Olen aina viihtynyt ikäistäni vanhempien seurassa.
Olen myös saanut siitä palautetta jo pienestä asti, kun se Tytti on niin järkevä ja fiksu ja jada jada.
Olen tietoisesti yrittänyt olla rempseä ja helposti lähestyttävä, mutta vuodesta toiseen esimerkiksi leireillä roolistani tulee samanlainen, organisaattori ja vastuunkantaja, ei erityisen läheinen nuorten kanssa. Veljeni sen sijaan on luontaisesti rempseä ja charmantti ja suosittu ja kaikkea sellaista, mihin minä en ole pystynyt.
Kesällä yksi uusi ystävä tuumasi, että "olet kyllä harvinaisen ajattelevainen ollaksesi 22-vuotias".
Kaiken huipennus tuli tänään, kun eräs toinen bloggaaja kommentoi kommenttiani näin: "Sulla on aina niin mielenkiintoisen fiksuja ja pohtivia kommentteja että niiden perusteella voisin kuvitella sun (ainkakin henkisen) ikäsi tota 22 vanhemmaks! ;)"
En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. :D Ehkä pitäisi perehtyä viestintään ja psykologiaan, mitä ilmeisimmin viestin itsestäni samoja asioita aina ja ikuisesti, kun nettitututkin tekee samanlaisia luonneanalyysejä kuin ala-asteen opet aikoinaan?
torstai 24. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti