Kotiäidin luomulaaksossa pohdiskeltiin kotikoulua ja vinkattiin tästä dokumentista. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen, jostain syystä asia kiinnostaa - ehkä ilmiön vierauden vuoksi? Monenlaista jäin miettimään ohjelman katsottuani.
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
Suomalainen koulujärjestelmähän on varsin tasapäistävä, muistan elävästi sen kiukun, jota ekaluokkalaisena koin, kun jouduin toisten kanssa opettelemaan aakkosia ja tavaamista vaikka opin lukemaan sujuvasti jo viisivuotiaana. Olin koko peruskouluajan sellainen perinteinen kympin tyttö, vähän ujo ja rauhallinen lukutoukka, jolle koulunkäynti ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa. Vanhoja reissuvihkoja selatessa on löytynyt äitin ja open kirjeenvaihtoa kiusaamisesta ja kavereiden vähyydestä, mutta itse en kovin montaa "pelottavaa isoa poikaa" kyllä muista. Kaikenlaista muuta muistan kylläkin, esimerkiksi sen, että 32 lapsen 3. luokassa oli aikamoinen hälinä ja vilinä, että yhdistetyssä 1.-2. ja 2.-3. luokassa sai kavereita myös isommista lapsista ja sen, että ala-asteen loppuaikojen miniryhmä, 13 lasta, mahdollisti sen, että sain joskus vähän haastavampia tehtäviä, enkä turhautunut ihan täysin. Yläasteen kurssimuotoisuus sopi minulle hyvin ja lukiota rakastin (ja rakastan edelleen) täydestä sydämestäni, sain haalia niin paljon opittavaa kuin itse koin hyväksi, sain valita ryhmät, tahdin ja aikataulut.
Rakastan ajatusta, että mahdolliset lapseni joskus voisivat käydä kyläkoulua, opiskella pienessä ja turvallisessa ympäristössä, jossa voisi tutustua eri ikäisiin lapsiin ja jossa opettajalla olisi aikaa ja mahdollisuuksia mukauttaa opetusta oppilasmäärän ja taitotason mukaan. Kotikoulussa näen mahdollisuuden vastaavaan kotioloissa. Huonojakin puolia voin listata paljon. Minua epäilyttävät ne kuuluisat sosiaaliset suhteet: toisten huomioon ottaminen, ystävien saaminen jne. Ehkä monilapsisissa tai monikkoperheissä tätä ongelmaa ei ole, mutta entäpä yhden lapsen kotikouluttajat? Tai jos sisaruksilla on iso ikäero tai muuten erilaiset intressit? En usko siihenkään, että yksi opettaja voi opettaa kaikkea, onhan jo ala-asteikäisillä luokanopettajan lisäksi muita opettajia esimerkiksi taideaineissa, kielissä tai liikunnassa. Jos mietin omien vanhempieni kykyjä pitää kotikoulua, en yhtään epäile, ettenkö olisi peruskoulusta selvinnyt - mutta äitini opetuksessa matemaattinen ymmärrykseni ei olisi häävi ja isäni englanninääntämyksellä pääsisi varmaan lähinnä rallikuskiksi ;)
Silti uskon, että kotikoulu tulee yleistymään. Ehkä niinkin, että useamman kotikoulua pitävän perheen voimavarat yhdistetään ja toisten vanhempi opettaa osaa ja toisten jotain toista ainetta. Niin kauan kun kouluverkkoja ja pieniä, turvallisia ja kotoisia yksiköitä lakkautetaan, kotikoulu kuulostaa ihan varteenotettavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta.
Mitäs te muut tuumaatte?
