Palasin juuri viikonloppuleiriltä Keski-Suomesta. Leirillä oli minun lisäkseni 96 nuorta ja 10 ohjaajaa, nuorista valtaosa tämän kesän rippikoululaisia. Viikonloppu oli antoisa, pohdimme pyhää, pyhän merkitystä ja sitä, mikä tekee asioista pyhiä. Lisäksi puhuimme oikeuksista ja mm. ensi vuoden seurakuntavaaleista, joissa 16-vuotiaatkin jo saavat äänestää. Leirillä esitettiin myös kysymyksiä ja kyseenalaistuksia, eräs nuori tahtoi tietää, voiko isoseksi päästä, vaikka hän ei halunnut konfirmaatiota ja pohtii kirkosta eroamista.
Syksy aloittaa aina uuden jakson, arkeen paluun, mutta tuo myös erilaisia ajatuksia. Punnitsen usein kateuden tunteita, kun kuuntelen välivuottaan viettävän suunnitelmia maailman ääriin matkustamisesta, katson ystävieni lähtöä vaihtoon ympäri Eurooppaa, seuraan lähes itseni ikäisten unelmauraa ja onnellisia avioliittoja. Kaipaan ja kadehdin, vaikka jälkimmäinen on mielestäni tunteista turhin. Olen miettinyt myös ihmisten yliolkaisuutta, omaanikin. Miten me saatamme olla niin muka-ekoja ja kuitenkin tehdä typeriä päätöksiä jatkuvasti? Turhaudun, kun ihmiset eivät välitä tai tiedä tai välitä tietää. Odotan opintoja innolla, toisaalta kaipaan jotain aivan uutta, ehkä ihmissuhdetta kaikkein kipeimmin. Kimppakämppäasumiseenkin pitää totutella, puolitoista vuotta omassa kodissa oli ihanaa aikaa. Toistaiseksi tämä kimppakämppäily on sujunut hyvin ja olen oppinut nukkumaan sikeästi ja O:n ääniin heräämättä.
Minulla on edelleen suunnitelmia. Lähinnä matkasuunnitelmia, joista osa alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Marraskuussa menen Eurooppaan, reissusta tulee hävettävän epäekologinen, sen tiedän jo nyt. Olen kuitenkin iloinen kaikista ihmisistä, jotka tiedän tapaavani ja toisaalta jännitän jo etukäteen sitä, miten selviän asemilla ja lentokentillä eksymättä ja ajoissa. Haaveilen ja ahnehdin kuitenkin samalla lisää, kiroan koulua ja aikatauluja ja rajallisia taloudellisia resurssejani. Toivon pääseväni myös kotimaan matkalle, josta haaveilin jo keväällä ja taisin blogatakin, mutta matkaseura on hakusassa. Kesätyöpaikan V. voisi ymmärtää sen reissun päälle, sanoinkin hänelle, että on kovasti tervetullut mukaan jos tekee mieli. Suoraan en osaa pyytää, "V., minusta olisi mukavaa mennä kanssasi reissuun, lähtisitkö mukaani?".
Olen aloittanut uusia käsityöprojekteja kuten joka syksy. Olen hankkinut koulutarvikkeita, joskin tänä vuonna ne ovat lähinnä näitä valtion kustantamia tietoteknisiä. Mutta yhtälailla näistäkin tulee koulunaloitusolo.
Asioita pitäisi hoitaa, taas ja taas ja taas. Soittaa HUSiin ja kysyä, miksei 3kk sitten luvattua maksusitoumusta ole vieläkään tullut (eivät hoida silmäkontrollejani vaan ne pitää hoitaa oma-alotteisesti toisaalla, HUS kyllä maksaa) ja voiko hammaslääkäri porata hampaitani ilman, että verkkokalvo saa kyytiä. Hammashygienistillekin pitäisi varata aika, samoin hammasröntheniin, itse lääkärille en vielä arvaa varata, jos sitten ei saakaan porata. Pitäisi tehdä retki Kaartin poliisiasemalle, koska se on Suomen ainoa poliisiasema, jonne voin invaparkkilupahakemukseni jättää. Sitä, miten sinne pääsee, en todellakaan tiedä. Sopivan reissurepun etsinnät olisi aloitettava ja budjettia laskeskeltava. Huomenna aamulla täytyy siivota, sillä iltapäivällä tulee täti PolarPrintistä tuomaan kaksi apuvälinettä. Ehkäpä palkitsen siivouksen saunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti