Ensin kuulin, että rikkaat länsimaat, mukaan luettuna Suomi, laskee kolmannesta maailmasta tulevien korkeakouluopiskelijoiden synnyttämiä kustannuksia kehitysyhteistyöksi. Toisin sanoen se, että koulutamme aasialaisia IT-osaajia tai filippiiniläisiä hoiva-alan työntekijöitä, jotka todennäköisesti jäävät töihin Suomeen tai ainakin länsimaihin, on pois kehitysmaille annettavasta tuesta.

Sitten kuulin, että turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kustannuksia Suomessa kustannetaan niin ikään kehitysyhteistyömäärärahoista, vaikka monet globaalin etelän ongelmista johtuvat esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai siirtomaakaudesta ja kolonialismista, mitkä ovat pitkälti länsimaiden masinoima ilmiö.

Tänään kuulin, että Suomi ottaa sen kehitysmaille Kööpenhaminan ilmastokokouksessa lupaamansa tuen - mistäs muualta kuin kehitysyhteistyömäärärahoista.

Hävettää olla suomalainen. Hävettää olla valkoinen länsimaalainen. Hävettää ylipäätään edustaa sitä marginaalia maailmassa, joka aiheuttaa pahaa ja sitten pakenee vastuutaan. Ugh, olen puhunut!

Kannatti pönöttää.

Istuin aamupäivän Suomen Kehityspolitiikan Tila 2009 -seminaarissa Säätytalolla. Aamulla silitin kuumeisesti kauluspaitaa ja hametta, jotta sopisin pönöttäjien joukkoon. Ilmeisesti lopputulos oli sovelias, sillä eräs täti tuli kertomaan, että näytän suomalaiskansalliselta. Vai niin. Ilahduttavaa oli myös se, että täti tiesi Changemkerit ja kertoi tavanneensa heitä Norjassa. Alkupönötyksestä sai vaivanpalkaksi kahvia ja sämpylän, joka oli niin muhkea, että yritykseni syödä se sivistyneesti ei ollut kovinkaan suuri menestys. Säätytalo oli hieno, eteisessä sedät vastaanottamassa ja yläkerrassa teitittelevät tädit kaatamassa kahvia.

Itse seminaari sai ajatukseni välillä harhailemaan, mutta sanottakoon etteivät ministeri Väyrysen (kes) ja kehityspoliittisen toimikunnan ajatukset kaikilta osin osuneet yksiin. Väyrynen oli vahvasti sitä mieltä, että selonteossa on asiavirheitä, joista kaikille hän ei kuitenkaan antanut kovinkaan selkeitä saati pitäviä perusteita, vaan lisäselvitystä kysyttäessä juuttui "se nyt vaan on ihan väärää tietoa"-linjalle. Toimikunnan käsitykseen siitä, ettei Suomen vetäytyminen Mosambikin terveydenhuollon kehittämisestä ja panostaminen Tansaniassa ensisijaisesti maan sähköistämiseen ja tieverkoston kehittämiseen tapahdu täydessä yhteistyössä maiden hallitusten kanssa, Väyrynen kertoi vain, että on keskustellut asiasta Mosambikin presifentin vierailun yhteydessä ja saanut Tansaniassa vieraillessaan "virallisia taulukoita" käyttöönsä. Mistä lähtien presidentti on ollut maan hallitus? Surulliselta tuntui myös se seminaarissa esille noussut ajatus, että kehitysmäärärahojen nousu 0,51%:iin BKT:stä "tapahtuu tänä vuonna erittäin hyvin, sillä laskeva BKT saa prosenttiosuuden näyttämään paremmalta ilman rahamäärän kasvattamista". Tälläkö siis on merkitystä? Että miten Suomen käyttämät varat saadaan näyttämään hyvältä? Kiukkua herätti myös se, että Väyrynen toivoi vammaisasioiden hoidon kehitysyhteistyössä olevan tulevaisuudessa järjestöjen asia. Eikö järjestöjen ja valtion tehtävä kuitenkin ole erilainen? Kyllähän suomalaisetkin vammaisjärjestöt pyrkivät saavuttamaan tietyn aseman yhteiskunnassa juuri viranomaisten taholla. Kuurojen Liiton edustajan mukaan on esitetty laskelmia, että jopa 20% maailman köyhistä olisi eri tavoin vammaisia. Miten köyhyysongelmaa koskaan voidaan poistaa, jos jo kehitysyhteistyötä tekevien valtioiden asenne on EVVK?

Parasta antia seminaarissa oli kuitenkin vanha perheystävä K, jota olen ihaillut jo pikkutytöstä saakka. Ennen seminaarin alkua koin oivalluksen, tarkastelin nimilistaa ja löysin etsimäni. Sitten löysin K:n vielä ihan ihka elävänä, vaihdettiin kuulumiset ja sain taas uskonvahvistusta - jonain päivänä seuraan vielä hänen jalanjälkiään.

Lopuksi saatte vielä maistella sitä suomalaiskansallisuutta. Pönöttäminen on ihan ok niin kauan, kun voin pönöttää omannäköisenäni.

(ja kyllä, piilotin pömppömahan ennen ulko-ovesta poistumista)

Hyväntekeväisyyttä vai puhtaan omantunnon ostoa?

Olen pitkään pohtinut hyväntekeväisyystyön eri muotoja ja niiden tosiasiallisia vaikutuksia ja tehoa. Etenkin loppukesästä, Nuorten Keskuksen ja Kirkkohallituksen järjestämän Human Rights Training for Nordic Young Adults -kurssin jälkeen asia on pohdituttanut. Kurssilla meille kävi puhumassa Maria Immonen, joka tätä nykyä toimii Suomen Lähetysseurassa. Hänen aiheenaan oli kehitysyhteistyö, sen kokemat muutokset, muutamat yksittäiset projektit sekä tämän hetken ilmiöt. Tällä hetkellä kehitysyhteistyössä "kuumaa kamaa" on Rights Based Approach, oikeuksiin perustuva lähestymistapa, jonka perimmäisenä ajatuksena on, että kehitysyhteistyö voi onnistua vain, mikäli sen "kohde", eli siis ihmiset, tietävät omat oikeutensa ja voivat niitä vaatia. Tämä herätti keskustelua puolestaan siitä, ovatko Toisenlaiset lahjat hyvä tapa auttaa, mikä merkitys on lähetystyöllä ja perinteisellä lukutaidon- yms. perustaitojen opettamisella. Saman teeman ympärille kietoutuu myös vuosi sitten Tampereen Changemaker-illassa kuulemani Ugandan tilannekatsaus, josta Henni Alava meille kertoi. Hän kertoi myös mielipiteensä Toisenlaisista lahjoista ja kuvaili turhautuneita tunteitaan, kun kaiken kokemansa seurakunnan "lähetysmummoille" kerrottuaan ja kannattavista avustusmuodoista puhuttuaan pappi totesi, että "onhan noilla sentään vaatteet päällä" (ikään kun kurjuutta olisi vasta silloin, kun joutuu ilkosillaan kärsimään) ja lopulta seurakunta lähetti paikan päälle laatikollisen suomalaisia laastareita ja ensiaputarvikkeita. Kolmas asiaan liittyvä muistoni on kesältä 2007, kun näkövammaisten vanhusten virkistysviikolla eräs lähes sokeista vanhuksista totesi neuloneensa 80 Apupupua, jotta "niillä lapsilla olisi vähän iloa".

Omien korvieni välissä hyväntekeväisyys- ja avustustyö, joihin osittain myös kehitysyhteistyön lokeroin, jakautuu kolmeen osaan: Askartele&Anna, Osta hyvä omatunto ja Politiikalla Pitkälle. Ehkä nimityksistäkin voi jo päätellä, että mihinkään en aivan varauksettomasti luota.


