keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Mr and Mrs Reader.

Olen kovin kiintynyt Victoriin, koko nimeltään Victor Readeriin. Joku voisi luulla, että olen menossa sen kanssa naimisiinkin... Sain sen Näkövammaisten Keskusliitosta lyhytlainaan, jotta selviän silmäni kanssa ensihätään. Laitetta onkin tullut sairasloman aikana huudatettua melko reippaanlaisesti, äänikirjatoimitukset näkövammaisten kirjastosta, Celiasta, ovat todella nopeita. Mummolassa kuuntelen klassikkoa, joka on aikanaan kelanauhoilta siirretty kaseteille ja äänenlaatu on sen mukainen. Lukija on myös varsinainen eläytyjä, hän mm. laulaa kaikki laulut, mitä kirjassa mainitaan ja pitää välillä teatraalisia taukoja. Olen myös - omaksikin yllätyksekseni - oppinut kuuntelemaan kirjoja yksin ollessani "oravalla" eli nopeutettuna. Keskittymiseni on kuitenkin sellainen, ettei oravakuuntelu ja muu puuhailu sovi yhteen, jompi kumpi herpaantuu väistämättä.

Laite on erittäin näppärä. Kirjat tulevat cd-levyillä, joihin äänite on tallennettu mp3-tiedostoina. Victor saa Daisy-nimellä kulkevista äänitteistä irti vaikka mitä, niin sivunumerot, otsikot alatasoineen ja jopa yksittäiset virkkeet. Äänen nopeutta ja selkeyttä voi säätää haluamakseen ja kirjaan voi laittaa kirjanmerkkejä. Mitä muuta voin toivoa?


Victor on melko tuore tapaus, ennen vuotta 2006 Celia toimi kasettien turvin. Kun Suomessa on 80000 näkövammaista ja lisäksi kirjastoa käyttää liuta muita käyttäjiä, joille kirjoitettu teksti on syystä tahi toisesta vaikeaa, voi kuvitella millainen määrä varastotilaa on kaseteille täytynyt olla. Äänikirjojen digitoimisen myötä varastotilaa on vapautunut rutkasti, varastokustannukset pienentyneet ja elämä helpottunut kovasti. On vai yksi, suuri MUTTA. Äänitteet on tallennettu sähköiseen muotoon ja kun painan kotonani nettipohjaisen tilausjärjestelmän painiketta, poltetaan minua varten uusi kirja, joka sitten postitetaan minulle. Käytön jälkeen tuhoan kirjan, sitä ei siis palauteta, mikä on nykyi Vanhassa kasettijärjestelmässä postinkantajat kirosivat mennen tullen keltavihreitä, jättimäisiä kasettikoteloita, ja nyt siis säästetään myös paluupostin hinta. Mutta jos kukin kirjaston kymmenistä tuhansista asiakkaista tilaa vaikkapa vain yhden kirjan vuodessa, tulee cd-jätettä aivan valtava määrä. Sokean setäni kanssa isänpäivänä asiaa päivittelimme ja hän povaakin, että nyt eletään siirtymävaihetta, jonka jälkeen kirjat toimitetaan asiakkaille täysin sähköisesti. Se onkin perin ekologinen unelma. Sitä odotellessa täytyy vain väännellä käsiään ja potea huonoa omaatuntoa - ja olla tilaamatta kirjoja turhaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis ymmärsinkö nyt oikein, saat ne kirjat suoraan cd-levyinä kotiisi? Miksi sä sitten ne heität pois käytön jälkeen? Eikö se levy toimi kuin kerran? Anteeksi nyt tyhmyyteni, mutten ihan ymmärtänyt tuosta sun tekstistä koko ideaa... :)

tyttism kirjoitti...

Levy toimii toki pidempäänkin, mutta koska kyseessä on kirjaston laina ja tekijänoikeudet sitovat erityisen tarkasti tällaista, helposti levitettävää formaattia, ohjeet on todella tiukat. Levyn yhteydessä saan tiedon, milloin laina kirjautuu pois tiedoistani ja tämän jälkeen kirjaa ei enää tule löytyä hallustani. Ainakin teoriassa, mikäli kirjojen säilömisestä jää kiinni, kirjaston käyttöoikeuden menettää, mikä on kieltämättä ihan kohtuullista. Muutenhan voisin hamstrata ilmaiseksi kirjahyllyyni tuhansia teoksia.

Anonyymi kirjoitti...

Levyistä voi askarrella kaikkea kivaa. =)

tyttism kirjoitti...

R, vinkkejä otetaan vastaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo cd-levyjen tuhoaminen on kyllä tyhmintä mitä olen pitkään aikaan kuullut. Jos kerran lainataan, niin sitten palautetaankin. Jos ei vaadita palauttamista, niin sitten sen saa pitää. Kuka on ylipäätään voinut keksiä noin älyvapaan systeemin? Käytännössä ei ole mitään keinoa valvoa, mitä käyttäjät cd:llä tekevät.

Kirjaston pointtihan yleensä on, että saat käyttöön joksikin ajaksi, ja sitten palautat, jos et, niin maksat. Ja silti silloinkin voit tehdä itsellesi kopion, ei sitäkään kukaan estä ja se on ihan laillistakin. Minkä takia nämä äänikirjacd:t pitäisi sitten tuhota?

tyttism kirjoitti...

Anonyymi, mun ajatukset kulkee pitkälti samoja latuja kuin sinunkin. Ymmärrän kuitenkin molempia osapuolia, nykyisessä systeemissä syntyy paljon kustannussäästöjä varastoinnista ja postikuluista. Uskon myös, että koska vammaispalvelut on saavutettu nykyiselle tasolleen pitkällisen taistelun tuloksena ja niitä helposti kiristetään ja karsitaan, ei moni yksinkertaisesti uskalla kritisoida ja ehdottaa vaihtoehtoja siinä pelossa, että kohta ei saada lainata kirjoja missään muodossa. Tällä hetkellä cd-levyihin on printattu sellainen tarra päälle, josta näkee, mikä kirja on kyseessä. Tarrassa on myös vastaanottajan osoitetiedot ja postituslaatikossa vastaavasti aukko, josta ne tiedot sitten näkyvät. Luulen, että osittain tähän ratkaisuun on päädytty siksi, että cd naarmuuntuu käyttökelvottomaksi helposti, etenkin kun kyseessä on näkövammainen käyttäjä ja palautuneiden kirjojen käyttökelpoisuuden tarkastaminen vaatisi taas valtavasti resursseja.

Luulen, että tämä tosiaan on lyhyeksi jäävä välivaihe ja piankin siirrytään kokonaan sähköiseen siirtoon. Pikaisesti ajatellen sähköiseen siirtoon voisi luoda ohjelmiston, joka sitten vain tuhoaisi tiedoston laina-ajan päätyttyä, näin ainakin minun järkeni ongelman ratkaisisi helpoiten.

Onneksi sentään nuo pahviset kotelot voi kierrättää ja niitä on eri kokoisia, joten jokaista levyä ei lähetetä yksittäin...