Kovat arvot ja tekopyhyys.

Fuksivuonna kerättiin rahaa haalareihin myymällä mainoksia ja kävi niin, että rahaa jäi yli mukavasti. Niinpä suuntasimmekin koko tuotantotalouden vuosikurssin kanssa Amarilloon ja ilta oli hyvin antoisa. Tulin jutelleeksi Naapurin Tn kanssa ja monen muun, ei niin tutun ihmisen kanssa. Yllätyin positiivisesti, innostuin Berliinistä, huvituin erään ihmisen suusta putkahtaneesta "kyllä arjestaankin voi iloita!"-kommentista, ja huomasin jälleen kerran, ettei kaikkia opi ymmärtämään millään tasolla vaikka kuluisi kuinka monta vuotta.

Yksi kaveri oli päätynyt pöytäseuraan, jossa eräs oli kertonut reissanneensa kaksi kesää Euroopassa, kun töitä ei löytynyt ja jossa toinen oli tuominnut tämän, koska "miten luulet ikinä saavasi töitä ilman työkokemusta". Jatkoilla tuli puhetta kirkosta ja erään pojan vaihtokaupungista, jossa on vaikea asuntotilanne. Kun epähuomiossa mainitsin, että ainahan voi mennä merimieskirkolle (ainakin Lontoossa siellä on majoitettu vaikeassa tilanteessa olevia), tämä totesi että "niin, anomaan Jumalan armoa". No ei, en minä nyt ihan sitäkään tarkoittanut...

Epätoivo kesätöiden löytymisestä tuntui vellovan ja halveksunta kestävän tuotannon sivuainetta kohtaan huokuvan sivulauseista ja -huomautuksista, mikä on outoa, sillä huomattavan moni (myös halveksujista) sitä opiskelee.

Käsittämätöntä. Ja kuitenkin jossain määrin viihtyisää. Berliini, mmm. Viskijäätelö, mmmm.