Käy kuivaksi, unohda vesivessa!

Kuva Kuuklesta.

Ympäristötekniikan perusteissa luennoitiin tänään talousvedestä, sen tuottamisesta, ekologisuudesta, ongelmista jne. Koska professorillemme oli eilen soittanut hoksottimensa lomalle lähettänyt toimittaja, joka oli tiedustellut "voiko suihkussa säästää vettä?", päätti proffa nostaa tämän akateemista koulutusta vaativan kissan pöydälle ja kysyä meiltä. Me vahvistimme, että toki voi ja kerroimme, että suihkutella voi varsin maltillisessa ajassa ja hanankin voi sulkea saippuoinnin ajaksi. Näin professori oli suuressa asiantuntijuudessaan kertonut myös toimittajalle.

Veden säästämisessähän on puolensa ja puolensa. Puhtaan veden tuottaminen vaatii energiaa ja taloudellisia resursseja, samoin kuin etenkin lämpimän veden lotraus. Haja-asutusalueella asuvan perheen keskivertokulutus on professorin mukaan "lähempänä 120 kuin 200 litraa" henkilöä kohti nyky-Suomessa, kun taas 70-luvulla on päivittäiseksi vedenkulutukseksi mitoitettu 300 litraa per nenä. Aikamoista! Vaikka veden säästäminen onkin sekä ekoa että taloudellista, on asioilla kuitenkin se toinenkin puoli. Toimiakseen normaalisti viemäri tarvitsee tietyn määrän vettä. Kaupunkialueella varsinaisessa verkostossa kulkeva vesi tuskin aivan heti alittaa turvallisen alarajan, mutta taloyhtiöissä ja yksittäisten talojen rakenteissa liian vähällä vedellä huuhtominen kuivattaa viemäreitä ja aiheuttaa tukoksia. Proffamme tuumasikin, että pahinta, mitä voi tehdä, on laittaa vessan vesisäiliöön täysi limsapullo tai tiiliskivi vähentämään veden määrää!

Minua lotraaminen ahdistaa ja olen sitä koettanut vähentää parhaani mukaan ja pihistellä kaikin tavoin, enkä oikein osaa suhtautua saamaani tietoon. Anekdoottina on todettu, ettei vesivessa tätä nykyä saisi enää ympäristölupaa, jos se keksittäisiin ja maailman sanitatio-ongelmassa ratkaisu onkin kuivakäymälöissä. Jos joskus rakennan talon, toivoisin saavani kuivakäymälän, sillä hajuhaitat (jotka ovat kyllä vessassa mielestäni ihan asiaankuuluvia!) eivät ole nykytekniikalla merkittäviä ja ajan kanssa jää penni poikineen vetämättä vessasta.

Laajempi yhteiskunnan kuivakäymälöittäminen kuitenkin kohtaa ensimmäiset haasteensa viemäriverkostossa. Koska leijonan osa kotitalouksien käyttövedestä huuhdotaan vessasta, olisi kuivakäymälöiden laajamittaisella tulemisella juurikin se viemäreitä kuivattava vaikutus. Kuulemma Ruotsissa on yksi kunta (Nodertälje, Södertälje, jotain sellaista, Tukholman lähellä), jossa on vain kuivakäymälöitä ja kunnan vesihuolto on suunniteltu sen mukaisesti. Siellä olisi mukava päästä käymään ja tutustumaan!

Yhtenä vaihtoehtona juomaveden juoksuttamiselle hanasta olisi professorin mielestä se, että veden laatua laskettaisiin ja sen akuutti terveyshaitallisuus poistettaisiin runsaalla kloorauksella, kuten esim. Etelä-Euroopassa tehdään. Näin veden kustannukset pienenisivät ja juomaveden voisi ostaa kaupasta. En oikein osaa perustella miksi, mutta en ihan osta tätä ajatusta. Vaikka vesiastiat olisivatkin kierrätettävissä, en ole aivan vakuuttunut. Mitä tapahtuisi niille, joilla ei olisi varaa ostoveteen?
Onko kuivakäymälä sinulle vaihtoehto?

Lähtölaskenta.

Huomenna alkaa 30 päivän lähtölaskenta, nimittäin muuttoon. Olen valmistautunut asiaan ostamalla jätesäkkejä (vaatteiden ja muun pehmeän pakkaukseen) sekä kuulostelemalla muuttolaatikoita ja värväämällä iskän pakettiautoilemaan. Muuttolaatikoideni luottodiileri K-L kertoi, että työpaikaltaan Lindexistä ei saa enää laatikoita, sillä ne käytetään nykyään uudelleen. Hienoa, ekoajatukset voivat siis rantautua markkinatalouden majaan myös. Mutta ne muuttolaatikot ovat edelleen haussa.

Noin muuten olen valmistautunut muuttoon hiljalleen. Keittiön astiakaappeja olen vilkuillut sillä silmällä, laittanut TakeAway'hin kaksi jalallista jälkiruokakulhoa ja tuumannut, että muinainen mikro ja Foster'sin iskemättömät juomalasit muuttakoon takaisin Keski-Suomeen ja edelleen veljelleni, jahka tämä muuttaa pois kotoa. Monitoimikonekin minulta löytyy. Tampereella olen käyttänyt sitä vähän, se on alakaapin perukoilla laatikkoon pakattuna, mikä ei varmasti auta asiaa. Mutta ehkäpä Helsingissä voisi aloittaa oman leivän syönnin, syntyisihän siinä ehkä myös vähän säästöä.

Olohuoneessa suurin muutos on jo tapahtunut - sohva muutti muualle. Myös värikkään kaappini sisuskalut on kertaalleen tyhjennetty ja karsittu. Valitettavasti en kovinkaan paljosta päässyt eroon, kun Tampereen koulukirjoja saan myyntiin vasta ensi vuonna kurssien taas pyörähtäessä käyntiin. Isoa kirjahyllyä olen perannut vähän. Tilasin Celiasta äänikirjoina niitä opuksia, joita olen lukemattomana pyöritellyt omassa hyllyssäni iät ja ajat. Osoittautui hyväksi menetelmäksi - Dinan kirja ja kuvanveistäjän tytär (suosittelen molempia!) tuli kuunneltua ja muuttivat fyysisen majapaikkansa äitini luo. Nyt olisi enää muutama kymmenen kirjaa jäljellä... Jos joku tahtoo F. Scott Fitzgeraldin Great Gatsbyn, niin se täällä odottelee uutta kotia.

