Eteinen, lehtipino kalteva
kaksi roskapussia
keittiö, tiskit tiskaamatta
rivi kaljapulloja
Uuvuttaa, uuvuttaa
Parveke, kaksi pitkää mattoa
rispaantuvat kaiteella
tuuletin, pitää ääntä tasaista
pinoon muistiinpanoja
Uuvuttaa, uuvuttaa
Poikamiehen elämä tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa
Naapuri, nosti lainan kerralla
ja juhli kaksi viikkoa
nyt laskuista kertyy pino uhkaava
täytyy lisää vipata
uuvuttaa
Poikamiehen elämä, tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa
Poikamiehen elämä, täyttyy jämäpäivistä
rästitöitä repussa ja reppu pöydällä
tonnikalapurkkeja, suklaata ja maitoa - vanhentunutta
aikakausilehtiä, sukkia ja rehtiä nettipornoa
paketti on pöydällä, terveisiä äidiltä: ruokalähetys
ja tonnikalapurkkeja, nuudeleita, kattila pohjaanpalanut
lainanmaksupainajaiset miestä valvottaa
ja naapuri käy samaa ripaskaa
Uuvuttaa
Nyt on ollut monta tällaista päivää. Viime viikon kolme tenttiä ja tämän viikon viisi, kandintyön puurtamista, perjantain asuntonäyttö Helsingissä ja lauantain teatteri, sohvan ja polkupyörän muutto, ensi maanantain silmäleikkaus ja koko elämän epävarmuus.
Eilen hain professorilta puoltoa sivuaineelle, sain kaupan päälle hyvän ja syvällisen keskustelun uskonnosta, elämästä, etiikasta, kulutuksesta. Tänään menin mannapuurolle naapuriin ja sain vähän samantapaisen keskustelun. Huomaan jatkuvasti, että olen eri linjoilla kaikkien kanssa, että arvoni ovat erilaiset. Vääränlaiset ehkä? Ajan henkeen sopimattomat? Minne onkaan kadonnut lukioaikojen kunnianhimo.
Nojasin päätäni parvekkeen viileään ovenkarmiin. Surin muuttoa, sitä että menetän naapuritalon taakse laskevan auringon, joka värjää taivaan postikortiksi, joka näkyy pilvenrepaleista. Surin basilikaa, joka hoidostani huolimatta on päättänyt kuolla. Surin stressin kiristämää pinnaani, joka saa minut haluamaan yksinäisyyttä.
Tuntuu, että ensi viikko tuo hyvän hengähdystauon, mutta pelkään, että hengähtäminen nyt vie minut raiteiltani, syöksyy loppusyksystä tuttuihin tummiin vesiin. Saan itseni kiinni ajatuksista, joita en halua ajatella.
Uuvuttaa.
kaksi roskapussia
keittiö, tiskit tiskaamatta
rivi kaljapulloja
Uuvuttaa, uuvuttaa
Parveke, kaksi pitkää mattoa
rispaantuvat kaiteella
tuuletin, pitää ääntä tasaista
pinoon muistiinpanoja
Uuvuttaa, uuvuttaa
Poikamiehen elämä tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa
Naapuri, nosti lainan kerralla
ja juhli kaksi viikkoa
nyt laskuista kertyy pino uhkaava
täytyy lisää vipata
uuvuttaa
Poikamiehen elämä, tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa
Poikamiehen elämä, täyttyy jämäpäivistä
rästitöitä repussa ja reppu pöydällä
tonnikalapurkkeja, suklaata ja maitoa - vanhentunutta
aikakausilehtiä, sukkia ja rehtiä nettipornoa
paketti on pöydällä, terveisiä äidiltä: ruokalähetys
ja tonnikalapurkkeja, nuudeleita, kattila pohjaanpalanut
lainanmaksupainajaiset miestä valvottaa
ja naapuri käy samaa ripaskaa
Uuvuttaa
Nyt on ollut monta tällaista päivää. Viime viikon kolme tenttiä ja tämän viikon viisi, kandintyön puurtamista, perjantain asuntonäyttö Helsingissä ja lauantain teatteri, sohvan ja polkupyörän muutto, ensi maanantain silmäleikkaus ja koko elämän epävarmuus.
Eilen hain professorilta puoltoa sivuaineelle, sain kaupan päälle hyvän ja syvällisen keskustelun uskonnosta, elämästä, etiikasta, kulutuksesta. Tänään menin mannapuurolle naapuriin ja sain vähän samantapaisen keskustelun. Huomaan jatkuvasti, että olen eri linjoilla kaikkien kanssa, että arvoni ovat erilaiset. Vääränlaiset ehkä? Ajan henkeen sopimattomat? Minne onkaan kadonnut lukioaikojen kunnianhimo.
Nojasin päätäni parvekkeen viileään ovenkarmiin. Surin muuttoa, sitä että menetän naapuritalon taakse laskevan auringon, joka värjää taivaan postikortiksi, joka näkyy pilvenrepaleista. Surin basilikaa, joka hoidostani huolimatta on päättänyt kuolla. Surin stressin kiristämää pinnaani, joka saa minut haluamaan yksinäisyyttä.
Tuntuu, että ensi viikko tuo hyvän hengähdystauon, mutta pelkään, että hengähtäminen nyt vie minut raiteiltani, syöksyy loppusyksystä tuttuihin tummiin vesiin. Saan itseni kiinni ajatuksista, joita en halua ajatella.
Uuvuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti