maanantai 26. tammikuuta 2009

Riippumatto(muus).


Kuva: Google, hakusana "ticket to the moon".


Olen himoinnut riippumattoa jo vuosia. Futonin ohella se olisi mitä leppoisin ja ergonomisin nukkua ja ah, mikä mahdollisuus kuunnella musaa tai radiota ja tuijotella ikkunasta kesäisiä poutapilviä.

Niin, haluaisin tosiaan tuijotella ikkunasta, eli matto tulisi sisäkäyttöön. Vuokra-asunnon seiniä ei voi kuitenkaan oikein koukuttaa, joten telinekin pitäisi olla. Nyt olen löytänyt tyyliini hyvin istuvan puisen telineen, mutta matkassa on mutka. Tai oikeastaan ei mutkaa vaan suora. Se riivattu tellinki vaatii nimittäin 4,1m pitkän suoran tilan, joita ei kodistani kovin paljon löydy, ellei halua teljetä kulkua parvekkeen ovelle, keittiöön, olkkariin tai oikeastaan minnekään.

Koska sohvani muuttaa muualle reilun kuukauden kuluttua, olen viime päivinä tehnyt paljon ajatustyötä, jotta keksisin pulmaani ratkaisun. Insinööriaivolohkosta olen kaivanut esiin tarpeelliset työkalut: Pythagoraan lauseen (tämän avulla aion selvittää makuuhuoneeni halkaisijan) ja teologiaivolohkosta järjen rajat ylittävän uskon (sen avulla saan nelimetrisen telineen mahtumaan kaksimetrisen sohvan jättämään aukkoon).

Yläaste-lukioaikoina minulla oli huoneessani riipputuoli, jota edelleen kaipaan aika-ajoin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, riippumatot ovat ihania! Meilläkin on joskus muinoin ollut sisätiloissa riippumatto.. Mutta sitten se muutti kesäksi ulos ja kun viisi kakaraa riehuu siinä kerralla - rikkihän se tietysti meni. Eikä riippumatto sisätiloissa viiden riehuvan lapsen kanssa välttämättä muutenkaan ollut mikään paras keksintö, joten en ihmettele yhtään, ettei sitä myöhemmin enää sinne tullut. Siis jotain muuta riippumattoa, vaikka ulkona meillä niitä on kyllä vuosien varrella ollut montakin.

annika kirjoitti...

Häh, onko se oikeasti ergonominen? Tuntuu, että siinä menis ihan lysyyn. Riippumatossa olen kyllä viimeksi loikoillut lapsena. Meillä olis joku maailmankaupasta ostettu kankainen riippumatto, mutta pihan puut kun tuppaa olemaan joko liian kaukana tai liian lähellä toisiaan! Mutta sehän oliskin hauska idea laittaa se sisälle! Tai ehkä kuistille.. Täytyy pitää asia mielessä kesää varten.

Tuli mieleen, että kun olin 2007 Saksassa G8-mielenosoituksissa, niin katusulussa ihmiset leikkasivat sellaista nato-aitaa pätkiksi ja kiinnittivät puiden väliin riippumatoksi. Oli varmaan lämpimämpi nukkua siinä kuin kylmässä maassa! Kaverini toi sitä pätkän Suomeenkin, mutta muistaakseni se oli sitten kuitenkin liian lyhyt riippumatoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei riippumatto ihan mikään Hästenssi oo, mutta kyllä siinä yönsä nukkuu jos löytää oikean asennon. Oikea asentohan syntyy kun makaa matossa diagonaalisesti, eli maton suuntaan nähden 45 asteen kulmassa. Banaaniasennossa voi olla varma että kaikki välilevyt pullistuu, noidannuolet lentää ja iskias huutaa hoosiannaa. Meikän paras riippumattokokemus on eräältä laivareissulta Kroatiasta. Hytit oli menny joten piti nukkua kannella. Vesi pärskyy isommassakin laivassa sen verran että kansi kastui ja muut reppureissaajat siinä samalla. Meikä pötkötti tyytyväisenä riippumatossa, täysin kuivana.