Makuuhuoneen uumenista ja iskän autotallista on putkahtanut suunnaton määrä "askartelumatskua" ja "käsityötarvikkeita" -nimisiä laatikoita, joiden sisuksiin on syytä kurkistaa ennen Helsinkiin muuttoa. Ehkäpä laitan osan kankaista kiertoon, nykyinen näpertelyni ei ole kovin aktiivista. Vaatepuolella tuskin tapahtuu ihmeitä, sillä tein syksyllä melko suuren karsinnan eikä karsittavaa sen vuoksi juurikaan ole.

Jälleen kerran toivotan kaikki tervetulleeksi tutustumaan Take Away -laatikkooni sekä otan mielelläni vastaan reseptejä, joiden avulla saan tuhottua kaapissa lymyävät ohra-, sihtiruis- ja riihiruisjauhot sekä ruisrouheen.

Ekoteko: Vihreää virtaa

Helsinkiin muutta tuo väistämättä eteeni asioita, jotka aikaisemmin on hoitanut TOAS. Yksi näistä asioista on sähkösopimuksen tekeminen ja sähkölasku, joihin kumpaankaan en ole koskaan törmännyt. Kuinka paljon yhden television, yhden läppärin ja yhden pöytäkoneen, 56 neliön saunallinen kaksio, jossa asuu kaksi nuorta naista, mahtaa kuluttaa?

Epäekot asiat, joihin en ole TOASin aikana kiinnittänyt huomiota, saavat nyt uudet mittasuhteet. Mikroaaltouunini on museokamaa, ikää sillä on saman verran kuin abiturienttiveljelläni. Sen sähkönkulutusta en onnekseni tiedä, sillä tieto lisää tuskaa. Koska myös käyttöjärjestelmä, joka koostuu noin 20 nappulasta, jotka ovat itse asiassa suorakaiteen muotoiseen tarralappuun muotoiltuja eri kokoisia kohollaan olevia alueita, on vaikea käyttää ilman toimivaa näköä ja vielä vaikeampi selittää ihmiselle, joka on tottunut vain vääntämään paria vivua - siirtyy mikro varastoon. Onneksi tulevalla kämppikselläni O.:lla on pienempi, tehokkaampi ja ennen kaikkea vähemmän sähköä kuluttava mikroaaltouuni.

Pölynimurini on uusi, hyvä ja tehokas, eikä edes liiemmin käytössä kulunut... Laturit ja tietokoneen virtajohdon pyrin irrottamaan seinästä aina kun en niitä käytä - kaikki seinissä kiinni olevat "möllykät" kuluttavat virtaa taukoamatta. O.:lla on televisio, minulla ei, loput sähkönkulutuksesta muodostuukin sitten O.:n muinaisesta pyykkikoneesta sekä jääkaappi-pakastimesta ja liedestä. Onneksi en ole himosaunoja ja tyytynen tulevaisuudessakin satunnaiseen lauantaisaunaan, sillä muistelen yläasteen fysiikan tunnilla laskeneeni jonkin käsittämättömän summan, joka sähkösaunaa lämmittäessä haihtuu savuna ilmaan.

Ilahduin, kun O. ei vastustanut ajatustani vihreästä sähköstä. Nyt pitäisi sitten selvittää, millaista ekosähköä Helsingissä on mahdollista ostaa ja mikä sen hinta mahtaa olla. Olen kuullut huhua, että kaikille vihreää virtaa ei riitä, vaan voi joutua odotuslistalle!

Ken tietää, miten sähkösopimus tehdään ja millaista vihreää Hesassa saa, voi ilahduttaa minua suuresti kommentoimalla ja kertomalla lisää!

Leffateatterissa: Slumdog Millionaire

Suuntasimme äidin kanssa elokuviin, kun minun teki mieli ja äitikin olie Slummien miljonääristä (kai se oli se suomenkielinen nimi?) kuullut. Valkokankaan isoa kuvaa näin seurata hyvinkin, mutta tekstitystä en kyennyt lukemaan. Suurimmaksi osaksi se ei haitannut mitään, osittain elokuvassa puhuttiin selkeää englantia, osin abu-inglish-tyylistä intian englantia, jota ymmärsi kun keskittyi ja osin sitten jotain ihan muuta - jolloin keskityin nauttimaan äänestä ja kuvasta.



Slummien miljonäärissä oli kiehtova ajatus, elokuva alkaa keskeltä tarinaa, kun Haluatko miljonääriksi jaksojen välissä slummissa kasvanut nuori kilpailija kyyditään poliisiasemalle epäiltynä huijaamisesta. Pojalla on kuitenkin esittää tarina jokaiseen kysymykseen ja oikeaan vastaukseen liittyen ja niin sekä katsojalle että poliiseille valkenee hiljalleen, kuka poika on ja mistä hän on kotoisin.

Elokuvassa oli hurjan paljon kaunista ja hätkähdyttävää. Monin paikoin tuli mieleen YLEn ja BBCn dokkarit slummien elämästä, katulasten kaltoinkohtelusta ja Intiasta. Kuvaustapa, värit ja äänet poikkesivat kovasti valtavirta-hollywoodista, mutta kuva ei kuitenkaan ollut liian eksoottinen kenen tahansa katsottavaksi.

Kesken slummeista otetun ilmakuvan havahduin ajattelemaan, että jos pelkästään Mumbaissa on 90 miljoonaa ihmistä, voinko minä vaikuttaa mihinkään? Toisaalta tahdon uskoa, että jos omilla kulutustottumuksillani voin mitenkään tehdä yhden ihmisen elämän paremmaksi, jo se on tarpeeksi.

Hourupäiden luvattu maa.

Rakastan YLEn asiaohjelmia, joissa keskustellaan sivistyneesti erilaisista aiheista. Viime aikoina keskusteluohjelmiin on tuupannut toisten suuhun sanoja laittavia ja päälle huutavia henkilöitä, joiden keskustelutaidot ovat minimaaliset, argumentointi henkilökohtaisuuksiin menevää ja käytös loukkaavaa.

Ensimmäisenä törmäsin Nina Mikkoseen ja tyynysotaan, jonka jälkipyykiltä kukaan on tuskin välttynyt. Surullista on, että Mikkosten Maailman kaltaista rasistista ja populistista jätettä näytetään televisiossa. Ilmastonmuutos on humpuukia, maahanmuuttajat vie meiltä työt ja naiset ja koulu- ja päivähoitojärjestelmä syöttää lapsille fasistista ***kaa.

Uudempi tulokas on nyt sitten dosentti Bäckman, jolla tuntuu olevan kovasti mielipiteitä nyky-Virosta apartheidyhteiskuntana. Eilinen A-talk oli kaiken huippu, käytös loukkaavaa! Olen pöyristynyt, "hohhoijaa"-huokaukset ja halventavat keskustelut laskevat hänen asiantuntija-arvoaan todella paljon.

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Beware: Liikkeellä vtutusta.

Kuten kaikkien sairaalareissujen jälkeen, epävarmuus ja stressi ja elämän hidastuminen puhkuu ulos kuin hiki - armottomana ketutuksena. Sairaalassa oli ihan mukavaa, ekana päivänä huvitti, kun nielurisaleikkauksestani suoriutunut huonetoveri oli kuin perseeseen ammuttu karhu ja toisena päivänä huonetoverinani oli täti, jonka silmiä oli leikattu "ainakin seitsemän kertaa" ja sairaalassa oli "niin huono ruokakin silloin", myöhemmin kävi ilmi että edellinen leikkaus oli tehty vuonna 1996. Täti oli allerginen lähes kaikelle lääkeaineista ruokiin, ja "se E211 on sitten kaikista pahin myrkky". Samat jorinat kerrottiin kaikille ketkä kuunteli ja monologi riitti tädille ihan hyvin ja minäkin sitten tyynesti laitoin kirjan pyörimään, laput korville ja kuuntelin taustapulinaa toista tuntia. Ja ihmettelin sitä pessimismin määrää, joka aina huokuu ihmisistä. Leikkauspäivänä sairaalasänkyä lykki kolmekymppinen hoitsupoika M., joka oli sen verran mukava, että yritin jopa matkalla heräämöstä huoneeseen lohkoa vitsin - en tosin muista sanoinko sitä koskaan ääneen. Heräämö ja sen jälkeiset tunnit ovat aina epämääräisiä, itsekään ei tiedä että puhuuko päänsä sisällä vai kaikille julki. Yöllä minua hoivasi vanhempi hoitsusetä V., joka on niinikään ihan supermukava. M. lykkäsi juttusilleni vielä kotiutumispäivänäkin, juteltiin pitkät pätkät opiskeluista sun muista, mutta harmikseni se kaikista hauskin hoitsupoika, T., ei ollut paikalla tällä kertaa... Ja kyllä, minulla on hieman kummat motiivit viihtyä sairaalassa.

Tuntuu oudolta, että niin monelle kova haluni opiskella silmästäni huolimatta vaikuttaa jotenkin sankarilliselle. Minusta se, että tahdon vain elää normaalia arkea enkä suinkaan rynnätä saikulle heti mahdollisuuden tullen, pitäisi olla enemmänkin oletus kuin yllätys. Ei me opiskelijat sentään ihan rappiolla olla, ei edes me teekkarit... Lähtöpäivänä hoito-ohjeet antanut hoitaja H. kertoi hoitaneensa mös paljon julkisuudessa ollutta Riku Virtasta, joka on vammaisten ihmisoikeuksiin erikoistunut kuurosokea juristi, ensimmäinen maailmassa. Suomesta jussikoskelan sisukkaita seuraajia, onhan tässä maassa myös maailman tiettävästi ainoa sokea arkkitehti.

Teknisesti leikkaus sujui hyvin, vaikka anestesialääkäri olikin kamalana säätäjänä tunnetun lukiokaverini kaima, joka näytti huippuunsa viritetyltä duracell-triathlonistilta. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni otsaani ja ohimooni unensyvyysmittarit (ei, sillä ei näe unen sisältöä, minkä varmuuden vuoksi tarkistin..) ja muutenkin teekkariuteni aiheutti hilpeyttä. Kuulemma syksyisen nukutuksen rajut pahoinvoinnit olivat vain "huonoa mäihää" ja ennen nukutusainetta suoneen lykättävät aineet opiaatteja. Ilmankos niistä tuleekin tosi hyvä fiilis!

Nyt on siis silmässä keittosuolaliuosta ja irtosoluja, joita leikkaus jostain onnistui laittamaan liikkeelle. Kovasti on kaikki sameaa, näkökentässä ui jos jonki näköistä sammakonkutua ja olen hyvinkin varma siitä, että ensi maanantain kontrollissa tuumataan, ettei tämä ratkaisu nyt oikein toimi.

Huomaanpa, että otsikossa lupaamani veetutus on jäänyt vähemmälle.

No, tällä hetkellä ottaa aivoon Insinöörimatematiikka R5 ja eräs nimeltä mainitsematon luennoitsija, johon jo kuukausi takaperin otin yhteyttä, jotta hän voisi kertoa miten minun näölläni kurssi on suoritettavissa kun en luennoista enkä materiaaleista mitään näe. Olen tähän mennessä saanut ympäripyöreitä vastauksia ja pari alentavaa sähköpostia, vaikka olen mobilisoinut kaikki mahdolliset tahot. Mikäli opettaja ei mitään räätälöi eikä toimita sähköisiä oppimateriaaleja minulle, en tiedä mitä teen. Logiikkani mukaan se, ettei opettaja järjestä minulle vaihtoehtoista tapaa suorittaa kurssia, joka on tutkintoni kannalta pakollinen, on syrjintää. Minun olisi saatava kurssit kasaan ja opintorekisteriin 29.5. mennessä, jos mielin tämän lukuvuoden aikana tutkintoni suorittaa. Voi Kerperos ja itkujen itku.

Kerrottakoon kuitenkin, että fysiikan 1. välikokeessa jokin ilmeisesti loksahti, sillä sain 22/30p ja nyt tämän kolmivuotisen fysikaalisen piinan päättymiseen vaaditaan enää 10/30p toisesta välikokeesta. Jos ja kun sen riman ylitän ja siunattu opintosuoritus rekisteriini kilahtaa, olen valmis toimittamaan minua kaitseneille opettajille kimpun tulipunaisia ruusuja ja konvehtirasian! Muista tenteistä ei sitten olekaan vielä kuulunut mitään, mikä taas ei ole missään määrin yllättävää.

Olen kuunnellut kirjoja, Annika Thorin neliosaisen nuortenkirjasarjan, jonka nimeä en tiedä, Carlos Ruis Zafonin (äh, äänikirjat, kirjoitettaisiinkohan noin?) Tuulen Varjon, Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttären ja Åsa Linderborgin Minua ei omista kukaan. Lisäksi olen saanut uuden kodin Pikkuhuopalahdesta, tervetuloa muuttotalkosiin vappuna.

