Pinta-alaansa nähden Utössä oli paljon tehtävää ja nähtävää, niin lapsille kuin aikuisille. Jos ei ole ulkoilmaihminen eikä ole vuokrannut alueelta lomamökkiä (se unohtui eilisestä postauksesta: mökkejä on kaksi, lisäksi vuokrattavissa on yksi talo), on tekemistä tarjolla vähemmän. Utössä voi:
1. Osallistua majakkakierrokselle, jonka hinta oli aikuiselta 7e. Melko tyyristä mielestäni, mutta antaa mahdollisuuden kuulla saaren historiasta ja nykypäivästä sekä uusimmista käänteistä (saarelle on muuttamassa neljä kotitaloutta, joista kolme lapsiperheitä, joista yksi kahdeksanlapsinen!). Majakassa on pohjakerroksessa matkamuistomyymälä, josta löytyy kortteja ja kirjoja, pienempiä matkamuistoja, vaatteita ja asusteita sekä varsin komeita julisteita. Toisessa kerroksessa on jylhä sali, jossa voi viettää esimerkiksi yksityistilaisuuksia. Majakan ehdoton huippu oli kuitenkin kolmannen kerroksen majakkakirkko, joka nykyisellään on lähinnä kesällä siellä vihittävien käytössä. Saarella käy pappi kahdesti vuodessa toimittamassa messun, jota kuitenkin vietetään saaren toisessa kirkossa. Majakan linssihuoneeseen pääsee vain elokuussa kansainvälisenä majakkapäivänä. Se lienee tänä vuonna 14.-15.8., kun koko saaren majoituskapasiteetti on varattu loppuun.
2. Tutustua kotiseutumuseoon, jonka pääsymaksu (3e/aikuinen, 1,5e/lapsi) takasi yhden hinta-laatusuhteiltaan parhaimmista museovierailuistani ikinä! Museo sijaitsee saaren vanhimmassa rakennuksessa, joka on vanhempi kuin Helsingin vanhin kivitalo, majakalta johtavan tien varressa. Se koostuu aulasta ja neljästä pienestä huoneesta, joihin on koottu saaren ja merenkulun historiaa aihealueittain: arkea, luotsitoimintaa, onnettomuuksia ja kalastusta. Erilaisia esineitä ja työkaluja oli runsaasti ja vain murto-osa niistä oli lasin takana kaapissa - uskoisinkin, että luvan kanssa niitä saisi näkövammainen tunnustella myös käsin. Museosta teki erityisen ja samalla näkövammaisystävällisen tarjolla oleva äänimateriaali. Saarelaisten elämästä kertovassa huoneessa oli yksi kuulokkeilla varustettu rasia, josta saattoi kuunnella 1970-luvulla talletettuna vanhan rouvan muisteluita saaren juhlaperinteistä ja hieman myöhemmin tallennetuna vanhan sedän kertomuksia siitä, miten hän oppikoulupoikana joutui taivaltamaan jalan mantereelle päästäkseen kouluun Turkuun. Onnettomuuksia käsitelleessä huoneessa oli toinen laatikko, jossa oli silminnäkijöiden muisteluita Park Victoryn ja jonkin toisen aluksen haaksirikoista ja pelastustöistä. Autenttiset nauhoitteet olivat ruotsiksi, mutta ne oli myös käännetty ja luettu äänitteelle suomeksi, mikä oli todella hieno ja esteetön tapa toimia sen sijaan, että suomenkielinen materiaali olisi ollut tarjolla vain kirjallisena. Kolmas audiovisuaalinen elämys oli pieni elokuvateatteri, jossa pyöri suomen- ja ruotsinkielisiä lyhyitä dokumentteja, joita saaresta ja sen asukkaista on vuosikymmenten aikana tehty. Aulassa oli vielä kaksi valokuva-albumia saarelaisten kotialbumeista koostettuna. Niistä toinen sykähdytti aivan erityisesti, niin huolellisesti alkuperäisen albumin omistaja ja valokuvaaja oli asetellut tähän kopioon tarralappuja ja kirjoittanut niihin kuvatekstejä hieman horjuvalla käsialalla. Sympatiapisteitä saa erityisesti siitä, että osa tarralapuista oli osunut kuvattavien henkilöiden päälle ja siitä, että meripelastusseuran poseerauspotreteissa jokaisen sedän pään päälle oli mustekynällä kirjoitettu, kuka kukin on. Museossa sykähdyttikin paitsi sen valtava tietomäärä ja huolella koottu näyttely, myös elämänmakuisuus ja kotikutoisuus. Esteettömyydestä erityinen plussa!
