Tentti 20.10.2009
Vastaa kolmeen.
1. Valitse kaksi luennolla esiteltyä varhaisten kristittyjen eskatologian näkökulmaa ja kerro niiden merkityksestä.
2. Esittele kolme historiallisen Jeesuksen julistuksen aihealuetta. (Kristinuskon synty)
3. Synagogat Palestiinassa. (Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret)
4. Valitse toinen vierailuluennoitsijoista ja esittele ja arvioi (lyhyesti) luento. Luennon pääpiirteet ja mitä opit luennolla.
****
Luin ohjeet, vastasin neljällä esseellä, luin ohjeet uudestaan ja jouduin pakkopoistamaan yhden esseen... Lopulta palautin esseet 2.-4., joskin en ole varma teinkö järkevästi.Toivon kovasti pääseväni läpi.
Helsingin Yliopiston erityistenttitila on päärakennuksen naistenvessan vieressä. Ihan kiva tila, mutta *klonks, klonks, kolin, kolin, pam* oli äänimaailma koko tentin ajan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tentti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2009
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Teknologiajohtaminen 16.3.2009
Jatkoa tenttiarkistoinnille.
1. Kuvaile teknologiajohtamisen prosessin eri vaiheita. Tarkastele vaiheita vaihtoehtojen määrään ja kustannusten kertymiseen nähden prosessin aikana.
2. Kuvaile lyhyesti, miten modulaarinen ja arkkitehtuurinen innovaatio eroavat toisistaan.
3. Tarkastele lyhyesti, mitkä viisi keskeisintä tekijää vaikuttavat teknologian/innovaation diffuusioon kohdepopulaatiossa.
4. Tarkastele lyhyesti teknologisen kehityksen elinkaarimallia.
Tentti meni ihan mukavasti, tosin en ollut lukenut ohjeita kokonaan ja näin ollen oli sähköpostiosoite ja osasto jäänyt kirjaamatta tenttipaperiin. Toisaalta tentin laatijakin oli ollut hieman hajamielinen, meidän yliopistossa kun nuo osastot muuttuivat tiedekunniksi jo vuosi ja 3kk sitten... Ehkä itse tenttivastauksiinkin olisin voinut kirjoittaa vähän eksaktimmin, mutta kokonaisuudessaan oli ihan mukava aloitus varsinaiselle tenttiviikolle, kyllä se aina ainakin läpi menee.

Tunnisteet:
tentti,
tuotantotalous
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Johdatus systemaattiseen teologiaan 10.3.2009
Koska teologeilla ei ilmeisesti ole sähköistä tenttiarkistoa, perustan nyt sitten tällaisen oman version, löydänpähän ainakin itse matskua uusintoja varten.
Luento&kirjallisuus-tentti
1. Millä eri tavoilla Jumalan Raamatussa itsestään käyttämä nimitys ehje asher ehje voidaan ymmärtää?
TAI
2. Augustinolais-luterilaisen armo-opin kolme pääkohtaa.
JA
3. Sovitusopin kolme mallia Gustav Aulënin mukaan.
TAI
4. Ekklesiologian kehitystrendit 20. vuosisadalla.
Kirjatentti
1A. Miten Kantin ja Hegelin metafysiikka on vaikuttanut teologiaan? (Dalferth)
TAI
1B. Rëne Girardin näkemys uhrin merkityksestä. (Saarinen)
JA
2. Predestinaatio-opin eri muodot. (McGrath)
JA
3. Trenton konsiilin opetus vanhurskauttamisesta. (McGrath)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)