Sairaslomalle.

Nyt on tenttiputki takana, toivottavasti kovin moni tenteistä ei tule uusittavaksi.. Huomenna otan suunnan taas TAYSiin, silmästä poistetaan silikoniöljy ja laitetaan tilalle keittosuolaliuosta, tai se on ainakin suunnitelma. Palaan linjoile, kun taas näen jotain.

Spring Awakening

Kuva Googlesta, Amerikan versio.

Tänään otimme V:n kanssa suunnan jo marraskuussa varaamaani musikaaliin, Spring Awakeningiin. Itse näytelmä on kirjoitettu jo 1891, mutta varsin epäsovinnaisen juonen takia sen esittäminen kiellettiin silloin. Sittemmin musikaali on ollut hitti Broadwaylla ja nyt sitä esittää Helsingin Kaupunginteatteri. Musikaali on jännittävä yhdistelmä tuota 1800-luvun arvomaailmaa, nuorten sisäistä tiedonjanoa ja aikuisuuteen heräämistä ja rock-henkistä musiikkia.

Erikoista esityksessä on se, että opiskelijoille on myyty istumapaikkoja myös lavalta ja sinnehän suunta oli myös minulla ja V:llä. Käytännössä siis näyttämön molemmissa sivuissa oli kolmiriviset katsomot, joissa paikkoja yhteensä kolmisenkymmentä. Olimme hieman ihmetelleet "vain opiskelijoille"-rajoitusta, mutta siihenkin selvisi syy. Ensimmäiset rivit sivukatsomoissa oli esiintyjille, minun edessäni istui vuoroin Smakin Kalle Lindroth, vuoroin Mariko Pajalahti ja muutamia muita näyttelijöitä. Suureksi säikähdyksekseni kävi ilmi, että myös vieressäni istunut, siviiliasuinen hyväntuoksuinen (!) poika kuului esitykseen. Tyyppi ponkaisi aivan yllättäen seisomaan ja alkoi laulaa ja minäkin hyppäsin säikähdyksestä ainakin puoli metriä... Samassa katsomossa oli vielä kaksi muutakin laulajaa, jotka kyllä onnistuivat säikyttämään useamman kerran. Oli myös todella hienoa kuunnella laulua aivan korvan juuresta, ihailen taitavia laulajia, joiden ääni kantaa.

Pidin juonesta, sen syvällisyydestä, ajattomuudesta ja toisaalta taas aikakautta uskollisesti noudattavasta meiningistä, uskonnon läsnäolosta ja kivasta musiikista. Ehkä eniten sain kuitenkin irti siitä, että olimme intensiivisesti osa musikaalia ihan vain istumalla siellä lavalla. Esiintyjät hakivat katsekontaktia, esiintyivät meille, näimme harha-askelet ja haparoinnit ja ihania teknisiä yksityiskohtia, jotka lämmittivät insinöörimieltäni kovasti.

Suosittelen ehdottomasti kokemusta kenelle tahansa, erityisesti sitä lavalla istumista. Sokkona näytelmän seuraamisesta en mitään tiedä, mutta nyt noin läheltä seuraaminen helpotti huomattavasti. Etenkin musikaalin miehillä puvustus oli hyvin yhtenäinen, jopa identtinen, joten kauempaa olisi ollut lähes mahdotonta seurata, kuka oli kukin. Kiinnitin huomiota siihen, että näytelmässä puhuteltiin toisia huomattavan paljon nimillä, mikä teki seuraamisesta helpompaa. Lavasteet koostuivat lähes pelkästään tuoleista ja yhdestä kirjoituspöydästä, jota tarpeen mukaan siirreltiin, siitä pidin myös. Läheltä katsottuna oivalsin myös ensi kertaa, miten voimakkaasti näyttelijöiden on ilmehdittävä ja elehdittävä ja mielestäni on ihme, ettei sitä lavan ryminää ja pauketta mitä ilmeisimmin siirtynyt katsomoon ainakaan siinä mittakaavassa kuin mitä se meille kuului. Loppuhuipennus oli kolmansia aplodeja seuranneen ulosmarssin jäkeiset orkesterin jutustelut:
*viimeinen kumarrus* "Noniin, mä tästä meenkin, hyviä viikonloppuja sitten vaan..." ja sinne sekin setä hävisi..

Kuva Googlesta, iki-ihana Kalle <3.

Ihanaa kulttuuria, jonka päätteeksi kävimme intialaisessa ravintolassa ja löysimme Bulevardilta "Hei sinä Bulevardilla kulkija, tule puhkomaan talouden kuplia"-kosketusnäyttöpelin WSOYn kirjakaupan ikkunasta, siinä piti puhkoa kuplamuovia tietyssä ajassa ja innokkuutemme kiinnitti myös ohikulkijoiden huomion. Tätä siis vaadittiin, että helsinkiläiset puhuvat tuntemattomille kadulla...

Minulla on myös uusi koti Helsingissä ja olen surullinen, on outoa ajatella että jätän Tampereen ystävät, naapurin tytöt.

Uuvuttaa.

Eteinen, lehtipino kalteva
kaksi roskapussia
keittiö, tiskit tiskaamatta
rivi kaljapulloja

Uuvuttaa, uuvuttaa

Parveke, kaksi pitkää mattoa
rispaantuvat kaiteella
tuuletin, pitää ääntä tasaista
pinoon muistiinpanoja

Uuvuttaa, uuvuttaa

Poikamiehen elämä tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa

Naapuri, nosti lainan kerralla
ja juhli kaksi viikkoa
nyt laskuista kertyy pino uhkaava
täytyy lisää vipata
uuvuttaa

Poikamiehen elämä, tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa

Poikamiehen elämä, täyttyy jämäpäivistä
rästitöitä repussa ja reppu pöydällä
tonnikalapurkkeja, suklaata ja maitoa - vanhentunutta
aikakausilehtiä, sukkia ja rehtiä nettipornoa
paketti on pöydällä, terveisiä äidiltä: ruokalähetys
ja tonnikalapurkkeja, nuudeleita, kattila pohjaanpalanut
lainanmaksupainajaiset miestä valvottaa
ja naapuri käy samaa ripaskaa

Uuvuttaa

Nyt on ollut monta tällaista päivää. Viime viikon kolme tenttiä ja tämän viikon viisi, kandintyön puurtamista, perjantain asuntonäyttö Helsingissä ja lauantain teatteri, sohvan ja polkupyörän muutto, ensi maanantain silmäleikkaus ja koko elämän epävarmuus.

Eilen hain professorilta puoltoa sivuaineelle, sain kaupan päälle hyvän ja syvällisen keskustelun uskonnosta, elämästä, etiikasta, kulutuksesta. Tänään menin mannapuurolle naapuriin ja sain vähän samantapaisen keskustelun. Huomaan jatkuvasti, että olen eri linjoilla kaikkien kanssa, että arvoni ovat erilaiset. Vääränlaiset ehkä? Ajan henkeen sopimattomat? Minne onkaan kadonnut lukioaikojen kunnianhimo.

Nojasin päätäni parvekkeen viileään ovenkarmiin. Surin muuttoa, sitä että menetän naapuritalon taakse laskevan auringon, joka värjää taivaan postikortiksi, joka näkyy pilvenrepaleista. Surin basilikaa, joka hoidostani huolimatta on päättänyt kuolla. Surin stressin kiristämää pinnaani, joka saa minut haluamaan yksinäisyyttä.

Tuntuu, että ensi viikko tuo hyvän hengähdystauon, mutta pelkään, että hengähtäminen nyt vie minut raiteiltani, syöksyy loppusyksystä tuttuihin tummiin vesiin. Saan itseni kiinni ajatuksista, joita en halua ajatella.

Uuvuttaa.

Muurahaishappoa juomalasissa?

Naapurin T. kertoi siskonsa liittyneen Facebookissa Pelastetaan Suomalainen Maidontuottaja -ryhmään. Ryhmä on perustettu, jotta Valiolle ilmaistaisiin, että me suomalaiset olemme valmiita maksamaan maidostamme ne muutamat ylimääräiset sentit, jotta saisimme kotimaista maitoa vaikkapa ruotsalaisen sijaan ja jottei maidontuottajien elinkeino loppuisi seinään.

Ryhmän sivuilla oli myös mielenkiintoinen juttu ruuan puhtaudesta. Lisä- ja säilöntäaineet ovat arveluttaneet minua jo pitkään, sillä jo ala-asteella eräs minua nuorempi tyttö sanoi, ettei kevytmaidosta tule vatsa niin kipeäksi kuin rasvattomasta. Meidän suvussa on kärsitty diagnosoimattomasta pierutaudista, joka on helpottanut, kun maidossa on siirrytty HYLAan tai laktoosittomaan. Äidilläni vaivoja ei ole ollut ulkomailla ja kun hänkin ekoilun seurauksena siirtyi luomumaitoon, katosivat ongelmat kotimaassakin.

Mikä on siis luomumaidon ja tavallisen maidon ero? Tuon Facebook-ryhmän mukaan lehmien ruokavaliossa erona on se, etteivät luomumaitoa tuottavat sarvipäät syö AIV-rehua. Artturi Ilmari Virtasen keksintö rehun säilömisestä muurahaishappoon saattaa siis olla tämän kansantaudin takana.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Olen yrittänyt rajoittaa maidolla lotraamista enemmän ympäristö- kuin eläintenoikeudellisista syistä. Tätä nykyä maitoa kuluu puolisentoista litraa viikossa, eikä muutaman sentin hintaero ainakaan minun opiskelijabudjettiani rasita. Kotikotona täysi-ikäinen veljeni juo 10-15 litraa maitoa viikossa, joten sillä kulutuksella hinta alkaa jo tuntua, mutta toisaalta luulen jäbän siirtyvän vesilinjalle, kun opiskelijaelämä aikanaan koittaa.

Facebook-ryhmä on mielenkiintoinen, mutta minua häiritsee huonosti kirjoitettu teksti. Useissa mielenkiintoisissa ja rautaista asiaa sisältävissä blogeissa olen kiinnittänyt huomiota samaan huonoon äidinkielen osaamiseen, joka syö sanojen tehoa. Kielipoliisista päivää!

"Kuseta koirasi muualla..."

"... täällä leikkii lapsia!"

Tällaisen kyltin N. bongasi eilen pihapuussa ja minulla keitti kiinni välittömästi. Pidän koirista. Pidän myös lapsista. Pidän pihapiiristäni, sen rauhallisuudesta ja tavallisuudesta. Sen sijaan en pidä epäystävällisyydestä ja räyhäämisestä.

Ymmärrän hyvin, että perheenäideillä ja/tai -isillä on palanut hihat, kun heidän kullannuppunsa kotipihassa on keltaisia ruikkauksia. Taloyhtiössämme on kaksi pihaa ja tässä pihapiirissä asuu lapsia arviolta neljässä eri perheessä. Koiria asuu minun rapussani tällä hetkellä ainoastaan yhdessä tai kahdessa asunnossa, muissa lähitaloissa vielä vähemmän. Koirattomia ja lapsettomia on huomattavasti enemmän.

Taloyhtiömme sijaitsee suuren puiston laidalla ja talomme takaa aukeaakin näköala suoraan puistoon, sen leikki- ja urheilukentälle, valtavaan pulkkamäkeen ja frisbeegolfradalle, joille on kyltein keilletty koiria menemästä. Taloni edessä on taloyhtiön huoltorakennus ja sen toisella puolella, sisäpihalla on koko sisäpihan kokoinen lasten leikkikenttä, jolle niin ikään on eläinten vienti kielletty.

Kotiäidit lapsineen leikkivät päivät ulkona vuoden ympäri ja osa lapsista on erittäin kovaäänisiä. Lapiot, pyörät, pulkat ja milloin mitkäkin muoviset betonimyllyt (!) lojuvat pitkin pihaa niin kulkureiteillä kuin pelastustiellä. Kesäaamuisin makuuhuoneessani ja iltapäivisin parvekkeella heräsin äänekkääseen kiljuntaan ja leikin ääniin ja syksyllä havahduin siihen, että melko huonosti eristetyn taloni pohjakerroksessa seisoi kaksi pikkupoikaa ja kiljui ja karjui suoraa huutoa välillä kikattaen vain siksi, että se oli kivaa.

Nyt siis myös tuo pihatiemme, joka on myös pelastustie, on myös kyltin myötä valjastettu lasten käyttöön. Käsittääkseni pihatiellä ei olisi välttämätöntä leikkiä, kun leikkipaikkoja on tarjolla runsaasti ympärilläkin. Missä on meidän koiraperheille sallittu ulkoilualie? Pissille koirillakin on kiire, kakkaa ei pihassa ole koskaan ollut.

Tekisi mieleni kirjoittaa oma kyltti ja viedä se tuon viereen, niin paljon kiukuttaa aikaihmisten tapa esittää asiansa noin - tuskin ovat ottaneet koirallisten kanssa asiaa edes puheeksi!

