torstai 16. huhtikuuta 2009

Britain's Got Talent.

Muistan saaneeni ensikosketuksen Britain's Got Talentiin vuonna 2007 Lontoon suomalaisen kirkon aulassa, jossa join sinisestä teemamukista suomalaista kahvia ja tuijotin televisiota, jossa rätisevän kuvan takana lauloi suloinen kuusivuotias. En muista, tapahtuiko tuo keväällä 2007, kun vietin lomaviikon Lontoossa kolmen tytön kanssa neljännen ollessa kirkolla vapaaehtoisena vaiko muutamaa kuukautta myöhemmin interraililla. Joka tapauksessa ohjelmakonsepti vaikutti hauskalta - erilaiset taidot ja kyvyt kilpailivat keskenään. Lisäksi niiden jaksojen perusteella, jotka olen nähnyt, tuomarit osaavat antaa palautetta pääosin hyvin korrektisti, etenkin lapsille ja nuorille. Idols, ainakaan tämä suomalainen, ei aina ole tässä osunut ihan nappiin.

Iso-Britannia on Suomea suurempi ja maassa vaikuttaa olevan kykyjä vakan alla piilossa enemmänkin! Ensimmäisen tuotantokauden voittajaehdokkaat olivat em. kuusivuotias unissaankin laulava hampaaton pikkutyttö ja koulukiusattu, ujon ja masentuneen näköinen matkapuhelinmyyjä, joka lauloi oopperaa kuin enkeli. Oopperaenkeli kisan sitten voittikin ja tänään törmäsin Facebookissa seuraavaan videoon - kenties tämä Maija Poppanen voittaa tänä vuonna?

http://www.youtube.com/watch?v=9lp0IWv8QZY

Jostain syystä itse videon istuttaminen blogiin on estetty, oheisen linkin kautta sen voi kuitenkin katsoa.
--
Pistin tuulemaan Kelan, Näkövammaisten Keskusliiton ja paikallisyhdistyksen sekä HUSin suhteen ja näyttää siltä, että kaikki kuntoutus- ja tukiasiani saavat uutta liikettä toukokuun puoleen väliin menessä. Olen edelleen erittäin toiveikas, jopa Kelan päätösten suhteen!

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Viime vuonna ton Talentin voitti muuten yks George Sampson: nuori poika, joka tanssi hiphopia Singing in the rainin tahtiin. Se oli tosi hieno, visuaalinen tanssi sade-efekteineen kaikkineen. :)

bärre kirjoitti...

voi, olin joulukuussa täysin koukussa britain's got talenttiin you tuben kautta! en tiennytkään että siitä on taas uusi kausi. täytyykin katsastaa.

Pilvi kirjoitti...

Katsoin "Maija Poppasen" videon sun linkkaamana FB:n kautta, ja itkin valtoimenaan. En yleensä ole tuollaiselle ihan niin herkkä!

Ja aivan mahtavaa, että kaikki asiat etenee - vaikuttaa siltä että olet tosiaan laittanut vauhtia rattaisiin. Hyvä! :)