tiistai 15. syyskuuta 2009

Tänään on hyvä päivä!

Voisin ruikuttaa siitä, miten työt ei tekemällä lopu eivätkä edes merkittävästi vähene. Sen sijaan kerron teille, että tänään oli huippupäivä!

Eksegetiikan tunnilla oli tiukkoja mielipiteitä, vänkyttäviä änkyröitä, kuinten E. asian ilmaisi, mutta onneksi vänkytys on mielenkiintoista!

Hain tänään Taukovaatteen uuden hameen, jota varten vein kankaat jo kesällä enkä taaskaan odottanut turhaan. Kaunis keltainen syyshame saa ehkä esittäytyä teille huomenna. Ihanaa uniikkia mittatilaustyötä taas, 50e.

Kehitysmaatutkimuksen luento oli ensi kertaa niin mielenkiintoinen, etten huomannut olevani sudennälkäinen ja minussa heräsi jopa ajatuksia sitä 10-sivuista pakollista luentopäiväkirjaa varten.

Aurinko paistoi, istuin puistoissa kuuntelemassa tenttikirjaa.

Kolme tenttikirjaa on löytynyt Ruotsin näkövammaisten kirjastosta, saan ne pian lainaksi!

Illalla join kotitekoista lattea ja söin sunnuntaisia korvapuusteja pakkasesta, nam nam!

Kesätyökaveri, suntio V. oli saanut kirjeeni ja ilahtunut! Minäkin ilahduin!

Sain aamulla kirjoitettua yhden kurssin rästissä olleen viikkotehtävän, A4:n vessamuistojani englanniksi ja illalla palautin englannin kurssin tehtävän etuajassa.

Olen iloinen, onnellinen, ihmetteleväinen. Siinä sivussa vähän jumissa lihaksistostani ja kummastunut vapaa-ajan vähyydestä. Tänään oli hyvä päivä, toivottavasti huomennakin!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuulla, itsellenikin tuli iloinen olo :)
-Unikko

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin ilonaiheita tänään:
1) Pysyin luennolla suunnilleen mukana, vaikka luennoitsijakaan ei ihan aina tiennyt mistä oli kertomassa ja mitä
2) Jaksoin nukahtamatta 6 tuntia luentoja
3) Luvassa on ravintolaillallinen
Ja tärkein!
4) Sain uutisia tähän maailmaan eilen putkahtaneesta uudesta asukkaasta!

-N

tyttism kirjoitti...

Unikko, ihanaa - kiva, että mun hyvästä päivästä säkenöi jotain muillekin :)

N, sun lopputyöpariko sai nyt sen vauvan, jota odotti? Vaiko joku muu? Tervetuloa vaan, vauvat on ihania :)