3. Bönehuset, rukoushuone. Huomaatteko, mikä rukoushuoneessa, erityisesti sen ovessa on erikoista? Rukoushuone on rakennettu talkoilla vuonna 1909, kun saaren vanhimpien asukkaiden kulku majakkakirkon jyrkkiä portaita pitkin kävi vaikeaksi ja mahdottomaksi. Rukoushuone on pieni ja kodikas kivinen talo aivan kylän laidalla ja sen alttarin takana on yksinkertaisuudessaan kaunis krusifiksi, jonka takana aukeaa niittymaisema merelle päin. Rukoushuoneeseen voi tutustua vapaasti ja sieltä löytyy ruotsinkielisiä Suomen kirkon virsikirjoja. Niissä on myös kätevä taulukko, jonka perusteella tietää, mitkä ruotsinkieliset sanat kuuluu mihinkin suomenkielisen virsikirjan virteen! Kirjat ovat siis tekstipainoksia :)
4. Hautausmaa. Löytyy kirkon takaa parin sadan metrin kävelymatkan päästä. Hautausmaa on keskellä niittyä ja sieltä löytyy muutamia hautoja merellä hukkuneiden muistomerkin lisäksi. Hautojen pieni määrä selittyy sillä, että hautausmaa on otettu käyttöön vasta 60-luvulla.
5. Hautausmaata ympäröi niitty, jolla risteilee pieniä polkuja. Oli huisia huomata, että jossain niityt kasvavat vielä melkein minun mittaisekseni, vaikka en ole enää lapsi.
6. Rantakalliot, joilla on armeijan ja Venäjän armeijan rakennelmia ja käärmeitä ja Drakenin haaksirikon muistomerkkinä risti ja tähti. Muistomerkki on pystytetty samaan paikkaan, mihin 1929 heti onnettomuuden jälkeen viereiselle luodolle pelastautuneista merimiehistä kaksi rantautui uimalla, toinen hukkuneena, toinen elossa. Koulupoika nikkaroi muille miehistön jäsenille merkiksi ristin ja tähden eikä kukaan enää uskaltautunut uimaan. Miehet hytisivät myrskyssä luodolla kaksi päivää, ennen kuin heidät saatiin pelastettua.
7. Ymmin puoti, jossa kolme vuotta saarella asunut Ymmi myy tuotteitaan. Ymmi valokuvaa ympäri vuoden ja valokuvista on tehty taidekortteja ja -tauluja, postikortteja, tulitikkuaskeja, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. Jonkin verran myynnissä on myös t-paitoja ja muita tekstiilituotteita ja aivan valtavan hyvää saaristolaisleipää. Ymmin vaimo toimii saarella hierojana ja he pyörittävät myös pesulaa, jossa matkalainen voi pyykätä tarvittaessa.
8. Hannan kahvila, joka on avoinna kesäisin. Myynnissä samoja tuotteita kuin majakan matkamuistomyymälässä ja kahvilatuotteista löytyy jäätelöä sekä irtojäätelönä (tosi isot pallot!) että puikkoina ja tuutteina, ahvenanmaan pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla ja kahvia ja teetä. Hinnat melko korkeat, mutta rakennus aivan mielettömän kaunis ja viihtyisä sisältä ja näköala kylän parhaimmistoa. Ainoana harmittamaan jäivät kertakäyttöastiat - huteralla muovilusikalla paksun pannukakun syöminen oli hankalaa ja kertakäyttöastioiden tuottama jäte on mielestäni jokseenkin ristiriidassa saaren luontoimagon kanssa. Luonnosta huolehtimisesta ja luonnon ensisijaisuudesta ihmiseen nähden muistutettiin jatkuvasti ja monella taholla, joten olisin kaivannut kahvilaan saman linjan mukaisesti oikeita astioitakin. Ehdottomasti kannattaa käydä, jo kauniin rakennuksenkin vuoksi!