A&A on toimintaa, jossa me täällä kotimaassa askartelemme, ostamme, kierrätämme, pakkaamme, kokoamme ja valmistamme nyssäköitä, vauvakasseja, joulupaketteja, villasukkia ja muita samaan sarjaan kuuluvia, jotka sitten kuljetetaan keräilypisteeseen edelleen toimitettavaksi. Tunnetuimpia tämän kastin tuotteita lienevät Äiti Teresan sairaaloihin neulotut tilkkutäkit, Venäjän vankiloihin viedyt sukat, Karjalan äitien vauvakassit, SPR:n Apupuput ja nyt uusimpana törmääminäni Joulun Lapsi -evankelioimisjoululahjat. Kevään Maailma Kylässä -festareilla oli Vaaka ry:n pisteellä mahdollisuus neuloa tilkkuja, joista koottiin peittoja Karjalaan. Tällaisella hyväntekeväisyydellä on uskoakseni suuri rooli suomalaisten keskuudessa, enkä usko sen syövän voimaa ja tilaa muulta hyväntekeväisyydeltä. Omat etunsa ja haittansa sillä toki on:
+ aktivoi ihmisiä toimimaan, kun aikaansaannos on konkreettista
+ antaa monelle mahdollisuuden tehdä esimerkiksi käsitöitä, jos lähipiiri ei huoli enää yksiäkään sukkia tai lapasia
- tavaroiden kuljettaminen on epäekologista
- ulkomailta tuodut tavarat ja hyödykkeet estävät paikallista tuotantoa kehittymästä
Toisin sanoen, kestävämpi tapa toteuttaa etenkin valmiin ostotavaran lähettämistä avuntarvitsijoille olisikin suunnata Suomesta rahavarat kohdemaahan (esimerkiksi oman, luotetun työntekijän mukana) ja ostaa tuotteet paikanpäältä, mikä tukisi tuotantoa ja työllisyyden kehittymistä.

Osta hyvä omatunto kattaa alleen ainakin Toisenlaisen lahjan ja erilaiset kummiohjelmat. Lahjaksi lehmä ja Toisenlainen lahja ovat eittämättä tarjonneet suomalaisille mitä mainioimman tavan selviytyä kunnialla sellaisista joululahja- ym. muistamisista, jotka on hoidettava, mutta joiden saaja ei välttämättä tarvitse enää enempää tavaraa. Osa lahjoista tuntuu kuitenkin enemmän seurauksien kuin syiden lääkitsemiseltä ja toisaalta taas tuntuu siltä, että tietyn hintaluokan tuotteita saisi olla tarjolla enemmän. On käynyt niinkin, ettei 30 euron vuohia aina ole saanut ostettua, kun kova kysyntä ja kohdemaiden rajallinen tarjonta eivät ole toisiaan kohdanneet. Lehmät, koulupuvut ja lamppuöljy ostetaan siis kohdemaasta, ei suinkaan pakata käärepaperiin Suomessa. Kummilapsiohjelmilla on myös tietty tilaus. Suomalaiset kaipaavat avustustyölleen kasvot - on helpompi auttaa tiettyä Mariaa tai Joséta kuin maksaa kasvotonta Maailman Lapsilisää tai lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen. Lapsellekin lienee merkityksellistä se, että joku jossain kaukana kirjoittaa hänelle kirjeitä ja on juuri hänen kumminsa tai sponsorinsa, kuten englanniksi sanotaan. Isän äitini esittelee toisinaan Kirkon Ulkomaanavun kautta sotien jälkeen Pohjois-Suomeen Amerikasta lähetettyä paljetein koristeltua iltalaukkua. Mahtaa pienen tilan kolmilapsisella perheellä olla ollut ihmeteltävää, kun avustuspaketista pyörähti varustus, jollaisessa olisi kelvannut tepastella vaikka Presidentin linnaan... Äidin äitini, sotaorpo, taas on muistellut veljensä tanskalaista sotakummia, jonka kuva on päässyt perhealbumin kunniapaikalle. Siitä, mitä kummi oikein teki, ei ole niin tietoa, mutta kovin tärkeä paikka häneellä perheessä on ollut. Ehkäpä meidänkin perheen kummilapsien perheissä varjellaan tarkoin nuhruisia valokuvia suomalaisista keskiluokkaisista. Ugandassa ainakin Henni Alavan mukaan Kirkon Ulkomaanavun vuohilla oli merkittävä rooli perheiden olojen paranemisessa. Tämän avustusmuodon puolina pidän:
+ tukee paikallisten markkinoiden kehittymistä
+ luo toivoa valoisammasta tulevaisuudesta
+ luo henkilökohtaisia suhteita yhteistyön osapuolten välille
- keskittyy usein materiaaliseen apuun, ei esimerkiksi koulutukseen
- henkilökohtaiset suhteet saattavat luoda vääristyneen tilanteen, jossa toinen on aina vastaaottaja ja kiitollisuudenvelassa

Politiikalla pitkälle on juuri sitä, mitä nimi sanoo. Kaikkein kestävimmät ja kauaskantoisimmat ratkaisut kehitysyhteistyössä ja avustustyössä tehdään juuri poliittisella taholla. Harmillista on se, että poliittista tahtoa on usein melko vähän ja pientenkin edistysaskeleiden ottaminen vie vuosikausia. Ahneus ja valta ovat keskeisessä asemassa politiikassa. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuvat kulut, opiskelupaikkastipendit sekä - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - kehitysmaiden velkakriisin aiheuttaneiden velkojen anteeksianto luetaan useimmiten kehitysyhteistyörahoihin! Tosin sanoen, mikäli maa X on lupautunut antamaan 10mk apua maalle Y, saattaa hän toimia seuraavasti: X:stä lähtöisin oleva kaivosyhtiö aloittaa louhimisen maassa Y ja alueella syttyy konflikti, jonka seurauksena liikkeelle lähtee pakolaisia. Osa pakolaisista matkustaa henkensä kaupalla maahan X, joka ottaa heidät vastaan ja laskee kuluiksi 2mk. Lisäksi Y:n presidentin poika tahtoo opiskella X:n pääkaupungissa ja hänelle myönnetään X:n stipendi opintoihin, 1mk. Y on ennestään X:lle velkaa 6mk, jonka hetkellisessä laupeudenpuuskassaan päättää antaa anteeksi. X laskee näin käyttäneensä 10mk:n kehitysapubudjetistaan (2+1+6)mk Y: hyväksi ja antaa Y:lle vielä sen viimeisen markan, mutta vain sillä ehdolla, että Y hallintonsa matkapuhelimia uusiessaan ostaa ne X:n omistamalta yhtiöltä. Näin sekin markka palaa takaisin lähtöruutuun, kierrettyään Y:n kautta. Mielestäni on kieroutunutta, että kaikki tämä voidaan tehdä yleisen hyväksynnän vallitessa, vaikkei toimista juuri minkään voida laskea poistavan Y:n ongelmia.

Tahdon uskoa kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin kovasti. Kovin paljon en ole harrastanut tuota ensimmäistä mainitsemaani lajia, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen ennen sairastumistani ollut todella kiireinen. Toisenlaisia lahjoja olen ostanut esimerkiksi joulupakettiin mummille ja yo-lahjaksi rahan ohella annettavaksi. Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta erityisesti, toki myös muiden järjestöjen kautta aina mahdollisuuksieni mukaan, koitan ajaa politiikkaan näitä ajatuksia kestävästä kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Uskon, että meidän jokaisen apu ja valinnat vaikuttavat paljon. Joko jollain näillä em. keinoilla tai esimerkiksi Reilun Kaupan tuotteita kuluttamalla voimme muuttaa maailmaa vähä vähältä. Yksittäisten kuluttajien lisäksi suuri valta on instituutioilla: kaupungeilla, kunnilla, seurakunnilla, yrityksillä. Yksistään viime vuoden aikana RK:n kahvin myynti kasvoi 104% ja uskon että esimerkiksi ABC-liikennemyymälöiden päätös myydä vain Reilua on vaikuttanut asiaan.

(Edit. Sitä piti vielä sanomani, että kenties puhtaamman omantunnon ostaminen ei ole pahaksi, kun se kerran toteutuu hyvinä tekoina? Vaikkei sinällään mitään huonoja valintoja pois pyyhikään?)

Millaista avustustyötä olet tehnyt/valmis tekemään?
Uskotko kehitysyhteistyön mahdollisuuksiin?

Ehkäpä tänne voisi vastata ainakin R., K-L ja T. Hervannasta, Mimmi Jyväskylästä, Martta Tampereelta, JiiJii, N. Puksusta, Pia, an ja Herttainen. Tulipa haastettua taas aikamoinen lössi ja kovin erilaisia ihmisiä :)