"Huudata lapsesi muualla!

Taloyhtiössämme on merkitty lapsille oma leikkipaikka, johon on käytetty koko sisäpiha. Sen sijaan, että lapset leikkisivät siellä, levittävät he leikkinsä pihateille, huutavat rappukäytävissä ja viskelevät ohikulkijoita lumipalloilla. Kukaan ei pakota leikittämään lasta siinä pihakoivun juurella, jos siihen koira pissansa tehnyt ja eikö kanssaeläjiin olisi kaupunkialueella syytä tottua? Jos haluaa tarjota lapsillensa koskemattomat lumihanget yksinoikeudella, lienee syytä tehdä ninamikkoset ja muuttaa maalle, missä ei itse häiritse ketään sen enempää kuin muut tietä.

Olavi ja Aapo pitävät kesällä aikamoista mekkalaa, samoin kuin heille karjuvat vanhemmatkin.

Terveisin
lapseton ja koiraton Naapuri.

PS. Arvostaisin myös sitä, että se vihreä pulkka, jonka viime talvena ostin ja merkitsin asuntoni numerolla, palautettaisiin lapsiperheen takapihalta ulkoiluvälinevarastoon, josta se on luvatta otettu käyttöön. Olisin sitä varmasti lainannut, mikäli olisitte kysyneet, mutta varastamista ei minunkaan tarvitse sietää."

Teknologiajohtaminen 16.3.2009

Jatkoa tenttiarkistoinnille.

1. Kuvaile teknologiajohtamisen prosessin eri vaiheita. Tarkastele vaiheita vaihtoehtojen määrään ja kustannusten kertymiseen nähden prosessin aikana.

2. Kuvaile lyhyesti, miten modulaarinen ja arkkitehtuurinen innovaatio eroavat toisistaan.

3. Tarkastele lyhyesti, mitkä viisi keskeisintä tekijää vaikuttavat teknologian/innovaation diffuusioon kohdepopulaatiossa.

4. Tarkastele lyhyesti teknologisen kehityksen elinkaarimallia.

Tentti meni ihan mukavasti, tosin en ollut lukenut ohjeita kokonaan ja näin ollen oli sähköpostiosoite ja osasto jäänyt kirjaamatta tenttipaperiin. Toisaalta tentin laatijakin oli ollut hieman hajamielinen, meidän yliopistossa kun nuo osastot muuttuivat tiedekunniksi jo vuosi ja 3kk sitten... Ehkä itse tenttivastauksiinkin olisin voinut kirjoittaa vähän eksaktimmin, mutta kokonaisuudessaan oli ihan mukava aloitus varsinaiselle tenttiviikolle, kyllä se aina ainakin läpi menee.

Tampereella kuultua...

... pari viikkoa sitten Herttainen oli Tampere-visiitillä ja kävelimme keskustassa Anttilalta kohti Hämeenkatua. Reitille osui leveä suojatie, jota peitti mukulakivet, joiden päälle oli satanut lunta. Herttainen tuumasi ennen tienylitystä, että "kiva, kun tosta ei meinaa nähdä onko suojatie vai ei". AStelimme reippaasti yli, ohi toisella puolella pönöttävän sedän, joka katsoi meihin ja tuumasi: "Näkyy, ei näy, näkyy, ei näy... suojatiellä mutakuonokin on tasa-arvoinen!" Olimme niin pöyristyneitä, että nauroimme aivan holtittomasti monta hetkeä.

... toissa viikolla Naapurin Tn kanssa kävelimme kaupasta kotiin. Liikenneympyrän suojatiellä tuli vastaan taas setä, joka tuijotti Tn kantamuksia todella tarkasti (luulin pitkään, että setä tuijotti punaisia kumppareita) ja kysyi, että "ovatkos nuo niitä kuuluisia liukasteita?".

... eilen palasimme Naapurin Tn ja Nn kanssa kauppareissulta ja En ja Kn talon ohi käveltyämme, päästyämme parkkipaikan kupeeseen eräästä autosta alettiin huikkailla: "Hei anteeks, saisinko mä kysyä yhtä asiaa?". Meni hetki, ennen kuin tajuttiin, että meille huudeltiin ja kun menimme lähemmäs, eteni keskustelu jotensakin näin:
Mies: Niin hei anteeks, että saisinko kysyä yhtä asiaa?
Tytöt: Jooo...
M: Kun tänään ois Ikaalisten kylpylässä toi Yö-yhtye, niin kannattaiskohan sinne mennä?
Tytöt: Nooo....
M: Niin, siis oliskohan siellä meininkiä?
Tytöt: Ai siis naisia?
M: Niin....
Tytöt: No ainakin sellasia viiskymppisiä.
M: Ei helkkari, ei nyt sellasia, vähän nuorempia.
Tytöt: No riippuu varmaan et kuinka nuoria, kuustoistavuotiaita?
M: No ei helkkari, ei mitään sellasta, kun ite oon kakskytkuus.
Tytöt: Niin no, jos se ois Tampereella niin toki olis meininkiä. Mut Ikaalisissa, no miksei siellä vois olla sellasia kolmikymppisiä porukoita viettämässä iltaa kun on perjantai.
M: Niin et ei siis kannata lähtee.
Tytöt: Niin no, ainahan sä ehdit sinne ajaa ja jos on kuollutta, tulla kotiin kymppiuutisille.
M: Niin kai.
Ja niin se kai sitten lähti Ikaalisiin, autopaikka oli tyhjä vielä tänäänkin.

... tänään N suostutteli minut kiikuttamaan paperikassillisen käytettyjä silmätippoja takaisin apteekkiin. Iskin reseptin tiskiin ja tilasin yhdet tipat lisää, ojensin kassin, johon farmaseutti vilkaisi. Haettuaan silmätippapullon farmaseutti sitten tokaisi kassia vilkuillen: "sulle on vissiin tää silmätippojen laitto jo ihan tuttua?" No joo, kiitos kysymästä, onhan se...

Yllätyspostia.

Matkalla Brasiliaan tarjosi tämän päivän mukavimman jutun, johon päätin osallistua!

Ensimmäiset viisi (5) kommentoijaa saavat meiltä postia - jotakin aivan itse värkkäämäämme. Vain vapaaehtoisille.

Tarjoukseen sisältyy rajoituksia ja sääntöjä:

Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästämme. Valmistamamme juttu on vain sinua varten. Toimitamme sen tämän vuoden aikana. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voimme piirtää tai maalata jotakin. Voimme leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytämme oikeuden tehdä jotain hyvinkin omituista.