9. Taiteilijapaja on uusi tulokas saarella, on hotellin alaisuudessa ja sijaitsee hotellin alueella. Taiteilijat eivät ole paikallisia, mutta myyvät meri- ja majakka-aiheitakin käsittelevää keramiikkaa ja muita tuotteita. Taidemyymälän yhteydessä myös pienimuotoinen kahvila, jossa myydään kahvia ja piirakkaa, jota en kylläkään maistanut.
Lisäksi Utössä voi bongata lintuja etenkin muuttolintujen palatessa keväisin ja surffata.
Ja niin, aivan, rukoushuoneen ovessa ei ole lainkaan lukkoa!
Kysyttävää? Alan jo epäillä, että kommentointi on jotenkin epäkunnossa, kun kenestäkään ei ole kuulunut pihaustakaan! :)
14 kommenttia:
No kerro nyt, että tykkäsitsä nyt oikeesti paikasta. Kantsiiko sinne mennä???
Ihania kuvia ainakin ja paljon asiaa. :) Toi museo kuulosti aika kivalta, ja pannari. :D
Sun kuvaukset on niin kattavia, että ei tässä osaa enää mitään kysyä!!
Kyllä sun tekstejä luetaan, jotenkin olen vaan laiskistunut kommentoinnin suhteen. :)
Ihanan perusteellinen ja rehellinen matkaraportti. Voisin kuvitella viihtyväni lomalla Utössä; aikaisemmin en tiennyt paikasta juuri mitään mutta kiitos raportointisi, olen taas hitusen verran viisaampi. :)
Lomareissujen jäljiltä koetan saada itseni ajantasalle! Olipas mahtava raportti Utön saaresta! alkoi tehdä mieli visiitille.. :)
Etenkin kuvat ovat upeita ja kertovat paljolti saaren karusta kauneudesta.
Tervetuloa takaisin lomailemasta, toivottavasti on ollut rentouttavaa! Utö oli kyllä ihana, karu ja kaunis juurikin. Neliökilometrin läiskä on paitsi yllättävän pieni (heh), myös yllättävän vaihtelevaa maastoltaan ja luonnoltaan.
Hei,
Kiitos aloittajalle kauniista kuvista ja mukavasta jutusta. On aina jännittävä lukea millainen vaikutelma Utössä kävijöille jää ja miten nähtävyydet, sää ja muu saaren elämä kirjoituksissa painottuvat.
Olen asunut Utön saarella kuusi vuotta eikä minulle ole mitään tekemistä turismin kanssa, joten en ota kantaa majoituksen tai matkamuistomyymälöiden tasoon tai kertakäyttöastioihin.
Se jäi kuitenkin ihmetyttämään, että nimimerkki tyttism totesi, ettei saarella ole yhteisöllisyyttä tai mitään yhteistä toimintaa. Meillä on kuitenkin kirjasto, leffakerho, kimppajooga, oma bändi, jumppakerho, viikottainen kyläläisten sauna ja viritteillä jälleen myös käsityökerho. Miehet tapaavat käytännössä päivittäin kalastuksen ja veneiden parissa ja talkoita on tämän tästä. Saareen on juuri muuttanut 17 uusi ihmistä, ja jos vanhat merkit pitävät, joku heistä on kiinnostunut jostain sellaisesta, minkä parissa haluaa itse viettää aikaansa. Odotamme innolla!
Utössä ei kukaan selviäisi yhdenkään talven yli ilman yhteisöllisyyttä, ja sen tietää jokainen Utössä edes yhden vuodenkiertämän asunut. Kirjoittaja on käsittänyt kuulemansa väärin tai puhunut sellaisen henkilön kanssa, joka ei asu Utössä.
Mukavaa syksyä kaikille - vaikka täällä meillä päin eletäänkin kesää vielä pitkään. :)
Hei anonyymi,
ja ihanaa, että kommentoit! Ja erityisen ihanaa, että kerrot tämän toisen näkökulman! Itse tulin Utöhön silla ajatuksella, että tahdoin nähdä, millainen pieni ja yhteisöllinen saari onkaan kyseessä. Kun kahdelta taholta saamani informaation perusteella tulin siihen tulokseen, ettei saari ole yhteisöllinen, olin hieman pettynyt.
