Kevät tuli, nimittäin Pariisin sellainen.

Kuulin päivällä M:ltä, että on menossa katsomaan Pariisin Kevättä Tavastialle. Minä puhkuin tenttikirjojeni keskellä, luulin bändin olevan keikkatauolla kevääseen. Sitten meni muutama tunti ja Apteekintätikin päivitti statukseensa samansuuntaisen viestin. Voi elämäni kevät, minäkö muka homentuisin nenä ruotsinkielisen diakonian parissa!

Kun talvi sitten yllätti paikallisliikenteen niin, etten päässyt kuulemaan Antti Nylenin alustusta Agricolan kirkolle, päätin suunnata kotiin (ja jäin melkein ratikan alle, hups). Pari tuntia tiukkaa ruudun tuijottelua johti tuloksiin: klo 19.57 tenttikirja oli selätetty (ja monta muuta vielä pinossa). Päätin tehdä syöksyn Tavastian lippuluukulle ja olin paikalla hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista - kuten myös M., joka odotteli ystäväänsä.

Lipun kanssa yhytin sitten Apteekintädin, kävin kahvilassa lämmittämässä kohmeisia jäseniäni ja vietin spontaanin vapaaillan. Vähän jäi sellainen olo, ettei oikislaisten pikkujouluväki oikein tiennyt, ketä kuunteli eikä bändiä liiemmin kiinnostanut, kenelle soitti, mutta kuulin ne kappaleet, jotka toivoinkin kuulevani, joten mikäs siinä! Taidan käydä keväälläkin kuuntelemassa ennen kuin toimitan laulajalle kurkkupastilleja, ressu lauloi ehkä kolmanneksen melodian mukaan ja loput sitten vähän sieltä, minne sattui osumaan :)

Vähän tuntuu, että sinkkuelämä jatkuu edelleen, tai sitten olen todella huono lukemaan ihmisiä.