Varsinainen haaste on tietysti se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain! Lähdetkö mukaan?

Tytti's Take Away

Lauantaina sohvani muuttaa takaisin Keski-Suomeen, onneksi. Tilalle saan pahvilaatikkoarmadan, joka sisältää kaikkea käsityökankaista aapisiin ja vanhoihin valokuviin. Nyt, kun Helsingin asunnoistakin on taas edes vähän vihiä, on iskenyt entistä kovempi halu hankkiutua eroon kaikesta turhasta. Laitan varmasti kuvia tänne blogiinkin ja halukkaat saavat tulla tekemään löytöjä myös ihan paikan päältä. Tavaraa on vaikka millä mitalla ja luulenkin, että ylitsepursuava Tytti's Take Away -pahvilaatikko saa kaverikseen myös muutaman lisää...

Tarjolla on mm.
- valtava jenkkiroskis (samanlainen kuin leffoissa katujen varsilla, toiminut pyykkikorina ja pehmolelujen kotikolona)
- t-paitoja (mm. Mentalwearin Souvenir from Lake Bodom -paita)
- vihreää teetä
- saksalaista icecoffeejauhetta
- käyttämätön keittiöhärveli, jonka ohjeessa lukee, että sillä voi mm. "hakata munia"
- kukkaruukun kaunistajasuojus

Lisää on tulossa sitä mukaa, kun tavaravuorian i sortteeraan, ainakin valokuvakehyksiä, astioita, kirjoja...

Kovat arvot ja tekopyhyys.

Fuksivuonna kerättiin rahaa haalareihin myymällä mainoksia ja kävi niin, että rahaa jäi yli mukavasti. Niinpä suuntasimmekin koko tuotantotalouden vuosikurssin kanssa Amarilloon ja ilta oli hyvin antoisa. Tulin jutelleeksi Naapurin Tn kanssa ja monen muun, ei niin tutun ihmisen kanssa. Yllätyin positiivisesti, innostuin Berliinistä, huvituin erään ihmisen suusta putkahtaneesta "kyllä arjestaankin voi iloita!"-kommentista, ja huomasin jälleen kerran, ettei kaikkia opi ymmärtämään millään tasolla vaikka kuluisi kuinka monta vuotta.

Yksi kaveri oli päätynyt pöytäseuraan, jossa eräs oli kertonut reissanneensa kaksi kesää Euroopassa, kun töitä ei löytynyt ja jossa toinen oli tuominnut tämän, koska "miten luulet ikinä saavasi töitä ilman työkokemusta". Jatkoilla tuli puhetta kirkosta ja erään pojan vaihtokaupungista, jossa on vaikea asuntotilanne. Kun epähuomiossa mainitsin, että ainahan voi mennä merimieskirkolle (ainakin Lontoossa siellä on majoitettu vaikeassa tilanteessa olevia), tämä totesi että "niin, anomaan Jumalan armoa". No ei, en minä nyt ihan sitäkään tarkoittanut...

Epätoivo kesätöiden löytymisestä tuntui vellovan ja halveksunta kestävän tuotannon sivuainetta kohtaan huokuvan sivulauseista ja -huomautuksista, mikä on outoa, sillä huomattavan moni (myös halveksujista) sitä opiskelee.

Käsittämätöntä. Ja kuitenkin jossain määrin viihtyisää. Berliini, mmm. Viskijäätelö, mmmm.

Johdatus systemaattiseen teologiaan 10.3.2009

Koska teologeilla ei ilmeisesti ole sähköistä tenttiarkistoa, perustan nyt sitten tällaisen oman version, löydänpähän ainakin itse matskua uusintoja varten.

Luento&kirjallisuus-tentti

1. Millä eri tavoilla Jumalan Raamatussa itsestään käyttämä nimitys ehje asher ehje voidaan ymmärtää?
TAI
2. Augustinolais-luterilaisen armo-opin kolme pääkohtaa.
JA
3. Sovitusopin kolme mallia Gustav Aulënin mukaan.
TAI
4. Ekklesiologian kehitystrendit 20. vuosisadalla.

Kirjatentti

1A. Miten Kantin ja Hegelin metafysiikka on vaikuttanut teologiaan? (Dalferth)
TAI
1B. Rëne Girardin näkemys uhrin merkityksestä. (Saarinen)
JA
2. Predestinaatio-opin eri muodot. (McGrath)
JA
3. Trenton konsiilin opetus vanhurskauttamisesta. (McGrath)

Sairaudesta.

Ihmeellinen ollut tämä viikonloppu, kaikenkaikkiaan hyvä kuitenkin.

Luin Elinan blogista Taivaallista menoa -ohjelmasta, joka on FSTn uutta hengellistä tuotantoa. Aikaisempia on ollut mm. Suola ja yhdyn Elinan ihmettelyyn - miksei suomenkielisillä ole vastaavaa? Tämä oli sarjan ensimmäinen osa, jossa Brittan Nylund kertoo siitä, miten hänen elämänsä on sairastumisen jälkeen mennyt. Hämmästyin, miten samankaltaisia ajatuksia nousi esille, tämä äitini ikäinen diabeteksen vuoksi näkönsä toisesta silmästä kokonaan ja toisesta silmästä lähes kokonaan menettänyt nainen toisti ajatuksia, joita olen pyörittänyt, kertoi koko kansalle, miten Jumala on kohdannut meidät ja miten Jumala on Hyvä Jumala, kaikesta huolimatta. Ihmeellinen ohjelma, ihmeellinen nainen, jolle tahtoisin kirjoittaa oitis. Hän viittasi myös Jesajaan, lukekaa ihmeessä luku 53. Samoja kärsimyksen teemoja kuin ohjelma ja Jesaja, on pyörinyt myös tiistain tenttikirjassa.

Viikonloppuun kuului muuttolaatikoiden kahlausta, sillä isäni ei tahdo kuun lopussa muuttaa kuin omat ja perheensä tavarat. Kävin siis läpi laatikoittain vanhoja tavaroita, leluja (saldona mm. actionmies, ken ja kuusi barbia alasti muovikassissa, yksi barbeista raskaana...) ja mappeja. Yhdestä löytyi sairaskertomuksia, hoitotukipäätöksiä, koulun käynnin vapautuspäätöksiä ja lääkärintodistuksia, perinnöllisyystutkimuksia ja tautikuvauksia. Toisaalta niin valaisevaa, toisaalta niin lohdutonta. Elin uudelleen lähes 14 vuoden takaisia tunnelmia, väsyneet vanhemmat, sen lääkärireissun kun laseroinnin sijaan leikattiin eikä äiti suostunut ottamaan tarjottua rauhoittavaa. Lapsen ihmetyksen, miten pian kaikki muuttuu, kun juuri vasta luettiin Peppi Pitkätossua. Perinnöllisyystutkimuspaperit, jossa kerrottiin geenivirheen löytymisestä ja siihen nidotun tautikuvauksen Duodecimista, jossa kerrottiin, että taudinkuvaan kuuluu varkkokalvo-ongelmat, joita raskaista leikkaushoidoista huolimatta ei yleensä voida estää. Tunne siitä, että on epäreilua että tätä sairautta sairastaa niin harva, etteivät hoitomuodot ole kehittyneet aikoihin (tiedän, että ainakin vuodestä 1987 on käytetty samaa tekniikkaa). Ja sitten taas kirkas auringonpaisteinen päivä, ilo siitä kaikesta mitä minulla on.

Lähetin tällä viikolla sähköpostia kaikkiin tentteihini liittyen tarpeestani saada tenttikysymykset suurennoksena, jotta näen. Olen saanut useita vastauksia, joissa kerrotaan, että asia on ilman muuta järjestyksessä. Tänään sain vielä yhden, jossa todettiin, että suurennoksen saa, mikäli toimittaa lääkärintodistuksen. Kyllähän minulla todistus on ja ilman muuta kiikutan sen jo heti huomenna, mutta en ole ennen kuullu näin vaativasta kopiokoneesta! Ymmärtäisin ehkä paremmin, mikäli kyse olisi lisäajan pyytämisestä tai suullisen tentin järjestämisestä, mutta kun tämä ei taatusti tuo mitään lisäkustannuksia. Nyt lähinnä huvittaa.

Niin, se Taivaallista menoa on katsottavissa Areenasta. Olen nyt laiska, en jaksa linkittää.

Eddy vs. Bobby

;Mun elämässäni näitä miehiä riittää, tänään tuli taas yksi kustin polkemana ja koko päivän postin paket... siis miehenseurantajärjestelmää kytättyäni rynnistin paikalliseen officeen ja sain omani. MAy I introduce you, Eddy Brown.

Kuten kaikki huolehtivaiset perheenisät Eddy nukuttaa illalla lapset ja valmistautuu omaan aikaan facebookin parissa. Hänellä on neljä lasta, joista kaksi vanhinta ovat jo ihania esiteinejä ja dataamisen ohella fanittavat musamaailman kuuminta hemmoa, Bobbya. On kuitenkin jotain, mitä he eivät tiedä siinä iltasadun aikaa supattaessaan..

Sillä lasten nukahdettua Eddy kaivaa esiin todwllisen minänsä ja suuntaa kohti palmurantoja alter egonsa, Bobbyn turvin! Kolmijalkaisena miehenä hän tuntee vetoa yöelämään ja maagisiin viherkasveiin, hmmmm...

Palmurannoilla on tosinaan myös jättiläisiä, jotka soittavat kitaraa.. Valkoiseen silikoniin ja afroon veroutunut Bobby kokee kuitenkin olevansa niiiiiin paljon enemmän. Kunnes....


... tulee käsi taivaasta ja tempaa Bobbun mukaansa.

----

Ei, ei me naapurin Tn kanssa luettu tnettiin. Tn kämppis on poissa, joten mne hypimme pöydällä. Eikun, miten se sanonta nyt menikään...

Posti toi minulle Zoomin H2n, nyt vietän iltaa käyttöohjeen ja jälkipolville tallentuneiden huonojen vitsien parissa ja odotan tietokonettani kotiin, jotta voisin selvittää mitä osaankaan tehdä tallentamalleni äänelle.

Pysäkkikuulutukset.

Olen mielessäni listaillut asioita, joista joutuu näön heikkenemisen myötä luopumaan. Siiron osa asioista ei kaada maailmaani, mutta yksin ympäri Eurooppaa matkailleena tuntuu raskaimmalta se, että ilman opasta vieraassa (tai tutussakin) ympäristössä liikkuminen on mahdotonta. Onneksi olen jo nähnyt Amsterdamin, yksin matkustavana sokkona siitä voisi tulla uimataitoa koetteleva matkakohde!

Ronja pohti taannoin pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen haasteita ja totesi, että Hakaniemen tori on elämysmatkailua ja metro puolestaa (Itiksen lipunleimasimia lukuunottamatta) helppokäyttöinen. Maaginen sana on pysäkkikuulutukset.

Sain aamulla kutsun Facebookin Pysäkkikuulutukset busseihin ja ratikoihin! -ryhmään ja riemastuin. Olen innolla rekrytoinut ystäviäni sinne mukaan, ehkä teistäkin joku? Näkövammaisten keskusliitto on lobannut kuulutusten puolesta jo pitkään ja yleinen mielipide tuntuukin olevan kuulutusmyönteistä. Erilaisia wlanin tai radion kautta toimivia järjestelmiä on ehdoteltu myös, mutta mielestäni ne kuulostavat monimutkaisilta ja käyttäjäkunnasta rajautuisivat pois ne lapset, vanhukset, opiskelijat ja muut,joilla ei uusimpia älypuhelimia ole. Puhuvat bussit ja muut kulkuvälineet ovat suurissa kaupungeissa arkipäivää, miksi koti-Suomen pitää olla tässä(kin) asiassa vastarannan kiiski ja takapajula?

Mielestäni tämä on myös ekoteko. Ehkäpä keski-ikäiset navigaattorisedätkin jättäisivät volvonsa joskus kotipihaan, jos bussi puhuisi ja kertoisi, missä on oikea osoite. Näkövammaiset myös käyttävät taksia todella paljon, ja uskon monen opiskelijan siirtyvän mieluusti ekompaan koulumatkaan julkisissa kuin taksissa. Antaa se myös paljon normaalimman olon, jos ei tartvitse hurautella taksilla luennolle. 

Aiheesta on tänään kirjoitettu myös Hesarissa.

Ajankulua.

Koneeni on edelleen hoidossa, toivottavasti saan sen pian. Olen ollut yllättynyt, että aika kuluu ilmankin konetta.

En näe enää kännykän kelloa, enkä luentosalin kelloa. Viiden vuoden rannekellottomuus päättyi eilen, kun kävin pulittamassa seitsemän euroa pariston vaihdosta.