maanantai 18. toukokuuta 2009

Lomakelannistus.

Tänään tuli postissa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ilmoitus, että he ovat vastaanottaneet kuljetuspelvaluhakemukseni. Samalla he ilmoittivat, ettei asiani etene, ennen kuin olen toimittanut puuttuvat liitteet, eli tapauksessani lääkärintodistuksen. Toimitin hakemuksen liitteenä Kelan B-lausunnon, jossa nimenomaan sanottiin, että se on tarkoitettu myös kuljetuspalveluiden hakemiseen. Helsingin kaupunki kuitenkin tahtoo lääkärintodistuksen, joka on tehty heidän lomakepohjaansa. Menen lääkäriin kahden ja puolen viikon kuluttua. Koska lausuntojen ja todistusten kirjoittaminen on (ainakin kaikissa yliopistollisissa) sairaaloissa hidasta ja ruuhkautunutta, saanen todistuksen joskus heinäkuun aikana, kesälomista ja ruuhkista riippuen. Sen jälkeen toimitan todistuksen Helsingin kaupungille, joka hautoo päätöstään kuulemma ainakin kuukauden, jopa kaksi. Saan siis viikko sitten postittamaani kuljetuspalveluhakemukseen päätöksen ehkä syyskuussa. Tänä aikana käyttämäni matkat kyllä korvataan kuitteja vastaan, mikäli päätös on myönteinen. Harmi vaan, että omassa budjetissani ei oikein ole varaa taksilla matkusteluun. Jatkan siis ratikalla liikennöintiä, sehän onneksi menee ihan joka paikkaan...

Kela-rintamalla vallitsee lamaannus niinikään. Lähes kuukaisi sitten postittamani vammaistukihakemus "on vastaanotettu", mutta tietääkseni sille ei ole tapahtunut mitään. Todennäköisesti papereitani hautoo joku armollinen asiantuntijalääkäri, vaikka papereista tuskin kuoriutuu mitään kovin hehkeää pitkänkään hautomisen tuloksena. Asumistukihakemuksen täyttäminen on tämän päivän homma, joskin odotettavissa on, ettei Kelasta löydy niitä kuukausi sitten opintotukea varten toimittamiani vuokrasopimuspapereita. Kuntoutusrahahakemus on täytetty ja odottaa postittamista, mutta tilasin tänään siihen liitteen, jossa eräs järjestö todistaa, että kuukausiansioni ovat 60 euroa.

Vammaisille myönnettävät tuet ovat mielestäni tärkeitä. Tärkeää on myös se, että tukia saavat ne, kenelle ne kuuluvat. Totuus on kitenkin se, että lomakkeiden ääreen uupuu ja välillä mielessä käy nykytilaan tyytyminen ja ilman apua kitkuttaminen, kun tämä kaikki on vain niin hankalaa. Iloitsin kuntoutuspäätöksestä, mutta ahdistun vähän siitä, että myönteinen päätös johti ainakin kahden uuden hakemuksen täyttämiseen ja siihen, että seuraavan viiden vuoden ajan on tehtävä kirjallisia selvityksiä useita kertoja vuodessa.

Edit. Se asumistuen hakeminenkin saa nyt jäädä myöhempään, ensin pitää metsästää vuoden 2008 ja 2009 kaikkien työnantajien pakkkatiedot, monistaa ne laput ja sitten vasta voin postittaa itse hakemuksen.

Edit2. Toimeennuin soittamaan Kelaan, kun yksi tuttava oikeuksistani valisti ja numeronkin kaivoi valmiiksi (kiitos!). Vammaistukihakemukseni on saapunut 24.4., siihen ei olla vielä kajottu lainkaan ja keskimääräinen päätöksen saamiseen kuluva aika on 2-3kk.

2 kommenttia:

Pilvi kirjoitti...

No jo on nihkeetä! Täällä on ainakin vielä viime aikoina käynyt kuljetuspalveluhakemukseen muukin lääkärintodistus josta tarvittavat asiat ilmenee. Onhan nyt B- tai C-lausunto joka tapauksessa paljon laajempi! Todella ärsyttävää myös lääkärin näkökulmasta: Joku on jo kertaalleen laittanut ne asiat lausuntomuotoon, mutta naurettavien byrokratiakuvioiden vuoksi joku (sama tai muu lääkäri) joutuu sanomaan ne samat asiat uudelleen eri muodossa, ja kaiken kukkuraksi kyse on kuljetuspalvelusta, joka ei edes ole mitenkään lääketieteellinen asia!

Huutomerkkien määrä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka turhautunut olen suomalaiseen moninkertaiseen byrokratiaan. Tsemppiä jälleen kerran siihen viidakkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo lippujen ja lappujen täyttäminen (ja juuri kaiken maailman tietojen etsiminen ym.) on kyllä äärimmäisen rasittavaa!! Siihen melkein tarvitsee jonkun avuksi - kävisi jollekin täypäivätyöstä! Ja sitten juuri kun niistä päätöksistä kuulemisessa menee iäisyys :/ Tuttua!