Suuntasimme äidin kanssa elokuviin, kun minun teki mieli ja äitikin olie Slummien miljonääristä (kai se oli se suomenkielinen nimi?) kuullut. Valkokankaan isoa kuvaa näin seurata hyvinkin, mutta tekstitystä en kyennyt lukemaan. Suurimmaksi osaksi se ei haitannut mitään, osittain elokuvassa puhuttiin selkeää englantia, osin abu-inglish-tyylistä intian englantia, jota ymmärsi kun keskittyi ja osin sitten jotain ihan muuta - jolloin keskityin nauttimaan äänestä ja kuvasta.
Slummien miljonäärissä oli kiehtova ajatus, elokuva alkaa keskeltä tarinaa, kun Haluatko miljonääriksi jaksojen välissä slummissa kasvanut nuori kilpailija kyyditään poliisiasemalle epäiltynä huijaamisesta. Pojalla on kuitenkin esittää tarina jokaiseen kysymykseen ja oikeaan vastaukseen liittyen ja niin sekä katsojalle että poliiseille valkenee hiljalleen, kuka poika on ja mistä hän on kotoisin.
Elokuvassa oli hurjan paljon kaunista ja hätkähdyttävää. Monin paikoin tuli mieleen YLEn ja BBCn dokkarit slummien elämästä, katulasten kaltoinkohtelusta ja Intiasta. Kuvaustapa, värit ja äänet poikkesivat kovasti valtavirta-hollywoodista, mutta kuva ei kuitenkaan ollut liian eksoottinen kenen tahansa katsottavaksi.
Kesken slummeista otetun ilmakuvan havahduin ajattelemaan, että jos pelkästään Mumbaissa on 90 miljoonaa ihmistä, voinko minä vaikuttaa mihinkään? Toisaalta tahdon uskoa, että jos omilla kulutustottumuksillani voin mitenkään tehdä yhden ihmisen elämän paremmaksi, jo se on tarpeeksi.
Slummien miljonäärissä oli kiehtova ajatus, elokuva alkaa keskeltä tarinaa, kun Haluatko miljonääriksi jaksojen välissä slummissa kasvanut nuori kilpailija kyyditään poliisiasemalle epäiltynä huijaamisesta. Pojalla on kuitenkin esittää tarina jokaiseen kysymykseen ja oikeaan vastaukseen liittyen ja niin sekä katsojalle että poliiseille valkenee hiljalleen, kuka poika on ja mistä hän on kotoisin.
Elokuvassa oli hurjan paljon kaunista ja hätkähdyttävää. Monin paikoin tuli mieleen YLEn ja BBCn dokkarit slummien elämästä, katulasten kaltoinkohtelusta ja Intiasta. Kuvaustapa, värit ja äänet poikkesivat kovasti valtavirta-hollywoodista, mutta kuva ei kuitenkaan ollut liian eksoottinen kenen tahansa katsottavaksi.
Kesken slummeista otetun ilmakuvan havahduin ajattelemaan, että jos pelkästään Mumbaissa on 90 miljoonaa ihmistä, voinko minä vaikuttaa mihinkään? Toisaalta tahdon uskoa, että jos omilla kulutustottumuksillani voin mitenkään tehdä yhden ihmisen elämän paremmaksi, jo se on tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti