maanantai 24. marraskuuta 2008

"Onko Jeesus joku BB:stä?" Olen sanaton.

Kuva googlesta hakusanalla Jesus.

Olen järkyttynyt. Tuttuni status naamakirjassa paljasti, että hän oli törmännyt luokalliseen suomalaisia lapsia, joista kukaan ei tiennyt, miksi joulua vietetään tai mikä on seimi. He olivat kysyneet, onko Jeesus joku julkkis tai kenties ollut BB:ssä. Kommentteja oli runsain mitoin, yhdessä todettiin, että kommentoijan äiti opettaa ensimmäistä luokkaa ja lapsista kaksi oli joskus kuullut Jeesuksesta.

Olen sitä mieltä, että koulussa ei uskonnonopetuksen ensisijaisesti tule olla tunnustuksellista vaan eräänlaista uskontotiedon opetusta, jotta me kaikki eri uskontoihin kuuluvat tai kuulumattomat voisimme toimia yhdessä ketään loukkaamatta. Sen sijaan pidän yleissivistyksenä, että lapselle kerrotaan, ettei joulua vietetä joulupukin synttäreiden vuoksi. Pidän yleissivistyksenä, että tämä kerrotaan myös päiväkodissa ja etenkin kotona, huolimatta siitä, kuuluuko perhe kirkkoon vai ei.

Olen myös sitä mieltä, että kuhunkin uskontoon kuuluvat kunkin uskonnon omat juhlat. En vietä muslimien enkä hindujen juhlia, en juutalaisten enkä buddhalaisten juhlia. Sen sijaan vietän kristittyjen juhlia: joulua, pääsiäistä, juhannusta. Olen sitä mieltä, että ken ei kirkkoon kuulu, se jättäköön joulun juhlimatta. Tiedän, että suurin osa lienee asiasta eri mieltä.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri eilen oli tutun opettajapariskunnan kanssa puhetta siitä, kuinka heikko yleissivistys nykynuorilla tuntuu olevan. Tämä sinun esimerkkisi ehkä jotenkin karulla tavalla kuvastaa tulevaisuuden näkymiä, jotka ovat ehkä vielä lohduttomampia.

En kuulu itse kirkkoon (erosin aikanaan periaatesyistä, pidän itseäni silti enemmän kristittynä kuin esim. ateistina), mutta olen kyllä sitä mieltä, että tietyt asiat kristinuskostakin olisi hyvä kaikkien tietää, ihan sen surullisenkuuluisan yleissivistyksen vuoksi.

Miten voi esimerkiksi ymmärtää jotain keskiajan historiaa Suomessa, jos ei tiedä kristinuskosta ja sen perinteistä mitään? Joku nyt tietysti kysyy, miksi keskiajan Suomea pitäisi ymmärtää tai siitä mitään tietää. No, jos ei siitä, niin ainakin joulun ja muiden kirkollisten juhlien vuoksi kaikkien olisi hyvä tietää niiden alkuperästä jotain. Ettei juhlinta mene vain kaupalliseksi hössöttämiseksi ja juhlimiseksi tavan vuoksi.

Toisaalta joululla on käsittääkseni kristillisen perinteen lisäksi myös pakanallisia juuria. Käsittääkseni joulun tyyppistä pakanallista juhlaa on vietetty jo ennen kristinuskon joulun vakiintumista, Roomassa Saturnalia ja täällä pohjoisemmassa talvipäivänseisauksen juhla.

Anonyymi kirjoitti...

"ken ei kirkkoon kuulu, se jättäköön joulun juhlimatta"

Tuohan nyt oli vallan kummallinen kommentti. Eihän joulu ole alkujaan kristillinen juhla. Kristityt vain omivat sen kuten muutkin "pakanalliset" pyhät, jotta käännyttäminen sujui sutjakammin. Jos halutaan alkaa puristeiksi joulun suhteen, oikeampi kommentti olisi ehkä "ken ei tunnusta aurinkoa jumalana, jättäköön joulun juhlimatta".

Esimerkiksi tässä hieman taustaa Jeesuksen syntymätarinalle: http://www.youtube.com/watch?v=07wPyDDQwjs

tyttism kirjoitti...

Haa, sainpas puristettua irti kommentteja!

