Täällä Strasbourgissa on mukavaa. Meitä on saman pöydän ääressä saksalainen, suomalainen, portugalilainen, ukrainalainen, Tanskassa asuva englantilainen ja Ranskassa koko elämänsä asunut saksalais-marokkolainen. Me keskustelemme siitä, miten aktivoimme nuoret käymään kulttuurien ja uskontojen välistä dialogia ja voimautamme heidät tuntemaan, että heillä on työkaluja tarjota nuorille mahdollisuus uusien kulttuurien kohtaamiseen.
Kokoustamme Euroopan neuvoston nuorisokeskuksessa, jossa tämä on arkipäivää. Joka viikko ihmiset kokoontuvat suunnittelemaan monikulttuurisia kursseja, leirejä ja koulutuksia, study sessioneita ja training courseja. Joka viikko ihmisiä kaikkialta Euroopasta saapuu oppimaan ja opiskelemaan ihmisoikeuksista, toisista kulttuureista ja verkostoitumisesta, luomaan suhteita toisiin maihin ja näkemään kaikki kansainvälisen nuoriso- ja nuorten aikuisten työn mahdollisuudet.
Joka viikko Euroopassa on uusia ihmisiä, joilla on työkaluja, intoa ja rohkeutta kohdata ihmisiä - ihmisiä eikä kansallisuuksia, ennakkoluuloja ja stereotypioita elävässä muodossa.
Joka viikko luemme uutisista, missä pakolaisia paraikaa karkotetaan, miten kerjäläiset saadaan ajettua takaisin lähtömaihinsa ja miten kehitysyhteistyön määrärahoja supistetaan. Joka viikko luemme Internetin uutispalvelujen tuskallisia keskusteluja, joissa oman sivistymättömyytensä osoittavat ihmiset jakavat tuomioita siitä, miten kaupassa näpistänyt maahanmuuttajalapsi pitäisi karkoittaa ikuisiksi ajoiksi ja miten muiden kuin perinteisten evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon harjoittajien kouluopetusta ei järjestetä, ellei lapsia ole huomattavan suuri määrä nykyiseen verrattuna.
Tänään kuulin, että Ranskassa kullekin poliisille on asetettu kiintiö, kuinka monta ulkomaalaista heidän täytyy saada karkotettua. Poliisit jahtaavat ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia, jotka käyttävät järjestöjen (esim. Lääkärit ilman rajoja) tarjoamia ilmaisia tai edullisia palveluja, odottavat kadulla ja vievät ihmisiä pois. Järjestöt piilottavat lapsia, jotka laitetaan maan alle, koska niin kauan kun lapsi on virallisesti perheensä parissa, vanhempia ei viedä. Jos lapset ovat viranomaisten huostassa, vanhemmat voidaan karkottaa ja perheet pilkkoa.
Millaisessa kuplassa me kuusi elämmekään! Meille kansainvälisyys, kulttuurienvälisyys ja uskontojenvälisyys on arkea, yksinkertaista ja normaalia, tuttua ja turvallista. Kun katsomme mielipidekirjoituksia ja äänestystuloksia, on selvästi nähtävissä, että muut näkevät toisin. Ei nähdä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on yhteydessä sopeutumiseen ja integraatioon, mikä puolestaan on yhteydessä sosiaalisten ongelmien määrään. Ei nähdä, että kehitysyhteistyö on yhteydessä siihen, että ihmisillä on elämän edellytykset kotimaassaan eikä heidän tarvitse lähteä pakolaisiksi tai muuttaa työn perässä toiselle mantereelle. Ei ymmärretä sitä, ettei kenenkään prioriteetti ole paeta kodistaan ja kotimaastaan, jos sinne vain on mahdollista jäädä. Luullaan, että Suomi on kaikkien unelmamaa: kylmä ja pimeä, luotaantyöntävä ja vihamielinen, kielitaidoton ja umpimielinen Suomi - kyllähän tänne koko maailma haluaa muuttaa!
Joskus pelkään, ettei mene kauaakaan siihen, että toistamme toisen maailmansodan kauhut.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. elokuuta 2010
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Hourupäiden luvattu maa.
Rakastan YLEn asiaohjelmia, joissa keskustellaan sivistyneesti erilaisista aiheista. Viime aikoina keskusteluohjelmiin on tuupannut toisten suuhun sanoja laittavia ja päälle huutavia henkilöitä, joiden keskustelutaidot ovat minimaaliset, argumentointi henkilökohtaisuuksiin menevää ja käytös loukkaavaa.
Ensimmäisenä törmäsin Nina Mikkoseen ja tyynysotaan, jonka jälkipyykiltä kukaan on tuskin välttynyt. Surullista on, että Mikkosten Maailman kaltaista rasistista ja populistista jätettä näytetään televisiossa. Ilmastonmuutos on humpuukia, maahanmuuttajat vie meiltä työt ja naiset ja koulu- ja päivähoitojärjestelmä syöttää lapsille fasistista ***kaa.
Uudempi tulokas on nyt sitten dosentti Bäckman, jolla tuntuu olevan kovasti mielipiteitä nyky-Virosta apartheidyhteiskuntana. Eilinen A-talk oli kaiken huippu, käytös loukkaavaa! Olen pöyristynyt, "hohhoijaa"-huokaukset ja halventavat keskustelut laskevat hänen asiantuntija-arvoaan todella paljon.
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ensimmäisenä törmäsin Nina Mikkoseen ja tyynysotaan, jonka jälkipyykiltä kukaan on tuskin välttynyt. Surullista on, että Mikkosten Maailman kaltaista rasistista ja populistista jätettä näytetään televisiossa. Ilmastonmuutos on humpuukia, maahanmuuttajat vie meiltä työt ja naiset ja koulu- ja päivähoitojärjestelmä syöttää lapsille fasistista ***kaa.
Uudempi tulokas on nyt sitten dosentti Bäckman, jolla tuntuu olevan kovasti mielipiteitä nyky-Virosta apartheidyhteiskuntana. Eilinen A-talk oli kaiken huippu, käytös loukkaavaa! Olen pöyristynyt, "hohhoijaa"-huokaukset ja halventavat keskustelut laskevat hänen asiantuntija-arvoaan todella paljon.
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Tunnisteet:
kiukku,
politiikka,
suru
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)