Voi olla, että tulkitsin kuulemaani väärin ja ainahan kunkin kertomat asiat ovat heidän subjektiivisia kokemuksiaan. Ensimmäisen kerran aihetta sivuttiin käydessäni majakassa vierailulla. Siellä oppaana toimi kesäasukas E, jolta kanssani samaan aikaan tutustumassa olleet tiedustelivat, onko saarella erilaisia piirejä ja oma-aloitteista harrastustoimintaa esim. käsitöiden tiimoilla. Tähän meille vastattiin, ettei ole. Toisaalta, samainen opas tuumasi, että saarella neliövuokrat ovat n. 40 euroa neliöltä (liekö ajatellut markoissa?), joten ehkei kaikki tieto ollut aivan ajan tasalla... Toisen kerran asia tuli puheeksi saarella muutamia vuosia asuneen kanssa. Hän kertoi, että viime talvena toimi elokuvakerho, mutta muuten esimerkiksi toisten luona kyläilykulttuuria ei oikeastaan ole. Hän kertoi, että arkipäivän yhteisöllisyys tyyliin "kas, naapurini tarvitsee apua tuon veneen nostamisessa, menenpä siis tässä ohikulkiessani auttamaan" toimii, mutta että yhteistä harrastustoimintaa on vähän. Ehkä hänen kokemuksensa liittyy myös siihen, että hän itse kertoi viihtyvänsä paljon itsekseen kallioilla kuljeskellen ja ulkoilmasta ja merestä nautiskellen.
Myös kotiseutumuseon videoissa haastateltu, takaisin saarelle muuttanut rouva sanoi, ettei entisen kaltaista yhteisöllisyyttä enää ole.
Minulle jäi Utöstä kahtalainen kuva - olen seurannut saaren tapahtumia pitkään (2-3 vuotta) juuri netin, eri blogien ja kolumnien sekä Utön omien sivujen ja eri sanoma- ja aikakauslehtien kautta. Olin muodostanut saaresta tietynlaisen kuvan, joka sitten osittain vastasi ja osittain ei vastannut kuvitelmiani. Luonto oli monin verroin upeampi kuin olin saattanut kuvitellakaan. Kylä oli sympaattinen ja se oli mielestäni luonut omaleimaisia, hillittyjä (tämä ei ole oikein hyvä sana, mutta tarkoitan sitä, että eivät pistäneet silmään tai huutaneet räikeyttään) palveluita matkailijoille. Etenkin kotiseutumuseo ihastutti, ehdottomasti yksi parhaita ja lämminhenkisimpiä museoita, joissa olen koskaan käynyt! Minut yllätti tekemäni johtopäätös (ilmeisesti jokseenkin tai ainakin joiltain osin väärä) yhteisöllisyydestä. Kaikkein kurjimmalta tuntui hotellialue palveluineen, sillä se vaikutti kovin päälleliimatulta ja etenkin majoituksessa oli suorastaan turvaton olo.
Haaveilen syksyisestä matkasta Utöhön, Hannas Horisontiin. Vielä en tiedä, onko minulla aikaa ja mahdollisuutta tulla nyt tulevana syksynä, mutta epäilemättä palaan saarelle ennen pitkää.
Olet varsin ilmeisesti saanut tietosi henkilöiltä, jotka eivät asu tai eivät ole asuneet Utössä joko koskaan tai ainakaan viime vuosina. Mainitsemasi E. on fiksu nuori nainen ja varmasti mainio majakkaopas, mutta Utön nykyelämästä hän ei tiedä tuon taivaallista. Vähän kurjaa, mikäli hän ei itse tiedosta tätä, vaan puhuu turisteille surutta läpiä päähänsä. Toisaalta on aika yleistä, että Utöläiset juuret omaavat kuvittelevat tuntevansa saaren nykyolot lapsuutensa kesäkokemusten ja esi-isien tarinoiden perusteella. Tässä suhteessa juopa Utön ympärivuotisten (joista valtaosa on tulokkaita) ja kesäasukkaiden (joiden juuret ovat Utössä, mutta joista hyvin harva on koskaan asunut Utössä) välillä alkaa olla aika merkittävä.
En ole tänä kesänä käynyt kotiseutumuseossa, mutta tutulta kuulostaa tuon vanhan rouvankin tarina. En tosin tiedä ketään utöläistä vanhaa rouvaa, joka olisi tänne viimeisen kuuden vuoden sisällä muuttanut, ja tunnen saaren kaikki vanhat rouvat. Toisin sanoen epäilen hänenkin kuuluvan niihin, jotka kenties viettävät täällä paljon aikaansa, mutta asuvat varsinaisesti mantereella. Hyvä kysymys on myös se, onko yhteisöllisyys vaikkapa Helsingissä tai Turussa tänä päivänä samanlaista kuin rouvan nuoruudessa - kenties 1930-40-luvuilla? Tämä onkin meidän uudismuuttajien suurin ongelma: emme voi koskaan tuoda näille "oikeille saaristolaisille" menneisyyttä takaisin. Emmekä teille turisteillekaan. Me olemme "pelastaneet" saariston muuttamalla tänne, mutta olemmekin sitten vääränlaisia, kun teemme töitä tietokoneella ja kalastamme tai soitamme hanuria vain harrastukseksi.
Utön on mielestäni ollut mediassa ihan liikaa, ja lisää on tulossa. Emme tarvitse lisää julkisuutta, vaan kunnan ja valtion kiinnostusta ulkosaariston elinoloihin ylipäätään. Jostain syystä Utö on kuitenkin niin herkullinen aihe, että meihin otetaan tämän tästä yhteyttä.
Korostin aiemmin, etten ole missään tekemisissä tursimin kanssa. Silti olisin kiinnostunut tietämään missä yövyit hotellilla, että onnistuit tuntemaan olosi turvattomaksi? Olen surullisena katsonut, kun hotellin touhu ei oikein edisty - ympäristö on sottainen. Mutta turvattomuutta en uskoisi kenenkään voivan Utössä tuntevan.
Lähden huomenna muutamaksi päiväksi mantereelle. Useammallakin naapurillani on kotini avaimet. Koska kaikki eivät ole paikalla yhtä aikaa, he vuorottelevat puutarhani kastelussa poissaollessani. Yhdellä on vähän hankalat kotiolot juuri nyt, joten hän voi tulla tänne meille tietokoneelle, suihkuun tai nukkumaan. Minä taas hoidan tämän tästä jonkun kasvimaata, tyhjennän venettä, käyn laittamassa ikkunoita kiinni jos on ukkonen tulossa. Meillä on aika usein hoitokoira tai naapurin penskat käyvät meillä mehulla tai pissalla. Joka ilta jään suustani kiinni, kun joku kulkee talon ohi ja huomaa minut taas pihalla kuokan tai letkun varressa. Meille tullaan ja meitä kutsutaan kutsumatta kun ohi kuljetaan. Kun puolisoni sai sairauskohtauksen keskellä yötä soitin yhdelle naapurille ja koko kylä oli apuna järjestämässä ja odottamassa helikopteria muutamassa minuutissa. Jos tämä ei kaiken maailman kerhojen lisäksi ole yhteisöllisyyttä niin mikä sitten? Ja kyllä minäkin tykkään kulkea kalliolla ja pistää joskus oven lukkoon. Minusta nämä ovat aika lailla omia valintoja kuitenkin.
Anteeksi nyt kamala vuodatus. Minua vain niin kovin harmittaa aina, kun koen Utöstä kirjoitettavan tavalla, joka on meille täällä tässä ja nyt asuville vieras. Vaikka onhan meitäkin toki moneksi.
Olet varsin ilmeisesti saanut tietosi henkilöiltä, jotka eivät asu tai eivät ole asuneet Utössä joko koskaan tai ainakaan viime vuosina. Mainitsemasi E. on fiksu nuori nainen ja varmasti mainio majakkaopas, mutta Utön nykyelämästä hän ei tiedä tuon taivaallista. Vähän kurjaa, mikäli hän ei itse tiedosta tätä, vaan puhuu turisteille surutta läpiä päähänsä. Toisaalta on aika yleistä, että Utöläiset juuret omaavat kuvittelevat tuntevansa saaren lapsuutensa kesäkokemusten ja esi-isien tarinoiden perusteella. Tässä suhteessa juopa Utön ympärivuotisten (joista valtaosa on tulokkaita) ja kesäasukkaiden (joiden juuret ovat Utössä, mutta joista hyvin harva on koskaan asunut Utössä) välillä alkaa olla aika merkittävä.