Toki monet kristilliset juhlat on myöhempinä aikoina sovitettu ajallisesti pakanallisten juhlien yhteyteen. Mielestäni on kuitenkin nähtävä myös se, mistä nykyiset markkinamiesten omimat perinteet ovat peräisin. Joulupukki on piips Nikolaus ja lahjoja tuotiin jo Jeesus-lapselle. Pakanallisten juhlien viettotavoista en tiedä tarkemmin, liekö lahjominen kuulunut jo siihen? Koen kulttuurien säilyttämisen tärkeänä ja minusta on surullista, että esimerkiksi joulunvietto kulutushysterioineen on rantautunut maihin, joissa kristinuskolla ei ole jalansijaa. Ovatko myöskään pakanalliset juhlat olleet maailmanlaajuisia samalla tavalla kuin joulu nykyään on?

Eilen kävin tästä aiheesta jo kipakkaa sananvaihtoa ja olen sitä mieltä, että on mukavaa, että vuodessa jokin juhla on profiloitunut perheen yhteiseksi juhlaksi, jolloin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Onko joulu kuitenkaan sitä nykyään, ihan pohjimmiltaan?

Ala-asteella luokallani oli suomalaisturkkilainen tyttö, jonka perheessä ei joulua vietetty. He juhlivat islamista löytyviä juhlia, joista johonkin oli sitten liitetty myös tämä lahjojen antaminen. Enkä muista, että ystävääni olisi aiheesta mitenkään erityisesti pilkattu.

Pohjimmillaan tämän kärkevän ajatukseni takana on kuitenkin
- järkytys yleissivistyksen puutteesta
- suru raharaha-minäminä-mullekaikkiheti-yhteiskunnasta
- kiukku markettiuskovista, jotka eroavat kirkosta säästääkseen rahaa mutta ovat valmiita kyllä poimimaan parhaat palat kirkon tarjonnasta

Hyllytonttu Tiina kirjoitti...

Ehkä pointtina oli, ette "ken ei kirkkoon kuulu, se jättäköön [kristillisen] joulun juhlimatta". ;) Periaatteessa olen samaa mieltä. Jos juhlii joulua kristillisessä muodossa joulupukkeineen (Pyhä Nikolaus) päivineen, ei varmasti tekisi pahaa tuntea juhlan hengellistä taustaa.

Kummityttö, silloin 3-vuotias, ilmoitti viime jouluna kysyttäessä, että joulu on joulupukin synttäripäivä. Sitten mietti hetken ja totesi, että on vähän "haffua", kun joulupukin ja Jeesuksen synttärit on samana päivänä. :D Käytiin keskustelua, ja oletan, että tyty muistaa vielä ekalla luokallakin, kenen syntymää jouluna juhlistetaan.

Kyllähän kristinuskon peruspiirteiden tunteminen kuuluu yleissivistykseen siinä missä vaikkapa islamin vastaavien. Niitä meille ainakin opetettiin kovin innokkaasti yläasteella ja lukiossa, kristinusko jäi kieltämättä paljon vähemmälle.

annika kirjoitti...

Häh, minäkään en silti tajua tuota kommenttia. Onhan myös paljon uskovaisia, jotka eivät kuulu kirkkoon, ja ETENKIN niitä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta juoksevat kaupoissa kieli vyön alla, palvovat joulupukkia ja ovat totaalisesti unohtaneet niin sanotun kristillisyytensä. Kirkkoon kuuluminen ei ole minkäänlainen edellytys sille, että ihminen ei olisi materialisti tai että uskoisi Jumalaan.

Ehkä jokaiselle joulussa on jokin tärkeä juttu, eri uskontokuntien uskovaisille ja ei-uskovaisille ja ei-kirkkoonkuuluville, mutta minun mielestäni se on yhtä arvokas, kunhan kyseessä on rauhoittuminen. Marketeissa juoksevia joulustressaajia lähinnä säälin, kuuluivat he mihin uskontokuntaan tahansa.

tyttism kirjoitti...

Ihanaa, kun muut osaavat pukea asian sanoiksi vielä paremmin kuin minä. Tiina osui lähelle juurikin sillä, että minusta kristillispohjaisia perinteitä harrastavien tulisi valistaa jälkikäsvuaan sillä, mistä ne perinteet juontavat juurensa.

Nyt kun vähemmän järkyttyneenä lausahdustani mietin, niin ehkä muotoilu olisi parempi, mikäli se korostaisi sitä, että nimenomaan JOULU on kristillinen juhla, jonka perusajatuksena on juhlistaa Jeesuksen syntymää. Tähän sitten joulutarinaan samaistuen kuuluu myös läheisten muistaminen lahjoilla.

Kenties joulua tavaranhimon vuoksi viettävät voisivat nimetä juhlansa uudelleen, sillä joulu se ei ole.

JA vielä tuohon pakannlisuuteen liittyen: mielestäni myös se on yleissivistystä, että jälkikasvulle kerrotaan, ettei joulu alunperin ole sijainnut tässä vaiheessa kalenterivuotta, vaan se on sijoiteltu siihen muista syistä. Ihan yhtälailla kertoisin sen omille lapsilleni kuin senkin, ettei Jeesus toki syntynyt ajanlaskun alkaessa vaan munkin tekemästä laskuvirheestä riippuen joko vuonna 3eaa tai 7eaa.

Sukuni tuskailee, kun ilmoitin, että joululahjatoiveita on minulla kaksi:
- uusi reppu kaikkien rikkinäisteni tilalle
- että isäni perheen uuteen taloon tehtäisiin vihreä sähkösopimus
Jalomielinen joulupukki murjotti ja totesi heti, että ei tule tapahtumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hihuli jeesustelijoiden käänytys yrityksiä...

tyttism kirjoitti...

Hehe, mikä riemastuttava hoonosoominen, anonyymi kommentti! :D Siinä kohti kun minua kutsutaan hihuli jeesustelijaksi saati käänytäjäksi, on eletty melkosiin aikoihin. Kirkon sisällä kuulun siihen ääriliberaaliin "siunataan kaikki sukupuolivähemmistöt ja käytetään korkkareita alttarilla"-osastoon...

Anonyymi kirjoitti...

Jaa. Ymmärrän kyllä pointtisi tavallaan, minustakin joulun kaupallistuminen on hirveää. Mutta joulu tosiaankin on alunperin pakanallinen juhla, ja historiallisen oikean elävän Jeesuksen syntymästä tai ylipäätään olemassaolosta voi olla hiukan eri mieltä. Vaikkakin se, että tietää mitä suuri osa ihmisistä uskoo, kuuluu toki yleissivistykseen.

berlinBat kirjoitti...

Komppaan jälkimmäistä anonyymiä. Toki se, miten jouluperinteemme (vastakohtana joulun ajankohdalle) on kehittynyt vuosisatojen saatossa on aina saanut vaikutteita valtaväestön kulloisistakin uskomuksista. Pidän myös ihan suotavana että nämä kulttuuria muutenkin muokkaavat uskomukset tunnetaan hyvin. Onhan silloin ehkä mm helpompi keskustella miksi suomalaiset keskimäärin ovat sellaisia kuin ovat, eikä vaan että miksi ne ulkkarit on niin kummallisia ja mistä niiden kummat tavat tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Järkyttävää.. Miten sä voit julistaa, että kirkkkoon kuulumattomien pitäisi jättää joulu viettämättä? Jopa Wikipediassa on oikea tieto siitä, että joulu ei alunperin ole kristillinen juhla, ja toisekseen soraääniä senkin suhteen, että se olisi Jeesuksen syntymäpäivä, löytyy todella paljon. Kehtaat kaiken hyvän lisäksi väittää, että juhannus on kristittyjen juhla. Oletko sä ihminen perehtynyt yhtään historiaan? Sai olla viimeinen kerta kun luen blogiasi.. ei mun tarvitse tuollaista sontaa sietää. Olisi muuten oikein fiksua miettiä mitä kirjoittaa.. ja mielellään jos kirjoittaa ni hoitaisi edes ne FAKTAT kuntoon...

tyttism kirjoitti...

Kenties toistan vielä, että mielestäni tavaran- ja joulupukin sekä ylipäätään kuluttamisen palvontaan keskittyvien pitäisi lopettaa koko juhlinta ja ihan yleisesti kaikkien perehtyä siihen, mistä juhlat juontavat juurensa.

Ja kyllä, tiedän että sekä juhannus että joulu ovat ajallisesti juurikin alunperin pakanallisia juhlia, mutta vaikka joulu on etymologisesti lainattu muilta kuin kristityiltä, Christmas on kyllä ihan varmasti kytköksissä juurikin kristinuskoon.

Anonyymi kirjoitti...

Minä voin lopettaa joululahjakulttuurin omalta osaltani, jos kristityt sitten lopettavat kynttilöiden, ulkotulien yms. polttamisen talviaikaan ;) (nehän kuuluvat kiinteästi pakanalliseen keskitalven juhlaan, "valoa vuoden pimeimpään aikaan")