perjantai 9. tammikuuta 2009

Auttakaa miestä mäessä!

Tilanne on sen kaltainen, että puheviestinnän ja neuvottelutaidon kurssi lähenee loppuaan ja niin lähenee myös tämän neidin puheenvuoro. Ohjeena on siis pitää viidestä seitsemään minuutin pituinen puhe vapaavalintaisesta aiheesta. Kurssi on ollut varsin neuvottelutaitopainotteinen. Kurssi on myös hyvin insinööripainotteinen, suorastaan stereotyyppinen. Opettajan lisäksi meitä naisia on kaksi, loput kymmenen ovat harmaapaitaisia miehiä. Jos saan arvata, tulemme kuulemaan ainakin jonkin esityksen liittyen teknisiin innovaatioihin, taloustilanteeseen, tekniseen tai urheiluharrastukseen ja kiltatoimintaan. Haluan erottua joukosta, en halua luennoida ja tiedottaa. Haluan ajatteluttaa, pohdituttaa, mietityttää, suhteuttaa ja askarruttaa. Aika haasteellista, sanoisin.

Koska en halua valistaa, luovuin Reilusta Kaupasta aiheenani. Koska en halua saarnata tai ruikuttaa, luovuin luopumisesta aiheena. Päädyin siihen, että haluan puhua kohtuullisuudesta.

Maanantaina tulee englantilainen ystävä kylään ja kaupunkiin, ja ensi viikolla on myös iso tentti, johon en ole valmistautunut kuin vasta vähän ja kandintyön aiheanalyysi pitää palauttaa. Siksi aionkin tehdä tämän esityksen valmiiksi viikonlopun aikana, ainakin kalvojen osalta. Kurssi ei ole opettanut minulle mitään uutta, joten päätin tehdä elämäni ensimmäiset powerpointkalvot (!) ja opetella edes sen.

Tahtoisin kuulla kahdenlaisia ajatuksia:

1. Mitä sinulle tulee mieleen sanoista kohtuus, kohtuullisuus, kohtuuttomuus?
2. Jos kohtuuta, kohtuullisuutta ja/tai kohtuuttomuutta kuvaa jokin kuva, mikä se olisi?

Olen löytänyt netistä joitakin kuvia, jotka minun mielessäni kuvaavat kohtuutta, joitakin kuvia olen valinnut omien ja ystävieni kuvien joukosta. Mikäli löydät oikein hyvän kuvan, olisin kiitollinen linkistä! Jos haluat antaa itse ottamasi tai tekemäsi kuvan esitykseeni, sekin onnistuu.

Tuotantotalouden opiskelija helposti sanoisi, että olen ulkoistanut esitelmän teon. En koe tätä niin. Tahdon vain peilata omia ajatuksiani muiden ajatuksiin, jotta voin puhua aiheesta niin, että muut saavat kiinni ajatuksieni helmoista. Pelkään, että oma käsitykseni kohtuudesta on jotain aivan muuta kuin toisten käsitys, eivätkä muut ymmärräkään mistä puhun.

2 kommenttia:

Riikkis kirjoitti...

Kohtuuttomuudesta tulee ensimmäisenä mieleen riisto. Kun joku on kohtuuton, tulee joku toinen riistetyksi.

Kohtuullisuus on ehkä sellaista tyytymistä, tyytyväisyyttä siihen, mitä on.

Tuo kuvajutsku olikin hankalampi. Siihen en osaa sanoa mitään.

Ja sua oottaa meemi blogissani.

Anonyymi kirjoitti...

Koska tykkään Wikipediasta ja luotan siihen surutta, ehdottasin, että katot muun muassa englanninkielisen sanan Excess (kohtuuttomuus) selityksiä. Se on paljon eri asioita, riippuen kontekstistaan...
Tässä linkki: http://en.wikipedia.org/wiki/Excess

Mulle itselleni tulee kohtuuttomuudesta mieleen negatiivinen sävy, millä joku toinen sanoo sulle suoraan, että toi mitä teit, oli kohtuutonta. Esim. kohtuuttoman törkeää jne. :)