Sairastamisen vaikeudesta.

Mitään tekemättömyys on ihan tosi vaikea laji! Repsahdin ja kotipäivän kunniaksi erittäin omituisten päiväunien jälkeen leivoin tuplasatsin sämpylöitä ja aamulla kone pesi yhden satsin leiripyykkiä. On se kumma, että aina on samat vaatteet pyykissä, ihan kuin ei kaapissa olisi yllin kyllin puhdasta päälle...

Näin päiväunilla unta vauvasta, jota hoidin ja joka oli huostaanotettu, koska pandakuvioitu ahman näköinen karhu luuli olevansa sen äiti. Karhu yritti toistuvasti päästä vauvan luokse, osasi avata ulko-ovenkin ja pääsikin monta kertaa sisään. Vauvareppana oli ihan todella ruipelo ja karhun jäljiltä rupinenkin, mutta sosiaaliviranomaisten mielestä asialle ei voinut tehdä mitään, koska jokaisella vanhemmalla on oikeus tavata lastaan... Herättyäni olin hieman pöllämystynyt, liittyikö uni eiliseen uutiseen, jonka mukaan kolmannes Helsingissä huostaanotettavista kuuluu vähemmistöön vai kenties Sielunhoidon käsikirjaan, jota kuuntelin 150 sivua ja jonka perusteella kuulosti siltä, että kasvatti lasta miten tahansa, lopputuloksena on erittäin traumatisoitunut ihminen, joka ei voi ilman terapiaa selviytyä elämästään?

Kerin myös päiväpeittoprojektini lankoja yhteensä seitsemän kerää.

Huomenna lepään vielä päivän ja käyn iltasella vain Changemakerin kokouksessa, jos se ei peruunnu.