perjantai 2. tammikuuta 2009

Silmäpolin syövereistä.

Kotiuduin kuin kotiuduinkin, kuulemma silmässä on sisäinen verenvuoto, joka ei ole hälyttävä. Ei kai se järin hyväkään ole, mutta nyt siis odotellaan. Lisäksi on matalapainetta, kohta ollaan jo liiankin matalalla.

Polilla oli myös teinipoika vanhempiensa kanssa, oli käynyt uutena vuotena haaveri. Poku kommentoi uuden vuoden tekstiäni ja tuumasi, että laman aikana kaupungin skippaamat ilotulitukset jättivät ankean meiningin. Tuntuu myös siltä että aika monen silmät saattaisivat säästyä, jos omien pommien sijaan katseltaisiin vain kaupungin kustantamia. Ja sitä paitsi, onhan ne ainakin mun kokemukseni mukaan myös tosi paljon hienompia. Iskä ja M. soittelivat häämatkaltaan Münchenistä ja olivat järkyttyneitä siitä, että siellä ilotulitteita oli moninkertainen määrä Suomeen verrattuna, ihmiset ampuivat niitä surutta kädestä ja toisiaan päin ja mm. keskiaikaisen raatihuoneen ikkunoista sisään...

Nyt on suunnattava Philosophy for understanding theologyn pariin, kun tenttiinkin sain ilmoittauduttua. Elämäni ensimmäinen kirjatentti, aika uskomatonta.

1 kommentti:

Eija kirjoitti...

Hui, mutta lienee hyvä, ettei ole (kovin) hälyttävä!
Toivotaan, ettei tule seuraamuksia.
Lukuiloja!