En ole tänä kesänä käynyt kotiseutumuseossa, mutta tutulta kuulostaa tuon vanhan rouvankin tarina. En tosin tiedä ketään utöläistä vanhaa rouvaa, joka olisi tänne viimeisen kuuden vuoden sisällä muuttanut, ja tunnen saaren kaikki vanhat rouvat. Toisin sanoen epäilen hänenkin kuuluvan niihin, jotka kenties viettävät täällä paljon aikaansa, mutta asuvat varsinaisesti mantereella. Hyvä kysymys on myös se, onko yhteisöllisyys vaikkapa Helsingissä tai Turussa tänä päivänä samanlaista kuin rouvan nuoruudessa - kenties 1930-40-luvuilla? Tämä onkin meidän uudismuuttajien suurin ongelma: emme voi koskaan tuoda näille "oikeille saaristolaisille" menneisyyttä takaisin. Emmekä teille turisteillekaan. Me olemme "pelastaneet" saariston muuttamalla tänne, mutta olemmekin sitten vääränlaisia, kun teemme töitä tietokoneella ja kalastamme tai soitamme hanuria vain harrastukseksi.
Utön on mielestäni ollut mediassa ihan liikaa, ja lisää on tulossa. Emme tarvitse lisää julkisuutta, vaan kunnan ja valtion kiinnostusta ulkosaariston elinoloihin. Jostain syystä Utö on kuitenkin niin herkullinen aihe, että meihin otetaan tämän tästä yhteyttä.
Korostin aiemmin, etten ole missään tekemisissä tursimin kanssa. Silti olisin kiinnostunut tietämään missä yövyit hotellilla, että onnistuit tuntemaan olosi turvattomaksi? Olen surullisena katsonut, kun hotellin touhu ei oikein edisty - ympäristö on sottainen. Mutta turvattomuutta en uskoisi kenenkään voivan Utössä tuntevan.
Lähden huomenna muutamaksi päiväksi mantereelle. Useammallakin naapurillani on kotini avaimet. Koska kaikki eivät ole paikalla yhtä aikaa, he vuorottelevat puutarhani kastelussa poissaollessani. Yhdellä on vähän hankalat kotiolot juuri nyt, joten hän voi tulla tänne meille tietokoneelle, suihkuun tai nukkumaan. Minä taas hoidan tämän tästä jonkun kasvimaata, tyhjennän venettä, käyn laittamassa ikkunoita kiinni jos on ukkonen tulossa. Meillä on aika usein hoitokoira tai naapurin penskat käyvät meillä mehulla tai pissalla. Joka ilta jään suustani kiinni, kun joku kulkee talon ohi ja huomaa minut taas pihalla kuokan tai letkun varressa. Meille tullaan ja meitä kutsutaan kutsumatta kun ohi kuljetaan. Kun puolisoni sai sairauskohtauksen keskellä yötä soitin yhdelle naapurille ja koko kylä oli apuna järjestämässä ja odottamassa helikopteria. Jos tämä ei kaiken maailman kerhojen lisäksi ole yhteisöllisyyttä niin mikä sitten? Ja kyllä minäkin tykkään kulkea kalliolla ja pistää joskus oven lukkoon. Minusta nämä ovat aika lailla omia valintoja kuitenkin.
Hei taas!
Minusta kertomasi kuvaa hyvinkin yhteisöllisyyttä ja sitä, mitä minä koen yhteisöllisyydeksi. Ne kuvaavat myös sitä, mitä jotenkin oletinkin saarella tapahtuvan ja olevan. Monet asiathan eivät matkailijan silmiin näy eivätkä korviin kuulu, minkä vuoksi olinkin yllättynyt siitä, että ne asiat joita kuulin, kertoivat niin toisenlaisista kokemuksista. Olen ilmeisesti saarella ollessani onnistunut kuulemaan valitut palat, jotka eivät edustaneet kattavasti koko totuutta, vaikka tulivat useammasta suusta.
En muista kotiseutumuseon videolla olleen vanhan naisen henkilöllisyyttä, mutta hän oli nainen, jota oli kuvattu myös mustavalkoiselle filmille istumassa veneen nokassa nuorena tyttönä ja haastateltu saariston elämästä jo tuolloin.
Käyn muokkaamassa Utö-tekstejäni siten, että myös nyt kertomasi asiat tulevat ilmi!
