maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kiloklubi

Noniin, lupailin tässä taannoin kertoa lisää Kiloklubista ja nyt työputken katketessa kahdeksi vuorokaudeksi, voinkin lunastaa lupaukseni.

Kiloklubi on eräänlainen internetin Painonvartijat, johon syötetään omat lähtötiedot (sukupuoli, ikä yms.) ja -tilanne (paino, vyötärönympärys) sekä määritellään elämäntavat ja asetetaan tavoite. Sivusto sitten laskee, missä ajassa tavoite on saavutettavissa ja laskee jokaiselle päivälle suosituksen ruuasta saatavalle energialle.

Sivustolla pidetään ruokapäiväkirjaa ja sivusto kertoo, kuinka suuren osan kukin ateria on päivän energiansaannista muodostanut. Lisäksi se tarkkailee kasvisten, kuitujen ja herkkujen määrää sekä sitä, että tarpeeksi energiaa saadaan proteiinista ja oikeanlaisista rasvoista.

Liikunta kirjataan omaan osioonsa samoin kuin painon ja vyötärönympäryksen muutokset.

Tiedän, että jotkut käyttävät Kiloklubia vain tarkkaillakseen ravintonsa laatua, mutta jotkut ovat pudottaneet sen avulla huomattavan suuria määriä. Mielestäni palvelun hyviä puolia on mm. se, että pudotustahti on terveellinen ja realistinen - omalle pudotukselleni oli laskettu kestoksi alussa 39 viikkoa ja nyt pari viikkoa myöhemmin arvio on muuttunut 38 viikkoon.

Kysymyksiä?

Edit. Yksi kommentti oli tullut, mutta Blogger hukkasi sen siinä vaiheessa, kun yritin saada sen auki. Joten kommentoihan uudestaan :)

1 kommentti:

Pilvi kirjoitti...

Kokeilin viime syksynä Kiloklubia. Tosi paljon tietoa ja järkevä paketti kaiken kaikkiaan! Minun kohdallani kompastuskiveksi muodostui se, kuinka sieltä on mahdotonta löytää tarkkaan sitä mitä minä olen syönyt, tai kuinka paljon vaivaa pitäisi nähdä että sen sinne tarkalleen syöttäisi. Sitä myötä sitten tulee epätarkkuutta mukaan. Vaan laiskuus se tietenkin oli minkä takia seuranta jäi pariin viikkoon.