Kustannus ja vaiva.

Koska olen päässyt vauhtiin itseni surkuttelussa, niin tulkoon tässä vielä vähän lisää.

Kävin tänään apuvälinekartoituksessa, jossa näin kaikenlaisia herkkuja. Äänikirjojen kuunteluun tarkoitetun laitteen, joka ei ollut kooltaan huonekalu vaan taskukokoinen vekotin. Taulukameran, jolla voisin lukea lehtiä ja seurata luentoja taululta. Tietokoneen näytön, jonka sai suoraan silmien eteen. Elektronisen suurennuslasin, jolla voisin tarkastaa kaupassakin tuotetietoja ja muuta tarpeellista. Laitteita, joista halvimmatkin maksavat satoja euroja, kalleimmat tuhansia. Laitteita, jotka saavat minut tuntemaan, että käytän verovaroja turhaan, sillä enhän minä ole niin vammainen, etteikö joku muu olisi vammaisempi ja tarvitsisi näitä enemmän.

Helsingissä Silmäklinikka päivystää ympäri vuorokauden. Olen onnellinen. Sain puhelimitse tyynnyttävät ohjeet. Menen aamulla päivystykseen. Silmäni kellertää taas, näyttää vetiseltä ja siltä, että here we go again. Murehduttaa, sillä työt alkavat maanantaina ja seurakunta on lirissä, jos en voikaan mennä. En haua sairastaa nyt, haluan töihin.

Terveisiä Tallinnasta, kotiuduin eilen. Reissu oli kiva, Tallinna oli kiva, seura oli kivaa. Silmää murehtiessa salaatti juuttui kurkkuun ja salaatin majoneesi takareiteen, en tiedä miten se on mahdollista. Löysin kesävaatteita ja murehdin silmää.