maanantai 21. syyskuuta 2009

Kotinurkilla: Pikkuhuopalahti

Olin tänään taas kuorossa, ihanassa kuorossa! Ostin körttihuivin keikkakäyttöön, sain uusia tuttuja ja ilmoittauduin mukaan keikalle Ruotsiin. Meillä oli hauskaa, kuoronjohtaja muisteli menneitä ja kaksi tenoriamme melkein joutuivat laulamaan kolmessa äänessä ja sekös olikin hauskaa! Viihdyn niin hyvin! Pian saan myös ohjeet kuoropaitaostoksille, pitkän hameen kaavaa etsin parhaillaan, jotta mummi ehtisi sen ommella ennen ensimmäistä keikkaa.

***

Tampereen aikanani en ehtinyt tai saanut aikaiseksi tutustua kaupunkiin. Nyt olen päättänyt korjata virheeni ja kierrellä lähimaastossa kameran kanssa. Viikko, pari sitten kuljin pitkin Pikkuhuopalahtea. Löysin paljon uutta, vihreää ja vehreää, surullista ja kaunista, eriskummallista ja mielenkiintoista. Katsokaa vaikka!

Kuvat ovat täysin ilman minkäänlaista loogista järjestystä... Mikäli joku innostuu asiasta ja tahtoo kameransa kanssa tulla kiertelemään satunnaista kaupunginosaa Helsingissä, otan mielelläni seuraa vastaan!

Tästä keltaisesta talosta tulee italialainen olo.


Mikä tuo rakennus Paciuksenkaaren varrella olevan talon pihassa on? Korkea ikkunaton betonimöhkäle, jossa on yksi ainoa ruusuikkuna. Katedraali?!

Katedraalipihassa on talo kuin Grimmin sadusta.


Kävelytien pilkkutauti.
Holvikaari.
Mikä tämä Tilkankadun varrella oleva rakennus on? Lukeeko se kenties oven päällä?


Sinistä.
Muistatteko, kun Pocahontasissa laivan mukana tulee yli-innostunut puutarhuri, joka muotoilee kaikki puskat?






Valinnanvaraa.


Asuukohan tässä talossa nenäkästä väkeä?
Umpi.

Hattara.


Terassitalo.

Talon keskellä on halkeama, josta pääsee Mannerheimintielle.

Nimensä veroinen, pikku lahti.




Lukeeko tuossa, että Tapanilan asema? Muistelen nähneeni sellaisen, jokseenkin hämmentävän, kyltin (Tapanilahan on jossain ihan muualla) aikaisemmin, joten kuvasin kyltin varmuuden vuoksi.

Tilkka on kurja paikka. Ex oli siellä keuhkokuumeisena silloin, kun alamäki alkoi.

Mahtaakohan tässä asua kirurgeja tai leikkaussalihenkilökuntaa?

Terveisiä Suomesta!

6 kommenttia:

Herttainen kirjoitti...

Tilkankadun varrella oven päällä lukee Pikku-Huopalahden ala-aste :)

Ja mä ihailin noita Grimmin taloja kun ajettiin siitä kesällä pyörällä ohi, ihan mieletön yksityiskohta keskellä Helsinkiä, satumainen hetki kun semmoseen törmään, ei ois olettanut näkevänsä vastaavaa.

Niina kirjoitti...

Sillo ko mää opiskelin siäl teolokiaa, me asuttii Ruskeasualla ja Pikku-Huopalahti oli kurane prunni, jonka ympäril oli lähinnä soista maastoa. Sitä alettii rakentemaan 90-luvun alus ja me asuttii sillo jo muual.

tyttism kirjoitti...

Herttainen, kerrassaan hieno ala-aste, näyttää ihan kirjastolta tai joltain kulttuurikeskukselta! Onko noita satukirjataloja jossain lisääkin? Tuosta on tosi vaikea päätellä, onko se rakennettu samaan aikaan kaupunginosan kanssa vai onko se ollut paikallaan jo kymmeniä vuosia.

Niina, jostain löysin sellaisen tiedon, että alueella on aikanaan ollut rämistä parakeista koostunut "köyhien stockmann" ennen kuin tätä uutta alettiin rakentaa. Alue on kyllä eriskummallinen, tosi ei-suomalaisen näköinen ja osittain myös vähän sellainen kiireisesti rakennettu.

Herttainen kirjoitti...

Musta se paikka vaikuttaa aika uniikilta, en siis tiedä muita vastaavia. Eikä mitään hajua mistä se on peräisin. Pitäsköhän kysyä Torstilta Hesarissa ;)

Flora kirjoitti...

Tapanilan asema on tietääkseni joskus ollut Tapanilan asema, mutta siirretty Pikku-Huopalahteen asukastaloksi. Olen ollut siellä joissakin juhlissa joskus. :-)

Tuota Grimmin taloa en muistanutkaan, vaikka kyseisessä kaupunginosassa olenkin jonkin verran liikkunut. Onko se siellä Tilkan/Meilahden puolella? Niemenmäen puolella on oikeasti vanha maalaistalon päärakennus, joka on nykyisin päiväkotina. Muistelen, että se on muinoin ollut silloisen Pikku-Huopalahden kylän päätaloja.

tyttism kirjoitti...

Herttainen, kysy kysy ja kysy vielä että mikä se katedraali sen satukirjatalon pihassa on!

Flora, kiitos paikallistuntemuksesta, se aseman nimi oli jotenkin pysäyttävä ekalla kertaa! Päiväkoti-maalaistaloa en huomannutkaan, täytynee käydä uusintakävelyllä joku kerta. Tuo Grimmin satu -talo on juurikin Meikun suunnalla, eli Tilkankatua kun jatkaa suoraan ja katu muuttuu Paciuksenkaareksi, talo jää oikealle. Vastapäätä onkin jo sitten mäen päällä Meilahteen kuuluvia vanhempia kerrostaloja.