torstai 15. tammikuuta 2009

Yllätyskonsertti!

Sain eilen iloisen yllätyksen, kun minulle ja R:lle oli järjestynyt liput illan konserttiin Tamepre-talolle. Täytyy sanoa, että Jukka Perko on edelleen mun lemppari ja Mikko Kuustonenkin mitä mainioin. Tulkkaaminen ja kuunteleminen on vaikeaa, mutta tulkitsin niin että brittivahvistus A piti keikasta myös. Jatkoimme samaan tahtiin vielä Gospel Covertajien keikalle Telakalle. Kaikin puolin mukava ilta, kun vielä selvisi, että saan huomenna autokyydin Hesaan! (mistä saan hybän syyn skipata luennot..)

Aamulla elämästäni katosi tunti! En ymmärrä mitä tapahtui, mutta kun kello soi ja avasin silmät, kello olikin tunnin enemmän kuin sen soidessa. Todella outoa.

Kaikenlaista myllerrystä on ollut mielessä viime päivien ajan, etenkin eilen, niistä ehkä lisää myöhemmin. On tuntunut hyvältä olla yhdessä kirkon ihmisten kanssa, jotenkin se luontevuus ja "saat olla mitä olet"-tunne on todella rentouttava ja ihana. 

Kandintyön aiheanalyysi on palautettu myös, esittely maanantaina, N opettanee kalvojen tekoa minulle tänään. Huomenna teologisen ensimmäinen tentti, minun urallani siis. Läpi en tule pääsemään, mutta näenpähän edes, mitä tasoa siellä haetaan ja millaisia asioita kysytään.

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Turvallinen, kutkuttava. Ehkä kaikki selviää -olo, joka toivottavasti on läsnä vielä lauantai-iltana kun Helsingistä palaan tiskivuoren, roskapussien, pyykkivuorien, pölyn ja kirjapinojen täyttämään kotiini. On aloitettava ryhtiliike, on on on.

Ei kommentteja: