Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kotikoulu-dokumentti

Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.

Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.

Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)

Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.

Mitäs te muut tuumaatte?

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Jari ja Hanna-Mari, siinä vasta pari!

Palasin 50 tunnin leiriltä 36 intoa puhkuvan 7-9-vuotiaan kanssa. Leiri oli aika raskasta sarjaa verrattuna ripareihin, lapsissa virtaa kuin suuremmassakin metropolissa ja desibelit jatkuvasti pilvissä. Onneksi säät suosivat, eilen uitiin nelisen tuntia useissa pätkissä- Sen kunniaksi kuulinkin iltapalajonossa, että "Hei T! Sulla on tosi hienot rusketusraidat, mut muuten ootkin ihan tooooosi punainen!". Tervetuloa ihosyöpä...

Otsikossa mainittua laulua lapset hoilailivat sen minkä osasivat ja sehän oli käytännössä vain tuo ensimmäinen virke, sekä kohdat, joissa laulettiin "tissit" tai "pissit". Suurta hupia uimahypyissä olivat pieruhypyt, kuinkas muutenkaan. Oli muuten mielenkiintoista huomata, että nämä pienet piiperöt uivat (ja saivat luvan kanssa uida!) vastarannalle asti, toisen työntekijän mukaan ikänsä rannikolla asuneet mukulat eivät pelkää, sillä tietävät meren olevan syvä. Minua hirvitti ja pitelin tiukasti kiinni lötköpötköstäni. Kesäisäntä piti minulle jopa uimakoulua!

Romantiikannälkäiset kolmasluokkalaiset olivat täysin vakuuttuneita siitä, että minä ja kesäisäntä (18v) ollaan pari. Ensimmäisenä iltana huudeltiin "Hei T, ootteko te A:n kanssa yhdessä kun ihan vaikuttaa siltä?", toisena päivänä A:lta kyseltiin vastaavaa ja tänään nähtiin kaiken huippu, kun loppusiivouksen jälkeen puhuttiin pääsykokeista ruokasalissa, jossa mekasti toistakymmentä mukulaa: "Hei, taas te ootte täällä kahdestaan!". Liekö lapsella kuulonäkövamma, kun ei huomannut niitä muita? Ja ei, meillä ei siis tosiaan ole mitään muuta yhteistä kuin yksi yhdessä vietetty ripari alkukesästä.

Kaulakoruni on kuulemma kaunis ja silmäsairauteni, samoin kuin suurennuslasini olivat kovin kiinnostavia. Leirillä puhuttiin myös toisten tavaroiden ottamisesta ja siitä, onko pikkareiden piilottaminen kiusaamista. Onhan se, kun toinen itkien etsii hädissään pikkareita saunasta tullessaan ja toinen niitä kiikuttaa pitkin leirikeskusta.

Yksi koti-ikäväinen palautettiin jo eilen ja lasten linnunpoikasen annoksia ihmeteltiin. Isosten ja A:n kanssa uitiin yömyöhään peilityynessä meressä tehtaan valoja ihaillen. Toisinaan kurkistelin saunan portaan alle pallogrilliä ja haikailin kesän parasta iltaa.

Lasten suusta kuultiin monia juttuja.
"T, ootsää 19 vai 32?" (noo, näistä vaihtoehdoista ehkä mieluummin toi eka)
"Voit vahtii meitä vaikka koko yön, mut me ei nukuta kskaan!" (mun veljeni tuumasi samaa ollessaan viiden vanha)
"Onko pakko ottaa kaikkia eri salaatteja?" (pöydässä kolmea eri sorttia)
"Pitääks syödä puuroo, jugurttia ja muroja kaikkia vaikkei haluu?" (no ei, ei tosiaan tarvitse)
"Haluutko hattaraa?" (lapsi työntää kaislaan kieputettua leväklönttiä nenän alle)
"Nyt mä tiedän, miks isi haisee aina niin hyvälle!" (pikkutyttö, joka saunassa pesi hiuksensa vahingossa kesäisännän axella)

maanantai 24. marraskuuta 2008

Lapsellista!


Päivääni piristi toden teolla E:n ja V:n vierailu. Oli kaikin puolin lystikästä! Joulupukille ei oltu kyllä kirjoitettu, koska "me kellottiin sille jo kaikki kesällä siellä Lovaniemellä!". V. harjoitteli nyt nimensä kirjoittamista, äidin mukaan seitsenkirjaiminen nimi vaatii suunnilleen yhden paperiarkin. Kesällä nimeään harjoitellut sisko sen sijaan on siirtynyt askeleen eteenpäin. Neiti nimittäin täyttää ahkerasti ristisanoja, kuulemma idea on jo selvillä: järjestelmällisesti jokaiseen ruutuun piirretään jokin kirjain.

E., joka 8kk vanhana jo käveli ja seisoi päällään sohvaa vasten ja vuoden vanhana jumppaili vauvakeinussa niin, että vatsalihaksista muodostui siisti 6-pack on alansa valinnut. Kun melkein-kummitädin laatikosta löytyi vuonna -92 Englannista ostettu kylpylelusammakko, päätti tuleva fysioterapeutti saada sen jalat vispaamaan entiseen malliin. Sammakon mahavivusta väännettiin vauhtia, vessan allas täyteltiin vedellä ja sitten monipuolista jumppaa. Ja kas, sammakkohan alkoi vispata kuin menneinä vuosina konsanaan!

Kynttiläaikaa - öljyä vai ruoka-aineita?

lapset,
Rakastan syksyä, koska syksy on minulle kynttilöiden aikaa. Kynttilät taas liittyvät ajatuksissani hartauteen ja rukoukseen, joten jatkuva kynttilöiden polttaminen on jotenkin turvallista, jatkuvaa rukousta. Kotona palaa lähinnä lahjaksi saadut isot kynttilät sekä lukuisat tuikut. Tampereen käsityömessujen jälkeen luin jostain, että vuoden tuotteeksi oli valittu ekologinen soijakynttilä. Mitä epäekologista tavallisissa kynttilöissä sitten on, kummastelin. Ekolosta ostin kyseisen soijakynttilän 7,90 eurolla kokeilumielessä ja päätin perehtyä asiaan enemmänkin.

Googlailun tuloksena selvisi, että ennenvanhaan kynttilöiden vaha on saatu pitkälti eläinperäisistä rasvoista. Viimeiset 150 vuotta on kuitenkin yleisimmin ollut käytössä parafiini, jonka taustalla on - yllätys yllätys - öljy. Sen vuoksi kynttilät tuottavat palaessaan myrkkyjä, jotka etenkin herkemmille saattavat tuottaa allergisia oireita. Tavallinen kynttilä myös nokeaa paljon. Soijakynttilä sen sijaan on valmistettu - yllätys yllätys - soijasta. Soijan palaessa ei synny päästöjä ja se sopii myös herkimmille. Tuoksu on miellyttävä, hieman makea ja sokerinen, kynttilän etiketissä karamelliseksi kutsuttu. Soijakynttilä kuulemma palaa matalammalla lämmöllä, mutta toisaalta on sulaessaan tavallista kynttilää juoksevampi. Omassa kynttilässäni tämän huomaa mielestäni siinä, että neste paitsi "hulahtaa" yhtäkkiä aluslautaselle, myös jättää reunat palaessaan aika ohuiksi ja helposti repaleisiksi. Etiketissä lupailtiin kynttilän myös kestävän pidempään kuin tavallisten, mutta aika nopeasti tämä on palanut - joskin olen polttanut sitä lähes 10 tuntia tauotta.

Soijakynttilä voi palaa pöydälläni myös tulevaisuudessa, mutta en silti osaa päättää, kumpi on huonompi. Polttaako öljypohjaista kynttilää vaiko jotain, jonka raaka-ainetta voisi käyttää myös ruuaksi? Äitini ei pitänyt ajatuksesta, että soijaa tuodaan toiselta puolelta maapalloa kynttilöitä varten, mutta itse en pidä sitä niin suurena ongelmana - eihän öljyäkään Suomesta saa.

Onko soijakynttilä siis ekoteko vai pelkkää diipadaapaa?


Tänään kävi kylässä melkein-kummilapset, 4,5-vuotiaat kaksoset. Ihana oli kuulostella lapsukaisten juttuja, pitää pientä ihmistä sylissä kutiteltavana ja jutustella. Ihanaa oli myös katsella heidän ottamiaan kuvia jälkikäteen. En halua niitä lasten tunnistettavuuden vuoksi täällä jakaa kuin tämän yhden, tekemisen iloa ja kuvakulmia sekä rajausta hyvin valaisevan kuvan verran.