemennokassa, ikkunastani näkyy meri ja auringonlasku.

Täällä on ruokalassa seka- ja biojäte ja majoitustiloissa seka- ja biojäte, pienmetallin ja lasin keräyspisteet. Mieletöntä! Edistyksellistä!

Miinusta uskallan ehkä antaa ruotsalaisesta maidosta, ei-reilusta teestä (ja varmaan myös kahvista) sekä siitä, että levitteet on irtonappeina.

Soijaton, pähkinätön kasvisruoka on toistaiseksi ollut lihamakaronilaatikkoa, jossa liha oli korvattu pavuilla ja hernemaissipaprikalla sekä nakkikeittoa ilman nakkeja. Eilen sain kalapuikkoja, kun toiset söivät leikkeitä. Parempaa kuin viime vuonna, mutta seuraavalle leirille saatan ottaa mukaani jotain proteiinisantsia.

Jälkiruokaa on sekä lounaan että päivällisen jälkeen ja kahvin kanssa tietysti omat herkkunsa. Ylpeänä voin kuitenkin todeta, että olen syönyt pienehköjä annoksia enkä ole santsannut! Paitsi no, iltapalalla otin yhden sämpylän lisää, kun ne oli niin hyviä.

Riparikesä on korkattu!

Takanani on ensimmäinen työviikonloppu uudessa seurakunnassa uusien ihmisten parissa. Hyvältä vaikuttaa!

Perjantaina vain perehdyin, mutta lauantaina opetin 1,5 tuntia Jumala, Isästä ja sunnuntaina tunnin uskosta ja rukouksesta. Kun pistin Jumalan pahvimukissa nuorten tilan keskelle ja pyysin nuoria valitsemaan oman etäisyytensä ja asentonsa niin, että se kuvaa heidän suhtautumistaan Jumalaan, osa meni sohvan taakse piiloon ja muutama kirmasi kiireenvilkkaa eteiseen. :) Uskosta puhuttaessa ryhmä oli puolestaan hyvin epäuskoinen. Usko-epäusko -janaharjoituksella nuoret jumittivat epäusko-päädyssä niin predidentin kuin joulupukinkin kohdalla ja vasta ilmastonmuutos sai suurimman osan siirtymään usko-päätyyn. Rukous-Ranetkin askarreltiin ja niistä tuli varsin mallikkaita. Hautausmaakäynnin jälkeen nuoret tuumasivat, ettei heidän lapsensa nimeksi ikimaailmassa tule Mooses.

Ensimmäistä kertaa olen seurakunnassa, jossa isoseksi riparille pääsee vasta kahden vuoden koulutuksen jälkeen. Ja sen kyllä huomaa! Oma-aloitteinen, ajatteleva, reipas, itsenäinen, rohkea, kykenevä, aktiivinen, rauhallinen, johdonmukainen. Niin kuvaisin meidän kuutta isosta, jotka kyllä ylittivät kaikki suurimmatkin odotukseni!

Nuoria on 28, meitä työntekijöitä kesäteologi (minä), nuorisotyönohjaaja, vasta vihitty pastori ja musiikinopettaja, joka viettää koulun kesälomansa kesätöissä seurakunnassa. Leirikeskus on seurakunnan leirikeskukseksi ilmeisen suuri, sillä samaan aikaan meidän riparimme kanssa siellä on kehitysvammaisten aikuisten leiri, jonka kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi musiikkihetkien ja raamisten merkeissä. Leirikeskuksen vanha puoli on varattu meidän leirille ja sain jo kuulla öisin karkkipussin sisältöä kollaavista hiiristä ja muusta mukavasta.

Leirillä minulla on puolet opetusvastuusta ja kaksi leirijumiksen ohjausta. Leirijumiksen ohjaaminen on osittain uutta ja oppituntinikin ovat aiheista, joista en muista aiemmin opettaneeni (Jeesus Kristus, Ylösnousemus, Pelastushistoria ja ehkä vielä jokin), joten saa nähdä, mitä tästä tulee. Myös Changemaker-henkistä iltaohjelmaa saan vetää, mikä on tosi kivaa!

Odotan leiriä jo kovasti, ensi sunnuntaina se alkaa!

Alkua ja lopun alkua.

Huomenna alkaa tämän kesän työt. Uusi seurakunta ja uudet kujeet. Kesän työtehtäväni käsittävät vain kolme rippileiriä ja niihin liittyvät ennakko-opetuspäivät. Nyt viikonloppuna on ensimmäinen ennakkojakso 28 nuoren kanssa. Odotan jo kovasti, sillä arki Helsingissä on kiihtynyt niin kovaksi, että halu astua ulos oravanpyörästä on suuri.

Iskä soitti eilen, että 13-vuotiaalla koirallani oli todettu kaulassa kasvain, joka painaa ruokatorvea. Koira on hyväntuulinen vanhuudenhöperö, mutta leikata ei enää kannata, kun mitään tuloksia ei voida luvata. Tänään isä soitti, ettei Nappi suostu syömään ja on kakonut pitkin päivää. Nyt on vain totuttava ajatukseen luopumisesta ja siitä, ettei koira välttämättä ole enää elossa, kun tiistaina menen Keski-Suomeen.

Changemaker tempaa tänään!

Tänään on Helsingissä klo 11.30-14 Changemakerin tempaus Kolmen Sepän aukiolla! Tervetuloa mukaan tempaamaan, katsomaan ja allekirjoittamaan vetoomus vientituista! Luvassa tanssivia tomaatteja, mukaansatempaavia lauluja ja mahtavaa menoa, sääkin suosii!

Itse kampanjasta lupaan kirjoittaa myöhemmin lisää.

Sain myös aamutuimaan lomakeinspiraation ja hain RAY:n kesätyötukea. Toivottavasti kaikkia näkövammaisten nuorten varoja ei olla vielä jaettu, tuen myötä säästyneillä varoilla voisi tulevassa kesätyöseurakunnassani palkata vaikka jonkun paikallisen nuoren.

Lakkoilua ja muita aktivitiiveja.

Asiaan melko vähän perehtyneestä tuntuu hassulta, että työehtosopimukset tuntuvat olevan katkolla monilla aloilla yhtä aikaa. Nyt murehdin viikonlopun synttärijuhlien tarjoiluja ja sitä, saanko kaupasta tuoretavaraa enää perjantaina. Harmittaa etukäteen myös se, että ihana V. on tulossa maanantaina loman viettoon tänne ja itse olen lähdössä illalla pohjoiseen ja mikäli bussit eivät kuljekaan, emme ehdi nähdä. Tyypillä on niin vilpitön hymy ja leppoisat jutut, että oikeasti tämän tenttiputken päälle tekisi hyvää nähdä ja naureskella yhdessä.

Eilisellä kreikan tunnilla opettaja varoitti meitä tulevasta lakkovaroituksesta. Yliopistoväki antaa lakkovaroituksen tällä viikolla, ymmärtääkseni huomenna ja mikäli sopimusta ei synny ajoissa, alkaa lakko sitten kahden viikon kuluttua. Kovasti on sympatiat yliopistolaisten puolella, tekeväthän se suuria työmääriä pienellä palkalla ja nyt työehtoja lupauksista huolimatta ollaan heikentämässä. Rehellisyyden nimessä on kuitenkin sanottava, että lakon uhka huolestuttaa, kreikan opiskelun loppusuora kreikan kielisine Uuden Testamentin käännöksineen on edessä eikä se systemaattinen teologiaan ehkä ihan aukene ilman opastusta, jos ei aina nyt ihan opastuksellakaan.

Kaiken muun hyvän lisäksi aivonikin aikovat mennä lakkoon! Huomiseen kreikan välikokeeseen ja torstaiseen systiksen tenttiin on urakoitu E:n kanssa melkoisesti eikä niistä toissa viikon tenttihulinoistakaan vielä ole kovin kauaa. Onneksi niistä on kuulunut ihan hyviä uutisia, kaksi tulosta on tullut ja kahta vielä odotan. Tänään kävimme E:n kanssa kutakuinkin seuraavanlaisia keskusteluja:

T: Sitten olis vielä tämä mediumin futuurin käyttö aktivitiivina.
E: Aktivitiivina?! Siis aktiivina?
T: Niin niin, niinhän mä sanoin!

E: Onkos tämä nyt se partasiippi?
T: No ei oo, kun partisiippi.

T: No kato E., onneksi näitä futuureja tarvitsee vain tunnistaa, ei tuottaa. Luulen, että J. kysyy näitä epäsäännöllisiä verbejä aika harvosti.

Että näin me. Puhutaan myös tosi usein yhteen ääneen samoja lauseita, vietetään vissiin vähän liikaa aikaa kahden. Kerrottakoon nyt vielä, että siinä vaiheessa pakattiin kamat kasaan, kun kumpikin teki teinit, ts. repesi omalla tahollaan tismalleen samaan aikaan, kun silmiin osui virke "Jeesuksen täytyy... paskhoo", siis kärsiä. Totaalinen pohjanoteeraus. (Ja kehtasin vielä kertoa sen teille ääneen.)

Perhe on pahin. Tai suku on sairas.

Ukki on nyt edelleen sairaalassa, tänään kolmatta kertaa valmisteltu leikkaukseen, johon ei edelleenkään päässyt. Huomiselle ei ole enää päivystystapauksena, vaan on laitettu jo ihan listalle, onneksi - kohta melkein viikko ilman ruokaa! Tänään rakas, viisas, aina niin poliittisesti korrekti ukkini oli tuumannut lääkärille kierron aikana, että "Kun tulin tänne sairaalaan, sanottiin että voin joko jäädä tänne leikattavaksi tai mennä kotiin odottamaan leikkausta myöhemmin. Taisin tehdä väärän valinnan." Lääkäri oli mennyt sanattomaksi.

Tänään oli äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskoe ja perheessäni kaksi ylioppilasta, veli ja veli, ja jos veljen tyttöystävä lasketaan mukaan, heitä on kolme. Aamukolmelta bioveljeni heräsi oksentamaan, oksensi ahkerasti kuuteen saakka, jolloin iskä vei miekkosen sairaalalle (josta onneksi ymmärrettiin päivän merkitys) pahoinvoinnin estopiikille. Ei vät olleet sitten kukaan enää kolmen jälkeen nukkuneet, mitä nyt veikkanen siellä kokeessa ensimmäisen tunnin.

Tänään oli se kandintyön tutkimussuunnitelman ruodintatilaisuus, josta myöhästyin hieman, kun se ei ollutkaan siellä missä se on ihan aina aiemmin ollut! Onneksi meidän ryhmä on ihan mukava ja ilmeisesti joku muukin oli ollut hukkateillä. Esitin työni, mielestäni vähän sekavasti, mutta ehkä se kuvastaa vain sitä, että kahden päivän todella tiiviin kirjoittamisen seurauksena kokonaiskuvaa työstä ei oikein ollut muodostunut. Joka tapauksessa opponenttini, jota pelkäsin vähän etukäteen, antoikin oikein mukavaa palautetta. Sain taas yhden hyvän oivalluksen ja sydäntä lämmitti Jo:n kommentti tunnin lopuksi: "Ei mulla J. ole tästä sun työstä oikeestaan muuta kuin että olen aika kateellinen sekä sulle että Tytille siitä, että nämä teidän työt on vain asettuneet tällä tavalla hyvin". No, ei se nyt ihan itsestään ole kyllä asettunut, mutta ilmeisesti työ on ihan kokonaisuudeksi hahmotettava.

Kommenttilaatikoissa tuntuu usein viriävän varsin hyviä keskusteluita ja ajatuksia, joten mieluummin jatkan aina keskustelua tässä seuraavassa bloggauksessa, harva tulee selanneeksi vanhoja kommentteja, luulen. Riikka kertoi kommentissaan lukeneensa Eckhart Tollea, "joka puhui siitä, että kun ihminen sairastuu, hän joko katkeroituu tai löytää jostain järjenvastaista voimaa ja rauhaa. Hänen mukaansa se johtuu siitä, että ihmisen samastuminen muotoon (ruumiiseen) ei enää onnistu. Jos siitä ei romahda, niin on pakko päätyä siihen, että Minä olen jotain muuta kuin vaikkapa silmäni. Näkö on mennyt, mutta minä olen jäljellä. Minä olen kokonainen, vaikka minun ruumiini ei toimi kunnolla ja siksi minulla on vajaita kokemuksia ja hankaluuksia. Ei se vika minussa ole vaan tässä ruumiissa. Ehkä tämä on sitä Jumalan rautalankaa." Tämä on varmastikin juuri näin! Tulee mieleen myös sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan albumi "I am not these feet", joissa kivulloista reumaa sairastanut Leka käsittääkseni peilaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan siitä, kuinka hän päätti amputoida kipeät jalat elääkseen normaalisti proteesien kanssa. Muistan lukeneeni haastattelusta joskus yläaste-lukioaikoinani ja vaikuttuneeni siitä, miten rationaalisesti ja toisaalta oman ulkokuoren ja minuuden erottavasti Leka puhui. Muistan myös kommentin, jonka hänen miehensä oli joutunut kuulemaan: "Miksi olet valinnut tuon naisen, kun on saatavana kokonaisia?" En löytänyt sarjakuvaa koskaan, vieläkin toisinaan katselen kirjakaupoissa sillä silmällä.

Nyt suuntaan unten maille, huomenna on töitä ja työhaastattelu, joka on ryhmähaastattelu!

ilo... eikun elämänpilaaja.

Opiskeluhan ei tunnetusti ole yhtään mukavaa, vaan vakavaa työtä ja raadantaa. Ja valmistuminen se vasta haudanvakavaa onkin!

Opintoneuvojan duuniin kuuluu ihmisten opintosuunnitelmien tarkastaminen. Vanhassa tutkintorakenteessa opiskelevien suunnitelmat tarkastetaan valmistumisen kynnyksellä (ai miten niin nurinkurista?), uuden tutkintorakenteen opiskelijoilla niitä tarkastellaan lähes vuosittain. Opiskelijat vihaavat suunnitelman tekoa ihan yhtä paljon kummassakin tutkintorakenteessa.

Itse olen jo huomannut uuden tutkintorakenteen edut, niin myös tänään. Uudessa rakenteessa opiskeleva avaa opinto-oppaansa ensimmäisen vuoden syksyllä, toisen vuoden syksyllä ja senkin jälkeen edes joskus. Vanhan tutkintorakenteen opiskelija saattaa avata opinto-oppaan ensi kertaa silloin suunnitelmaa tehdessään, ts. juuri valmistumisen kynnyksellä - jos silloinkaan.

Urani aikana olen tavannut opiskelijan, joka palautti diplomityön ja tahtoi valmistua. Kunnes selvisi, että hupsista vaan, häneltähän puuttuu pakollinen sivuaine. Olen tavannut myös opiskelijoita, joiden mielestä pakollisista kursseista voi luistaa neuvottelemalla. Voi, kun se olisikin mahdollista, minäkin olisin korvannut fyssan ekan ja matikan viidennen kurssin jollain ihan muulla jo moneen kertaan.

No, kun se nyt ei valitettavasti ole mahdollista, niin yliopisto on ihan susi, opintoneuvoja tekee asioista vaikeita ja ei ymmärrä, että jos on töissä pääkaupunkiseuulla ja asuu siellä, on täysin mahdotonta tulla tenttimään yhtään kurssia, ja valmistuminen menee väistämättä eteenpäin ainakin vuodella ja elämä on pilalla.

Olen tosiaan lyhytnäköinen pönttö, olisihan minun pitänyt ymmärtää. Se puuttuva tenttikin on niin työläs, että sen suorittamiseen menee korkeintaan tunti. Siinä kysytään mm. mihin kyseistä ainetta tulee elämässään tarvitsemaan ja lisäksi on pari laskua, joista selviytymiseen vaaditaan lukion oppimäärä!

Onneksi olen löytänyt työn, jossa pääsen toteuttamaan luontaisia lahjojani ihmisten piinaamisessa.