En tiedä huomasitko muut Utö-bloggaukseni, niitä on yhteensä neljä, mutta niistä yksi käsittelee juuri majoitusmahdollisuuksia. Majoituin itse opiskelijana hotellin alueella olevaan Fågelliin, jossa oli arkiviikolla (viivyin saarella 5 päivää) melko levotonta, paljon humalahakuisia keski-ikäisiä. Viikonloppuna kanssani majoittui perheitä ja yksittäisiä keski-ikäisiä rouvahenkilöitä eikä ongelmia ollut. Huoneeni ovessa oli lukko rikki, enkä löytänyt siihen omin avuin niksiä, jolla sen olisi saanut toimimaan. Hotellin henkilökuntaa ongelmani ei liiemmin kiinnostanut, pyysin että asialle tehtäisiin jotain neljä kertaa kummankin päivän aikana, mutta vastaus kuului "tänään ei varmastikaan pysty, kun huoltomies on saaren toisessa päässä", kunnes toisen päivän iltana löytyi siivooja, joka tiesi kuinka oven saa lukkoon. Olen melko reipas nuori nainen, rohkeasti majoittunut unkarilaisiin yöjuniin sun muihin yksin tajuamatta vasta jälkeenpäin, ettei se ehkä ole viisasta. Fågellin vieraissa oli kyseisellä viikolla kuitenkin sellaisia miehiä, jotka eivät ymmärtäneet, etten kaipaa heidän seuraansa ja kun heitä ei puhumalla saanut kannoiltaan edes iltatoimiensa ajaksi, oli jokseenkin kurjaa nukkua tietäen, ettei huoneen ovi ole lukossa. Samaan aikaan Valkkarissa majoittui pariskunta suuren koiran kanssa - heidän majoitushuoneensa ovessa ei ollut lukkoa lainkaan.
Kaisa, tykkäsin mä! Ja kyllä sinne kannattaa, etenkin kun mun selostukseni jälkeen tietää jo odottaa kaljaturisteja. Reissu oli pitkälti niiden ja majoituksen huonohkon tason (en ole kovin kranttu, tämä vain oli pettymys) vuoksi erilainen kuin odotin, mutta saari ja saarelaiset itsessään aika pitkälti sellaisia kuin kuvittelinkin. Saarella tapaamani ihmiset ja kotiseutumuseon video antoivat käsityksen, ettei saarella olisi kyläilykulttuuria tai yhteistä harrastustoimintaa elokuvakerhon lisäksi, mutta tässä kommenttiketjussa on kyllä käynyt ilmi, että saamani käsitys oli jokseenkin väärä.
Tiina Tee, hihii, kiva!
Nzqu, joo, mua alkoi jo epäilyttää koko kommenttien toiminta ja tarkastinkin ja testasinkin sen eilen :) edelliset kommentit oli tulleet joskus pari viikkoa sitten ennen kuin muutama kommentti katosi bloggerin sekoillessa laajemminkin ja epäilin, ettei homma toimi vieläkään... Utössä viihtyy kyllä, jos haluaa viettää suorituspaineetonta lomaa ilman turhaa hötkyilyä. Etenkin, jos on vuokramökki tai majoitus, jossa saa olla omissa oloissaan eikä tarvitse jännittää örveltävien keski-ikäisten toilailuja tai möykkää...
Jäin vielä oikein miettimään syitä siihen, että Utö on niin paljon esillä. Viime vuosina on ollut muodissa lifestyle-journalismi, henkilökuvat ihmisistä, jotka ovat päättäneet elää standardista, tukka putkella duunia painavasta superkuluttajasta, poiketen. Muutto karulle saarelle, jossa olot talvisin ovat ankarat, on tällainen päätös mitä suuremmissa määrin. Koska elävä saaristo siinä mittakaavassa kuin Utö, on aika harvinainen (omaa kauppaa ja ala-astetta on harvassa n. 50-60 hengen yhteisössä), median on helppo keskittyä sinne. On todella valitettavaa, jos valtiovallan ja kunnan mielenkiinto ei seuraa mukana! Etenkin kunnan mielenkiinnottomuutta ihmettelen kyllä suuresti, sillä Länsi-Turunmaa koostuu käsittääkseni kuitenkin pitkälti juuri entisistä saaristokunnista. Valtiovallan suhtautuminen muuhun kuin kaupunkeihin on nurjaa koko maassa. Itse kaipaisin asennemuutosta myös yrityselämään - todellisten etätöiden tekeminen on toistaiseksi mahdollista aika harvassa työpaikassa eikä Utön etäisyyksillä todellakaan voi käydä päiväseltään mantereella työssä. Nykyään etätöiden mahdollisuus tuntuu usein tarkoittavan sitä, että työntekijä voi silloin tällöin tehdä töitä kotoaan käsin, mutta päätoimisesti se ei kuitenkaan onnistu. Mediassa olleet henkilökuvat ovatkin mielestäni kertoneet voittopuolisesti ihmisistä, jotka ovat irrottautuneet myös työelämästään mantereella, pitäneet vanhempainvapaata tai sapattivuotta Utössä ja palanneet taas mantereelle töihin.
Olipa sinulla tosiaan kurja kokemus Fågellista! Huono säkä joutua saarelle ylipäätään juuri silloin kun siellä on rellestäviä kaljaveikkoja. Heitä on onneksi ainakin toistaiseksi turisteista vain murto-osa. Hotellin henkilökunnan käyttäytyminen oli tapauksessasi todella törkeää, ei ihme että tuohduit.
"Valkkari" on suunniteltu lähinnä leirikoululaisryhmiä varten, eikä missään luvatkaan, että ovissa olisi lukot. Jos hotellin puolelta ei ole tätä riittävän selkeästi ilmaistu asiakkaan varatessa sieltä paikan, niin sitten on toimittu väärin. Valkkari ei ole enää pitkään nykyisessä käytössään, sinne tulee ilmeisesti iso remppa ja sviittejä.
Utön uudismuuttajista tosiaan valtaosa on sapattilomalaisia. Se on sikäli valitettaavaa, että juuri kun on tutustunut johonkin perheeseen tai kivaan tyyppiin, hän muuttaakin pois. Toki utöläiset ovat tottuneet tähän jo armeijan aikana, jolloin vaihtuvuus oli luonnollisesti myös suuri.
Mutta tosiaan, meitäkin on, jotka teemme oikeasti töitä saarella, joko oman tai jonkun muun yrityksen leivissä tai kuten minä ja puolisoni, freelancereina/etätyöntekijöinä. Työnantajilla olisi paljon oppimista etätyönteosta, sillä toisin kuin monet luulevat, se on erittäin tehokas työskentelytapa. Monet lukemani tutkimukset tukevat sitä, että etätyöstä hyötyvät niin työnantaja, työntekijä kuin usein myös perhe ja yhteisökin. Utössä jos missä se on nähty.
Kunnasta voisin kirjoittaa vaikka mitä, mutta yhteysalus tulee pian Pärnäisiin, pitää lopettaa. Sen verran kuitenkin sanon, ettei kuntaliitos ole tuonut Utön kaltaisille paikoille pelkästään huonoa. Joskus etäinen iso kylä voi olla neutraalimpi päättäjänä kuin vähistä voimavaroista keskenään kinastelevat pienet saaristokylät. :)
Jep, olin liikkeellä helleaallon aikaan, mikä näkyi jo yhteysaluksella, virvokkeita nautittiin aika avokätisesti. Koirapariskunnasta minulle jäi sellainen vaikutelma, että heille varmaan juuri ison koiran takia oli annettu huone Valkkarista (Fågellissakin olisi ollut tilaa). Lopulta he saivat Ymmin puodista munalukon lainaan, jotta saivat välillä koiran jätettyä sisätiloihin.
Etätyö on varmasti työmuodoista eniten ennakkoluuloja herättävimpiä. Seurasin pitkään blogia, jossa suomalainen nuori nainen oli Lontoossa työkomennuksella, käsittääkseni jonkinlaisissa johdon assistentin tehtävissä. Hänkin kuitenkin työskenteli kotoa käsin, kävi toimistolla kerran viikossa tai kahdessa.
Oma kiinnostukseni Utöhön virisi heti, kun saaresta kuulin ensimmäistä kertaa ja olen haaveillut, että voisin tehdä yliopistotutkintojeni diplomityön ja gradun jossain vastaavassa ympäristössä. Rauhaa ja tilaa ajatella ja kirjoittaa olisi paljon ja elämänlaatu aivan eri luokkaa kuin pääkaupungissa kitkutellessa. Kävin ensi visiitillä näin kesäaikaan ja koska opintoja on jäljellä vielä ainakin pari vuotta, ehdin käydä kurkistamassa saarelle muinakin vuodenaikoina ja miettiä, vieläkö syrjäseudut kiinnostavat :) Ilmeisesti tietoliikenneyhteydet ovat kuitenkin siinä mielessä hyvät, että etätöiden teko verkon yli on sujuvaa?
Lähetä kommentti