tiistai 18. elokuuta 2009

Tampester

Palasin eilen Tampereelle. Sain sivuaineeni kirjallisena, sain Kingfisherin hamastahnaa halvalla, sain silmätippoja tutusta ja turvallisesta apteekista, sain juhlistaa arkea kiinalaisella ruualla Ln ja Tn kanssa ja ennen kaikkea sain kulkea kotoisia katuja ja jutella rakkaiden tyttöjen kanssa. Kaiken huippu oli aivan huippu kitaratunti, jonka L mulle piti, olen aika innoissani!

Ennen Tampereelle lähtöä olin reipas Helsingissä: kävelin 50min Kamppiin, menin ostamaan kestositeitä Ruohonjuuresta ja ne olivatkin tarjouksessa. Suuntasin Aleksi13een ja sain sekä mehiläisvahaa että loistavaa palvelua. Jatkoin matkaani päärakennukselle, uudistin bussikortin opiskelijastatuksen, jatkoin Aleksandriaan ja huomasin, että opiskelijakirjasto olikin muuttanut pois. Nou hätä! TTYn lehtori soitti ja kertoi puolen tunnin ajan erilaisia asioita kursseista, niiden räätälöintimahdollisuuksista ja siitä, mitä suosittelisi minulle. Mahtavaa, mitä neuvontaa ja ymmärrystä sain osakseni! Jatkoin matkaani kohti uutta opiskelijakirjastoa, hassu savolaisittain viäntävä poika päästi minut pälkähästä kun en nähnyt ulko-oven avaavaa nappia ja roikuin kahvassa epätoivoisen huvittunena. Kirjasto löytyi, osasin käyttää palautuautomaattia ja kävelin riparijärjestön toimistolle palauttamaan kodinsiunauksessa käytettyjä laulkirjoja. Tahdoin ostaa niistä yhden kesän aikana kadonneen tilalle, mutta sainkin sen ilmaiseksi - kiitos! Ehdin jo aikaisempaan junaan ja tunsin, ettei mikään voi mennä pieleen.

Tänään on ohjelmassa lunas koululla, kirjeen kirjoittamista vaihdossa olevalle ystävälle, hammaslääkäri ja ehkä kirpparikäynti sekä yrokratiaa kampuksella.

Tuntuu hyvältä olla Tampereella, ja oudolta, että aina sitä kaipaa sinne missä ei ole. Kuten T aamulla totesi, nyt tuntuu siltä että elämä on mallillaan ja normaalisti, kun kökötän täällä keittiönpöydän ääressä. Yksi aika loppuu pian, tytöt muuttavat ensi viikolla tästä asunnosta pois, Saksaan ja Irlantiin vuodeksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Musta sulla oli jo todella lupaava tatsi kitaraan! Suosittelen ehdottomasti oman ostamista, jos vaan inspiraatiota riittää. Harmi, kun lähdin aamulla niin aikaisin, ettei kerennyt edes heippaa sanoa, kun ei tiedä milloin nähdään seuraavan kerran! Jutusteltavaa olisi varmasti riittänyt vaikka kuinka. Sun kanssa syntyy aina keskusteluja, jotka on ihan eri tasolla syvällisiä kuin kenenkään muun mun tunteman ihmisen seurassa. Huomasin, kuinka kaipaan niitä keskusteluja, kun kävit.
Lähtö herättää todella sekavia fiiliksiä ja toivottavasti saavutan vielä itsekin sellaisen tunteen, että elämä on mallillaan. Noh, huomenna kuitenkin loppuu työt ja sitähän pitää juhlistaa ainakin pienesti.

Vaikka elämässä on suuria muutoksia tiedossa niin omat asiat tuntuu kuitenkin olevan suht kunnossa, kun miettii tuota junaturma uutista. Järkyttävää. Tekee tästä sateisen harmaasta päivästä vähän entistäkin synkemmän :/

Halauksia!
-L

tyttism kirjoitti...

L, oli ihana käydä. Oli jotenkin niin normaalia istua teidän keittiössä ja jutella ja juoda teetä, outoo ajatella että vikaa kertaa, ainakin siinä keittiössä!